Lukijoiden kirjeitä

Iäkkäät vanhemmat. Appeni on vuoteen oma, ja kaikki pitää tehdä hänen puolestaan. Kun olen ollut henkisesti ja fyysisesti lopussa, olen toisinaan menettänyt malttini ja sanonut sellaista, mitä olen katunut myöhemmin. Sydämeni oli siksi pakahtua, kun luin kirjoitussarjanne ”Iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen on haaste” (8.2.1994)! Esitän teille syvimmät kiitokseni tämän aineiston laatimisesta. Kirjoitukset antavat minulle voimaa jatkaessani velvollisuuksieni hoitamista.

T. H., Japani

Olen 16-vuotias, ja isoäitini tarvitsee nyt hoitoa ympäri vuorokauden. Hän asuu noin 160 kilometrin päässä. Perheemme on siksi lujilla. Haluan sen vuoksi kiittää teitä näistä artikkeleista. Ne olivat hyvin vahvistavia.

M. R., Yhdysvallat

Olen töissä sosiaalitoimistossa, joka järjestää palveluita iäkkäistä vanhemmista huolehtiville. Yleensä työtoverini eivät halua raamatullista kirjallisuutta, jota heille tarjoan. Hiljattain pidetyssä henkilökunnan kokouksessa annoin kuitenkin jokaiselle tämän lehden. Kaikki ottivat sen! Näin yhden työntekijän lukevan sitä työpöytänsä ääressä.

B. H., Yhdysvallat

Ehdotitte, että olisi hyvä pyytää suoraan lihallisilta veljiltä ja sisarilta apua huolehtimiseen. Luulin, ettei kukaan koskaan kieltäytyisi, kun heitä pyydettäisiin auttamaan. Voin kuitenkin tässä kertoa, että vaikka olen huolehtinut vanhemmistani toistakymmentä vuotta, niin sisarukseni eivät halunneet auttaa, kun sitä heiltä pyysin. Elämme kylmässä, välinpitämättömässä maailmassa. Toivoisin vain ihmisten tajuavan, että vanhemmista huolehtiminen ei ole ikävä tehtävä – se on etu!

M. D., Yhdysvallat

Raamatussa osoitetaan, että kristityt ovat velvollisia huolehtimaan perheenjäsenistään. ”Jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon.” (1. Timoteukselle 5:8.) (Toimitus.)

Arvostin suuresti sitä, kun neuvoitte varaamaan aikaa puolisolle ja itselle. Aiemmin en tehnyt niin, koska ajattelin, että oli tärkeämpää huolehtia vanhemmistamme kuin varata aikaa miehelleni – tai itselleni. Ymmärrän kuitenkin, kuinka viisas tämä neuvo on, ja aion yrittää olla tasapainoisempi tässä suhteessa.

M. O., Yhdysvallat

Muuttaminen. Olen 14-vuotias ja haluaisin kiittää teitä kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: miksi meidän täytyy muuttaa?” (22.2.1994). Kun olin yhdeksänvuotias, isääni, joka on seurakunnan vanhin, pyydettiin muuttamaan naapuriseurakuntaan. Olemme olleet täällä nyt yli neljä vuotta ja oppineet rakastamaan tätä seurakuntaa hyvin, hyvin paljon. Nyt isääni on pyydetty muuttamaan jälleen toiseen seurakuntaan. Samana päivänä, kun meitä pyydettiin muuttamaan, saimme tämän lehden. Se auttoi sekä veljeäni että minua selviytymään paremmin. Se että pyydetään muuttamaan, on etu, mutta on tuskallista jättää hyvästit kaikille niille, joita olemme oppineet rakastamaan.

L. B., Englanti

Rasismi. Minulla oli juuri tilaisuus lukea 22. elokuuta 1993 päivätty lehtenne, jossa on kirjoitussarja ”Syntyykö rotujen välille koskaan sopua?”. Teidän ennakkoluuloton ja syvällinen näkemyksenne tästä monimutkaisesta ongelmasta hämmästytti minua ja teki minuun vaikutuksen. Suoritin juuri historiankurssin yliopistossa. Mutta lehdessänne esitettiin vain yhdeksällä sivulla lyhyt historian katsaus, selitys ja ratkaisu! Se löi laudalta kokonaisen yliopiston lukukauden oppikirjoineen ja luentoineen.

R. J., Yhdysvallat