Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Miten sykähdyttävää onkaan saada hyviä uutisia. Me täällä Beetelissä iloitsemme jatkuvasti uutisista, joita tulee eri puolilla maailmaa pidetyistä ”Jumalan voiton” konventeista. Nyt meillä on lopulliset numerotiedot Pohjois-Amerikassa pidetyistä konventeista. Yhdysvaltain mantereella oli läsnä yhteensä 665945 yhdeksässätoista konventissa, ja 15851 kastettiin. Kanadan viidessä konventissa oli läsnä 155788, ja 3838 kastettiin. Ne olivat todella suurenmoiset hengelliset pidot! Hyödyttyämme niistä meidän kaikkien tulisi tuntea itsemme vahvistuneiksi ja virkistyneiksi, niin että osallistumme täysin määrin edessä olevaan työhön.
Miten olet käyttänyt uusia kirjoja, jotka sait? Meitä kannustettiin lukemaan ja keskustelemaan perheemme kanssa uudesta kirjasta Tosi rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä? Monet meistä ovat noudattaneet ehdotusta. Jos sinäkin olet, niin tiedät, miksi sellaista ehdotettiin. Me tarvitsemme tuon kirjan sisältämää tietoa nyt kenttäpalveluksessamme, ja jos olemme tutustuneet siihen, voimme käyttää sitä parhaimmalla tavalla. Sen sisältämät neuvot vaikuttavat lisäksi omaan elämäämme ja auttavat meitä suuresti yrittäessämme pukea päälle uutta persoonallisuutta.
Epäilemättä monet teistä lukevat myös kirjaa ”Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova” – miten? Miten runsaasti se sisältääkään hengellistä ravintoa! Miten onnellista onkaan saada siitä yleiskuva esitelmissä myöhemmin tänä vuonna, ja sitten alamme käyttää sitä seurakunnan kirjantutkisteluissamme marraskuun alussa. Meillä on varmasti monenlaista hyvää edessämme.
Jos lähetitte tilauksenne varhain, niin olette epäilemättä saaneet uusien kirjojen lähetyksenne siihen mennessä, kun saatte tämän Valtakunnan Palveluksen. Voitte käyttää niitä vapaasti kenttäpalveluksessanne. Vaikka ne eivät ole vielä varsinaisena tarjouksena, kannustamme teitä pitämään niitä mukananne ja tarjoamaan niitä tavatessanne jonkun, jonka uskoisitte hyötyvän niistä. Jotkut saattavat kysyä, mitä uutta teillä on. Ne, joiden kanssa tutkitte Raamattua, ja toiset, joiden luo teette uusintakäyntejä, epäilemättä arvostavat sitä, että viette heille näitä kirjoja.
Edessämme on nyt, syyskuun lopulla, Valtakunnan Uutisten 16. numeroa koskeva erikoistyö. Veljemme ja sisaremme tekevät kaikkialla järjestelyjä tätä toimintaa varten. Olemme innokkaita aloittamaan. Siunatkoon Jehova teitä osallistuessanne kokosieluisesti tämän ajankohtaisen sanoman levittämiseen ja todistaessanne siten olevanne todella Jumalan hallitusvallan puolesta – sen Pääedustajan kanssa.
Veljenne,
TIKKURILAN HAARATOIMISTO