Miksi he eroavat
LUETTUAAN huimaavasti kohoavista avioeromääristä joku voi ymmärrettävästi kysyä: miksi niin monet avioliitot särkyvät nykyään?
Yksi syy on se, että uudet lait tekevät avioeron helpommaksi. Vain keskinäisestä sopimuksesta haettavat avioerot otettiin käyttöön Kaliforniassa vuonna 1970, joten avioliitot voidaan purkaa syyttämättä kumpaakaan osapuolta. Jo 50:ssä Yhdysvaltain osavaltiossa ja territoriossa on tällaisia avioerolakeja.
Vuoden 1973 joulukuusta lähtien lapsettomat pariskunnat, joilla ei ole heistä riippuvaisia lapsia, voivat Englannissa saada avioeron pelkästään täyttämällä erään lomakkeen ja liittämällä siihen notaarin vahvistuksen sen ilmoittamiseksi, että avioliitto on purkautunut, ja lähettämällä sen sitten viranomaisille. Suomessa avioliittolakikomitea ehdotti samana vuonna, että avioeron perusteeksi riittäisi eräissä tapauksissa vain toisen puolison esittämä vaatimus avioliiton purkamiseksi. Muutkin maat ovat tehneet avioerolaeistaan vapaampia.
Mutta on olemassa vieläkin olennaisempi syy siihen, miksi avioeroluvut nousevat huimaa vauhtia.
Se liittyy nimenomaan ihmisten ajattelutapaan – mitä he arvostavat, miten he suhtautuvat avioliittoon ja mitä he odottavat elämältä. Tässä on tapahtunut yhtäkkinen, dramaattinen muutos.
Ihmiset ovat oppineet odottamaan ja haluamaan enemmän. Monet ovat samaa mieltä yleisestä sanonnasta, jonka mukaan ’ihminen elää vain kerran, joten on parasta ottaa elämästä irti mahdollisimman paljon’. Niinpä kun avioliitto ei olekaan niin jännittävää, kuin heidät on saatu ajattelemaan, monet etsivät siitä ulospääsyä. He hankkivat avioeron. Nykyään kokeillaan laajaltikin erilaisia suhteita, joita jopa kutsutaan ”avioliitoiksi”, kuten eräs Seattlessa Yhdysvalloissa ilmestyvä lehti huomauttaa:
”Seattlen alueen pankkiirit ja insinöörit kokeilevat ryhmäavioliittoa. Sunnuntaiaamun saarnoissa puhutaan avoliitosta . . . Vihkimättömien parien määrä kilpailee laillisesti vihittyjen kanssa. Vanhemmat ihmiset suhtautuvat hiukan pilkallisesti sovinnaisiin tapoihin ja vallankumouksen lapset kasvavat uuden sukupuolietiikan vaikutuksen alaisina.” – Seattle Post-Intelligencer”.
Seuraava tapaus valaisee muutoksen äkillisyyttä: Keväällä vuonna 1968, vain kymmenen vuotta sitten, pidettiin skandaalina sitä, että eräs naimaton newyorkilaisen yliopiston toisen vuoden ylioppilas myönsi asuneensa opiskelijoiden asuntoalueen ulkopuolella erään miehen kanssa. Tapauksesta kerrottiin New York Times -lehden etusivulla, ja vähältä piti, ettei tyttöä erotettu yliopistosta. Nykyään monissa suurissa yliopistoissa on molemmille sukupuolille tarkoitettuja asuntoloita, ja yhdessä asuminen on niin yleistä, että tuskin kukaan puhuu siitä mitään.
Asenteiden jyrkästä muuttumisesta huolimatta yhden miehen ja yhden naisen laillisesti vahvistettu avioliitto on yhä suosittu. Mutta sen sijaan että avioliittoa pidettäisiin elinikäisenä sopimuksena, avioeron ajatellaan nykyään olevan järkevä vaihtoehto, ’jos se ei onnistu’. Länsi-Saksassa äskettäin suoritettu tutkimus paljasti, että 26 prosenttia saksalaisista morsiamista ajattelee avioeroa jo ennen kuin he menevät naimisiinkaan. Ilmeisesti tällainen ajattelutapa lisää avioerojen määrää.
Nykyiset ”vapautusliikkeet” ovat rohkaisseet tavoittelemaan uraa kodin ulkopuolella tai jotakin muuta elämäntapaa, joka auttaa ihmistä ”toteuttamaan itseään”. Siksi nykyään tähdennetään vähemmän sitoutumista ja enemmän henkilökohtaista nautintoa. Ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan ensimmäiseksi omaa tyydytystään ja mielihyväänsä, kaiken mahdollisen saamista elämästä NYT. Tästä asenteesta näyttää juontavan juurensa niin lukuisa avioerojen määrä nykyään.
Maailman johtajien esimerkki ei ole auttanut, kuten eräs yhdysvaltalainen lehti huomauttaa:
”Kun [Yhdysvaltain] avioeroluvut kohosivat yhä korkeammiksi, poliittiset merkkihenkilöt näyttivät johtavan ryntäystä avioero-oikeusistuimiin. Hallituksen jäsenet, kongressin jäsenet, suurlähettiläät ja Valkoisen talon korkea-arvoiset virkailijat purkivat avioliittojaan yhtä huolettomasti kuin muutkin ihmiset tai ehkä vieläkin huolettomammin, uransa tai julkisen maineensa siitä pahemmin kärsimättä.” – ”Good Housekeeping”, kesäkuu 1977.
Tällaiset esimerkit ovat panneet liikkeelle avioerojen vyöryn; ja se on vaikuttanut itse perherakenteeseen samoin kuin koko yhteiskuntaan. Onko olemassa ratkaisua? Voivatko ihmiset löytää aidon onnellisuuden itselleen ja perheelleen?