Otatko sinä halukkaasti vastaan alhaisia tehtäviä?
NÖYRYYS auttaa tekemään elämän miellyttäväksi – ei ainoastaan ympärillämme oleville vaan itsellemmekin. Sen avulla voidaan ylittää monet elämän hankalat paikat.
Mutta mikä parasta, nöyryys tuottaa meille Jumalan suosion. Ps. 138:6 (Um) sanoo hänestä: ”Jehova on korkea, ja kuitenkin hän näkee nöyrän; mutta ylvään hän tuntee ainoastaan kaukaa.”
Nöyryyttä puuttuu nykyään surullisessa määrin ihmiskunnan enemmistön keskuudessa. Ihmiset ovat kiinnostuneita maineesta, huomattavasta asemasta ja vallasta. Tilanne ei ollut todellisuudessa paljonkaan erilainen yleisen ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla varsinkaan suurissa kaupungeissa, kuten Roomassa. Kun apostoli Paavali kirjoitti Rooman kristilliselle seurakunnalle, niin hän antoi tämän neuvon: ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” – Room. 12:2.
Kehottaessaan veljiään, etteivät antautuisi maailmallisten asenteitten muovattaviksi, huomattavana näkökohtana Paavalin mielessä oli ilmeisesti maailmallinen ylpeys, koska me huomaamme hänen seuraavissa sanoissaan neuvovan veljiään, että jokaisen tulisi olla varuillaan eikä ”ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii”, ja: ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin.” Tai niin kuin Amerikkalainen käännös (An American Translation) esittää nämä viimeiset sanat: ”Älkää olko liian kunnianhimoisia, vaan ottakaa vastaan alhaisia tehtäviä.” – Room. 12:3, 16.
Olemmeko me tällaisia, halukkaita ottamaan vastaan alhaisia tehtäviä? Vai olemmeko monien sellaisten kaltaisia, jotka ovat halukkaita tekemään työtä, josta he ajattelevat saavansa ”tunnustusta” toisilta, työtä joka asettaa haasteen heidän kyvyilleen, mutta jotka panevat pahakseen, jos heitä pyydetään tekemään jotakin, mitä pidetään luonteeltaan alhaisena?
Roomassa oleville kristityille lähettämässään kirjeessä Paavali osoitti edelleen, että kristillinen seurakunta kokonaisuudessaan on monijäsenisen ruumiin kaltainen ja kullakin jäsenellä on oma tehtävänsä. Ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa joillakuilla oli ihmelahjoja, jotka oli annettu heille Jumalan pyhän hengen välityksellä, tai heidän suoritettavakseen annettuja palvelustehtäviä. Apostoli kehotti kaikkia palvelemaan halukkaasti ja iloisesti, mikä menettelytapa sitten avautuikin heidän eteensä. (Room. 12:4–8) Tämä sama kaikkien hyväksi yhteistoiminnassa palvelemisen henki on tärkeä onnellisuuden ja hyvän järjestyksen vuoksi, ei ainoastaan seurakunnassa, vaan myös perheessä ja missä muunlaisessa järjestelyssä hyvänsä, jossa joukko ihmisiä työskentelee yhdessä.
OLOSUHTEITA JOTKA VAATIVAT ILMAISEMAAN NÖYRYYTTÄ
Jotkin olosuhteet elämässä, jotka vaativat meitä ottamaan vastaan nöyrän osan, kuuluvat yksinkertaisesti luonnolliseen, oikeaan asiain järjestykseen. Lapset, jotka alistuvat vanhempiensa opetuksiin ja tekevät mitä talousaskareita heille annetaankin, saavat osakseen Jumalan suosion samoin kuin vanhempiensa rakkauden. Raamattu sanoo: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ’että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä’.” – Ef. 6:1–3.
Vaimot antavat usein erinomaisen esimerkin miellyttävästä nöyryydestä. He suorittavat työnsä yleensä kodin hiljaisuudessa, poissa julkisuudesta; eivätkä siitä suurta osaa näe edes heidän miehensäkään, jotka saattavat havaita vain tulokset palattuaan kotiin päivän työstä. Perheenemännän työstä on näin ollen suuri osa luonteeltaan alhaista, ja nykyaikaiset käsitykset pyrkivät tänä aikana väheksymään sitä ja riistämään siltä sen arvon. Mutta miten paljon tuo työ edistääkään kodin yleistä onnellisuutta! Ja se miellyttää Jumalaa, jonka Sana kehottaa vaimoja ”rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa” osoittaen tämän olemalla ”kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia”. (Tiit. 2:4, 5) Jumala tosiaan arvostaa suuresti kristittyjä naisia, jotka ovat tunnollisia vaimoja ja äitejä, perheenemäntiä ja taloudenhoitajia. Vaikka heidän työnsä on vaatimatonta, niin se ei jää Häneltä huomaamatta; hänen silmissään heidän työnsä on kunnioitettavaa, ja sillä on oma arvonsa. – Vrt. Sananl. 31:10–31.
Vaikka miehen työtä ei tehdäkään yleensä tällaisissa huomaamattomissa olosuhteissa, niin se käsittää usein työtä, joka saa vain vähän ”tunnustusta” tai huomiota osakseen. Ne ajat, jolloin yksityinen käsityöläinen työskenteli omassa yrityksessään, ovat melkein tyystin poissa, ja kehitys kulkee yhä enemmän kohti suurliikkeitä, joissa muutamilla yksilöillä on huomattava asema ja valta ja joissa ne, jotka muodostavat suuren työvoiman, menettävät paljon yksilöllisyydestään. Eikä tässä kaikki, vaan maailma on kehittänyt teennäisen ja yleensä nurinkurisen käsityksen siitä, mikä on kunniallista, mikä tuo arvovaltaa ja mikä on alhaista tai ’jonkun arvolle sopimatonta’. Tämä maailmallinen asenne saattaa vaatia nöyrtymistä yhtä paljon tai enemmänkin kuin itse työ.
Kristityillä miehillä on Jumalan aikaansaaman tulevan uuden järjestyksen toivo, järjestyksen, joka tuo vapautuksen nykyisistä järjestelmistä, myös kaupallisista ja teollisista järjestelmistä. Mutta heidän on samalla kohdattava elämän tosiasiat ja tehtävä parhaansa. Nöyryyden puute voisi houkutella heidät käyttämään röyhkeitä menetelmätapoja tai jopa luihujakin keinoja, jotta he pääsisivät arvovaltaisiin tai huomattaviin asemiin. Tai jos he ovat haluttomia ”alhaiseen” työhön, joka vaikka varaakin vakituisen työpaikan ja ansion, tarjoaa vähän toiveita nopeasta rahansaannista, he voivat tuntea kiusausta kokeilla uhkarohkeita yksityisiä suunnitelmia, jotka lupaavat nopeasti voittoa. Tämä saattaa johtaa heidät yhdestä suunnitelmasta toiseen, väliin heillä on velkaa ja väliin he ovat velattomia, heillä on pulmia ja kuitenkin he ehkä koko ajan tuntevat ylemmyyttä niihin verraten, joiden työ näyttää tavallisemmalta, jopa hiukan ikävystyttävältäkin.
Opetuslapsi Jaakob havaitsi muinoin ensimmäisellä vuosisadalla tarpeelliseksi kirjoittaa eräille kristityille tämän neuvon: ”Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa’ – te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu – sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon’. Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.” – Jaak. 4:13–17.
Mutta kristityt miehet, jotka osoittavat olevansa vapaat ylpeydestä työasioissa ja jotka tekevät hyvää työtä, saavat Jumalan hyväksymyksen, olkootpa he sitten vapaita ammatinharjoittajia tai työskennelköötpä toisille. Ensimmäisellä vuosisadalla orjat muodostivat usein suuren osan väestöstä. Apostoli Paavali osoitti Kreetan saarelle asettuneelle Tiitukselle lähettämässään kirjeessä, että sellaiset orjat voivat kristillisellä alamaisuudellaan ja uskollisella työllään ’kaunistaa Jumalan, meidän vapahtajamme, opin’ eli ”tuottavat kaikessa kunniaa Jumalan, meidän Pelastajamme, opille” (Uusi testamentti nykysuomeksi), niin, alhaisessa asemassaankin. (Tiit. 2:9, 10) Kristityt miehet, jotka nykyään huolehtivat hyvin perheestään ja tukevat vilpittömästi kristillistä seurakuntaa rahallisesti ja muuten, voivat myös olla lohduttuneen vakuuttuneita siitä, että Jumala arvostaa senkaltaisia työntekijöitä kuin he ovat, vaikka heidän maallinen työnsä olisi ”alhaisena” pidettyä.
SEURAKUNTARAKENTEEN PIIRISSÄ
Samoin kuin kristityssä perheessä myös siinä veljesseurassa, jonka kristillinen seurakunta muodostaa, tarvitaan asianmukaisesti nöyryyttä. Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Te, nuoremmat, olkaa vanhemmille [tai, vanhimmille] alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ’Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja ’heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen’.” – 1. Piet. 5:5–7, 9.
Tätä neuvoa noudattavat seurakunnan nuoremmat miehet ’eivät ole liian kunnianhimoisia, vaan ottavat vastaan alhaisia tehtäviä’, sillä he arvioivat oikein asiat ja ymmärtävät tarvitsevansa enemmän kokemusta ja tietoa, joita tulee olla havaittavissa vanhimmilla. (Room. 12:3, 16, An American Translation) Nuoremmat miehet, kuten Timoteus ja Johannes Markus, ’palvelivat’ mielellään apostoli Paavalia, ts. tekivät hänen puolestaan hyödyllisiä palveluksia, jotka auttoivat häntä suorittamaan paimennustyötään. (Apt. 19:22; 2. Tim. 4:11) Heidän uskollinen palveluksensa antoi heille arvokasta kokemusta ja runsaita siunauksia.
Seurakunnassa on tehtävä paljon sellaista, mikä ei ole huomattavaa tai luonteeltaan maineikasta. Tehtävänä saattaa olla siivoamista tai jotain senkaltaista. Mutta sen, että työ ei ole huomattavaa, ei pitäisi pidättää oikean asenteen omaavia osallistumasta tällaisiin tehtäviin. He saavat todellisuudessa kunniaa ja arvokkuutta Jumalan silmissä ja oikeamielisten ihmistenkin silmissä, kun auttavat halusta tällaisessa työssä. Se, minkä pitäisi todella merkitä meille jotakin, on: Onko jotakin tehtävä ja voinko minä hyödyttää toisia tekemällä sen? Siinä pitäisi olla kylliksi syytä meille olla sekä halukkaita että iloisiakin voidessamme osallistua sellaiseen työhön.
Tosin eivät jotkin olosuhteet, jotka vaativat noudattamaan nöyryyttä, johdu siitä, mikä on luonnostaan oikein. Jotkut saattavat toisinaan käyttää valtaa tavalla, jolla on nöyryyttävä vaikutus toisiin. Voivatpa he kannattaakin nöyryyttä seuralaistensa parissa samalla kun itse käyttävät hyväkseen tätä toisten nöyryyttä noudattaakseen omaa ylpeää menettelyään. Mutta niin kuin henkeytetty apostoli neuvoi, me voimme ’heittää kaikki murheemme Jehova Jumalalle tietäen hänen pitävän meistä huolen’. Jehova ja hänen Poikansa antavat aikanaan suosion nöyrille, jos nämä pitävät lujasti kiinni Jumalan sanan oikeista periaatteista. – 1. Piet. 5:6, 7.
Miten miellyttävää onkaan, kun kaikki ’pukeutuvat keskinäiseen nöyryyteen’! Miten lohdullinen ja leppoisa ilmapiiri vallitseekaan – siinä on tosi ykseyttä! Jos me kaikki palvelemme toisiamme iloiten ja halukkaasti, vapaina ylpeydestä, niin seurauksena on mielenylennys kaikille, sillä kaikkia kohdellaan kunnioittaen ja arvostaen heidän todellisen ansiokkuutensa tähden, joka asianmukaisesti arvioidaan Jumalan sanan valossa eikä maailmallisten mittapuiden mukaan. – 1. Piet. 5:5; Ps. 133:1; Room. 12:10.