Parhaansa tekeminen rakkauden osoittamiseksi
ON TODELLA miellyttävää löytää ihmisiä, jotka rakastavat lähimmäisiään ja ovat halukkaita tekemään parhaansa näiden auttamiseksi. Sellaista tapahtuu niin harvoin nykyään. Mutta mikä on paras tapa toisten auttamiseksi?
Olet luultavasti todennut, että maailman olosuhteitten jatkuvasti pahetessa yhä useammilta ihmisiltä näyttää puuttuvan suunta elämässään. He kysyvät: ”Mitä kaikki nämä nykyiset tapahtumat merkitsevät?” ”Mihin tämä maailma on menossa?” ”Mikä on elämän tarkoitus?” Jos he voisivat saada tyydyttävät vastaukset näihin kysymyksiin, se muuttaisi heidän elämänsä paremmaksi.
Jehovan todistajat ovat oppineet Raamatusta, että nykyiset maailman olosuhteet ovat täynnä merkitystä ja enteilevät jotakin suurenmoista lähitulevaisuudelle. He käyttävät hyväkseen kaikki tilaisuudet naapureittensa kodeissa käymiseksi selittääkseen perustetta sellaiselle johtopäätökselle. Äskeiset ponnistelut ihmisten tavoittamiseksi kaukana pohjoisella pallonpuoliskolla osoittavat, että todistajat eivät anna vaikeuksien estää heitä suorittamasta tätä.
Miksi he tekevät parhaansa?
Suurimpia pulmia ihmisten koteihin pääsemiseksi kaukana pohjolassa on ankara kylmyys. Lämpötila saattaa laskea –45 Celsius-asteen alapuolelle. Hyvin kylmä sää ei kuitenkaan pidätä Jehovan todistajia osoittamasta rakkautta toisia kohtaan. Robert L. Hartman, matkustava evankeliuminpalvelija, joka palvelee useita seurakuntia Alaskassa, kertoo kylmimmästä päivästä, jonka hän on koskaan kokenut ovelta-ovelle-palveluksessaan:
”Meitä oli tuona päivänä kokoontunut valtakunnansalille 12 tai 13 henkeä. Lämpötila oli –44 Celsius-astetta. Monet sanoivat, että he pysyttelisivät mielellään sisällä kirjoittamassa kirjeitä kyläläisille. Ajattelin kaikkien haluavan tehdä siten ja ryhdyin valmistautumaan kirjeitten kirjoittamista varten. Silloin kaksi veljeä lähestyi minua ja sanoi: ’Me emme ole kovin eteviä kirjeitten kirjoittamisessa. Koska teimme paljon työtä saadaksemme automme käyntiin ja matkustimme salille (toinen oli tullut 24 kilometrin päästä), haluaisimme tehdä jonkin verran talosta-taloon-käyntejä. Tulisitko kanssamme?’ En voinut torjua sellaista vilpitöntä pyyntöä. Niinpä me menimme ulos 44 asteen pakkaseen.”
Hartman palvelee myös Luoteis-Kanadan seurakuntia. Hän kertoo, miten Rose Hamilton Whitehorsesta Yukonista teki parhaansa johtaakseen raamatuntutkistelua joka viikko eräälle rouva Henrylle, joka asui 140 kilometrin päässä:
”Talvellakin Rose matkusti 140 kilometriä joka viikko. Toisinaan auto oli jätettävä kilometrin tai puolentoista päähän talosta. Kerran sisar Hamilton teki matkan 40 Celsius-asteen pakkasessa. Palatessaan autolle jyrkkää mäkeä kavuten hän hengitti sisään suuret määrät jääkylmää ilmaa ja ’poltti’ keuhkoputkensa. Toisen kerran tämä sisar joutui jättämään auton kolmen kilometrin kävelymatkan päähän 23 asteen pakkasessa.”
Talvimyrskyt voivat mutkistaa asioita lisää erityisesti lennettäessä. Ray Baker ja Lyle Nelson Fairbanksistä Alaskasta kertovat:
”Lähellä Nomea ja pitkin Beringinmeren rannikkoa sijaitseva alue on tunnettu ankarasta, jäätävästä talvisäästään. Häikäisevä läpikotainen ”valkoisuus” on pelätty vihollinen, koska se voi tulla lähes varoittamatta ensin ohuena pilviverhona ja sitten lumena. Mutta pian kaikki muuttuu valkoiseksi. Lentäjän on pinnistettävä silmiään tuijottaessaan lumeen. Hän saattaa menettää suuntavaistonsa eikä tiedä, onko hän menossa ylös- vai alaspäin. Sitten häntä alkaa huimata, ja hän voisi helposti lentää suoraan vuoreen tai maahan. Tällä alueella katoaa enemmän lentäjiä kuin missään muualla Alaskassa.”
Näistä vaaroista huolimatta yksitoista Jehovan todistajaa meni tuolle alueelle kolmella pienellä koneella vuonna 1973. He kertovat: ”Kuljimme kaikkialla noin 250000 neliökilometrin alueella. Tavoittaakseen tämän alueen 24 kylää kukin kolmesta lentokoneesta lensi noin 4200 kilometriä, ja puhuimme noin 6000 ihmiselle.”
Miksi Jehovan todistajat ovat halukkaita tekemään parhaansa puhuakseen toisille Jumalan sanasta? Koska Raamatun ajanlasku ja ennustukset osoittavat, että me olemme nykyisen asiainjärjestelmän ”viimeisissä päivissä”. Pian vanhurskas ja rauhaisa uusi järjestelmä ennallistetussa maallisessa paratiisissa on oleva todellisuutta. (2. Tim. 3:1–5; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1–5) Jeesus ennusti, että tästä julistettaisiin ”hyvää uutista” maailmanlaajuisesti ”asiainjärjestelmän päättymisen” aikana. (Matt. 24:3, 14, Um) Jehovan todistajat tekevät mielellään parhaansa osallistuakseen tähän julistamiseen.
Vastustus ei estä rakkauden ilmaisemista
Useimmat pohjolan ihmiset ovat vieraanvaraisia ja onnellisia, kun joku tulee heidän luokseen puhumaan Raamatusta. Mutta jotkut vastustavat ja yrittävät aiheuttaa vaikeuksia Jehovan todistajille.
Eräs kanadalainen todistaja, joka toverinsa kanssa teki kahden kuukauden matkan käydäkseen St. Lawrence -joen pohjoisrannan asukkaitten luona, kertoo kokemuksen, jonka hän sai eräässä kaivoskaupungissa:
”Aloin todistaa noin kuuden miehen ryhmälle eräässä parakissa. Kaksi miestä vastusti suuresti ja alkoi vaikuttaa toisiin. Niinpä jätin heidät ja aloin puhua toisille samassa rakennuksessa oleville. Vastustajien tullessa äänekkäämmiksi päätin lopulta lähteä parakista kokonaan.
”Astuessani ulos rakennuksesta nuo kaksi miestä olivat kiihottaneet itsensä sellaiseen raivoon, että he tulivat perässäni. Korkeat lumikinokset ja eräs rakennus estivät minua pakenemasta.”
Mitä todistaja tekisi? Yrittäisikö hän sovitella suostumalla lopettamaan saarnaamisensa, jos he antaisivat hänen mennä? Mitä sinä tekisit, jos joutuisit sellaiseen tilanteeseen? Hän jatkaa:
”Rukoilin Jehovalta apua ja suojelusta.
”Kun miehet olivat tulleet noin kuuden metrin päähän, toinen heistä pysähtyi äkisti ja kutsui toista. He puhuivat keskenään muutaman minuutin ja katsoivat koko ajan minuun. Sitten aivan kuin he olisivat muuttaneet mielensä he kääntyivät ympäri ja kävelivät pois. Olin onnellinen ja kiitollinen tietäessäni, että Jehova oli ollut kanssani.”
Lisäpulmia näille kahdelle todistajalle tuotti yöpymispaikan löytäminen. Näillä seuduilla on välttämätöntä viettää yö yksityiskodeissa, koska siellä ei ole hotelleja eikä muita yleisiä tiloja. Toisinaan ihmiset uskonnollisen ennakkoluulon tähden kieltäytyivät majoittamasta heitä. Mutta vaikeuksista huolimatta he jatkoivat saarnaamistyössään ja kertoivat: ”Kaksi kuukautta kestäneellä matkallamme saimme aina tarvitsemamme. Ainoastaan kerran päädyimme viettämään yön satamalaiturin vajassa.”
’Kuin lampaat ilman paimenta’
Matt. 9:36 kertoo Jeesuksesta: ”Nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” Jeesuksen päivien juutalaiset uskonnolliset johtajat olivat laiminlyöneet tavallisen kansan hengelliset tarpeet ja olivat sitoneet ihmisperinteitten ’raskaita taakkoja’ heidän harteilleen. (Matt. 23:4) Onko tilanne nykyään yhtään erilainen kristikunnassa?
Larry Lees, Jehovan todistaja, joka äskettäin matkusti useihin syrjäisiin eskimokyliin Pohjois-Quebecissä Kanadassa, kertoo: ”Eräs perhe kertoi, että kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin tullut heidän kotiinsa puhumaan Raamatusta, vaikka heidän noin 70 hengen siirtokunnassaan asui anglikaanipappi.”
Papiston laiminlyönnin lisäksi epäraamatulliset opetukset ja taikausko pitävät monia nöyriä ihmisiä hengellisessä pimeydessä. Esimerkiksi Pohjois-Suomen Lapin asukkaiden keskuudessa on 19. vuosisadalla vaikuttaneen pappismiehen Lars Levi Laestadiuksen seuraajia. Näille ihmisille on opetettu, että Jumalan hyväksymyksen saamiseksi ei tarvita Raamatun tutkimista eikä sen periaatteiden soveltamista omaan elämään. He sanovat, että on ainoastaan välttämätöntä tunnustaa syntinsä saarnaajalle, joka sitten julistaa ne anteeksi annetuiksi. Sellaisista Kuusamon alueella asuvista ihmisistä eräs suomalainen todistaja kertoo:
”Nykyäänkään Laestadiuksen oikeaoppisen seuraajan ei sallita ostaa televisiota, jota saarnaajat kutsuvat ’helvetin koneeksi’, ’Sodoman ikkunaksi’ jne. Nämä papit kutsuvat televisioantennia Ilmestyskirjan seitsenpäiseksi pedoksi, koska ensimmäisissä Kuusamoon asennetuissa antenneissa oli seitsemän uloketta. He ovat myös kutsuneet koulun portteja ’helvetin porteiksi’ ja saarnanneet, että ’kukaan, joka kävisi kansakoulua, ei koskaan saisi pelastusta’.”
Jehovan todistajain on siis erittäin tarpeellista mennä näihin syrjäisiin paikkoihin auttamaan ihmisiä hengellisesti. Monet näistä ihmisistä arvostavat suuresti tilaisuutta hankkia tietoa Raamatusta.
Raamatun totuuden arvostaminen
Ray Baker kertoo kokemuksen, joka hänen ryhmällään oli heidän laskeuduttuaan Bucklandin kylään Alaskaan lähelle napapiiriä:
”Heti kun olimme sammuttaneet moottorin, meidät ympäröi 40–50 uteliasta isää, äitiä ja lasta. Kerroimme heille, että kävisimme pian heidän kodeissaan puhumassa heille Raamatusta. Kun kävimme taloissa, havaitsimme usein koko perheen kerääntyneen yhteen odottamaan meitä Raamatut käsissä.”
Ryhmä, joka kävi äskettäin syrjäisissä intiaanikylissä Pohjois-Manitobassa, sai seuraavanlaisen kirjeen herra Maxwell Beeltä, joka toimii johtajana eräässä reservaatissa, jossa he olivat käyneet:
”Haluamme lyhyesti kiittää teitä avusta, jonka saimme kahdelta mieheltä, jotka kävivät reservaatissamme kertomassa meille Raamatusta ja siitä, miten me voimme elää rauhassa. Toivomme, että he tulevat takaisin pian. Mitä kauemmin he viipyvät luonamme, sitä parempi. Kiitos vielä kerran.”
Raamatun totuuden kertominen toisille on paras tapa osoittaa rakkautta heitä kohtaan. Se antaa heidän elämälleen merkityksen nyt ja varman toivon tulevaisuudesta. Jehovan todistajat ovat onnellisia voidessaan tehdä parhaansa jakaakseen sellaista hyvää uutista lähimmäisilleen.