Ihmiskunnan suurin johtaja

IHMISET ovat seuranneet ihmisjohtajia tuhansia vuosia etsiessään vapautusta. Jehova Jumala esitti tosi vapautuksen perussäveleen Eedenissä. Kun ihmiskunta oli langennut syntiin ja kuolemaan, niin Jumala viittasi eteenpäin Siemeneen, joka oli tuleva hänen järjestönsä kohdusta ja ennallistava oikeuden, rauhan ja elämän. (1. Moos. 3:15) Sillä välin on politiikka, militarismi ja tiede täyttänyt maailman taistelijoilla ja urhoilla, joita on ylistetty heidän eläessään ja joita on muisteltu heidän kuoltuaan joka vuosi heidän vuosipäivänään.

Mutta kaikesta siitä kunniasta huolimatta, mitä ihmiset suovat suurille miehilleen, pysyy Raamatun sääntö: ”Älkää turvatko suuriin miehiin – pelkkiin kuolevaisiin, jotka eivät voi antaa mitään apua; kun heidän henkensä lähtee, niin he palaavat tomuun, ja sinä samana päivänä häviävät heidän aikeensa.” – Ps. 146:3, 4, Mo.

Eräille mitä arvottomimmille ihmisille on annettu kuolemanjälkeistä ylistystä. Vaikka ihmisten ensimmäistä kuningasta, Nimrodia, on palvottu hänen kuoltuaan jumalana, niin hän oli häikäilemätön verenvuodattaja elinaikanaan. Hän herjasi tosi Jumalaa ja puolsi valtion palvontaa. Vaikka hän väitti olevansa luvattu vapauttava siemen, niin hän toi vain orjuutta luomuksenpalvojille. – 1. Moos. 10:8–10.

Kun tällaisten ”suurten miesten” kunniaksi järjestetään juhlapäiviä, niin kuinka tyhjiä ovatkaan tavallisesti suoritetut menot! Se on yleensä metelöimisaikaa, jolloin on vallalla yleinen irstailu. Se, jonka syntymä antaa aiheen tällaiselle hurjistelulle, ei voi kuulla noita melunpitäjiä, ja jos hän oli kunniallinen mies eläessään, niin hän ei luultavasti haluaisikaan sellaista, jos voisi ilmaista tahtonsa. Se on pahempaa kuin muinaisten Baalin pappien itsensä viileskely ja valittelu koko pitkän päivän, kun he yrittivät saada ”jumalansa” kuulemaan heitä Elian paljastaessa heidän petoksensa. He ainakin myönsivät olevansa pakanoita! – 1. Kun. 18:20–40.

Mutta miksi näitä asioita paisutetaan niin paljon erityisesti joulun aikana? Koska koko kristikunta näyttelee silloin niin suurenmoisesti muistavansa Jeesuksen Kristuksen syntymää, hänen, joka on mahtava ’todistaja, kansojen johtaja ja käskijä’. (Jes. 55:4) Me emme tahdo suinkaan kieltää sitä, etteikö ihmisen ole osoitettava kiitollisuuttaan tälle ainoalle tosiaan suurelle johtajalle, joka ihmiselle on koskaan annettu. Jeesus täyttää epäilemättä joka ainoan johtajalle asetettavan vaatimuksen täydellisesti. Hän osoittaa voittamattoman sotilasurhoollisuutensa murskatessaan Perkeleen häviöön ’Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelussa’ eli Harmagedonissa. (Ilm. 16:14, 16) Tämän ”Rauhanruhtinaan” hallitus tuo sitten siunatuimman ja rauhaisimman hallituksen, mitä koskaan on tunnettu, olosuhteissa, joissa vallitsee tyytyväisyys ja menestys. (Jes. 9:5, 6; Miika 4:1–5) Eikä koskaan ole elänyt yhtään tiedemiestä eikä lääkäriä, joka olisi päässyt lähellekään sitä, mitä Kristus on antanut ihmiskunnalle. Sen sijaan että hän olisi lastannut alamaistensa kannettavaksi synnin ja kuoleman, hän antoi elämänsä lunnaiksi, ”ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”. (Joh. 3:16) Lisäksi on luvattu, että elämä hänen hallituksensa aikana nostaa ihmissuvun täydellisyyteen.

Mutta nyt pitäisi olla selvää, kaikki nämä tosiasiat huomioonottaen, ettei tämän suuren Johtajan kunniaksi tarvitse viettää mitään joulujuhlaa. Tämä varmuus vahvistuu, kun huomaamme, että Raamattu ei kerro missään Jeesuksen itsensä eikä hänen opetuslastensa viettäneen hänen syntymäpäiväänsä. Eikä Raamattu esitä sen tarkemmin hänen syntymänsä täsmällistä aikaakaan, paitsi että se tapahtui varhaissyksyllä, noin lokakuun 1. p:nä. Mistä on sitten hänen syntymänsä vietto joulukuun 25. päivänä saanut alkunsa? Protestantit ottivat sen katolilaisilta, jotka olivat taas omaksuneet sen pakanauskonnoilta, joita oli niin runsaasti Rooman valtakunnassa neljännellä vuosisadalla. Muinaiset pakanakansat olivat vuorostaan viettäneet sitä varhaisten babylonialaisten päivistä lähtien, babylonialaisten, jotka kunnioittivat tuona päivänä Nimrodin syntymää!

Ja samoin kuin päivä on väärä, niin on kaikki siihen liittyväkin. Nimrodin syntymäpäivää vietettiin muinoin joulukuun 24:ntenä polttamalla pakanallinen joulupuu. Ikivihreä puu ilmaisi sitten joulukuun 25:ntenä hänen palvojiensa uskon, että ”jumala Nimrod” oli muuttunut jumalalliseksi eli kuolemattomaksi. Ja vielä, samalla kun kristikunta on tulvillaan tuollaista Johtajansa pakanallista huulilla palvomista, se on tyhjä kaikista niistä hyveistä, joita hänen tosi seuraajiltaan vaaditaan.

Jeesus piti kiinni yhdestä tosi palvonnasta ja leimasi kaikki muut väärät tiet tuhoon johtaviksi. Mutta kristikunnan yksimielisyyttä ei järkytä sen vähemmän kuin 265 lahkoa yksistään Yhdysvalloissakin. Jeesus tuomitsi pappien ulkokultaisuuden, jotka ovat koonneet omaisuuksia yleisillä armeliaisuuden teoilla ja äänekkäillä rukouksilla. Tämän maailman papit rakastavat otsikoita lehdissä armeliaisuudentekojensa yhteydessä ja kun he rukoilevat julkisissa toimituksissa, joissa poliitikot suutelevat Raamattua ja he antavat siunauksensa – kaikki tämä on hyvin tunnettu asia. Jotta Jeesuksen seuraajia ei jakaisi ja tuhoaisi kansallisylpeyden aikaansaamat rajat, niin hän puolsi sen antamista keisarille, mikä hänelle kuuluu, mutta painotti, että Jumalalle täytyy antaa myös hänelle kuuluva ja että Jumala on ensi sijalla. Kuitenkin ovat kristityiksi tunnustautuvat ympäri maailman olleet kahdesti yhden sukupolven aikana sellaisen maailmansodan repimiä, missä katolilaiset ovat tappaneet katolilaisia ja protestantit protestantteja.

Koko Kristuksen palvelusajan loisti Herran rukouksen aihe: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Kristikunnan saarnat ovat sellaisten kauniskaikuisten lupausten täyttämiä, jotka ennustavat parempaa maailmaa ihmiskekseliäisyyden avulla, yhteisturvallisuussuunnitelmia, Yhdistyneitä Kansakuntia ihmisen toivoksi jne. Jeesus antoi ”uuden käskyn . . . että rakastatte toisianne”. (Joh. 13:34) Maailmallinen uskonto hautoo alituisia poliittisia juonia ja toistuvaa väkivaltaa tosi kristittyjä vastaan, jotka ovat erossa maailmasta, aiheuttaen siten riitaa, kateutta ja vihaa.

Kristikunta on totisesti tyhjä turhuuden ja pakanuuden kuori. Kun se huutaa jumaliaan samoina juhlapäivinä ja samalla tavalla kuin muinaiset pakanat, niin tuloksetkin ovat luonnollisesti samat. Ne jumalat, joille moiset menot alkujaan järjestettiin, eivät voi vastata. Nimrod on ikuisesti kuollut huolimatta kaikista ikivihreistä puista, joita käytettiin muinoin tai joita nyt saatetaan näytellä joulukuun 25:ntenä. Paholaiset ottavat Jumalalle esitetyn ylistyksen ja johtavat edelleen kansoja Harmagedoniin.

Tosi kristityt koettavat liikuttaa huuliaan ylistäen ymmärtäväisesti Jehovaa, totista ja Kaikkivaltiasta Jumalaa, ja hänen Poikaansa. (Hepr. 13:15) Kun he tekevät siten, saarnaavat hänen valtakuntansa hyvää uutista, niin se auttaa yhä useampia ihmisiä ymmärtämään sen rauhan merkitystä, minkä hän toi ”hyvätahtoisille ihmisille”, ja niitä siunauksia, mitkä odottavat tätä maata hänen hallitessaan. (Luuk. 2:14) He tekevät hänen Jumalastaan oman Jumalansa, hänen valtakunnastaan toivonsa. Kuinka kohottavaa! Mikä tosiaan suuri Johtaja ja Käskijä hän onkaan!