Ilosi lisääminen lomatienraivaajana
Lisääntyvä ymmärrys, jonka Jehova on suonut meille sekä Ilmestyskirjasta että muista tulevaisuutta koskevista Raamatun aiheista, on merkittävä syy kiitollisuutemme osoittamiseen Häntä kohtaan. Eikö se kannustakin meitä tekemään parhaamme näiden arvokkaiden totuuksien saamiseksi mahdollisimman monien tietoon! Harkitessasi, miten voisit tehdä sen entistä tehokkaammin, havaitset ehkä lomatienraivauksen keinoksi. Kehotamme sinua harkitsemaan rukoillen mahdollisuuksiasi työskennellä lomatienraivaajana joulukuussa, jolloin monet osallistuvat tähän hienoon etuun. Kun teet suunnitelmat asian hyväksi jo hyvissä ajoin, onnistut varmaan toteuttamaan halusi tehdä tästä kuukaudesta todellinen erikoistoiminnan kuukausi. Perheissä voidaan tehdä järjestelyjä, jotta ainakin yksi perheenjäsenistä voisi olla lomatienraivaajana. Millainen oiva tilaisuus meillä onkaan nyt toimia enkelien ohjauksessa julistaen asioita, joihin koko ihmiskunnan kohtalo kytkeytyy!