Lukijoiden kirjeitä
Muisti. Sydämelliset kiitokset kirjoituksesta ”Voit parantaa muistiasi” (8.4.1996). Yritin ennen muistaa kaikkien niiden nimet, jotka kuuluivat kanssani samaan Jehovan todistajien seurakuntaan – mutta turhaan. Paine kasvoi vähän aikaa sitten, kun Vartiotorni-seura määräsi minut palvelemaan kiertävänä sananpalvelijana. Tämä kirjoitus oli vastaus rukouksiini! Annettuja ehdotuksia soveltamalla olen voinut muistaa nimeltä yli puolet niistä ihmisistä, jotka olen tavannut kahdeksassa eri seurakunnassa.
C. E. U., Nigeria
Löysivät Jumalan. Paljon kiitoksia kirjoituksesta ”Jumala salli meidän löytää itsensä” (22.3.1996). Lukiessani sitä silmäni täyttyivät ilon kyynelistä Scott ja Steve Davisin puolesta. Heidän kokemuksensa on lujittanut päätöstäni valita urakseni kokoaikainen palvelus, kun pääsen koulusta.
G. G., Italia
En ole koskaan lukenut yhtä ihanaa ja sydäntä lämmittävää kokemusta kuin tämä! Jehovan on varmasti täytynyt hymyillä, kun hän näki näiden kahden nuoren miehen yrittävän niin kovasti palvella häntä. Se, että he ovat palvelleet Jumalaa epäitsekkäästi, on erittäin kiitettävää.
J. D., Yhdysvallat
Kertomus Scottin ja Steven Jumalan etsinnästä oli todella innostava. Minäkin etsin Jumalaa monista kirkoista, mutten ollut koskaan tyytyväinen. Halusin kovasti miellyttää Jumalaa, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten minun olisi pitänyt toimia. Olen todella kiitollinen siitä, että Jehova tiesi, mitä kaipasin sydämessäni! Jehovan palveleminen on pelastanut elämäni ja antanut minulle rauhan.
D. C., Yhdysvallat
Suojeleeko Jumala? Olen ollut viime aikoina masentunut, koska minusta on tuntunut, ettei Jehova kuuntele rukouksiani. Kirjoitus ”Raamatun näkökanta: voivatko tosi kristityt odottaa Jumalan suojelevan heitä?” (8.4.1996) auttoi minua kuitenkin ymmärtämään, että Jumala toimii tarkoitustensa eikä aina meidän toiveidemme mukaisesti. Siunatkoon Jehova teitä, kun kirjoitatte artikkeleita, jotka auttavat meitä panemaan luottamuksemme häneen.
C. A. A., Brasilia
Käytetyt autot. Kiitos kirjoituksesta ”Vihjeitä käytetyn auton ostajalle” (8.4.1996). Mieheni ja minä ostimme juuri käytetyn auton. Se kuulosti aluksi melko hyvältä, mutta parin viikon kuluttua aloimme kuulla merkillisiä ääniä. Kuuden viikon kuluttua auto meni rikki kokonaan. Jos meillä olisi ollut tämä hyvä aineisto luettavana etukäteen, pihallamme ei ehkä seisoisi epäkuntoista autoa.
M. C., Yhdysvallat
Olen ammatiltani automekaanikko ja haluaisin lisätä yhden seikan. Ennen käytetyn auton ostamista kannattaa tarkistaa, että auton rungossa ja moottorissa olevat numerot vastaavat rekisteriotteessa olevia numeroita. Jolleivät ne vastaa toisiaan tai jos ne on raaputettu pois, voi olla ostamassa varastettua autoa!
M. V., Tšekin tasavalta
Kiitos hyödyllisestä ehdotuksesta. (Toimitus).
Nuuska ja purutupakka. Kiitoksia kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: ovatko nuuska ja purutupakka vaarattomia?” (22.4.1996). En oikein ymmärtänyt otsikkoa, mikä sai minut lukemaan tuon kirjoituksen. Vaikken olekaan täällä Togossa kohdannut tällaista ongelmaa, kirjoitus auttoi minua ymmärtämään, millaiset ongelmat vaikuttavat toisiin eri puolilla maailmaa.
C. H., Togo
Minusta on ihanaa lukea kaikkia kirjoituksianne, mutta tämä oli paras. Täällä on nuoria, jotka käyttävät nuuskaa ja purutupakkaa, mutta tässä artikkelissa varoitettiin niiden vaaroista. En aio koskaan käyttää niitä.
P. H. W., Brasilia