Palkankorotusvaatimusten tulva
”ME HALUAMME PAREMPAA PALKKAA!” Tuo vaatimus kuullaan yhä ponnekkaampana monissa maissa näinä päivinä.
Palkankorotusvaatimukset saavuttivat uudet mittasuhteet Yhdysvalloissa maaliskuussa. Valtion virkamiehet kävelivät pois työpaikoiltaan. Miksi? Koska heidän palkkavaatimuksiaan ei täytetty. Niinpä noin 200000 postivirkailijaa ryhtyi lakkoon työnantajaansa, Yhdysvaltain liittovaltion hallitusta, vastaan.
Lakkoa ja lakonuhkaa esiintyi monella muullakin alalla. Vaikutus tuntui niin yksityisissä yhtiöissä ja kaupunginhallituksissa kuin liittovaltion hallituksessakin. Ja useimmissa tapauksissa päävaatimus kohdistui parempaan palkkaan.
Miksi niin monet ihmiset nykyään vaativat parempaa palkkaa? Mihin se kaikki johtaa? Mikä on parannuskeino?
Hinnat nousevat
Yksi syy siihen, miksi niin monien maiden työntekijät vaativat parempaa palkkaa, on hintojen kohoaminen. Tavaroiden ja palvelusten hinnat ovat noususuunnassa.
Yhdysvalloissa elinkustannukset kohosivat viime vuonna keskimäärin yli 5 prosenttia. Eikä elinkustannusten kohoaminen ole hellittänyt vuoden 1970 alkupuolella, vaan se on jatkunut suunnilleen yhtä suuressa määrin. Monien tavaroiden hinta nousi kuitenkin vielä paljon nopeammin. Pane esimerkiksi merkille seuraavat ruokatavaroiden hinnankorotukset viime vuonna:
Elintarvike Korotus
Sipulit 30 %
Porkkanat 27 %
Pekoni 22 %
Munat 21 %
Siankyljykset 14 %
Hampurilainen 13 %
Myös monien muiden kuin ruokatavaroiden hinnankorotus oli paljon keskimääräistä suurempi, esimerkiksi:
Korotuksen kohde Korotus
Bussimaksu 16,0 %
Naisen villahame 15,9 %
Lento-, linja-automaksu 13,6 %
Autovakuutusmaksu 13,0 %
Sairaalahuone, 2-hengen 12,3 %
Naisen arkikengät 10,8 %
Elinkustannusten kohoaminen on ohentanut palkansaajien lompakoita. Eräs chicagolainen taksinkuljettaja sanoi U.S. News & World Report -lehdelle: ”Enää voi tuskin syödä.” Hän sanoi, että hänen perheensä yrittää saada ruokarahat riittämään ostamalla halvempaa lihaa ja jatkamalla sitä kastikkeella.
Eräs kirjanpitäjä Michiganista sanoi: ”Meidän elintasomme ei totisesti ole noussut. Kun vaimoni kertoi minulle, että munat maksavat 80 senttiä tusina, käskin häntä lopettamaan munien ostamisen. Nyt syön kaurapuuroa aamiaiseksi. Säästääksemme rahaa me ostamme maitoa kaupasta sen sijaan, että se toimitettaisiin kotiimme. Olemme luopuneet tavastamme syödä paistia päivälliseksi ainakin kerran kuukaudessa.”
Eräs perheenemäntä Houstonista sanoi: ”Tulen sekatavarakaupasta ulos silmät kyynelissä. Käyn kaupassa kerran viikossa ja joka viikko havaitsen tavaroita, joiden hinnat ovat nousseet 4–5 senttiä. Perheen tarvitseman ruoan määrää ei voi säännöstellä, mutta sitä, mitä se syö, voi säännöstellä.”
Miten oudoksi tilanne onkaan kehittynyt! Joissain maissa ihmiset eivät voi saada tarpeeksi syötävää. Mutta Yhdysvalloissa, ’runsauden maassa’, jotkut ihmiset eivät voi kohoavien hintojen takia syödä sitä, mitä he haluavat.
Hintojen kohoamisen lisäksi verotkin ovat suurentuneet. Vuonna 1939 kaikenlaiset verot – liittovaltion, osavaltion ja paikalliset verot – veivät 19 senttiä joka dollarista Yhdysvalloissa. Mutta vuonna 1969 verot nielivät 36 senttiä joka dollarista, mikä on enemmän kuin kolmannes henkilön tuloista. Koskaan maan historiassa eivät verot ole vaatineet niin suurta osaa.
Työläinen odottaa siis jatkuvasti hintojen ja verojen nousevan. Neuvotellessaan siis palkankorotuksista työläiset vaativat niin suuria korotuksia, että ne riittävät peittämään elinkustannusten kohoamisen muutamiksi seuraaviksi vuosiksi. Ja heistä tuntuu myös, että noiden muutamien vuosien kuluttua heidän on pyydettävä lisää korotuksia.
Halu saada sitä mitä toisilla on
Tänä radion ja television aikana ihmiset panevat merkille mainostettavat tavarat. He haluavat osansa niistä. He kuulevat myös toisten saamista palkankorotuksista, ja hekin haluavat saada palkankorotuksen.
Työntekijät panevat myös merkille johtajiensa esimerkin. He mm. näkivät, mitä Yhdysvaltain kongressi teki oman palkankorotuksensa suhteen. Vuoden 1969 alussa kongressi äänesti nopeasti itselleen ja muille korkeille virkamiehille seuraavat vuosipalkan korotukset:
Asema Vanha palkka Uusi palkka Korotus (%)
Presidentti $100000 $200000 100,0
Hallituksen
jäsen 35000 60000 71,4
Korkeimman oikeuden
tuomari 39500 60000 51,9
Kongressin
jäsen 30000 42500 41,7
Lisäksi nämä virkamiehet saavat monia lisäetuja. U.S. News & World Report -lehti huomautti: ”Yhteenlaskettuna vuosittaiset lisäedut voivat nousta yli 400000 dollariin senaattorilla ja 150000 dollariin edustajainhuoneen jäsenellä. Kuitenkin monien jäsenten mielestä useat näistä määrärahoista ovat riittämättömiä.”
Työntekijät havaitsevat, että valtion virkamiehet muutamassa päivässä säätävät suuria palkankorotuksia itselleen. Mutta postivirkailijat odottivat kuukausia hallituksen toimenpiteitä heidän palkankorotusvaatimustensa hyväksi. Palkankorotusta ei tullut. Pettyneinä postivirkailijat ryhtyivät lakkoon. New York Times -lehti sanoi: ”Veronmaksajille ei ole oikeutta odottaa liittovaltion työntekijöiden tekevän uhrauksia inflaation pysähdyttämiseksi, kun kaikki muut noudattavat ’anna minulle’ -filosofiaa.”
Times-lehti sanoi lisäksi: ”Jotkut ajattelevat meidän näkevän seuraukset, jotka koituvat itsekkyyden ilmapiiristä, jossa jokaista miestä kehotetaan ottamaan omansa. . . . Joka tapauksessa, kun ei ole mitään jalompaa, yhteistä yhteiskunnallista päämäärää, ihmiset haluavat ja odottavat enemmän rahaa.”
Kaikki eivät kuitenkaan noudata ’anna minulle’ -filosofiaa. On satoja tuhansia ihmisiä, jotka ovat suhteellisen vapaita rahahuolista. Nämä tekevät ahkerasti työtä ansaitakseen elantonsa, mutta he ovat oppineet ja hyötyneet Jeesuksen lausumasta totuudesta, kun hän sanoi: ”Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” – Matt. 6:31–33.
Ihmiset, jotka keskittyvät rahan hankkimiseen, mutta eivät käytä paljoakaan tai lainkaan aikaa Jumalan sanan tutkimiseen ja niiden seurassa olemiseen, jotka todella rakastavat ja palvelevat Jumalaa, eivät löydä tyydytystä. Mutta ne, jotka asettavat Jumalan ensi sijalle elämässään, jotka ’tyytyvät elatukseen ja vaatteisiin’ eivätkä ole ”ahneita”, löytävät suurta tyydytystä elämässä. (1. Tim. 6:8; Hepr. 13:5) Kun he tekevät oman osansa, Jumalakin tekee omansa, ja heidän päivittäiset tarpeensa tulevat tyydytetyiksi ilman liiallista huolta.
Enemmistö maailman ihmisistä ei kuitenkaan sovella Raamatun periaatteita eikä siis hyödy niistä. Siksi he katsovat, että heidän täytyy keinolla millä hyvänsä, jopa lakia uhmaamalla, saada parempaa palkkaa.
Lain uhmaaminen
Yhdysvalloissa on lakeja, jotka kieltävät valtion ja kaupunkien työntekijöitä ryhtymästä lakkoon. Rikkojia voidaan panna viralta ja joissakin tapauksissa sakottaa jopa 1000 dollarilla ja panna vuodeksi vankeuteen.
Mutta palkankorotusvaatimukset ovat nyt niin voimakkaita, että näitä lakeja uhmataan. Kun postivirkailijat kävelivät ulos työpaikoiltaan, se merkitsi liittovaltion lain uhmaamista. Oikeudenpäätöksetkin työhön palaamisesta jätettiin huomioon ottamatta. Postivirkailijoiden mielestä ainoa hallituksen ymmärtämä kieli oli heidän vallankäyttönsä, valta lamauttaa postinjakelu ja vaikuttaa maan koko talouteen.
Lakko oli niin vakava, että presidentti Nixon sanoi koko kansan käsittävälle kuulijakunnalle: ”Kysymyksessä on lakiin perustuvan hallituksen säilyminen.” Sitten hän julisti maahan poikkeustilan ja kutsui kansalliskaartin joukkoja auttamaan postin jakelussa. Sivumennen sanoen, nämä joukot olivat siviilejä, joiden oli jätettävä työpaikkansa ja perheensä, mistä oli seurauksena menetys heidän työnantajilleen ja omaisilleen.
Noin viikko sen jälkeen kun postivirkailijat ryhtyivät lakkoon, lentoliikenteen valvojat, jotka ovat Yhdysvaltain siviili-ilmailuhallinnon palveluksessa, alkoivat ilmoittaa olevansa ’sairaita’ eivätkä tulleet työhön. He käyttivät tätä taktiikkaa protestoidakseen työoloja vastaan. Lennonvalvojilla on tärkeä tehtävä lentokentillä, kun he ohjaavat lentoliikennettä. Jäämällä kotiin he aiheuttivat suunnatonta hidastumista lentoliikenteelle.
Monissa kaupungeissa kaupungin palveluksessa olevat työntekijät ovat ryhtyneet lakkoon. Opettajat, puhtaanapitotyöläiset, kaupungin työläiset ja muut valtion virkamiehet ovat uhmanneet tuollaiset lakot kieltäviä lakeja. Jopa poliisejakin on ryhtynyt lakkoon. Ja New Yorkin kaupungin poliisit uhkasivat lähteä työpaikoiltaan, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuttaisi. Luonnollisesti yleisö kärsii, kun kaupungin työläiset lakkoilevat, koska tärkeitä palveluksia supistetaan. Voidaan siis sanoa, että yleisöä pidetään ’panttivankina’ palkankorotusvaatimusten tehostamiseksi.
Palkankorotusvaatimuksiin liittyy siis yhä suurempi taipumus uhmata lakia. Sekä virkamiehet että työläiset ovat yhä haluttomampia pääsemään sopimukseen ajoissa. On aivan kuten Raamattu ennusti meidän ajastamme: ihmiset ovat ”epäsopuisia”. – 2. Tim. 3:3.
Kuka maksaa sen?
On arvioitu, että palkat kohoavat Yhdysvalloissa nyt keskimäärin 8–10 prosenttia vuodessa. Länsi-Saksassa palkat nousivat keskimäärin 14 prosenttia viime vuonna. Englannissa nousu on noin 12 prosenttia vuodessa. Kuka maksaa kaikki nämä korotukset?
Esimerkki siitä, kuka loppujen lopuksi maksaa, nähtiin silloin, kun postitoimistovirkailijoille luvattiin korotus – postimaksuja oli korotettava. Jokainen, joka käyttää postia, maksaa siis enemmän. Toinen esimerkki nähtiin, kun New Yorkin kaupungin hinaajien miehistöt ryhtyivät lakkoon saadakseen parempaa palkkaa. He saivat suuren palkankorotuksen, yli 50 prosenttia. Mutta hinaajien omistajat sanoivat nostavansa hinausmaksuja noin 40 prosenttia. New York Times -lehti huomautti 3.4.1970:
”On totta, että hinaajien miehistöt ja heidän perheensä eivät käytä hinaajien apua, joten he voivat kohauttaa olkapäitään satamaliikenteen maksujen korotuksille. Mutta sekin on pettävä mittanuora. jokainen kuljetuskustannusten lisäys vaikuttaa yleiseen talouteen; jokainen ylisuuri palkkasopimus saa kaikki muut ammattiyhdistykset katsomaan samaan mahdollisuuteen.
”Ammattiyhdistykset toimivat yhä nopeammin pysytelläkseen kohoavien elinkustannusten tasalla, mutta raha virtaa ihmisten tilipussista niin pian kuin he saavat sen. Niin on käynyt kaikkina näinä neljänä viime vuotena, eikä päätä ole missään näkyvissä.”
Sellainen on surullinen seuraus kaikista palkankorotusvaatimuksista. Loppujen lopuksi palkansaaja itse maksaa siitä tavaroiden ja palvelusten suuremmissa hinnoissa ja korkeammissa veroissa. Yhtiöt ja hallitukset vain velottavat enemmän maksaakseen korotukset.
Vaikka siis työntekijät saavat palkankorotuksia, heidän taloudellinen tilansa kokonaisuutena tuskin paranee. Monissa tapauksissa se on huonontunut. Neljässä vuodessa tavallisen tehdastyöläisen viikkopalkka Yhdysvalloissa nousi 107 dollarista 129:ään. Paperilla se näyttää parannukselta. Mutta itse asiassa hänestä tuli köyhempi! Kuinka niin? Palkankorotus ei vastannut hintojen ja verojen nousua samana aikana. Hänen suurempi palkkansa oli ostovoimaltaan noin dollaria pienempi!
Mikä on parannuskeino?
Tilanne hintojen ja verojen suhteen ja palkankorotusvaatimukset aiheuttavat suurta pettymystä ja onnettomuutta. Miten ilmeistä onkaan, etteivät ihmisen taloudelliset järjestelmät toimi kaikkien eduksi! Ja kuvittele millaisessa ahdingossa ovat vanhat, köyhät ja sairaat, joilla on pienet tai kiinteät tulot, jotka eivät saa paljoakaan tai lainkaan palkankorotusta taistellakseen inflaatiota vastaan!
Pitäisikö sinun odottaa taloudellisen tilanteen korjaantuvan? Onko se todennäköistä, kun niin monet ryhmät pyrkivät eri suuntiin? Ei, koska on liian paljon itsekkyyttä ja liian vähän kiinnostusta toisten hyvinvoinnista.
Itse asiassa tarvitaan hallitusjärjestelmä, joka toimii kaikkien hyväksi. Mutta missä on sellainen hallitus nykyään? Jos katsomme rehellisesti tosiasioita suoraan silmiin, toteamme varmasti, että miten vilpittömiä tahansa virkamiehet saattavatkin olla, mikään nykyinen ihmishallitus ei voi tyydyttää koko kansansa todellisia tarpeita.
Tarvitaan keskushallitus, joka on itsekkäitten etujen yläpuolella, hallitus, jolla on viisaus, valta ja oikeus valvoa kaikkia taloudellisia asioita ja tehdä tarvittavat muutokset, jotka hyödyttävät kaikkia. Mikään ihmishallitus ei täytä noita vaatimuksia. Ainoa hallitus, joka voi tehdä ja tulee tekemään kaiken tämän, on Jumalan valtakunta, se taivaallinen hallitus, jota Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan. – Matt. 6:9, 10.
Ei, toivo sellaisesta hallituksesta ei ole ’pilvilinna’, jotain epämääräistä tulevaisuutta koskeva lupaus. Raamatun ennustus osoittaa, että aika, jolloin Jumalan maailmanhallitus ottaa kaikki maan asiat täydelliseen valvontaansa, on hyvin lähellä. Kun niin tapahtuu, kenenkään ei koskaan tarvitse vaatia parempaa palkkaa, sillä Raamattu sanoo Jumalalle: ”Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.” – Ps. 145:16.