Avioeroilla on uhrinsa

JOS sinun pitäisi uskoa kaikkeen siihen, mitä ”asiantuntijat” ovat kirjoittaneet avioerosta viime vuosikymmenien aikana, voisit päätellä, että nykyään avioerot eivät ole kenenkään syytä eikä niistä kärsi kukaan.

Monien vanhempien on ollut aiempaa helpompi lähteä avioeron tielle, sillä heihin ovat vaikuttaneet esimerkiksi seuraavanlaiset suuriäänisesti esitetyt kliseet: Avioero on lasten kannalta parempi kuin onneton avioliitto. Lasten säästämiseksi kolhuilta kannattaa odottaa, kunnes he ovat ’sopivassa iässä’. Lapset kyllä tointuvat järkytyksestään jo parin kolmen vuoden kuluttua.

Jotkut ovat antaneet tukensa tällaisille optimistisille käsityksille. Esimerkiksi kirjoittajat Susan Gettleman ja Janet Markowitz haluaisivat romuttaa ”vahingoittuneen lapsen myytin”. He väittävät, ettei avioero välttämättä aiheuta vahinkoa lapsille, kunhan vanhemmat vain ’hoitavat prosessin kypsällä tavalla’. Heidän mukaansa vanhempien avioerosta voi olla lapsille jopa hyötyä sillä tavoin, että näiden on jonain päivänä helpompi tointua omista avioeroistaan! He väittävät: ”Jos on jotakin sellaista, mikä todella kaipaa uudistamista, niin kysymykseen tulevat lähinnä avioliitto instituutiona ja kotielämän myytti.” – The Courage to Divorce.

Kuulostavatko tällaiset uskaliaat väitteet uskottavilta? Millainen on avioerojen todellinen hinta lapsille maailmassa, jossa avioeroja otetaan yhä enemmän? Onko totta, että ne eivät vahingoita ketään?

Kauhistuttava hinta

Vuonna 1971 aloittivat amerikkalaiset tutkijat Judith Wallerstein ja Joan Berlin Kelly uraa uurtavan tutkimuksensa avioerojen pitemmän ajan vaikutuksista perheenjäseniin. He valitsivat 60 avioeroaikeissa olevaa perhettä. Näissä perheissä oli 2–18-vuotiaita lapsia yhteensä 131. Tutkijat olivat hämmästyneitä havaittuaan, että lapset eivät juuri laisinkaan tunteneet avioeroa itselleen helpotuksena, eivät edes siinä tapauksessa, että heidän vanhempiensa avioliitto oli ollut onneton. Avioero oli päinvastoin järkyttänyt lasten mielenrauhaa.

Ilmenivätkö vaikutukset pelkästään lyhytaikaisena järkytyksenä? Valitettavasti eivät. Viiden vuoden kuluttua 37 prosenttia lapsista oli yhä lievän tai vakavan masennuksen vallassa. Useimmilla heistä oli yhä sellainen toive, että vanhemmat palaisivat yhteen – vaikka näillä olisi jo uusi puoliso. Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista lapsista oli 10:n tai jopa 15 vuoden kuluttua ”aikuisiän saavutettuaan huolestuneita, heikosti motivoituneita, itseään väheksyviä ja joskus jopa vihaisia nuoria miehiä ja naisia”.

Tällaiset tulokset sotivat sovinnaiseksi muodostunutta ajattelua vastaan. Wallerstein kirjoittaa: ”Havaintomme olivat täysin ristiriidassa odotustemme kanssa. Se oli hyvin monille epämiellyttävä uutinen, ja saimme vihaisia kirjeitä terapeuteilta, vanhemmilta ja asianajajilta, jotka väittivät meidän olevan ehdottomasti väärässä.”

Lapset eivät kuitenkaan olleet valehdelleet, ja toiset tutkimukset ovat vahvistaneet Wallersteinin ja Kellyn johtopäätökset. Journal of Social Issues -aikakauskirjan mukaan esimerkiksi useimmat psykologit ja sosiologit ”ovat sitä mieltä, että vanhempien erolla ja avioliiton hajoamisella on syvällinen kielteinen vaikutus sekä lapsiin että murrosiässä oleviin nuoriin”. Julkaisu lisäsi, että tällaiset käsitykset ”on suurimmaksi osaksi osoitettu oikeiksi”, ja mainitsi seuraavanlaisia havaintoja: avioerolapset joutuvat useammin rikollisille teille ja syyllistyvät useammin epäsosiaaliseen käyttäytymiseen kuin ehjien perheitten lapset; mielisairaaloissa saattaa olla jopa kaksi kertaa enemmän avioerolapsia kuin ehjien perheitten lapsia; avioero on kenties yleisin masennuksen aiheuttaja lapsilla.

Entä varttuneemmat lapset?

Varttuneemmille lapsille avioero on hieman helpompi asia kuin nuoremmille. Varttuneemmat saattavat kokea vanhempiensa avioeron niin syvänä pettymyksenä, että se vääristää heidän suhtautumistaan avioliittoon ja muihin instituutioihin, kuten kouluun. Jotkut päättelevät, että kaikki ihmissuhteet ovat epävarmoja ja että petos ja uskottomuus saavat ne jonain päivänä varmasti purkautumaan.

Kadotettuaan tällä tavoin tasapainonsa vanhempien avioeron takia jotkut teini-ikäiset menevät äärimmäisyyksiin. Jotkut turvautuvat huumeisiin, jotkut alkavat harrastaa irrallisia suhteita ja jotkut karkaavat kotoaan. Toiset näyttävät suhtautuvan avioeroon aluksi rauhallisesti, mutta se johtuu vain siitä, että he reagoivat tapahtuneeseen hitaammin. The Washingtonian -aikakauskirjan mukaan ei ole yhteensattuma, että avioerojen määrän kasvun rinnalla on nähty myös teini-ikäisten syömishäiriöitten ja jopa itsemurhien lisääntyvän.

Jos vanhemmat aikovat ennen avioeronsa vireillepanoa odotella, kunnes heidän lapsensa ovat ’sopivassa iässä’, saattaa olla, että he joutuvat odottelemaan tosi kauan. Näyttää näet siltä, ettei ole olemassa mitään maagista ’sopivaa ikää’, jonka saavuttamisen jälkeen avioero ei enää jättäisi lapsiin minkäänlaisia jälkiä.a Sosiologi Norval D. Glenn on esittänyt Psychology Today -aikakauslehdessä jopa sellaisen ajatuksen, että lapset saattavat kärsiä avioeron kielteisistä vaikutuksista ”läpi elämänsä [vaikutusten] heikentymättä”. Hänen johtopäätöksensä kuuluu: ”Täytyy ottaa vakavan harkinnan alaiseksi sellainen häiritsevä hypoteesi, jonka mukaan avioerolasten määrän lisääntyminen tulee hitaasti mutta silti tasaista vauhtia murentamaan väestön yleistä hyvinvointia.”

Niin synkkiä kuin tällaiset havainnot, tutkimukset ja luvut voivatkin olla, ne eivät kuitenkaan merkitse sitä, että jokaisen avioerolapsen elämä tulee vääjäämättä olemaan levotonta ja sekavaa. Sen ne kuitenkin osoittavat, että avioero on hyvin todellinen vaara lapsille. Kysymys kuuluu: miten lapsia voidaan varjella avioeron vaikutuksilta?

Mitä toivoa lapsille on tarjolla?

Parasta lastensuojelua on avioerojen ennaltaehkäisy. Tri Diane Medved kirjoittaakin: ”Meidän täytyy päästä eroon siitä, että itsekkäiden etujen ajatellaan riittävän avioeron perusteiksi.” (The Case Against Divorce) Ei ole juuri epäilystä siitä, etteivätkö nyky-yhteiskunnassa vallalla oleva itsekkyys ja minäkeskeisyys olisi päässeet jäytämään lukemattomia avioliittoja. Miten avioparit voivat taistella tällaista vaikutusta vastaan ja saada avioliittonsa säilymään?

Raamatun mukaan sen Tekijä on myös avioliiton Alullepanija. Tämän vahvistaa se, että avioliittoa koskevat Raamatun neuvot ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi. Niiden avulla miljoonat miehet ja naiset ovat kyenneet parantamaan perhe-elämänsä laatua. Raamattu on pelastanut lukemattoman määrän avioliittoja avioeron partaalta. Se voi auttaa sinuakin.b

Valitettavasti avioeroa ei voida kuitenkaan aina välttää tai estää. Avioerot ovat karua todellisuutta nykyisessä maailmassa. Jotkut vanhemmat oppivat tuntemaan Jumalan avioliitolle asettamat normit vasta sen jälkeen, kun he ovat jo eronneet. Toiset koettavat uskollisesti noudattaa näitä normeja elämässään, mutta silti itsekäs, moraaliton puoliso saattaa pettää heidät. Raamatun mukaan avioero on eräissä ääritapauksissa luvallinen. (Matteus 19:9) Jeesus kuitenkin opetti sen, että viisaitten ratkaisujen teko on mahdotonta, jollei ensin ’lasketa kustannuksia’. – Luukas 14:28.

Jos avioero on jo tapahtunut tosiasia, ei varmastikaan ole aika vajota syyllisyydentunteeseen tai suruun. Nyt on aika pehmentää lapsiin kohdistuvaa iskua. Siinä voidaan onnistua. Tri Florence Bienenfeld, arvostettu perheasioiden sovittelija, vakuuttaa eronneille vanhemmille: ”Avioeron ei tarvitse olla kreikkalainen tragedia, jossa kaikki kuolevat. Kaikki voivat elää ja vähitellen tointua, parantua ja selviytyä oikein hyvin.” – Helping Your Child Succeed After Divorce.

Millä tavoin? Mitä voivat vanhemmat, sukulaiset ja ystävät tehdä auttaakseen avioerolapsia?

[Alaviitteet]