Merkityksellisen antamisen henki
ANTAMINEN on tuottanut iloa lukemattomille ihmisille. Jeesuksen Kristuksen sanat ovat yhä uudelleen osoittautuneet tosiksi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” – Apt. 20:35.
Olet luultavasti kokenut tuota erikoista onnea monta kertaa. Oletko kuitenkin pannut merkille, että antaminen ei usein nykyään tuota iloa? Mistä se johtuu? Usein siitä, että ihmiset tuntevat olevansa pakotettuja antamaan.
Lukemattomat ihmiset ja järjestöt vaativat nykyään äänekkäästi rahallista ja muuta apua. Olet ehkä itse joutunut pyyntöjen kohteeksi ovellasi, postitse tai puhelimitse. On olemassa iskulause: ”Anna niin että kirvelee”, ja usein kirveleekin.
Mistä ”joulumasennus” johtuu?
Harkitsehan, mitä tapahtuu jouluaikaan. Se on aikaa, jolloin paljon korostetaan antamista. Sanomalehdet ja tuoteluettelot pursuavat ilmoituksia. Radio- ja televisiomainokset levittävät yleisön eteen säihkyvän kokoelman erilaisia ”täydellisiä lahjoja”. Ihmiset ilmaisevat vastakaikua ostamalla ja antamalla miljoonien markkojen arvosta lahjoja.
Voisi odottaa, että aika, jolloin kiinnitetään niin paljon huomiota antamiseen, olisi erityisen ilon aikaa. Mutta usein on aivan päinvastoin. Vuoden 1973 joulukuun 25. päivän Seattle Times -lehdessä oli seuraava Associated Press -tietotoimiston uutinen:
”Jos saat surumielisyyden puuskan jouluaikaan, et ole ainoa. Psykologit ovat panneet merkille, että tällä korostetun ’ilon’ juhlalla on todellisuudessa usein aivan päinvastainen vaikutus moniin ihmisiin.
”Sitä sanotaan ’joulumasennukseksi’.”
Mistä tämä johtuu? Voisiko syynä olla se, että joulun antamisen hengessä on jotakin vikaa?
On varmasti monia, jotka antavat jouluna lahjoja todellisessa antamisen hengessä, ja he nauttivat siitä. Oletko kuitenkin pannut merkille, että suuri osa siitä, mitä tuona aikana tapahtuu, ei ole oikeastaan antamista vaan pelkästään lahjojen vaihtamista? Eivätkö monet tunnekin olevansa pakotettuja tekemään luetteloja sukulaisista, ystävistä ja tuttavista? He tietävät, että nämä antavat heille lahjoja ja odottavat jotakin vastalahjaksi. Pakollisuuden tunne riistää suuren osan antamisen ilosta. Lisäksi jouluostosten aiheuttama taloudellinen ja tunneperäinen paine vaatii oman veronsa.
Kristillinen velvollisuusko?
Mutta eikö joululahjojen antaminen ole kristillinen velvollisuus? Eikö tämän tavan alkuperä ole Raamatussa, joka kertoo kolmen ”itämaiden tietäjän” antaneen lahjoina kultaa, suitsutuspihkaa ja mirhaa seimessä olevalle Jeesus-pienokaiselle?
Tiedätkö, että Raamattu ei sano niin? Ainoat, jotka kävivät Jeesuksen luona hänen ollessaan vielä seimessä, olivat israelilaisia ”paimenia”, eivätkä he tuoneet lahjoja. (Luuk. 2:15, 16) Ehkä vasta vuoden kuluttua tai myöhemmin, kun Jeesus oli ”lapsukainen”, joka asui ”talossa”, nuo ”itämaiden tietäjät” (jotka olivat pakanallisia ”tähdistäennustajia” eli astrologeja) toivat hänelle lahjoja. (Matt. 2:11, 16) Raamattu ei myöskään sano, että tietäjiä, jotka kävivät Jeesuksen luona, olisi ollut ”kolme”. Lukumäärää ei ilmoiteta, ei myöskään Jeesuksen syntymän päivämäärää.
Mutta jos joululahjojen antaminen ja muut tällaiset joulutavat eivät ole peräisin Raamatusta, niin mistä ne ovat peräisin? Encyclopædia Britannica -tietosanakirja (vuoden 1974 painos) huomauttaa:
”Jouluun liittyvät perinteelliset tavat ovat kehittyneet useista lähteistä ja ovat tulosta yhteensattumasta Kristuksen syntymän vieton ja keskitalven pakanallisen maanviljelys- ja aurinkojuhlan kanssa.” (Kursivointi meidän)
Tämä hakuteos sanoo edelleen, että joululahjojen antaminen ja talojen koristeleminen lehvillä on peräisin pakanallisesta roomalaisesta saturnaliasta ja roomalaisesta uudenvuodenjuhlasta. Se lisää: ”Joulukuun 25. päivää pidettiin myös iranilaisen mysteerijumalan Mitran syntymäpäivänä.”
Otavan Iso tietosanakirja (3. osa, p. 1636) sanoo hakusanan ”joulu” kohdalla muun muassa:
”Jeesuksen todellista syntymäpäivää ei tunneta. . . . 350-luvulla se Roomassa sijoitettiin jouluk. 25:nteen, koska talvipäivänseisauksesta alkava valon lisääntyminen kuvaa taivaallisen valon koittoa. Tosiasiassa kirkko pyrki sijoittamaan juhlapäivänsä vanhojen pakanallisten juhlien ajankohtiin, jotta nämä saisivat uuden sisällyksen. . . . samoihin aikoihin olivat myös kreikk. khronia- ja room. saturnaliajuhlat. Germaaneilla j[oulu] oli ikivanha pakanallinen vuodenvaihteen, vuodentulon ja vainajien juhla.” (Kursivointi meidän)
Näin ollen sekä joululahjojen antaminen että muut joulutavat perustuvat pakanuuteen. Varhaiskristityt eivät tunteneet näitä tapoja.
Parempi antamisen henki
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Raamattu kieltää kaiken lahjojen antamisen. Päinvastoin Jehova Jumala, joka ”antaa kaikille elämän ja hengityksen ja kaiken”, on täydellinen esimerkki epäitsekkäästä antamisesta. (Apt. 17:25) Kristittyjen tulee jumalaa jäljitellen ’harjoittaa antamista’. (Luuk. 6:38; Ef. 5:1) Miten he voivat tehdä sen todella merkityksellisillä tavoilla?
Antaessaan armollisesti ihmisille lahjoja, joihin kuuluu ainosyntyisen Pojan lähettäminen ihmisen pelastukseksi, Jumalalla on vaikuttimena rakkaus, ei mikään pakollisuuden tunne. (Joh. 3:16) Apostoli Paavali neuvoi kristittyjä ilmaisemaan samanlaista antamisen henkeä, kun hän sanoi: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” – 2. Kor. 9:7.
Tulisiko anteliaisuuden rajoittua joihinkin erityisiin päiviin? Tulisiko sen kohdistua pääasiassa lähiomaisiin ja ystäviin? Pane merkille, mitä Jeesus sanoi Jumalasta kuuluisassa vuorisaarnassaan: ”Hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille. Sillä jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mikä palkka teillä on?” (Matt. 5:44–46) Rajoittaako Jumala maan pyörimisen ja siitä aiheutuvat auringonnousut ja -laskut ainoastaan joihinkin vuoden päiviin? Salliiko hän maan tuottaa ravintoa ainoastaan niille, joista hän ”pitää”?
Kristillisen antamisen hengen täytyy selvästi ulottua perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolelle; sitä täytyy harjoittaa päivästä päivään, ei vain joinakin aikoina vuodesta. Miten paljon parempi se onkaan kuin kerran vuodessa kukoistava keinotekoinen ”joulun henki”! Tulee mahdolliseksi nauttia kautta vuoden monista tilaisuuksista ilahduttaa ihmisiä lahjoilla, joita he eivät tiedä odottaa. Koska ei ole kysymys vaihtamisesta, antaja ei tunne saaneensa liian vähän takaisin, jos hän ei saa vastalahjaa. Sitä paitsi tarpeelliset ostokset voidaan suorittaa joku tietty henkilö mielessä ja aikana, jolloin myymälät eivät ole tungokseen asti täynnä.
Mitä voit antaa toisille?
”Mutta mitä minä voin antaa toisille?” joku saattaa kysyä. Merkityksellisten lahjojen ei tarvitse olla kalliita; todellisuudessa lahjat, jotka ilahduttavat ihmisten sydäntä eniten, maksavat usein tuskin mitään.
Kuka äiti esimerkiksi ei ole ihastuksissaan, jos hänen pieni poikansa tuo hänelle itse poimimansa kukan? Ja eivätkö arvostuksen ilmaukset ole ylenpalttiset, usein ilon kyynelten kera, kun aviomies yllättää vaimonsa kaulakorulla, koristeneulalla, kukkakimpulla tai jollakin muulla rakkautensa pienellä ilmauksella? Ja eikö aviomies ole tyytyväinen, kun hänen vaimonsa valmistaa hänen mieliruokaansa?
Myös käytännölliset lahjat voivat olla halpoja. Raamattu kertoo ensimmäisellä vuosisadalla eläneestä esimerkillisestä kristitystä naisesta Dorkaksesta, jonka ”armonlahjoihin” ilmeisesti sisältyi hänen puutteenalaisille leskille tekemiään vaatteita. (Apt. 9:36, 39) Voisitko sinä tehdä jotakin samanlaista jollekulle puutteessa olevalle?
Toisten kanssa jakamisen siunauksia
Tosi kristillisen antamisen henkeen sisältyy se, mikä mainitaan Heprealaisille 13:16:ssa: ”’Sitä paitsi älkää unohtako hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt.”
Omistatko auton? Tunnet todennäköisesti ihmisiä, jotka olisivat erittäin iloisia saadessaan toisinaan kyydin jonnekin tai päästessään virkistävälle ajelulle maaseudulle. Tunnet ehkä jonkun, joka näyttää ”työskentelevän kellon ympäri” saadakseen jonkin korjaustyön tai muun välttämättömän työn valmiiksi kotonaan. Hän saattaisi arvostaa auttavan käden tarjoamista. Entä sitten jonkun vanhuksen tai vammaisen asioitten hoitaminen? Pelkästään se, että tarjoudut jakamaan omastasi tai käyttämään taitojasi toisen hyväksi, voi kohottaa hänen mielialaansa ja sinun.
Aikakin on omaisuutta, jota voit jakaa toisten kanssa. Tiedätkö ketään, joka kärsii yksinäisyydestä tai joka on jäänyt suremaan? Sellaisen luona käyminen ja hänen pulmiensa myötätuntoinen kuunteleminen saattaa tehdä suunnattomasti hyvää, eikä se maksa sinulle mitään.
Hengellisen antamisen arvo
Jeesus Kristus viittasi tärkeimpään inhimilliseen tarpeeseen sanoessaan: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan, . . . Onnellisia ovat ne, jotka tuntevat vanhurskauden nälkää ja janoa, koska he tulevat kylläisiksi.” (Matt. 5:3, 6) Jeesus ymmärsi hengellisten asioitten tarpeen tärkeimmäksi ihmiselle, ja hän käytti maallisen elämänsä huolehtiakseen tästä kuulijoittensa tarpeesta, opettaakseen heille totuuden Jumalasta. Hän neuvoi seuraajiaan toimimaan samoin. Voisitko sinä osallistua tällaiseen antamiseen, kertoa toisille sitä, mitä olet oppinut Jumalan sanasta? – Matt. 10:5–7; Luuk. 10:1–9; Matt. 28:19, 20.
Nykyään miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa hankkivat raamatullista tietoa, jonka Jumala on asettanut saataville maksutta. (Jes. 55:1; Ilm. 22:17) Jehovan todistajat antavat mielellään aikaansa ja tarmoaan auttaakseen kiinnostuneita tutkimaan Jumalan sanaa. Miten tyydytystä tuottavaa tämä työ onkaan! Se antaa ihmisen elämälle todellisen tarkoituksen, tulevaisuudentoivon ja ehdottoman luotettavat periaatteet onnellista elämää varten!
Antaminen perhepiirissä
Ehkä todellisen anteliaisuuden ilmaisemisen tärkein alue on perhepiiri. Siinäkin tarvitaan harvoin aineellisia lahjoja. Monet perheet ovat aineellisesti varakkaita ja kuitenkin onnettomia. Miten perheenjäsenet voivat antaa toisilleen tavoilla, joilla on todellista merkitystä?
Raamattu sisältää parhaat saatavissa olevat neuvot onnellista perhe-elämää varten. Aviopareista me luemme: ”Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja luovutti itsensä sen puolesta.” (Ef. 5:25, 28) ”Vaimolla taas tulee olla syvä kunnioitus miestään kohtaan.” (Ef. 5:22, 33) Tuon neuvon soveltaminen estää suhteitten kiristymisen, joka turmelee perhe-elämän ja usein johtaa asumus- ja avioeroon. Se vaatii kuitenkin kumpaakin osapuolta antamaan jatkuvasti toiselle.
Kun perheessä on lapsia, vanhempien täytyy myös harkita, miten he voivat antaa näille tavoilla, jotka todella merkitsevät jotakin. Siihen sisältyy ruoan, vaatteitten ja asunnon antaminen lapsille. Mutta siihen sisältyy myös paljon enemmän. Olet luultavasti pannut merkille, että lapset, jotka saavat ”kaiken haluamansa”, eivät usein kunnioita vanhempiaan. Todellisuudessa lapset tarvitsevat sitä, että vanhemmat antavat itseään. Lapset kysyvät, mistä kaikki on tullut ja miksi he ovat olemassa. Järjestätkö aikaa antaaksesi totuudelliset vastaukset heidän kysymyksiinsä? Täytätkö heidän rakkauden ja toveruuden tarpeensa? Jos toimit siten, se tuottaa sekä heille että sinulle runsaasti onnellisuutta. – Ef. 6:4.
Myös lasten tarvitsee oppia antamaan. Erityisen tärkeätä on noudattaa apostoli Paavalin neuvoa: ”Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne Herran yhteydessä, sillä tämä on vanhurskasta: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi.’” (Ef. 6:1, 2) Lasten anteliaisuus vanhempiaan kohtaan sisältää kuitenkin enemmän kuin vain tottelevaisuuden. Se sisältää arvostuksen kaikkea sitä kohtaan, mitä nämä tekevät perheen hyväksi, ja rakkaudellisen kiinnostuksen heitä kohtaan ihmisinä.
Varmasti vanhempien ’kunnioittaminen’ sisältää myös jatkuvan kiinnostuksen heitä kohtaan senkin jälkeen, kun lapset ovat lähteneet kodista ja perustaneet oman perheen. Mutta oletko pannut merkille, että nykyajan ihmiset eivät useinkaan välitä sairaista tai iäkkäistä vanhemmistaan ja isovanhemmistaan? Ilman riittävää syytä he saattavat sijoittaa nämä vanhainkoteihin kuihtumaan yksinäisyydessä.
Ihmiset, jotka harjoittavat antamista oikeassa hengessä ja tavoilla, jotka todella merkitsevät jotakin, ovat onnellisia. Se johtaa iloon ja tyytyväisyyteen perheessä samoin kuin merkityksellisiin suhteisiin toisten ihmisten ja erityisesti Jehova Jumalan kanssa. Eikä sinun tarvitse koskaan pelätä, että aulis antaminen aiheuttaisi sinulle jonkinlaista puutetta, sillä Jeesus vakuutti: ”Millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” – Luuk. 6:38.
[Huomioteksti s. 15]
Antamisen otaksutaan tuovan iloa. Mutta ilo puuttuu usein jouluna. Miksi? Voisiko syynä olla, että joulun ”antamisen hengessä” on jotakin vikana?
[Huomioteksti s. 16]
Oletko tiennyt, että ”tietäjät”, jotka toivat Jeesukselle lahjoja, eivät tulleet seimen ääreen? He saapuivat kauan hänen syntymänsä jälkeen, kun hän asui ”lapsukaisena” ”talossa”.
[Huomioteksti s. 16]
Sinä voit kokea antamisen iloa, vaikka sinulla ei olisikaan varaa ostaa lahjoja. Oletko tiennyt sen?