Sain Jumalan kaipuulleni tyydytyksen

OLIN opiskellut kymmenen vuotta Etelä-Amerikan pappisseminaareissa; kolme viimeistä vuotta olin erikoistunut teologiaan ja filosofiaan. Mutta nyt vaatimaton talonpoika kertoi minulle, että hän voisi auttaa minua ymmärtämään Raamattua. Koska olin pettynyt seminaariopetukseen, kuuntelin häntä.

Mikä oli saanut minut haluamaan papiksi? Miksi seminaarivuodet eivät toisaalta olleet tyydyttäneet Jumalan kaipuutani?

Vaatimaton tausta

Vanhempani kasvattivat meidät seitsemän poikaa Vallegrandessa Boliviassa. Asuimme hedelmällisessä laaksossa ja kasvatimme sekä karjaa että maissia, maapähkinöitä ja perunoita. Naranjal-niminen kylämme sijaitsi syrjäisessä paikassa, joten minulla ei ollut juuri mahdollisuuksia saada koulutusta. Opin kuitenkin lukemaan ja kirjoittamaan.

Eräs roomalaiskatolinen pappi tuli joka vuosi kyläämme osallistuakseen paikalliseen uskonnolliseen juhlaan. Ihailin hänen tapaansa puhua Jumalasta. Eräällä käynnillään hän ilmoitti, että Boliviassa oli avattu seminaari, jossa nuoria miehiä valmennettiin papeiksi. Kun sanoin haluavani saada tietoa Jumalasta, hän alkoi kiinnostua minusta. Hän sanoi: ”Sinusta voi tulla sellaisten tikkaiden kaltainen, joiden avulla ihmiset pääsevät taivaaseen.”

Halusin kiihkeästi päästä seminaariin ja saada tietoa Jumalasta. Toivoin, että jotkin minua hämmentävät asiat selviäisivät siellä. Esimerkiksi vaikka äitini oli opettanut minulle, että vuoret, kukat ja puut ovat Jumalan lahjoja, hän oli myös sanonut, että Jumala lähettää joitakin ihmisiä helvettiin kärsimään hirvittäviä tuskia. Pohdin: miten Jumala voi olla sellainen?

Seminaariopetus

Uusi seminaari sijaitsi kauniissa laaksossa Tupizan kaupungissa. Saavuin sinne vuonna 1958. Nuorempana olin kiivennyt mielelläni eräälle mäelle ja mietiskellyt siellä rakastavaa Luojaamme. Se etten oppinut seminaarissa paljonkaan Jumalasta, oli minulle kuitenkin pettymys. Siellä ei ollut edes koko Raamattua, vain ”Uusi testamentti”. Kun pyysin itselleni koko Raamattua, opettajat käskivät minua olemaan kärsivällinen.

Vuoden kuluttua vain kolme meistä kelpuutettiin jatkamaan kurssia. Kaikki loput lähetettiin kotiin. Koska meitä oli niin vähän, meidät lähetettiin jatkamaan opiskelua Buenos Airesiin Argentiinaan. Nähdessäni San Miguelin seminaarin se herätti minussa pelonsekaisia tunteita. Paikka vaikutti suunnattoman suurelta. Ajattelin, että täällä voisin varmasti päästä lähelle Jumalaa. Opiskelimme latinaa, kreikkaa, englantia ja ranskaa sekä luimme niiden elämästä, joita katolinen kirkko kunnioitti ”pyhimyksinä”. Nämä opinnot eivät kuitenkaan poistaneet tyhjyyden tunnettani. En saanut vastauksia kysymyksiini.

Kysyin eräältä opettajalta, miten Jumala voi olla kolminaisuus. Hän vastasi, etteivät edes 1200-luvulla eläneen italialaisen Tuomas Akvinolaisen kaltaiset suuret teologit ole kyenneet vastaamaan tällaisiin kysymyksiin. En ollut vieläkään nähnyt koko Raamattua, joten kysyin yhdeltä professorilta ”Vanhasta testamentista”.

”Se on vain protestantteja varten”, hän sanoi.

Ihmettelin, miten se on mahdollista, sillä tiesin Jeesuksen lainanneen sitä usein. Turhauduin ja masennuin.

Aikanaan kuusi meistä valittiin noviiseiksi, ja teimme sukupuolielämästä kieltäytymistä, köyhyyttä ja kuuliaisuutta koskevan lupauksen. Opiskeltuamme vuoden noviiseina menimme Córdoban seminaariin Argentiinassa. Siellä saimme käyttää ainoastaan uskonnollista asua, johon kuului pitkä musta viitta, valkoinen kaulus, rukousnauha ja suuri risti. Olin täynnä odotusta; nyt saisin ensimmäistä kertaa teologian opetusta.

Koen jälleen pettymyksen

Yksi teologian kurssin aiheista oli historiallis-kriittinen raamatuntutkimus, jossa Raamattua pidetään mihin tahansa muuhun kirjaan rinnastettavana teoksena. Pettymyksekseni moniin kysymyksiini ei vieläkään vastattu. Minusta tuli piispan läheinen ystävä. ”Miten on mahdollista, että Raamattu sanoo Jeesuksen olleen helvetissä?” kysyin (Apostolien teot 2:31).a Mutta hän yksinkertaisesti kiersi kysymykseni.

Myös monet moraalikysymykset vaivasivat minua. Kysyin eräältä teologilta masturbaatiosta ja naimattomien välisistä sukupuolisuhteista. Sen sijaan että hän olisi viitannut siihen, mitä Jumalan sana sanoo näistä asioista, hän oli innostunut tunnettujen pariisilaisten teologien uusimmista näkemyksistä. Hän näytti minulle yhtä heidän kirjoistaan. ”He sanovat, että nämä asiat eivät ole syntiä”, hän sanoi. ”Sinulla ei ole mitään syytä huoleen.” Vastaus ei kuitenkaan tyydyttänyt minua.

Eräänä päivänä ollessani selailemassa kirjoja seminaarin kirjastossa satuin avaamaan erään ranskaksi kirjoitetun kirjan. Siinä lainattiin psalmia 42:3, jossa sanotaan: ”Minun sieluni janoo Jumalaa.” Ajattelin itsekseni: juuri siltähän minustakin tuntuu. Pian tämän jälkeen käydessäni kotona menin Vallegranden lähellä olevan kaupungin luostariin. Näin siinä olevassa kirjakaupassa koko Raamatun; kyseessä oli Nácar-Colunga-käännös. En ollut koskaan aiemmin näyhnyt koko Raamattua. Kysyin epäilevästi, voisinko ostaa sen. Miten onnellinen olinkaan voidessani kävellä kaupasta ulos oma Raamattu kainalossa!

Kotimatka sujui laulellen ja vihellellen. Saavuttuani perille aloin lukea psalmia 42, joka alkaa: ”Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa.” Ajattelin, että ehkä nyt saisin Jumalan kaipuulleni tyydytyksen. Mutta pian tajusin, että tarvitsin apua löytääkseni Raamatusta vastaukset kysymyksiini. Seminaariopinnoistani en saanut sellaista apua.

Vuonna 1966 minulle kerrottiin, että teologiaan ja filosofiaan erikoistunut korkeampi seminaari oli avattu lähellä Cochabambaa synnyinseudullani Boliviassa ja että minut siirrettäisiin sinne. Seminaarin opettajat olivat nuoria espanjalaisia pappeja, uudenaikaisia teologeja, ja siinä oli vaikuttava kirjasto. Ehkä nyt saan vastaukset kysymyksiini, ajattelin.

Kyselin usein esimerkiksi, miten oli mahdollista, että Maria on Jumalan äiti. Opettajat eivät olleet kuitenkaan kovinkaan kiinnostuneita tällaisista kysymyksistä. Kommunistinen filosofia herätti heissä sen sijaan enemmän mielenkiintoa. Tapasin kerran erään kardinaalin, mutta hän oli innostuneempi kertomaan toisen maailmansodan aikaisista kokemuksistaan kuin vastaamaan kysymyksiini.

Kymmenen seminaarivuoden jälkeen pyysin vuoden vapaata opiskelustani, jotta pääsisin ulkomaailmaan tapaamaan ihmisiä. Halusin puhua ihmisille evankeliumista. Tajusin pian, etten koskaan olisi tyytyväinen luostarielämään, joten päätin pyytää vapautusta lupauksestani. Menin myöhemmin naimisiin Porfirian, entisen nunnan, kanssa. Asetuimme asumaan Santa Cruzin kaupunkiin Boliviassa.

Yllättävä vieras

Seuraavana vuonna istuskelin eräänä päivänä sisäpihalla, missä vuokraemäntä paistoi leipää puulämmitteisessä uunissa. Portille ilmestyi joku mies. Koska oletin, että hänellä oli asiaa emännälle, huusin häntä tulemaan sisään. Hän tuli ja istuutui viereeni. Vaikka hän oli pukeutunut siististi, saatoin nähdä hänestä, että hän oli lähtöisin vaatimattomista oloista. Yllätyksekseni hän alkoi puhua minulle Raamatusta.

Sain jälkeenpäin tietää, että hänen nimensä oli Adrian Guerra ja että hän oli Jehovan todistaja. Oivalsin melko pian, ettei hän osannut lukea kovin hyvin. Olin puolustusasemissa, mutta en peloissani. Ajattelin: minä sentään osaan latinaa ja kreikkaa ja olen opiskellut teologiaa ja keskustellut vuosikausia filosofiasta teologien ja piispojen kanssa. En tuntenut itseäni ylpeäksi enkä halveksinut häntä. En vain odottanut oppivani häneltä mitään.

Hän kysyi mielipidettäni siitä, miksi pahuus on lisääntynyt maailmassa. Keskustelimme tästä aiheesta, ja sitten hän pyysi saada nähdä Raamattuni. Tähän mennessä olin ostanut hiljattain julkaistun katolisen Jerusalem Bible -raamatunkäännöksen. Hän luetti minulla Ilmestyskirjan 12:12:n, jossa sanotaan: ”Mutta teille, maa ja meri, on tulossa onnettomuus – koska paholainen on mennyt alas teidän luoksenne raivon vallassa tietäessään, että hänen päivänsä ovat luetut.”

”Tämä viittaa varmasti siihen aikaan, jolloin synti tuli olemassaoloon”, vastustelin. Hän pyysi minua lukemaan edeltävät jakeet 7–10, joissa sanotaan, että taivaassa syttyi sota, kun Kristuksesta tuli kuningas, ja että tämä johti Saatanan sekä hänen demoneittensa heittämiseen maan päälle. ”Ne kauhistuttavat olosuhteet, jotka näemme parhaillaan, johtuvat Paholaisen yltyneestä vihasta”, selitti Adrian. ”Mutta me voimme iloita siitä, että Kristus on nyt kuningas ja Paholaisen päivät ovat luetut.”

Oli kiehtovaa oppia tällaisia asioita omasta Raamatustani. Mutta tämä miellyttävästi hymyilevä, vaatimaton mies herätti minussa myös hämmästystä: siinä hän vain istui ja selitti minulle tyynesti Raamattua.

Saan Jumalan kaipuulleni tyydytyksen

Adrian jätti minulle joitakin julkaisuja ja lupasi tulla uudestaan. Olin iloinen, kun hän seuraavan kerran tuli luokseni, ja aloin esittää hänelle kysymyksiä, jotka olivat pitkään vaivanneet minua. Kysyin esimerkiksi, miten Jumala voi olla kolminaisuus ja miksi Jeesus oli helvetissä. Hän käytti Raamatun selityskirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään ja luetti minulla siihen lainattuja raamatunkohtia, joiden avulla sain omasta Raamatustani vastaukset kysymyksiini. Tunsin olevani burro (aasi). Opin, että Jumalan nimi on Jahve eli Jehova, että hän ei ole kolminaisuus, että helvetti on hauta ja että Jeesus oli siellä tiedottomana osia kolmesta päivästä (Psalmit 16:10; Saarnaaja 9:10; Jesaja 42:8, KR-92).

Olin usein kysynyt seminaarissa tuonpuoleisesta, ja minulle oli kerrottu, että taivas on kuin suuri kirkko, jossa kaikki seisovat Jumalan edessä ja rukoilevat. Se tuntui minusta ikävystyttävältä. Mutta nyt kun minulle kerrottiin, että Raamatussa luvataan ikuinen elämä paratiisimaassa, sain takaisin uskoni siihen, että Jumala rakastaa ihmiskuntaa. (Psalmit 37:9–11, 39; Ilmestys 21:3, 4.)

Käytyään muutaman kerran Adrian tuli eräänä päivänä ulkomaalaisen kanssa, jonka hän esitteli seurakunnan valvojaksi. ”Koska teet niin monia kysymyksiä”, hän sanoi, ”ajattelin, että tämä lähetystyöntekijä voi auttaa sinua paljon paremmin”. Minä pidin kuitenkin Adrianista, kun taas lähetystyöntekijän seurassa tunsin oloni hermostuneeksi, joten jatkoin Raamatun tutkimista Adrianin kanssa. Aloin käydä kokouksissa valtakunnansalissa ja havaitsin raamatulliset puheet hyvin opettaviksi.

Voitan pelkoni

Aikanaan Adrian alkoi kannustaa minua kertomaan oppimistani asioista toisille. Jehovan todistajia kannustetaan heidän kokouksissaan tekemään opetustyötä talosta taloon. Todellisuudessa sain tietää, että siinä kuussa vuonna 1970, jonka aikana Adrian kävi ensi kertaa luonani, Bolivian Jehovan todistajia oli neuvottu keskustelemaan juuri siitä raamatullisesta aiheesta, jota Adrian tuolla käynnillään tarkasteli kanssani ja joka koski pahuuden lisääntymisen syytä. Saatoin nähdä, että Adrianin saama valmennus auttoi häntä palvelemaan Jumalaa paremmin kuin se kymmenvuotinen valmennus, jota minä olin saanut! Minua kuitenkin pelotti mennä ihmisten luo heidän kotiinsa. Se oli aivan eri asia kuin saarnata ihmisille kirkossa.

Kun Adrian tuli seuraavan kerran luokseni tutkimaan, piilouduin talooni ja annoin hänen ymmärtää, etten ole kotona. Hänen on täytynyt epäillä minun piileksivän talossa, sillä hän odotti ulkona täyden puoli tuntia ennen kuin lähti. Mutta hän ei menettänyt toivoaan minun suhteeni; yllätyksekseni hän palasi seuraavalla viikolla. Vähitellen rakkauteni Jehovaan vahvistui ja voitin pelkoni. Vuonna 1973 vaimoni ja minut kastettiin. Porfiriasta tuli tienraivaaja eli hän alkoi saarnata ja johtaa raamatuntutkisteluja koko ajallaan. Hän pysyi tässä tehtävässä siihen päivään asti, jona hän kuoli vuoden 1992 alkupuolella.

Adrianista tuli sujuva lukija, ja minä olen palvellut jo monia vuosia vanhimpana seurakunnassamme. Saarnaamme molemmat edelleen hyvää uutista Jumalan valtakunnasta talosta taloon. Tapasin äskettäin naisen, joka sanoi: ”Teidän olisi pitänyt pysyä kirkossa. Olisitte voinut tehdä paljon hyvää siitä käsin.”

Kysyin häneltä, voisiko hän tuoda minulle Raamattunsa. Kun hän toi sen, näytin hänelle Jeremian 2:13:n, jossa kerrotaan, miten Israel hylkäsi Jumalan sanan. Siinä sanotaan: ”Minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.”

”Jotakin samanlaista on tapahtunut kirkossa”, sanoin hänelle. ”Se että ihmisten Jumalan kaipuu yritetään tyydyttää katolisen kirkon epäraamatullisilla opetuksilla, on samaa kuin vettä yritettäisiin antaa särkyneestä säiliöstä.” Tosiaankin, minä sain tyydytetyksi Jumalan kaipuuni vasta sitten, kun aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. (Kertonut Hugo Durán.)

[Alaviitteet]

[Kuva s. 15]

Esitämme Valtakunnan sanomaa Adrianin kanssa