Traktaatin voimaperäinen levitys
130000000 kappaletta valmisteilla levitettäväksi
1 Vartiotorni-lehti kiihotti heinäkuun 1. päivän numerossaan konventin odotustamme kertomalla, että siinä annettaisiin ohjeita ”erikoistyöstä”, johon kaikilla meillä olisi etu osallistua. Ennen ensimmäisen konventtipäivän loppua me tiesimme, mikä tuo työ oli: erikoistraktaatin voimaperäinen levitys ennen näkemättömän laajalti. Seura varaa traktaattia 130 miljoonaa kappaletta käytettäväksi maailmanlaajuisesti. Pelkästään Suomessa on käyttöömme lähetetty 1157000 kappaletta. Voit käyttää niistä noin sata kappaletta henkilökohtaisesti palveluksessasi.
2 Juuri tätä me tarvitsemme tavoittaaksemme monia vilpitönsydämisiä ihmisiä ”viimeisten päivien” lopulla. Maailman väestöön verrattuna meitä ’työmiehiä on vähän’. Pelto on valtava; ”eloa on paljon”. (Matt. 9:37) Monet meistä ovat usein pohtineet, miten voisimme tavoittaa ihmiset, jotka ovat saaneet vain vähän todistusta. Sellaisillakin alueilla, joita käydään usein, monet eivät vieläkään todella tiedä käyntiemme tarkoitusta, koska he eivät ole varanneet aikaa kuunnellakseen. Miten kiitollisia voimmekaan olla Jehovalle siitä, että hän on antanut käytettäväksemme välineen, jonka avulla voimme tavoittaa ihmiset nopeasti hänen Sanansa elintärkeällä sanomalla!
3 Aivan traktaatin etusivulla esitetään polttava kysymys: ”Onko aika loppumassa ihmiskunnalta?” Kaikkialla olevien ihmisten tarvitsee kohdata tuo kysymys. Vastaus on ilmaistu tavalla, jonka tarkoitus on vetää puoleensa sellaistenkin ihmisten huomio, jotka ovat yleensä välinpitämättömiä. Kaikki, jotka ottavat traktaatin käteensä, saavat nopeasti mieleensä pääajatukset, jotka on tuotu esiin suurin, katseen vangitsevin kirjaimin. Suuret kirjaimet ja sanoman lyhyys houkuttelevat lukemaan. Tässä on esitetty suppeassa muodossa voimakkaalla tavalla kiireisen tärkeä sanoma.
KYMMENEN PÄIVÄN LEVITYS
4 Jakelu on suunniteltu suoritettavaksi vain kymmenessä päivässä, 21.–30. syyskuuta. Paitsi nippua, jonka sait konventissa, sinua pyydetään olemaan levittämättä yhtään traktaattia ennen syyskuun 21. päivää. On lisäksi toivottavaa, että lopetettuasi palveluksesi syyskuun 30. päivänä jok’ikinen traktaatti on yleisön käsissä. Miksi jakelu suoritetaan niin voimaperäisellä tavalla? Sen vaikutuksen vuoksi, joka sillä on yleisöön. Ihmiset puhuvat keskenään ja tietävät pian, että lähes jokaiselle heidän tuntemalleen ihmiselle on annettu sama kiireellisen tärkeä sanoma. Tämä tekee paljon syvemmän vaikutuksen kuin monta kuukautta kestävä vähittäinen jakelu tekisi. Lisäksi ymmärrämme, että tällä pahalla maailmalla vielä jäljellä oleva aika on erittäin lyhyt. Tilaisuus oppia totuus ja ottaa asenne Jehovan puolelle päättyy nopeasti. Koska rakastamme syvästi ihmisiä ja olemme heistä huolissamme, niin haluamme antaa heille jokaisen mahdollisen tilaisuuden ja samanaikaisesti suurenmoisen todistuksen, joka tuo kunniaa Jehovalle.
SINUN OSUUTESI TYÖHÖN
5 Seura on lähettänyt 100 traktaattia julistajaa kohti seurakuntanne huhtikuun julistajamäärän mukaan. Jos teillä on nyt kuitenkin enemmän julistajia tai jos jotkut ovat muuttaneet toisiin seurakuntiin, kukin seurakuntanne jäsen saattaa saada alle tai yli sata traktaattia. Oletko halukas jakamaan koko osuutesi? Luotamme siihen, että rakkaus Jehovaan ja huoli lähimmäistesi elämästä saa sinut ottamaan nämä traktaatit ja sitten, mikäli mahdollista, levittämään ne kaikki henkilökohtaisesti yleisölle.
6 Meiltä kaikilta vaaditaan epäilemättä erityisponnisteluja. Mutta eikö olekin syytä iloon, kun tiedämme, että muutamien päivien kuluttua annetaan yksi kaikkien aikojen suurimpia todistuksia? Eikö silloin olisikin erinomainen aika laajentaa osallistumistasi kenttäpalvelukseen? Monet haluavat epäilemättä olla tilapäisiä tienraivaajia tuona aikana. Me kannustamme sinua siihen, jos se on sinulle mahdollista. Seurakunnissa tullaan myös tekemään erityisjärjestelyjä viikolla tapahtuvaa joukolla todistamista varten. Ja monilla seuduilla, erityisesti siellä, missä sunnuntaikokoukset pidetään varhain päivällä, seurakuntaa kehotetaan lähtemään joukolla levittämään traktaatteja kokousten jälkeen. Vaikka jotkut voivat työskennellä ryhmän mukana vain lyhyen aikaa, kannustamme heitä osallistumaan muiden kanssa tähän yhteistodistuksen antamiseen.
KETKÄ VOIVAT OSALLISTUA
7 Ketkä voivat osallistua työhön? Varmasti jokainen, joka on jo hyvän uutisen julistaja, haluaa osallistua. Mutta muistakaa, että on monia, joiden kanssa tutkitte ja jotka käyvät seurakunnan kokouksissa. Täyttävätkö jotkut heistä julistajaksi pääsemisen vaatimukset? Ehkä he haluavat auttaa teitä traktaatin sisältämän sanoman levittämisessä. Ja ehkä he sen jälkeen osallistuvat kanssanne jatkuvasti hyvän uutisen tunnetuksi tekemiseen ovelta ovelle. Kutsukaa heitä tekemään niin.
8 Tämä työ ei ole vaikeata. Me kaikki voimme osallistua siihen. Jos terveytesi sallii sinun käydä vain muutamalla ovella kerrallaan, niin tee se. Jos voit olla kentällä useita tunteja, älä pidäty tekemästä niin. Vakava sairaus saattaa tietenkin estää joitakuita tekemästä niin paljon kuin he haluaisivat. Mutta he voivat varmasti jakaa joitakin traktaatteja ihmisille tai lähettää niitä postitse. Ja seurakunnan toiset julistajat auttavat heitä mielellään jakamaan loput. Jos et voi jostakin syystä henkilökohtaisesti jakaa koko omaa osuuttasi, anna jäljelle jääneet traktaatit kirjantutkistelun johtajallesi tai palauta ne valtakunnansalille. Tee se ennen viimeistä viikonloppua, niin että toiset voivat auttaa niiden levittämisessä yleisölle.
PALVELUSRAPORTTINNE
9 Kun annat syyskuun kenttäpalvelusraporttisi, olitpa seurakunnanjulistaja tai tienraivaaja, mainitse raportin alareunassa, miten monta Valtakunnan Uutisten traktaattia todellisuudessa levitit. Kenttävalvoja ilmoittaa seurakunnan levittämien traktaattien lukumäärän Seuralle.
JÄLKIHUOLTOTYÖ
10 Kannustamme teitä menemään traktaattien levityksen jälkeen takaisin samoille alueille tavalliseen talosta-taloon-työhönne, sen sijaan että työskentelisitte muilla alueilla. Näin ihmisillä, jotka lukivat traktaatin, on tilaisuus esittää kysymyksiä, ja monia raamatuntutkisteluja saatetaan aloittaa. Seura ilmoittaa teille myös alueellanne olevista henkilöistä, jotka pyytävät lisätietoa, ja suosittelemme, että käytte niissä paikoissa välittömästi.
11 Siunatkoon Jehova ponnistelunne osallistuessanne täysin määrin tämän kansainvälisen yhteistodistuksen antamiseen.
[Huomioteksti s. 1]
Jumalan hallitusvallan puolesta – sen Pääedustajan kanssa!