Olemmeko menettäneet synnintunnon?

EI OLE kovinkaan kauan siitä, kun monissa maissa pappien kuultiin kirkossa tavan takaa jylisevän saarnastuolista ja varoittavan kuulijoitaan niin sanotuista seitsemästä kuolemansynnistä: ylpeydestä, ahneudesta, siveettömyydestä, kateudesta, kohtuuttomuudesta ruoassa ja juomassa sekä vihasta ja laiskuudesta. Papilla oli tapana kuvailla synnin hirvittäviä seurauksia ja patistaa kuulijoitaan katumaan. ”Nykyään useimpien uskontojen sanomassa sivuutetaan synnin epämiellyttävä todellisuus ja keskitytään ’hyvää oloa’ tuottaviin teemoihin”, toteaa muuan kirjoittaja.

Samaan suuntaukseen on kiinnitetty huomiota lehtien palstoilla. Seuraavassa on joitakin sanomalehdissä esiintyneitä kommentteja:

▪ ”Vanhat peruskäsitteet synti, katumus ja sovitus on hylätty, ja suosittua on terapeuttinen puhe itsetunnosta ja itsensä rakastamisesta.” (Ohiossa Yhdysvalloissa ilmestyvä Star Beacon.)

▪ ”Voimakas synnintunto on lähes kadonnut.” (Newsweek.)

▪ ”Emme kysy enää, mitä Jumala odottaa minulta, vaan pikemminkin, mitä Jumala voi tehdä minun hyväkseni.” (Chicago Sun-Times.)

Nykyajan moniarvoisessa ja suvaitsevaisessa yhteiskunnassa ihmiset empivät ottaa kantaa siihen, onko jokin moraalisesti oikein vai väärin. Meille uskotellaan, että se olisi poliittisesti epäkorrektia. Suurinta syntiä tuntuu olevan se, että tuomitsee jonkun toisen tekemiset. Niinpä usein ajatellaan, että vaikka jokin ehkä sopiikin hyvin itselle, omaa ajatteluaan ei silti tulisi tyrkyttää kenellekään muulle. Tätä nykyä ihmiset järjestävät elämänsä erilaisten arvomaailmojen mukaan. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta moraaliseen totuuteen. Toisten arvot ovat aivan yhtä oikeita kuin omatkin.

Tällainen järkeily on muuttanut myös kielenkäyttöä. Sanaa ”synti” tuskin käytetään vakavassa asiayhteydessä, vaan se on monesti vitsien aiheena. Ihmisten ei enää sanota ”elävän synnissä”, he vain ”asuvat yhdessä”. Enää ei ”tehdä aviorikosta”, joillakuilla vain ”on suhde”. Enää ei ole ”homoseksualisteja”, jotkut vain pitävät enemmän ”vaihtoehtoisesta elämäntyylistä”.

Epäilemättä siinä, mitä ollaan valmiita pitämään ”normaalina” tai tuomitsemaan ”synniksi”, on tapahtunut muutos. Mutta miksi asenteet ovat muuttuneet? Mitä synnille oikeastaan on tapahtunut? Entä onko sillä, mitä ajattelemme synnistä, todella väliä?