Lukijoiden kirjeitä

Katolilaisuuden uudistus. Mielestäni kirjoituksenne uskonnon historiasta (22.8.1989) oli yleisesti ottaen hyvin kirjoitettu. Käsittääkseni olette tehneet vakavan virheen, kun julistitte Martti Lutherin syyttömäksi ”katolilaisten juutalaisvihaan”. Martti Luther kirjoitti melkoisesti vastenmielistä, mahtipontista tekstiä juutalaista rotua olevia vastaan, ja hän kutsui heitä ”turmeltuneeksi ja kirotuksi kansaksi” ja jopa ”paholaisiksi”.

E. W., Yhdysvallat

Kirjoitus keskittyi katolisen kirkon turmeltuneihin tapoihin, ei protestanttisten uskonpuhdistajien heikkouksiin. Alunperin Luther vastusti katolilaisten juutalaisvihaa. Kuitenkin Heinz Kremersin kirjoittama saksankielinen kirja ”Die Juden und Martin Luther – Martin Luther und die Juden”, (Juutalaiset ja Martti Luther – Martti Luther ja juutalaiset) selittää: ”Aluksi Martti Luther suhtautui juutalaisiin suopeasti, koska hän odotti, että he kääntyisivät kristillisyyteen heti, kun puhdasta evankeliumia saarnattaisiin heille. Kun tämä toive ei toteutunutkaan, hänestä tuli juutalaisten kiihkeä vihollinen.” – Toimitus.

Saatananpalvonta. Olin järkyttynyt 22. lokakuuta 1989 ilmestyneen numeron kannesta! Olen aina pitänyt lehtiänne hyvin rakentavina. Mutta tämä numero järkytti ja hämmensi minua. Eikö ole väärin pitää saatanallisia vertauskuvia kodissaan missään muodossa?

P. W., Yhdysvallat

Saatananpalvonta on aiheena todellakin järkyttävä. Siitä huolimatta me tunnemme velvollisuudeksemme varoittaa lukijoita ’Saatanan suunnitelmista’, ja toisinaan tämä sisältää sellaisten aiheiden esittämistä, jotka voivat joidenkuiden mielestä olla loukkaavia. (2. Korinttolaisille 2:11) Kuitenkaan ei teksti eivätkä kuvat – saatanallisten vertauskuvien kuvaaminen mukaan luettuna – olleet sellaisia, että ne olisivat sen paremmin kannattaneet saatananpalvontaa kuin herättäneet uteliaisuuttakaan sitä kohtaan. Sen sijaan ne auttoivat lukijoita, myös nuoria, inhoamaan ja karttamaan saatanallisia tapoja. – Toimitus.

Luin kauhistuneena ja hämmästyneenä selontekonne saatananpalvonnasta, ja arvostan sitä, että kiinnititte lukijoidenne huomion tähän inhottavaan syntiin. En ole nähnyt merkkejä saatananpalvonnasta alueellamme, mutta minä pysyn silti varuillani, jos sitä vaikka ilmaantuu.

M. V. H., lääkäri, Yhdysvallat

Päätäit. Koulun terveydenhoitajana olen jatkuvasti tekemisissä päätäiden ongelman kanssa, ja olen samaa mieltä suurimmasta osasta artikkelianne. (22.8.1989) Te valitettavasti ehdotitte tukan poisajamista tehokkaana keinona lasten hoitamisessa. Henkilökohtaisesti näkisin lapsen tukan poisajamisen täistä vapautumiseksi sekä dramaattisena että tarpeettomana. En myöskään suosittele petrolin käyttämistä päänahkaan. Se on myrkyllistä ja tulenarkaa, varmasti sadat päätäitapaukset ovat parempi asia kuin yksi palanut lapsi.

C. M., Englanti

Arvostamme näitä huomautuksia. ”Herätkää!”-lehti ei suosittele lääketieteellisiä hoitomuotoja. Mutta koska lehdellämme on maailmanlaajuinen levikki ja sitä lukevat sellaiset ihmiset, joilla ei ehkä ole käytettävissä nykyaikaisia hoitomuotoja, me vain kerroimme sellaisista kotona käytetyistä keinoista, joiden jotkut ovat vakuuttaneet olleen menestyksellisiä täitartunnan hoitamisessa. Nykyajan lääkintäviranomaiset eivät kuitenkaan suosittele täisen tukan poisajamista, koska he näkevät sen olevan psykologisesti vahingollista ja tarpeetonta. Hiusten leikkaamista suositellaan vain silloin, kun tukka on erittäin pitkä tai niin takkuinen, että kampaaminen on mahdotonta. Lisäksi lääkintäviranomaiset eivät nykyään suosittele, että petrolia siveltäisiin päänahkaan. Esimerkiksi professori David Taplin Miamin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta kertoi ”Herätkää!”-lehdelle, että hän pitää tätä tapaa vanhanaikaisena. – Toimitus.