Avioerojen räjähdysmäinen lisääntyminen
”AVIOEROKORUJA.” Tällainen erikoinen otsikko oli äskettäin eräässä suositussa naistenlehdessä. Sen alla olleessa kirjoituksessa todettiin: ”Avioliittosi on siis tuhoutunut, ja sinulla on sellainen tunne, että sinua on petetty. Mikset sulattaisi niitä muistoja, jotka sinulla yhä on korulippaassasi?” Eronneet saavat maksusta sulattaa kultasepänliikkeen hitsauspillillä kihla- ja vihkisormuksiaan. Sen jälkeen kultaseppä valaa heidän pikkukorunsa toisennäköisiksi, jotta ne eivät enää muistuttaisi heitä heidän epäonnistuneesta avioliitostaan.
Nykyään näyttää yhä enemmän siltä, että avioliitot ovat samalla tavoin kertakäyttöisiä kuin kuulakynät, lautaset, vauvanvaipat ja halvat partahöylät. Yleisenä asenteena on: kun siihen kyllästyy, sen voi panna roskapussiin.
”Avioliittoa sellaisenaan ei enää ole”, sanoo Münchenissä asuva Lorenz Wachinger, nimekäs kirjailija, psykologi ja terapeutti. Liioitteleeko hän? Kenties, mutta ei ole vaikea nähdä, miksi hän ajattelee niin. Stuttgarter Zeitung -sanomalehden mukaan Saksassa purkautuu vuosittain noin 130000 avioliittoa. Silti avioerot ovat tuskin vain saksalainen ilmiö.
Maailmanlaajuinen ilmiö
Samanlainen suuntaus alkaa olla havaittavissa kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Yhdysvallat on se maa, jossa avioeroja otetaan eniten koko maailmassa. Siellä otetaan vuosittain eroja yli 1160000 eli lähes puolet solmittujen avioliittojen määrästä. Se on jokaisen päivän jokaista minuuttia kohden laskettuna enemmän kuin kaksi avioeroa!
Menneeseen verrattuna nyt voidaan puhua avioerojen räjähdysmäisestä lisääntymisestä. Vielä sata vuotta sitten päättyi Yhdysvalloissa vain joka 18. avioliitto eroon. Jollei oteta lukuun avioerojen määrän hetkellistä hyppäystä heti toisen maailmansodan jälkeen, niin erojen lisääntyminen oli hidasta aina 1960-luvulle asti. Sen jälkeen määrä on vain 25 vuodessa kolminkertaistunut. Suomessa otettiin 1980-luvulla avioeroja vajaat 10000 vuodessa, mutta ennen sotia eroja otettiin vain runsaat 1000.
1980-luvun puolivälissä (tuoreimmat vuodet, joilta tarkkoja lukuja on käytettävissä) tehtiin eri puolilla maailmaa avioerojen määrässä uusia ennätyksiä. Niinpä esimerkiksi Neuvostoliitossa otettiin tuolloin eroja vuosittain keskimäärin 940000, Japanissa 178000, Englannissa 159000, Ranskassa 107000, Kanadassa 61000 ja Australiassa 43000. Sellaisissakin maissa, joissa uskonto ja lainsäädäntö ovat pitäneet avioeroluvut pieninä, ovat alkaneet puhaltaa uudet tuulet. Vaikka esimerkiksi Hongkongissa päättyy nykyäänkin keskimäärin vain joka 17. avioliitto eroon, erojen määrä siellä kaksinkertaistui vuosina 1981–87. India Today -aikakauslehden mukaan avioero ei enää lyö intialaisiin keskiluokan piirissä samanlaista häpeäleimaa kuin joskus ennen. Moniin Intian osavaltioihin on perustettu uusia tuomioistuimia käsittelemään avioerojuttuja, joiden määrä eri osavaltioissa on kymmenessä vuodessa kasvanut 100–328 prosenttia.
Tilastot eivät luonnollisestikaan kerro mitään niiden lukemattomien ihmisten tuskasta ja murheesta, joiden avioerot ovat mukana tällaisissa tilastoissa. Valitettavasti avioerot koskettavat lähes kaikkia meitä yksinkertaisesti sen takia, että avioliitto on yleismaailmallinen instituutio. Onkin todennäköistä, että me joko itse elämme avioliitossa, olemme avioliitossa olevien vanhempien lapsia tai olemme läheisesti tekemisissä joidenkin avioliitossa olevien kanssa. Vaikka meillä ei siis vielä olisikaan omia kokemuksia avioerosta, sen uhka voi herättää meissä levottomuutta.
Mikä sitten on ollut syynä kaikkiin näihin avioeroihin? Yhtenä syynä ovat ehkä valtiovallan toimenpiteet. Monissa maissa ovat avioeroille asetetut esteet – joita vaikutusvaltaiset uskontojärjestöt pitkään olivat olleet pönkittämässä – nykyään poissa. Esimerkiksi Argentiina julisti 1980-luvulla perustuslain vastaiseksi lain, joka ei ollut sallinut minkäänlaisia avioeroperusteita. Samoin Espanjassa ja Italiassa saa nykyään erota tietyin perustein. Tällainen lakien muuttuminen ei kuitenkaan aina ole aiheuttanut hyppäystä avioerojen määrässä.
Maailmanlaajuisen avioeroepidemian täytyy siis johtaa juurensa jostain paljon syvemmältä kuin vain oikeusjärjestelmästä. Joseph Epstein kiinnittää kirjassaan huomiota siihen todetessaan, ettei ole pitkä aika siitä, kun ”avioeron saaminen oli aivan kuin laillinen vahvistus sille, ettei ihmisellä ole moraalista ryhtiä”. Nykyään tilanne hänen mukaansa on kuitenkin se, että ”joissain piireissä on harvinaista, jos jollakulla ei ole takanaan avioeroa. Jos niissä joku elää koko elämänsä yhdessä ja samassa avioliitossa, sellaista voitaisiin jopa pitää osoituksena mielikuvituksen puutteesta.” – Divorced in America.
Toisin sanoen ihmisten suhtautumisessa avioeroon on tapahtunut perustavanlaatuisia muutoksia. Kunnioitus tätä vanhastaan pyhänä pidettyä instituutiota kohtaan on heikkenemässä. Seurauksena on ollut, että avioeroihin on alettu suhtautua kautta maailman aiempaa suopeammin. Mikä on voinut saada ihmiset hyväksymään jonkin sellaisen, mitä ennen yleisesti paheksuttiin? Voisiko olla niin, ettei avioero olekaan kovin huono asia?