Palveluskokouksenne
8. MAALISKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Ilomme lisääminen tekemällä opetuslapsia. Laulu 34.
15 min. Avaus, teksti ja selitykset. Palvelija vierailee kodissa ja käsittelee perheen kanssa haaratoimiston kirjeen aineiston pyrkien sen avulla lisäämään heidän sydämen arvostustaan. Selitä, mitä on tehty (tai tehdään) kirjeen ehdotusten soveltamiseksi paikallisesti.
15 min. ”Raamatuntutkistelu sinulle.” Kysymyksiä ja vastauksia. Näytteitä sopivista kohdista 4. kappaleessa.
17 min. ”Muistonvietto lähestyy.” Valvojan ja kahden palvelijan keskustelu kirjoituksessa mainituista kohdista ja paikallisista muistonviettojärjestelyistä. Myös osastossa ”Hyvän uutisen esittäminen” olevan kirjoituksen ”Lähemmäksi Jehovaa” ajatuksia sisällytetään mukaan. Lopuksi esitetään tämän kirjoituksen perusteella suunniteltu näyte, joka valaisee uusintakäynnin tekemistä ja tutkistelun aloittamista kiinnostuneelle, joka oli saapunut muistonviettoon.
13 min. Loppuhuomautukset. Mm. Teokraattisia uutisia, Miten toimimme tammikuussa? ja paikallinen helmikuun palvelusraportti. Julistajia kannustetaan anomaan lomatienraivaajiksi huhtikuussa. Laulu 105.
15. MAALISKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Kasvata tehokkuuttasi Jehovan palveluksessa! Laulu 52.
5 min. Avaus, teksti ja selitykset.
8 min. Näytteitä lehtiemme ajankohtaisten numeroiden esittämisestä.
25 min. Valtakunta. Lähdeaineisto: ”Varmistautukaa kaikesta”, s. 201–203 ja 330–340; Herätkää!-lehti 22.10. 1961, s. 17–19. Puheenjohtajan tulisi johtaa keskustelua kysymyksin ja jättää puhuminen mahdollisimman suuressa määrin yleisölle. Sopivat raamatunkohdat voidaan lukea ja niistä keskustella.
Mitä Matt. 24:14 sanoo maan päällä tehtävän? Mikä on ”tämä valtakunnan hyvä uutinen?” Miten selitämme Luuk. 17:21:n? (Ks. Herätkää!-lehteä 22.10.1961, s. 17.) Onko Jumalan valtakunta todellinen? (Jes. 9:5, 6; Dan. 2:44; 7:14, 18) Perustetaanko Jumalan valtakunta maan päälle? (2. Tim. 4:18; Fil. 3:20; 1. Kor. 15:50) Tuleeko Valtakunta hallitsemaan tätä maata? (Ilm. 21:2–4) Ketkä ovat hallitsijoina? Kuinka monta hallitsijaa taivaallisessa valtakunnassa on? (Ilm. 14:1, 4; Luuk. 22:28–30) Kuinka kauan Kristus on hallinnut kuninkaana kristillistä seurakuntaa? (ms s. 337; Ii s. 172, §26) Kuinka kauan Valtakunnalla Kristuksen käsissä on ollut valta maan kansoihin nähden? (Apt. 2:34, 35; Hepr. 2:8; ms s. 337, 338) Kuinka kauan Jumalan valtakunta pysyy? (2. Piet. 1:11; Ilm. 11:15; Dan. 7:14; Luuk. 1:32, 33) Mitä siunauksia Jumalan valtakunta tuo ihmiskunnalle? (ms s. 201–203) Miten voimme etsiä ensin Valtakuntaa?
10 min. Kysymyspalsta. Keskustelu ja näytteitä sopivista kohdista. Julistajia kehotetaan luopumaan hedelmättömistä uusintakäynneistä ja raamatuntutkisteluista; hyvä ohjelma talosta-taloon-työn tekemiseksi auttaa löytämään hedelmällisiä tutkisteluja.
12 min. Loppuhuomautukset. Muistonviettojärjestelyt kerrataan. Lopulliset neuvot kiinnostuneiden noutamisesta muistonviettoon. Sopivat asiat Ilmoituksista. Laulu 102.
22. MAALISKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Palveluksen lisääminen tuo runsaat palkinnot. Laulu 77.
5 min. Avaus, teksti ja selitykset.
12 min. Kouluikäiset julistajat kertovat, miten he ovat aloittaneet tutkisteluja. Kokemuksia tutkisteluista, joita he ovat johtaneet tai johtavat parastaikaa. Miten he saavat tutkistelun alkuun? Onko se vaikeata? Koska he johtavat niitä? Anna nuorten keskustella yhdessä mahdollisuuksistaan aloittaa tutkisteluja koulutovereille, sukulaisille tai samanikäisille naapureille. Seuraavat vuosikirjan kokemukset voidaan esittää, jos aika sallii. (yb70, s. 93, 94; yb68, s. 207)
20 min. Keskustelu ja näytteitä sopivista kohdista kirjoituksesta ”Suhtautuminen vastaväitteisiin”.
12 min. Yleisölle tehdään kysymys: ”Mikä teki sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jehovan todistajilla on totuus?” Useat julistajat vastaavat kertoen henkilökohtaisia kokemuksiaan.
11 min. Loppuhuomautukset. Julistajia kannustetaan noutamaan kiinnostuneita erikoisesitelmään. Huomautuksia kirjoituksesta ”Erikoislevitykseen”. Laulu 65.
29. MAALISKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Menestymme olemalla uskollisia evankeliuminpalveluksessa. (1. Aikak. 22:13) Laulu 38.
10 min. Avaus, teksti ja selitykset sekä huomautuksia kuukauden teemasta. Ks. Vartiotornia 1.7.1969, s. 299–305.
8 min. Sellaisia julistajia haastatellaan, jotka ovat osallistuneet palvelukseen vähemmän kuin vuoden ja johtavat jo raamatuntutkisteluja. Miten he onnistuivat aloittamaan tutkisteluja? Oliko se vaikeata? Miten he suhtautuvat kysymyksiin, joihin eivät tiedä vastausta? He kertovat ilosta, jota saavat tutkistelutyöstään.
10 min. Tilaajien luokse palaaminen. Näytteet tutkistelun aloittamisesta tilaajalle, jolla on jo Totuus-kirja, ja sellaiselle, jolla ei ole kirjaa.
10 min. Lisäetujen hyväksyminen. Kypsän veljen puhe edusta toimia palvelijana tai palvelijan apulaisena. Kaikkia kehotetaan valmentautumaan päteviksi ja olemaan käytettävissä. Ks. ”Lamppu”-kirjaa, s. 111–113, 120 ja 184–190.
12 min. Yleisöltä kysytään: ”Mitkä raamatunkohdat osoittavat, että meidän kaikkien tulisi osallistua palvelukseen?” (ms s. 103–107) Kokemuksia siitä, miten uusia on autettu aloittamaan palvelus. Saammeko huhtikuussa uusia julistajia?
10 min. Loppuhuomautukset. Siihenastinen tilausten määrä mainitaan. Tilausta tulisi tarjota myös tutkistelupaikoissa; lehti varaa lisäaineistoa kiinnostuneen luettavaksi. Laulu 64.
5. HUHTIKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Kristuksen askeleissa kulkeminen. (1. Piet. 2:21) Laulu 118.
5 min. Avaus, teksti ja selitykset.
12 min. Uusien auttaminen palvelukseen huhtikuussa. (”Lamppu”-kirja, s. 110, 111) Näyte, jossa julistaja keskustelee tahdikkaasti kenttäpalveluksen aloittamisesta edistyneen ja jo kokouksissa käyvän kiinnostuneen kanssa.
18 min. Erikoisnumeroiden levittäminen.
Eri ikäiset julistajat ovat valmistautuneet esittämään näytteitä erikoisnumeroiden käytöstä. Toiset käyttävät huhtikuun 15. päivän Vartiotornia ja toiset 22. päivän Herätkää!-lehteä. Puheenjohtaja sitoo sopivilla välihuomautuksilla ohjelman ehjäksi kokonaisuudeksi. Ohjelmassa voidaan valottaa myös liike- ja katutyötä, jos niihin on paikkakunnalla mahdollisuuksia. Lopuksi palautetaan mieleen saarnan ”Tosi uskonnon löytäminen” käyttö tilausta tarjottaessa.
10 min. ”Kristittyjen tulee viettää rehellistä elämää.” Kypsän veljen puhe Vartiotornissa 15.1.1970 sivuilla 41–43 olevasta kirjoituksesta.
5 min. Kahden julistajan keskustelu palvelussuunnitelmista viikonlopuksi. Uusintakäyntien tekemisestä levitysten perusteella sovitaan. Toisella on vaikeuksia tutkistelujen aloittamisessa. Toinen kertoo, miten hän tarjoaa tutkistelua. Päättävät yrittää yhdessä. Lopuksi seurakunnanpalvelija kehottaa niitä, joilla ei ole tutkistelua mutta haluaisivat saada sellaisen, ottamaan yhteyden raamatuntutkistelunpalvelijaan. Hän voi auttaa heitä henkilökohtaisesti tai järjestää jonkun toisen auttamaan.
10 min. Loppuhuomautukset. Kaikkia kehotetaan laulamaan sydämestään ja ajattelemaan sanojen merkitystä laulaessaan; laulaminen kokouksissa on osa palvonnastamme. Laulu 84.