Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
3. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 31
15 min. Paikallisia ilmoituksia. ”Tarjoudu alttiisti palvelukseen!” Tarkastele kohokohtia Vartiotornin 1.8.1984 kirjoituksesta sivuilta 17–22. Korosta erityisesti kohtia väliotsikoitten ”Suuri tarve tyydytetään” ja ”Toimi uskossa Jehovaan” jälkeen.
15 min. ”Mitä Raamattu merkitsee sinulle?” Kysymyksiä ja vastauksia. Kun tarkastellaan kappaletta 6, järjestä joku pätevä julistaja esittämään näyte Keskustelunaiheen käytöstä kuukauden tarjouksen yhteydessä. Muistuta siitä, että tarjousta esitetään sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Kannusta lopuksi kaikkia ponnistelemaan uusien raamatuntutkistelujen aloittamiseksi joulukuun aikana.
15 min. Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti. Tarkastele uuden esitteen kohokohtia. Tämä julkaisu esittää suuren määrän todisteita siitä, että Jumalan nimi on Jehova ja että kaikkien pitäisi kunnioittaa sitä. Käsittele esitteen pääkohtia ja korosta sitä, miten sitä voidaan käyttää kiinnostuneiden auttamiseksi ymmärtämään Jumalan nimen tärkeys ja tarve oppia enemmän tosi Jumalasta jolla on tämä nimi. Kehota kaikkia lukemaan esite ja perehtymään sen sisältöön, jotta he voisivat valmistautua käyttämään sitä kenttäpalveluksessa tammikuun aikana.
Laulu 34 ja loppurukous.
10. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 32
5 min. Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme ja paikallisia ilmoituksia.
15 min. Kokemuksia kuukauden tarjouksen esittämisestä ja muita palvelukseen liittyviä kokemuksia. Muistuta julistajia siitä, että jos ”Kehitysoppi”-kirja loppuu, tarjouksena voidaan käyttää myös kirjoja Jumalan ”ikuinen tarkoitus” nyt saamassa voiton ihmisen hyödyksi, Pyhä henki – tulevan uuden järjestyksen taustavoima! ja Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? Julistajat ja tienraivaajat voivat saada niitä samalla korvauksella kuin ”Kehitysoppi”-kirjaa, ja kirjoja voidaan levittää yhdessä lehtiparin kanssa 5 markan korvauksesta. Muistuta kaikkia hyvien muistiinpanojen tekemisestä ja kiinnostuneitten huoltamisesta mahdollisimman pian sen jälkeen kun he ovat ottaneet tarjouksen.
10 min. Puhe ”Ahneus voi olla kohtalokasta.” (Vartiotorni 1.10.1984 s. 24–28)
15 min. ”Hyvän uutisen esittäminen tavalla joka tuottaa meille iloa.” Palvelusvalvojan johtama innostava keskustelu. Sikäli kuin aika sallii, pyydä kuulijoita esittämään kokemuksiaan, jotka ovat tuoneet heille iloa. Tarkastele kenttäpalvelusjärjestelyjä viikonloppua varten.
Laulu 35 ja loppurukous.
17. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 36
10 min. Paikallisia ilmoituksia ja tiliraportti.
15 min. ”Ovatko Valtakunnan edut etusijalla sinun elämässäsi?” Vanhimman puhe. Haastattele osa-ajan tai vakituista tienraivaajaa, joka aloitti kokoajanpalveluksen muiden pyrkimysten sijasta. Tai liitä mukaan jokin paikallinen kokemus sellaisesta, joka pani Valtakunnan edut ensimmäiseksi.
10 min. ”He ovat olleet alttiita.” (Vartiotorni 1.12.1984 s. 25–29) Tahdikas puhe mahdollisuuksista tukea Valtakunnan työtä eri tavoin.
10 min. Todistaminen pyhäpäivinä. Kerro palvelusjärjestelyistä. Tarkastele erikoisongelmia, joita tämä aika vuodesta herättää alueellanne ja miten voidaan suhtautua puhuteltavan huomautuksiin: ”Minulla on kiire”, ”Olen lähdössä ostoksille”, ”Olen parhaillaan laittamassa ruokaa”, ”Hyvää joulua” ja ”Hyvää uutta vuotta”. Korosta tarvetta osoittaa kristillistä järkevyyttä ja havaintokykyä. Kannusta kaikkia käyttämään hyväksi mahdollisuuksia antaa todistusta pyhäpäivien aikana.
Laulu 37 ja loppurukous.
24. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 38
13 min. Teokraattisia uutisia ja paikallisia ilmoituksia.
12 min. ”Hanki täysi hyöty teokraattisesta palveluskoulusta.” Koulunvalvojan puhe. Esitä ajatuksia, jotka voivat rohkaista kaikkia kouluun sopivia ilmoittautumaan siihen, suhtautumaan puhemääräyksiinsä vakavasti ja pyrkimään saamaan täysi hyöty viikoittaisesta ohjelmasta. Viittaa Palveluksemme-kirjan sivuille 72–74.
20 min. Miten käsittelet palveluksessa esille tulevia kysymyksiä? Pyydä etukäteen muutamia vanhimpia, tienraivaajia tai muita kokeneita julistajia esittämään ajatuksia ja lyhyitä näytteitäkin siitä, miten he käsittelevät paikallisesti palveluksessa esiintyviä ongelmia ja vastaväitteitä. Joitakin käytännöllisiä esimerkkejä voitaisiin esittää siitä, miten kirjaa ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on oivallista” voidaan käyttää kun kenttäpalveluksessa herätetään raamatullisia kysymyksiä. Kaikkien julistajien on myös hyvä olla selvillä Raamatun lopussa olevan tärkeiden Raamatun sanojen hakemiston antamasta avusta kun yritetään löytää raamatunkohtia. Kokemusten tulisi korostaa tahdikkuuden ja empatian merkitystä, jotta puhuteltavat voitaisiin voittaa totuuden puolelle pikemmin kuin tyrmätä. Meidän tulisi olla ymmärtäväisiä ihmisten joskus väärienkin näkemysten suhteen, vaikka emme sovittelekaan totuudessa. Jättämämme myönteinen vaikutelma voi johtaa siihen, että vastalauseitakin esittävät tutkivat Raamattua ja lopulta hyväksyvät totuuden. Järjestäkää näistä asioista eloisa keskustelu, joka voi hyödyttää koko seurakuntaa.
Laulu 39 ja loppurukous.
31. JOULUKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 41
15 min. Paikallisia ilmoituksia. ”Käytännöllisiä neuvoja kierroskonventeissa.” Innostava puhe.
20 min. Järjestetään paikallisten tarpeitten mukaan. Ohjelmaan voidaan sisällyttää käytännöllisiä ja raamatullisia kohtia, jotka perustuvat viimeiseen kierrosvalvojan raporttiin.
10 min. Tarjouksemme tammikuussa. Tarjouksemme on Vartiotorni-lehden tilaus 35 markan korvauksesta. Myös Herätkää-lehden tilauksia voidaan hankkia. Uusille tilaajille annetaan lahjana yksi vanha 384- tai 416-sivuinen kirja. Jos tilausta ei oteta, tarjoamme esitettä Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti, Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! tai Jehovan todistajat tällä vuosisadalla yhden lehden irtonumeron kanssa 3,90 markan korvauksesta tai kahden lehden irtonumeron kanssa 5,40 markan korvauksesta. Kehota kaikkia pitämään mukanaan joitakin esitteitä. Kannusta myös kaikkia osallistumaan tammikuun 1. päivän rynnistykseen.
Laulu 43 ja loppurukous.