Parhaat tavat

KRISTITYILLÄ pitäisi olla parhaat tavat. Heidän aito rakkautensa Jumalaan ja ihmiseen on syynä heidän lempeään, kohteliaaseen ja ystävälliseen käytökseensä. He ovat kristittyinä Jumalan ja Kristuksen lähettejä ja niin ollen korkeimmassa asemassa, mitä elämässä on. Tässä pitäisi olla kylliksi syytä kannustamaan heitä asianmukaiseen kohteliaisuuteen. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi tehdä heistä ”teatterinäytöksen maailmalle, sekä enkeleille että ihmisille”. Hän on pannut heidät näytteille. Heidän elämänsä on sentähden heidän kaikkine tekoineen alituisen huomioinnin ja arvostelun alainen. He ovat eläviä esimerkkejä Jumalan kunniaksi tai häpeäksi.

Tietäen tämän apostoli Paavali muistuttaa heitä: ”Käyttäytykää vain Kristusta koskevan hyvän uutisen arvon mukaisesti”, ”tekemättä mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan mielen vaatimattomuudessa katsoen, että toiset ovat ylempänä teitä, pitäen silmällä, ei henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitanne, vaan myöskin henkilökohtaisesti kiinnostuneina toisten asioita”. Pietari sanoo, miksi kristittyjen täytyy käyttäytyä täten: ”Säilyttäkää käyttäytymisenne oikeana kansoissa, jotta he siitä, mistä he puhuvat teitä vastaan kuin olisitte pahantekijöitä, ylistäisivät lopulta Jumalaa teidän oikeitten tekojenne vuoksi, joiden silminnäkijöitä he ovat, hänen tarkastuspäivänään. Olkaa Herran tähden alistuvaisia jokaiselle ihmisluomukselle.” Tämä sovelias käyttäytyminen merkitsee pääasiassa hyviä tapoja. Se merkitsee taitoa tietää, miten elää toistensa kanssa rauhassa. Se on sitä kohteliaisuutta, mikä on lähtöisin Jumalaan ja lähimmäiseen kohdistuvasta rakkaudesta. – Fil. 1:27; 2:3, 4; 1. Piet. 2:12, 13, Um.

Jeesus oli täydellinen herrasmies. Hän ei hairahtunut kertaakaan tavoissaan. Hän noudatti kaikessa Jumalan sääntöä: ’tehkää toisille, niinkuin tahtoisitte heidän tekevän teille’. Ne, jotka tarkkailivat häntä, kuuntelivat häntä, kuulivat hänen viisaudensanojaan ja näkivät hänen mahtavat tekonsa ja miellyttävät tapansa, olivat hämmästyksen täyttämät. Hänen hyvät tapansa eivät johtuneet mistään ihmisten kirjoittamista seurustelutapoja käsittelevien kirjojen esittämistä säännöistä, vaan vilpittömästä sydämestä ja siitä, että hän harrasti ja toteutti käytännössä nuoruudestaan asti Kaikkivaltiaan Jumalan, varsinkin hänen rakkaudenlakinsa vanhurskaita periaatteita. – Matt. 13:54–56.

Hyvien tapojen juuret ovat Jumalaan ja ihmiseen kohdistuvassa rakkaudessa. Ne eivät maksa mitään ja ovat paljon arvoisia. Tavat ovat, kummallista kylläkin, usein sopivasti lausuttuja ajankohtaisia sanoja. Oikean asian lausuminen sopivalla hetkellä on erikoinen taito. Sen täytyy olla luonnollista, tulla sydämestä ja olla kaunista. Sen täytyy tulla itsestään ja olla vilpitöntä ollakseen hyväksyttävää. Muuten se kuulostaa ontolta, epäluotettavalta, ja sitä pidetään luultavimmin imarteluna, mikä on loukkaus eikä kohteliaisuutta.

”Kaunis käytös on parempi kuin kaunis muoto; se tuottaa suurempaa mielihyvää kuin veistokset ja kuvat; se on hienoista taiteista hienoin.” Samoin kuin on mahdollista olla viisas omaamatta tämän maailman viisautta, niin on myös täysin mahdollista olla hyvätapainen, vaikka tuntisikin vähän tai ei lainkaan seurustelutapoja käsittelevien maailmallisten kirjojen sääntöjä ja kaavoja, mitkä ovat enintään vain terveen järjen korvike. Seurustelutapojen säännöt saattavat muuttua niinkuin muodit, ja ne ovat erilaiset melkein joka kansassa, mutta hyvät tavat ovat kuitenkin samat kautta maailman.

HUONOJEN TAPOJEN ALKULÄHDE

Turhamaisuus, nyrpeys, myötätunnon kaipuu ja hyvän terveen järjen puutos ovat pääsyyt, joista huonot tavat johtuvat. Turhamaiset ihmiset haluavat toisten ajattelevan heistä suuria, mutta he itse ajattelevat kuitenkin harvoin toisia. Heidän ajatuksensa kohdistuvat aina heihin itseensä. Turhamaisuus johtaa itsetietoisuuteen. Meidän täytyy ajatella toisia, jos haluamme miellyttää Jehovaa. Toisten ajatteleminen, huomion kiinnittäminen heidän tunteisiinsa on kohteliaisuuden ydin. Mutta huonotapainen ihminen on usein äänekäs, kerskuva ja ylpeä ylistäessään itseään ja perhettään. Huonotapainen on myös se, joka kerskuu saavutuksillaan liike-elämässä, pitää vähäpätöisinä ihmisiä, jotka ovat vähemmän menestyksellisiä kuin hän, ja joka ei yleensä voi olla laskematta leikkiä toisen maineen kustannuksella.

Sanat ovat vaarallisia aseita. Jeesus varoitti opetuslapsiaan olemaan huolellisia niiden käytössä: ”Joka puhuttelee veljeään sanomattomin halveksinnan sanoin, on tilivelvollinen korkeimmalle oikeudelle, jotavastoin se, joka sanoo: ’Sinä halveksittava hullu!’ on omiaan tuliseen Gehennaan.” Hän lisäsi vielä, että ”hyvä ihminen lähettää hyvää hyvästä aarteistostaan, jotavastoin paha ihminen lähettää pahaa pahasta aarteistostaan. Minä sanon teille, että jokaisesta hyödyttömästä sanonnasta, minkä ihmiset puhuvat, he tekevät tilin tuomiopäivänä, sillä sanoistasi sinut todetaan syyttömäksi ja sanoistasi sinut tuomitaan.” (Matt. 5:22; 12:35–37, Um) Kristitty, joka on hyvätapainen, ei sano veljeään hulluksi eikä typeräksi eikä anna hänelle muitakaan epäkohteliaita nimityksiä.

Jotkut pitävät itseään niin hyväsukuisina, niin etevinä, niin rikkaina, ettei heidän tarvitse välittää siitä, mitä toiset sanovat tai ajattelevat heistä. He pitävät asemaansa valtuutuksena epäkohteliaisuudelleen. He ovat loukkaus itselleen ja niille, jotka ovat heidän yhteydessään. On taas toisia, jotka osoittavat halveksintaa lähimmäistään kohtaan useilla epäkohteliailla tavoilla: esimerkiksi siten, etteivät ole asiaankuuluvasti pukeutuneita heidän läsnäollessaan, eivät ole puhtaita ruumiiltaan ja mieleltään tai että noudattavat vastenmielisiä tapoja. Paavali varoittaa kristittyjä seurustelemasta sellaisten kanssa, koska ”huono seura hyvät tavat turmelee”.

On vaikea saada selville munan laatua sen ulkonäöstä. Niin ei ole myöskään viisasta tuomita ihmisiä liiaksi heidän ulkonaisista tavoistaan. Monilla on hyvin vähän, mitä pukisivat ylleen, toisilla on huono terveys, jotkut ovat painostuksen ja masennuksen alaisia. Mutta me emme voi siitä huolimatta odottaa ihmisten ottavan yleensä aikaa nähdäkseen, olemmeko me sellaisia, mitä me näytämme olevamme. Jokainen voi olla puhdas. Me voimme puhua oikeita asioita sydämestä. Me voimme olla ystävällisiä, vieraanvaraisia, hyväntahtoisia ja kohteliaita. Me voimme olla oma itsemme. Me voimme olla rehellisiä ja hienostuneita. Nämä eivät maksa mitään. Ne ovat ilmaisia. Ne ovat jokaisen saatavissa – rikkaan niinkuin köyhänkin. On tyhmää kenenkään ”jähmettyä” tai kääriytyä kokoon kuin siili pistäväksi palloksi muukalaisten lähestyessä. Kristityn täytyy olla miellyttävä seuraihminen. Hän on puhuja. Hän rakastaa ihmisiä.

HYVÄT TAVAT KAIKKIA KOHTAAN

Hyvätapainen ihminen on kohtelias kaikenlaisille ihmisille ja kaikissa olosuhteissa. Hän osoittaa kunnioitusta ”alemmilleen” (lapsille, henkisesti sairaille, vähemmän menestyville jne.) samoin kuin vertaisilleenkin (veljilleen) ja niille, joita hän pitää ”ylempinään” (erikoisasemassa olevia palvelijoita, hallitsijoita, kuninkaita ja hallitusmiehiä). Hän ei varaa hyviä tapojaan niitä harvoja varten, jotka voivat maksaa niistä tai jotka tekevät itsestään pelättyjä. Hänen hyvyytensä ja kohteliaisuutensa on kaikille samanlainen niinkuin lämmin kesäaurinko. – 1. Piet. 2:13–20.

Vaikka yleisenä tapana onkin kohdella muukalaisia kohteliaammin kuin ystäviä tai perhettä, niin he eivät ansaitse suinkaan enempää hyvää kohtelua kuin nekään, joita me rakastamme. Meidän perheemme ja tovereittemme pitäisi saada toki enemmän huomaavaista kohtelua kuin ulkopuolisten. Jotkut ajattelevat, että hyvät tavat ovat takki, jonka panee ylleen mennessään vieraisille. Mutta todellisesti hyvätapainen henkilö käyttäytyy koko ajan asiaankuuluvasti.

Parhaitten tapojen opettamisen ja oppimisen paikka on kristitty koti. Perhe on hieno kone, jonka osat ovat läheisessä kosketuksessa toistensa kanssa. Vain taitava voitelu voi pitää sen tasaisessa käyntikunnossa. Jos tiedetään, miten voidaan olla avuksi ja huomaavaisia, miellyttäviä ja kohteliaita, niin se auttaa paljon onnellisen kodin muodostamisessa. Jos opitaan, miten tulee sanoa omaksutut jokapäiväiset kohteliaisuuden ja huomaavaisuuden ilmaisut, niin se auttaa suuresti tuhoisan hankauksen poistamisessa kanssakäymisestämme. Nämä ovat pieniä sanoja, joilla on suuri merkitys. Jokainen voi sanoa ne oikein. Ne eivät maksa meille mitään, mutta me ostamme niillä ystäviä. Jos me noudatamme hyviä tapoja joka päivä, niin ne eivät jätä meitä silloinkaan, kun me tarvitsemme niitä enimmän, so. kun olemme poissa kotoa julkisuudessa.

Esimerkiksi äskettäin eräässä Jehovan todistajain konventissa hiukan vihamielinen muukalainen, joka puski läpi väkijoukon, törmäsi erääseen todistajaan. Todistaja saavutti jälleen tasapainonsa tuon töytäisyn jälkeen, hymyili ja pyysi anteeksi. Muukalainen oli hämmästyksen lyömä, koska hän tiesi syyn olleen itsessään, ja kuitenkin todistaja pyysi anteeksi. Muukalainen huomautti myöhemmin, että tuo kohteliaisuus pani hänet ajattelemaan ja harkitsemaan Jumalan Sanan totuutta. Hän on nyt itse yksi Jehovan todistajista.

Eräs toinen kerrottu tapaus, mikä kuvaa ystävällisyyden ja kohteliaisuuden tarpeellisuutta, tuli joltakin muukalaiselta. Jehovan todistajat olivat sillä seudulla matkalla kansainväliseen konventtiin, ja tungos oli suuri. Tämä muukalainen yritti ylittää päätien, mutta autojen kiinteä rivi ei päästänyt läpi. Kun hän näki sellaisen auton lähestyvän, missä merkki ilmaisi omistajan Jehovan todistajaksi, niin hän sanoi itsekseen: ’Ovatkohan nuo ihmiset niin ystävällisiä, kuin heidän sanotaan olevan. Salliikohan hän minun mennä?’ Hänen mieluiseksi yllätyksekseen auto pysähtyi ja antoi hänen mennä läpi. Tässä vanhassa maailmassa tarvitaan kovasti tällaista ystävällisyyttä, eikä se jätä huomioonottamatta meidän kohteliaisuuttamme.

Dunellenin (N.J.) Weekly Call sanoi 23. pnä kesäkuuta 1953: ”Me kaipaamme noita Jehovan todistajia, kun he ovat menneet. . . . Nuo ihmiset näyttävät olevan maan kermaa, mitä tulee kohteliaisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja muutamiin muihin seikkoihin, jotka useimmat meistä jättävät huomioonottamatta näinä päivinä. . . . Nuo ihmiset ovat yhtä kohteliaita ohjauspyörän takana, kuin me olemme hotellin eteisaulassa, ja se on jotakin.” The Morning Callin (Allentown, Pa.) pääkirjoitus sanoi 28. pnä heinäkuuta 1953 heistä seuraavaa: ”He ovat erinomaisia ihmisiä, joiden lukumäärä ja vaikutus kasvaa. Ja minne tahansa he menevätkin, he ovat tervetulleita. He luovat käyttäytymisellään niin hyvän käsityksen, että heitä kehoitetaan palaamaan.” Kristityn käytös aiheuttaa joko hyvän tai huonon maineen hänen kantamalleen hyvälle nimelle. Se tuottaa kunniaa tai häpeää Jumalalle ja Kristukselle.

ATERIALLA

Henkilön hyvien tapojen varma koe tulee hänen ruokaillessaan. Tietääkö hän, milloin alkaa? Miten alkaa? Mitä sanoa ja miten sanoa se? Miten syödä maansa tapojen mukaisesti, sillä tavalla, mikä on hyväksytty siellä sivistyneeksi? Milloin lopettaa? Kristityn ateria on iloista aikaa, seurusteluaikaa, se on onnellinen tilaisuus. Sitä ei sido naurettavien sääntöjen pitkä luettelo, eikä se ole epäjärjestyksellinen. Se on iloista aikaa, jolloin kaikki ovat avuliaita ja huomaavaisia toisiaan kohtaan.

Kun rukous on pidetty, niin ruoka nautitaan. Kukaan ei kahmaise ruokaa. He ottavat kohteliaasti itse, kun heidän vuoronsa tulee. Otettavan ruoan määrä ei riipu henkilön ruokahalun suuruudesta, vaan perheen koosta ja saatavissa olevan ravinnon määrästä. Hyvin huonotapainen ja ahne ihminen ottaa enemmän kuin voi syödä tai ottaa suuren annoksen ja jättää muille vähän tai ei lainkaan syötävää. Toisia loukkaavalla tavalla syöminen, välinpitämättömyys sen maan soveliaista syömistavoista, jossa asutaan – kaikki nämä oman kodin hiljaisuudessa tehdyt rikkomukset saattavat henkilön tekemään erehdyksiä hänen ollessaan seurassakin ja aiheuttavat sellaisia huomautuksia kuin: ”Hänellä on huonot tavat ollakseen kristitty.” Kristityn täytyy olla nuhteen yläpuolella.

ULKOASU JA PUHETAPA

On kohteliasta koettaa aina näyttää siistiltä. Jos olet hyvin hoidettu ja aina siisti, niin sinä puhut hyvin itsestäsi ja tovereistasi. Sinä osoitat rakkautta ja huomaavaisuutta toisia kohtaan. Henkilöllä, joka tarkkailee sinua, ei ole ehkä koskaan tilaisuutta puhua sinulle, mutta hän ei unohda milloinkaan, että sinä olit (jos olit) miellyttävä silmille. Ystävällinen tervehdys, olkoonpa se kädenpuristus tai syleily tai jokin muu tapaan kuuluva tervehdys ja hymy, sopivat hyvin yhteen minkämallisen puvun kanssa hyvänsä, mikä meillä on yllämme.

Kiroilu ei lisää kenenkään kristillistä kasvua yhtä vähän kuin katukielellä esitetyt ilmaisutkaan. Sivistymätön puhetapa on tulossa yleiseksi. Sanoja, joita vain rappiolla olevat ihmiset käyttivät kerran, käyttävät nyt jotkut kaikkiin yhteiskunnan kerroksiin kuuluvat henkilöt. Kristittyjen täytyy karttaa sellaista. Paavali neuvoo: ”Älköön haureutta ja minkäänlaista epäpuhtautta tai ahneutta edes mainittako teidän joukossanne, kuten pyhille ihmisille sopii, eikä häpeällistä käytöstä eikä tyhmää puhetta eikä säädytöntä leikinlaskua, sellaista, mikä ei ole soveliasta, vaan päinvastoin kiitosta.” – Ef. 5:3, 4, Um; Kol. 3:8.

SEURAKUNNASSA

Kun menemme seurakunnan kokoukseen, niin on huono tapa saapua myöhään. Jos olemme kohteliaita, niin osoitamme huomaavaisuutta puhujaa ja seurakuntaa kohtaan. Äidit, joilla on lapsia, huomaavat sopivimmaksi istua salin takaosassa ja lähellä käytävää, niin että kun lapset saattavat havaita tarpeelliseksi poistua, niin se ei vaikuta häiritsevästi puhujaan ja läsnäolijoihin. Milloinkaan ei tule osoittaa erikoissuosiota niille, jotka saattavat olla rikkaita tai vaikutusvaltaisia maailmassa. Ei saa olla mitään puolueellisuutta rodun, värin tai kansallisuuden takia. Kuiskailu tai tirskunta puheen aikana häiritsee lähellä olevia. Ihmiset tulevat seurakunnan kokoukseen oppimaan, palvomaan ja palvelemaan. Tapojen tulee ilmetä siellä ennen kaikkea parhaimmillaan.

Havaittakoon tässä maailmassa, joka menehtyy ystävällisyyden, pienen kohteliaisuuden ja huomaavaisuuden puutteessa, kristittyjen heittävän auliisti vieraanvaraisuutensa ja hyvien tapojensa teot vetten yli, koska siitä tulee takaisin suuri osa. Ja itse ”heittäminen” on mieluista ja helppoa ja halpaa. On niin helppoa hymyillä ja olla miellyttävä ja suorittaa pieniä, ystävällisiä tekoja, että niiden tekemättä jättämiselle ei ole mitään puolustusta. Ja sitäpaitsi juuri nämä pienet ystävälliset teot, joita suoritamme joka päivä toisillemme, edistävät jokaisen elämän kauneutta.

Täytyy myös muistaa, että eri maissa on ihmisillä erilaisia tapoja, ja mikä on kohteliasta ja sopivaa, se on aina hyväksyttävää. Me emme ole ahdasmielisiä näissä selityksissämme emmekä tahdo sanoa, että kaikkien kristittyjen täytyisi toisissakin maissa noudattaa jonkin maan elintapaa. Jos kaikki käyttävät terveen järjen henkeä, niin he ovat ystävällisiä menettelytavoissaan kaikkia ihmisiä kohtaan.