Perhe arvoonsa ennen kuin on liian myöhäistä
”Perhe on vanhin ihmisen instituutio. Se on monella tavalla tärkein. Se on yhteiskunnan perusyksikkö. Kokonaisia kulttuureja on säilynyt tai tuhoutunut sen mukaan, onko perhe-elämä ollut voimakasta vai heikkoa.” – The World Book Encyclopedia (vuoden 1973 laitos).
PERHE on kuin lasten suojana oleva sateenvarjo. Monin paikoin tämä sateenvarjo on nykyään täynnä reikiä, ja monissa muissa paikoissa se on suljettu ja pantu vaatekomeroon. Perinteinen perhe sysätään usein sivuun vanhanaikaisena. Televisiokomedioissa isät esitetään usein hölmöinä, äidit nokkelampina ja lapset sellaisina, jotka parhaiten tietävät, miten asioitten pitää olla.
Aviollinen uskottomuus on yleistä. Joissakin teollisuusvaltioissa päättyy joka toinen ensimmäisistä avioliitoista eroon. Mitä enemmän otetaan avioeroja, sitä enemmän syntyy yksinhuoltajaperheitä. Yhä useammat parisuhteet ovat niin sanottuja avoliittoja. Homoseksualistit hakevat suhteilleen arvonantoa solmimalla ”avioliittoja”. Normaali ja epänormaali seksi alkavat olla elokuvissa ja videofilmeissä niiden tärkeimpiä vetonauloja. Koulut pitävät siveyttä epäkäytännöllisenä ja jakelevat kondomeja, jotta haureuden harjoittaminen olisi turvallista, mutta käykin päinvastoin. Sukupuoliyhteydessä siirtyvät taudit sekä teiniraskaudet ovat lisääntyneet huimasti. Lapset ovat uhreja – jos heidän annetaan syntyä. Kun perinteinen perhe kuolee, kärsivät lapset siitä pahiten.
Lääketieteen Nobelilla palkittu Alexis Carrel esitti jo vuosia sitten kirjassaan Tuntematon ihminen seuraavanlaisen varoituksen: ”Nykyaikainen yhteiskunta on tehnyt vakavan erehdyksen asettaessaan koulun kokonaan korvaamaan perhekasvatusta. Nyt äidit lähettävät pienokaisensa lastentarhoihin [nykyään vielä nopeammin: panemalla lapset esimerkiksi päivähoitoon] saadakseen itse tilaisuuden hoitaa toimiaan, tyydyttää yhteiskunnallista kunnianhimoaan sekä kirjallisia tai taiteellisia taipumuksiaan, etsiäkseen sukupuolisia huvituksia tai pelkästään pelatakseen bridgeä, käydäkseen elokuvissa tai kuluttaakseen aikaansa puuhakkaalla tyhjäntoimittamisella. Näin he ovat syypäitä perheryhmän häviämiseen, jossa lapset saavat olla kosketuksessa aikuisten kanssa ja oppia heiltä paljon asioita. – – Saavuttaakseen täyden voimansa yksilö tarvitsee suhteellista eristystä sekä sen pienen yhteiskunnallisen ryhmän tarkkaavaisuutta, jonka perhe muodostaa.” – Sivut 276 ja 277.
Joitakin vuosia sitten koomikko Steve Allen selitti, millä tavoin siivottomaan kielenkäyttöön ja siveettömyyteen mieltynyt televisio on hyökännyt perheitten kimppuun. Hän sanoi: ”Siivottoman puheen ja siveettömyyden runsaus vaikuttaa meihin rappeuttavasti. Ei ainoastaan hillittömyyttä suosiva kaapelitelevisio, vaan myös suuret televisioyhtymät, joille aiemmin olivat tunnusomaisia ylevät periaatteet, rohkaisevat nyt käyttämään juuri sellaista kieltä, jonka vanhemmat ovat kieltäneet lapsiltaan. Televisio-ohjelmat, joissa lapset ja muut käyttävät karkeaa kieltä, vain korostavat sitä seikkaa, että amerikkalainen perhe on todella luhistunut.”
Millaisen perinnön nyky-yhteiskunta jättää lapsilleen? Lue sanomalehtiä, katso televisiosta iltauutisia ja muita ohjelmia, silmäile videofilmien tarjontaa, kuuntele rap-musiikkia, katso ympäristön aikuisten antamaa esimerkkiä – niin tiedät vastauksen. Lapsille on tarjolla liikaa henkistä kioskiruokaa. Näin sanoo Englannin entinen opetusministeri sir Keith Joseph: ”Jos joku haluaa tuhota jonkin valtion, hän turmelee sen rahan.” Hän jatkaa: ”Yhteiskunnan voi tuhota turmelemalla lapset.” ”Turmella” merkitsee ”johdattaa pois hyveellisyydestä tai erinomaisuudesta”. Nykyään tällainen kieroon johdattaminen on yleistä. Jos on puhuttu paljon nuorisorikollisuudesta, niin nyt pitäisi puhua enemmän aikuisrikollisuudesta.
Laiminlyönnit kostautuvat
Amerikkalaisen perheasiainkeskuksen (Family Service America) johtaja Geneva B. Johnson sanoi eräässä luennossaan aiemmin tänä vuonna: ”Perhe on vaarallisen, kenties jopa kuolettavan sairas.” Sanottuaan sitä ”monien lasten kohdalla synkeäksi tulevaisuudenkuvaksi” hän jatkoi pahaenteisesti: ”Kansakunnan halukkuus luokitella monet niistä lapsistamme, jotka asuvat kehnoissa oloissa, ovat kehnosti ravittuja ja ovat saaneet liian vähän lääkärinhoitoa ja joiden koulutustaso on heikko, hylkiöiksi rikkaassa yhteiskunnassamme tulee vielä kostautumaan meille.” Se on jo kostautumassa. Tämä voidaan nähdä siitä, mitä sanomalehdet kirjoittavat ja uutislähetykset kertovat ja mitä televisiossa esitetään. Seuraavassa muutama esimerkki:
Judonne vetää esiin pistoolin ja ampuu Jermainea kolmesti rintakehään. Jermaine kuolee. Hän oli 15-vuotias. Judonne on 14-vuotias. He olivat keskenään parhaita ystävyksiä. He olivat riidelleet tytöstä.
16-vuotiaan Michael Hilliardin hautajaisiin kokoontuu sata ihmistä. Koripallopelissä oli syntynyt riitaa, ja hänen poistuessaan pelipaikalta häntä oli ammuttu takaraivoon.
Brooklynissa New Yorkissa kolme teini-ikäistä sytytti tuleen erään asunnottoman pariskunnan. Kun sprii ei syttynyt, he käyttivät bensiiniä. Se syttyi palamaan.
Floridassa viisivuotias työnsi vastikään kävelemään oppineen pikkulapsen viidennestä kerroksesta porraskuiluun sillä seurauksella, että tämä kuoli.
Texasissa kymmenvuotias ampui leikkitoverinsa ja tunki tämän ruumiin talon alle.
Georgian osavaltiossa 15-vuotias poika puukotti rehtoriaan tämän kurittaessa häntä.
New Yorkin kaupungissa lähti hieman alle ja yli 20-vuotiaitten muodostama jengi, jolla oli aseinaan mailoja, putkenpätkiä, kirveitä, puukkoja ja lihakirves, asunnottomien miesten yömajan lähistölle. Riehumisen tuloksena moni mies sai vammoja, eräs heistä kaulaansa ammottavan haavan. Mikä sai nuoret toimimaan siten? Muuan tutkija selitti: ”Heistä oli jännittävää käydä asunnottomien kimppuun.”
Detroitissa Michiganissa raiskasivat 15- ja 11-vuotiaat pojat kaksivuotiaan tytön. Heidän väitettiin panneen uhrinsa lopuksi suureen jätesäiliöön.
Clevelandissa Ohiossa raiskasi neljä 6–9-vuotiasta poikaa yhdeksänvuotiaan tytön peruskoulussa. Kolumnisti Brent Larkin sai tapauksen johdosta aiheen kirjoittaa Clevelandissa ilmestyvässä Plain Dealer -lehdessä: ”Se on paljonpuhuva osoitus siitä, mitä tässä maassa paraikaa tapahtuu, ja samoin siitä, miten alas arvojärjestelmämme on vajoamassa.”
Psykologian professori Leslie Fisher Clevelandin yliopistosta syytti televisiota. Hän sanoi sitä ”suureksi seksikoneeksi” ja ”8–9-vuotiaitten katselevan kaikkea mahdollista”. Hän syytti myös vanhempia amerikkalaisen perheen turmeltumisesta: ”Äiti ja isä ovat niin kiinni omissa ongelmissaan, ettei heiltä liikene aikaa lastensa hoivaamiseen.”
Kun kylvö on huonoa, on satokin huonoa
Erityisesti tiedotusvälineet, viihdetaiteilijat ja viihdeteollisuus ovat niitä yhteiskunnan osasia, jotka haluavat taloudellista voittoa vetoamalla siihen, mikä ihmisissä on pahinta. Ne syytävät seksiä, väkivaltaa ja turmelusta ja ovat siten suuressa määrin syypäitä nuorison ja perheiden rappiotilaan. Tähän pätee sääntö: mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Kun kylvö on huonoa, on satokin huonoa.
Onko yhteiskunta kasvattamassa sellaisten lasten sukupolvea, jolta puuttuu omatunto? Tämä kysymys heräsi sen jälkeen, kun joukko teini-ikäisiä poikia oli New Yorkin Central Park -nimisessä puistossa riehuessaan mukiloinut ja raiskannut 28-vuotiaan naisen ja jättänyt hänet henkitoreissaan makaamaan maahan. Tapaus sai suurta julkisuutta. Poliisi sanoi näistä pojista, että he olivat ”omahyväisiä eivätkä tunteneet tunnonvaivoja” ja että pidätettäessä he ”vitsailivat, juttelivat keskenään ja lauloivat”. He esittivät teolleen seuraavia syitä: ”Se oli hauskaa”, ”Meillä kävi aika pitkäksi” ja ”Se tarjosi puuhaa.” Viikkolehti Time nimitti heitä ”henkisen amputoinnin uhreiksi”, jotka olivat ”menettäneet sen henkisen lisäkkeen, jota me sanomme omaksitunnoksi, tai joille ei ollut kenties koskaan edes kehittynyt moista lisäkettä”.
Aikakauslehti U.S.News & World Report vaati: ”Kansakuntamme täytyy toimia, jotta se välttyisi toiselta sellaisten lasten sukupolvelta, jolla ei ole omaatuntoa.” Huomattava psykologi tri Ken Magid ja Carole McKelvey tähdentävät juuri tätä vaaraa voimakkaita reaktioita herättäneessä kirjassaan nimeltä ”Suuri vaara: lapset joilla ei ole omaatuntoa” (High Risk: Children Without a Conscience). Monien psykologien ja psykiatrien potilaskertomukset ja lausunnot tukevat runsain mitoin seuraavaa Magidin väitettä: tärkein syy huonoon tilanteeseen on se, että vanhempien ja lapsen välille ei ole heti syntymän jälkeen eikä sen jälkeisinä kehitysvuosinakaan muodostunut vahvaa sidettä.
Varmaa on, että perheenjäsenten täytyy noina kehitysvuosina päästä lähelle toisiaan ennen kuin on liian myöhäistä!