Ihmisen valta vaa’alla punnittuna

Osa 1a: Hallitukset tarkastelun kohteena

EUROOPASSA viime vuonna tapahtuneet yllättävät poliittiset muutokset ovat kääntäneet maailman valokeilan hallituskysymykseen hyvin erikoisella tavalla. Erään viikkolehden mukaan ”vuotta 1989 ei tulla muistamaan vuotena, jolloin Itä-Eurooppa muuttui, vaan vuotena, jolloin Itä-Eurooppa sellaisena kuin olemme sen neljä vuosikymmentä tunteneet lakkasi olemasta”.

Yhdysvaltain ulkoministeriön palveluksessa oleva Francis Fukuyama menee vielä pitemmälle kirjoittaessaan jokin aika sitten, että ”se mitä ehkä olemme todistamassa, ei merkitse vain kylmän sodan päättymistä tai jonkin aikakauden ohimenoa sodanjälkeisessä historiassa, vaan historian päättymistä sellaisenaan, toisin sanoen päätepistettä ihmiskunnan ideologiselle kehitykselle”.

Vaikka tällainen näkemys varmasti jakaakin mielipiteitä, se kuitenkin kiinnittää huomiomme eräisiin hyvin tärkeisiin kysymyksiin. Esimerkiksi mitä voidaan sanoa niistä ihmisen vallan vuosisadoista, jotka ovat takanapäin? Onko ihmiskunta päässyt ajan virrassa sellaiseen kohtaan, että hän voi puhua ”historian päättymisestä sellaisenaan”? Millainen on hallitusten tulevaisuus? Millä tavalla nämä tulevat tapahtumat vaikuttavat meihin itse kuhunkin?

Mitä ihmiset ajattelevat hallituksista

Miljoonat ihmiset ovat selvästikin pettyneitä poliittisiin johtajiinsa. Tämä ei pidä paikkaansa ainoastaan Euroopassa asuvista, vaan vaihtelevassa määrin myös kansalaisista kaikkialla muuallakin. Tarkastelkaamme esimerkiksi Latinalaisen Amerikan maita.

Nimekäs saksalainen kauppalehti sanoi vuoden 1988 lopussa tuon alueen poliittisesta tilanteesta, että se on ”viittä vaille rauniokasa”. Perusteluksi se esitti: ”Argentiinassa – – talous on ratkeamassa liitoksistaan. Brasilia uhkaa muuttua mahdottomaksi hallita. Peru on kestokykynsä äärirajoilla. Uruguay koettaa selviytyä jotenkuten. Ecuador koettaa kartoittaa kiistämätöntä hätätilaansa. Kolumbia ja Venezuela – – ylläpitävät heiveröisiä demokraattisia perinteitään. Meksikossa on vakaa valtapuolue, jolle ei 50 vuoteen ole löytynyt kunnon kilpailijaa, – – hajoamassa kaikkien nähden. 80-lukua pidetään jo ’menetettynä vuosikymmenenä’.”

Monin paikoin on poliitikkojen suosio laskenut ennätyksellisen alas. Kun itävaltalaisia pyydettiin panemaan 21 ammattia arvojärjestykseen, jäivät poliitikot tällä listalla 19. tilalle. Länsi-Saksassa tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että 62 prosenttia kysymykseen vastanneista myönsi tuntevansa vain vähän luottamusta poliitikkoihin.

Professori Reinhold Bergler, Bonnin yliopiston psykologian laitoksen esimies, varoittaa, että ”nuoret ovat kääntämäisillään selkänsä valtiolle, politiikalle ja poliitikoille”. Hänen mukaansa 46 prosenttia näistä nuorista pitää poliitikkoja ”roskanpuhujina” ja 44 prosenttia katsoo heidän olevan lahjottavissa.

Eräs amerikkalainen mielipidetutkimusten tekijä kirjoitti jo 1970-luvulla: ”On olemassa sellainen käsitys, että politiikka on niin kylmäkiskoista ja epärehellistä, että äänestäjät eivät voi käyttää sitä tarkoituksiinsa.” Niiden ihmisten määrä, joiden mielestä poliitikot ”eivät todellisuudessa välitä mitä sinulle tapahtuu”, onkin kasvanut Yhdysvalloissa tasaista vauhtia: vuoden 1966 29 prosentista 58 prosenttiin 1980-luvulla. Saksalainen sanomalehti Stuttgarter Nachricten osoittaa tällaisen arvion oikeaksi sanoessaan: ”Liian monet poliitikot ajattelevat ensin omaa etuaan ja vasta sen jälkeen mahdollisesti äänestäjiensä etua.”

Onkin ymmärrettävää, miksi politiikka kiinnostaa yhä harvempia. Vuonna 1980 kävi ainoastaan 53 prosenttia äänestysikäisistä amerikkalaisista äänestämässä. Ne olivat tiettävästi viidennet perättäiset vaalit, joissa kaikissa äänestysprosentti oli jatkanut alamäkeään. Vuoden 1988 vaaleissa putosi äänestysprosentti 50:een.

Poliitikot ovat tiedostaneet ongelman. Eräs maailmanpolitiikan kärkinimistä myöntää: ”Poliittisessa elämässä – – on paljon farisealaisuutta.” Syyksi hän sanoo: ”Se on välttämätöntä, jotta voisi päästä virkaan ja säilyttää virkansa.” Kuka näin sanoi? Entinen Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon. Koska hänen oma presidenttikautensa jäi lyhyeksi skandaalien takia, tuskin kenelläkään on aihetta epäillä, ettei hän olisi tiennyt mistä puhui.

Politiikan puutteellisuudet saavat rehelliset ihmiset kysymään, saadaanko hyvää hallitusta koskaan aikaan. Olisivatko asiamme ehkä paremmin ilman minkäänlaista hallitusta? Olisiko ’hallituksettomuus’ kenties oikea ratkaisu?

[Tekstiruutu s. 4]

”Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa.” – Sananlaskut 11:14