Moraalin luhistuminen

Vaikuttaa kaikkialla yhteiskunnassa

NYKYAJAN yhteiskunnassa ei ole arvoja. Yhteiskunta on monenlaisten elämäntapojen pirstoma. Monien ajattelutapa on seuraavanlainen: ’Kaikki elämäntavat ovat hyväksyttäviä vaihtoehtoja. Jos sinä suvaitset minun elämäntapaani, minäkin suvaitsen sinun elämäntapaasi. Sinä saat tehdä niin kuin sinä haluat, ja minä saan tehdä niin kuin minä haluan. Jokainen toimikoon parhaaksi katsomallaan tavalla. On monia teitä, ja ne ovat kaikki oikeita; mikään niistä ei ole väärä. Syntiä ei enää ole olemassa. On puolustettava oikeuksiaan. Jos protestoi rauhaisasti, kukaan ei kuuntele. Jos haluaa saada protestinsa kaikkien kuuluville, on turvauduttava väkivaltaan. Väkivalta on eräänlaista suoraa puhetta. Seksuaalisuuttaan saa vapaasti ilmaista kenen kanssa tahansa ja millä tavoin tahansa. Rivous on taidetta. Elä ja anna toistenkin elää.’

Vai onko oikeampaa sanoa: ’Kuole ja anna toistenkin kuolla’? Vielä tämän vuosisadan puolellakin ihmisillä oli erittäin tarkka käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on siveellistä ja mikä siveetöntä ja mikä on kunniallista ja mikä häpeällistä – eikä se nykyäänkään ole kaikilta kadonnut. Monilla alkoi mieli kuitenkin muuttua 1950-luvulla, ja sen jälkeen muuttuminen on ollut jatkuvaa. Kaikki ne käsitykset, joita oli ollut hyveellisyydestä, moraalisuudesta, kunniallisuudesta ja etiikasta, saatiin näyttämään epäjohdonmukaisilta, epäinhimillisiltä ja epämiellyttäviltä. Käsitykset, jotka pääsivät vallalle, korostivat yksilöllisyyttä. Ne puolustivat sellaista näkemystä, että jokainen saa itse valita ne tavoitteet, joihin hän elämässään haluaa pyrkiä. Suvaitsevaisuudesta, erilaisuudesta ja siitä, ettei pidä arvostella toisia omien normiensa mukaan, tuli nyt hyväksyttäviä asioita. Uudessa filosofiassa on kieltäminen kiellettyä.

Tällaisen filosofian tuhoisat seuraukset olivat jo 1980-luvulla paisuneet tulvaksi, ja alkaneella vuosikymmenellä tulva on vain paisunut paisumistaan. Seuraavassa vain muutama raportti osoitukseksi siitä, miten turmiollisia nämä seuraukset ovat olleet, ja aloitamme arvoja käsitelleellä puheella, jonka eräs liikkeenjohtaja piti New Yorkissa järjestetyssä kokouksessa, jossa aiheena oli liike-elämän etiikka:

”Poliitikot pettävät valitsijoitaan. Pörssivälittäjät huijaavat asiakkaitaan. Säästöpankkeja ajautuu johtajiensa holtittomuuden takia konkurssikypsiksi, ja lasku lankeaa veronmaksajien maksettavaksi. Saarnamiehet ja presidenttiehdokkaat ovat uskottomia vaimolleen. Lapset lunttaavat kokeissa, ja miljoonat tuhoavat itsensä ja toisia käyttämällä huumeita ja tekemällä rikoksia. – – Joka toinen avioliitto päättyy eroon. Nykyään on 22 prosenttia kaikista lapsista avioliiton ulkopuolella syntyneitä, ja kolmannes kaikista lapsista kokee ennen 18. ikävuottaan sen, että heidän alkuperäiset vanhempansa eroavat ja menevät uusiin naimisiin. Ei ole epäilystäkään siitä, että perheitten hajoaminen on erittäin suuri ongelma. Jos oletamme, että arvojen muotoutuminen alkaa jo kotona – elämän alussa – on päivänselvää, mistä moraalin luhistuminen johtuu.” – Vital Speeches of the Day, 1.9.1990.

Joka päivä sanomalehdistä, aikakauslehdistä, uutislähetyksistä, elokuvista ja televisio-ohjelmista kuvastuu se, miten perinteiset arvot ovat taantuneet. Chicagon yliopistossa pitämässään puheessa Chase Manhattan -pankin johtokunnan puheenjohtaja sanoi:

”On yhdentekevää, avaako sanomalehdestä ensin urheilu-, uutis- tai taloussivut, sillä todistusaineisto on kaikissa samanlaista. Urheilusivut ovat täynnä uutisia uusimmista skandaaleista, joita pelaajat ovat aiheuttaneet suostuttuaan rahan voimalla sopupeleihin, ehdollisten tuomioitten antamisesta yliopistojoukkueille, jotka pelaajahankinnoissaan olivat rikkoneet sääntöjä, ja ammattilaisurheilijoitten kiellettyjen aineitten käytöstä. Washingtonista tulleet uutiset kertovat valanrikkojien oikeudenkäynneistä, liittovaltion tuomareitten syytteeseenpanosta, lahjusten vastaanottamisesta ja kongressin edustajainhuoneen eettisen komitean toimista sen tutkiessa uusimman lainsäätäjän puuhia. Kun kääntää esiin taloussivut, niiltä löytyy paljastuksia sisäpiirikaupoista ja vastaavanlaisista asioista.” – Vital Speeches of the Day, 1.8.1990.

Rumputuli on niin tasaista ja armotonta, että ihmiset turtuvat siihen. Tällaiset skandaalit eivät enää järkytä heitä. Edellä lainattu luennoitsija sanoi tähän liittyvästi: ”Monia amerikkalaisia eivät enää kauhistuta uutiset uusista väärinkäytöksistä. Tuomittuja rikollisia ei enää hyljeksitä. He ovat kuuluisuuksia. Heitä kutsutaan hienoston juhliin. He kirjoittavat menekkiteoksia.”

Newyorkilainen pörssivälittäjä Ivan Boesky piti kerran eräässä kaupallisessa oppilaitoksessa puheen, jonka päätteeksi hän kohotti kätensä näyttäen voitonmerkkiä ja sanoi: ”Ahneus voittakoon!” Myöhemmin hän ryhtyi ahneuksissaan tekemään sisäpiirikauppoja. Hänet haastettiin oikeuteen, joka tuomitsi hänet väärinkäytöksistä sakkoihin ja vankilaan. Hänen sakkonsa olivat 100 miljoonaa dollaria, mutta hän sai kuitenkin pitää itsellään yli puoli miljardia dollaria. Michael Milken, toinen amerikkalainen pörssikeinottelija, sai 600 miljoonan dollarin sakot kaupoistaan, joita hän oli tehnyt ”roskalainoilla” eli vakuudettomilla joukkovelkakirjoilla ja joilla hän pelkästään yhtenä vuotena oli ansainnut melkein yhtä paljon kuin hänelle nyt määrättiin sakkoja. Hän pystyi pitämään itsellään puolitoista miljardia dollaria.

Industry Week -talouslehdessä oli taannoin artikkeli, jonka kysymysmuotoon puettu otsikko kuului: ”Kannattaako moraali heittää romukoppaan?” Eräs konsultti Utahista oli tässä lehdessä sitä mieltä, että liikeyritysten moraali on laskenut, ja hän sanoi: ”Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että mitä menestyksekkäämpi joku liikemies on, sitä enemmän hän rikkoo eettisiä normeja.” Muuan johtaja Michiganista sanoi: ”Meillä on kyllä sovittu yhteisistä moraaliperiaatteista, mutta liikkeenjohdon keskiporras ei piittaa säännöistä, vaan se järkeilee: ’Ei se ole moraalitonta. Se on vain nokkelaa ja kekseliästä liiketoimintaa.’” Eräs johtaja Miamista pahoittelee: ”Moraali on nopeasti jäämässä häviölle; tärkeintä on taloudellinen hyöty, oli sen hintana mitä tahansa.” Toiset liikemiehet ovat suorasukaisempia. Eräs sanoi: ”Kaikki on hyväksyttävää.” Toinen sanoi: ”Toimintaperiaatteenamme on, että jos jotakin voi tehdä jäämättä siitä kiinni, niin se on luvallista.”

Eivät ainoastaan liikemiehet ole olleet edistämässä moraalinormien luhistumista. Moraaliarvoille turmiollinen asenne on levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan. Liian monet juristit ovat paremminkin lain kiertäjiä kuin sen puolustajia. Liian monet tiedemiehet alentuvat väärinkäytöksiin ja vilppiin saadakseen valtion apurahoja. Liian monet lääkärit ovat niittäneet kyseenalaista mainetta sillä, että he ovat kiinnostuneempia suurista palkkioistaan kuin potilaistaan – ja liian monet heidän potilaistaan punovat juonia päästäkseen nostamaan syytteitä vääristä hoitotavoista.

Kokonaisista kaupunginosista voi rauha ja järjestys olla poissa huumeitten, rikollisuuden ja jengisotien takia. Uskottomuus hajottaa perheitä. Pikkulapsia joutuu seksuaalisen hyväksikäytön, myös lapsipornon, uhreiksi. Teini-ikäisten välisestä seksistä on aiheutunut raskauksia, abortteja ja laiminlyötyjä ja heitteillejätettyjä lapsia. Huumekauppiaat tunkeutuvat koulunpihoille. Koululapsilla on puukkoja ja pistooleja, ja heidän lukutaitonsa on heikkenemässä. Tilannetta korjaisi parhaiten se, että vanhemmat lukisivat lapsilleen, mutta usein vanhemmat ovat niin kiinni elatuksen hankkimisessa tai itsensä toteuttamisessa, ettei heiltä enää liikene aikaa lapsilleen.

Musiikkiteollisuus on sekin osaltaan edistänyt moraalin luhistumista, ja erityisesti tähän suuntaan ovat vaikuttaneet eräät äärimmäisyyksiin menevät pop-yhtyeet, jotka esittävät heavy metal -rockia. Eräs konsultti selitti: ”Rock-musiikki osoittautui mitä parhaimmaksi välineeksi sellaisten ajatusten tunnetuksitekemisessä ja levittämisessä, jotka kertovat satunnaisista ja rajoittamattomista sukupuolisuhteista, ja huumeidenkäytön mainostamisessa. Rock-musiikki kykeni myös voimakkaalla tavalla herättämään ylenkatsetta vanhempia, vanhempia sukupolvia ja yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan, jotka eivät hyväksyneet seksuaalisesti holtitonta, huumeidenkäyttöä suosivaa elämäntapaa.”

Yksi tällaisten yhtyeitten tavoitteista on se, että ne haluavat loukata, pöyristyttää ja vangita huomion sanoituksilla, jotka ovat silkkaa saastaa: naisten raakaa solvaamista ja häpäisemistä. Niissä kuvaillaan suun ja peräaukon kautta tapahtuvia yhdyntöjä monin eri tavoin, kannustetaan toisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, herkutellaan sairaalloista tyydytystä tuntien väkivallalla, joka on niin raakaa ja ruhjovaa, että naisten sukupuolielimiin syntyy repeämiä – eli voidaan sanoa, ettei rivouksien ihannoimiselle ole mitään rajoja. Kun eräs rock-yhtye haastettiin rivouksistaan oikeuteen, Duke-yliopiston professori ylisti yhtyeen jäsenten kirjallista lahjakkuutta ja katsoi sen inhottavilla rivouksilla olevan taiteellista arvoa. Tuomioistuin oli samaa mieltä, ja sen antaman päätöksen mukaan yhtyeen laulusanoitukset eivät olleet rivoja, vaan ne olivat taidetta.

Samantapaisen todisteen arvojen luhistumisesta yhteiskunnassa tarjoaa se tosiasia, että yhtä viime vuoden törkeimmistä rap-albumeista ”myytiin kolmena ensimmäisenä viikkona niin paljon (toista miljoonaa kappaletta), että siitä tuli myyntitilastojen ykkönen. Tämä merkitsi sitä, että se oli sillä kertaa suosituinta mitä vain voi olla musiikin alalla.” Näille rock-yhtyeille valitut nimet ovat laulusanoitusten veroisia: ”Ainakin 13 yhtyettä on nimetty miehen sukupuolielinten, kuusi naisen sukupuolielinten, neljä siemennesteen, kahdeksan abortin ja yksi emätintulehduksen mukaan.” – U.S.News & World Report.

Eräs Bostonin yliopiston professori kertoo Mapplethorpe-nimisen valokuvaajan näyttelystä: ”Se oli esillä Bostonin nykytaiteen instituutissa. Teokset oli järjestetty siellä samalla lailla kuin muuallakin osastoiksi, jos niitä nyt voi osastoiksi nimittää. Niin sanotut ’kovat’ valokuvat olivat – – niin järkyttävän pornografisia kuin vain kuvitella saattaa. En osaa sanoa, olivatko ne ’homoeroottisia’, mutta ne olivat valokuvia, joissa näytettiin sellaisia temppuja, joiden en olisi itse uskonut voivan olla mahdollisia puhumattakaan siitä, että ne olisivat olleet miellyttäviä.” Mapplethorpe vedettiin oikeuteen vastaamaan näyttelynsä rivoudesta, mutta lopputuloksena oli, että tuomioistuin katsoi rivouden olleen taidetta. Jos näyttelyn rivous hädin tuskin oli ollut taidetta, niin aivan varmasti se oli ollut siveellisesti vastuutonta ja jälleen yksi osoitus siitä, miten alas todelliset arvot ovat vajonneet niin taiteilijoitten kuin yleisönkin silmissä.

Me tarvitsemme rajoja. Me tarvitsemme tasapainottavia elämänohjeita. Me tarvitsemme ihanteita, joiden saavuttamiseksi voimme työskennellä. Meidän on pakko palata todellisten arvojen alkuperäisen lähteen luo.

[Huomioteksti s. 4]

Skandaalit eivät enää järkytä ihmisiä

[Huomioteksti s. 5]

Tuomioistuimet julistavat törkeitten rivouksien olevan taidetta