Sivu 2
Moraalin luhistuminen – onko tilanne enää korjattavissa? 3–10
Vielä tämän vuosisadan puolella ihmisillä oli selkeä käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua 1950-luvulla, ja sen jälkeen muuttuminen on ollut jatkuvaa. Monet sanovat, ettei ole olemassa asioita, joita voitaisiin pitää oikeina tai väärinä, ja että jokaisen tulee saada toimia niin kuin hän itse haluaa. Seuraukset ovat olleet tuhoisia. Voidaanko moraalin luhistumisesta päästä eroon ja saada korkea moraali jälleen arvoonsa?
Oppiminen alkaa kohdussa 14
Kolmannella viikolla sikiön aivot alkavat kasvaa 250000 aivosolun minuuttivauhdilla, niin että syntymähetkellä pienokaisella on 100 miljardia hermosolua, jotka ovat aivojen kaikkien toimintojen perustana.
Mitä jos olen köyhän perheen lapsi? 18
Minusta oli inhottavaa nähdä isäni raatavan otsa hiessä vain pitääkseen meidät hengissä. Minua suututti se, ettei ongelmaan näyttänyt olevan mitään ratkaisua.
[Kuvan lähdemerkintä]
Valokuva: Lennart Nilsson kirjaa A Child Is Born varten – v. 1976 painos/Dell Publishing Co. (myös sivu 2)