Kun aids ei uhkaa
Lokakuun 3. päivän iltana vuonna 1984 syntyi Kyle Bork seitsemän viikkoa ennenaikaisesti. Hänen pienet keuhkonsa olivat liian kehittymättömät toimiakseen kunnolla, niinpä hänet siirrettiin 55 kilometrin päähän piirikunnan Orangen lastensairaalaan, jossa oli käytössä laitteet tällaisten kriittisesti sairaitten lasten hoitamiseksi.
Lääkäri selitti, että Kylelle olisi annettava verensiirron avulla lisää verta; muuten hän varsin todennäköisesti kuolisi. Vaikka se oli hyvin vaikeaa, Kylen vanhemmat pysyivät lujana Raamattuun perustuvassa päätöksessään: he eivät salli lapselleen tehtävän verensiirtoa. (1. Mooseksen kirja 9:4, 5; 3. Mooseksen kirja 17:10–14; Apostolien teot 15:28, 29) Lääkäri oli ymmärtäväinen ja yhteistoiminnallinen. Hän sanoi kuitenkin, että jos tilanne tulisi äärimmäisen kriittiseksi, hän hankkisi oikeuden päätöksen ja antaisi verensiirron.
Harvinaista kyllä Kylen vointi parani tasaisesti, ja yhdeksäntenä päivänä hänet otettiin pois hengityskoneesta. Kaksi päivää myöhemmin hänen vanhempansa veivät hänet kotiin, ja hän on varttunut onnelliseksi, terveeksi lapseksi, kuten voit kuvasta nähdä. Mutta tarina ei pääty tähän.
Viime vuonna Los Angelesin television uutislähetyksessä kerrottiin, että koko joukko lapsia, jotka olivat olleet Orangen piirikunnan lastensairaalassa suunnilleen samoihin aikoihin Kylen kanssa, oli saanut aids-tartunnan saastuneella verellä tehdyistä verensiirroista. Sairaala yritti saada yhteyttä arviolta 3000 lapsen perheisiin, niin että heille voitaisiin tehdä aids-testi.
Kylen vanhemmat soittivat heti sairaalaan varmistautuakseen siitä, ettei hänelle ollut annettu verensiirtoa heidän tietämättään. Hetken kuluttua sairaala vastasi heidän soittoonsa ja varmisti sen, että Kyle ei ollut saanut yhtään verta eikä siis ollut vaarassa saada aidsia. ”Me kirjaimellisesti putosimme polvillemme ja kiitimme Jehovaa”, selittivät vanhemmat, ”koska hän on antanut meille vanhurskaat lakinsa ja voimaa säilyttää nuhteettomuutemme tällaisen koetuksen edessä.”