Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
7. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia ja seurakunnan kenttäpalvelusraportti viime kuulta. Kerro veljille, mitä saatiin aikaan, ja kannusta heitä edessä olevaan työhön. Mikäli aika sallii kerro joitakin tietoja Teokraattisista uutisista. Kannusta lähtemään lehtityöhön tämän viikon lauantaina. Liitä mukaan lyhyet näytteet ajankohtaisten lehtien esittämisestä.
20 min. ”Ikuinen elämä – tavoitteemme.” Käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Liitä mukaan kaksi näytettä, joissa käytetään eri kirjasia ja jotka perustuvat vuoden 1988 elokuun Valtakunnan Palveluksemme ehdotuksiin. Toisessa näytteessä ovenavaajan kieltäytyessä ottamasta tarjousta julistaja voi lopuksi esittää sopivan Puhu perustellen -kirjassa olevan kysymyksen keskusteltavaksi toisella kertaa.
15 min. ”Suunnitelmien tekeminen syyskuuta varten.” Puhe. Alkakaa suunnitella, mitä voidaan tehdä yksilöinä ja seurakuntana totuuden leviämisen edistämiseksi. Kannusta aloittamaan tienraivauspalvelus syyskuussa. Vartiotornissa 1.5.1985 s. 13–17 olevia kohtia voidaan liittää mukaan. Jos aika sallii, pyydä kuulijoita esittämään ajatuksia piirikonventissa tehdyistä ehdotuksista, joita voimme soveltaa edessä olevina kuukausina.
Laulu 15 ja loppurukous.
14. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia ja valikoituja Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Tiliraportti ja ilmoitukset vastaanotetuista lahjoituksista.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen vaihtelevasti talosta-taloon-työssä.” Käsitellään keskusteluna kuulijoiden kanssa. Pyydä hyvin valmistautunutta julistajaa esittämään kappaleiden 2 ja 3 yhteydessä näyte 30–60 sekunnin lehtiesityksestä. Järjestä kappaleiden 4 ja 5 tarkastelun yhteyteen näytteet yksinkertaisista, suorista lähestymistavoista, joissa käytetään kahta eri johdantoa Puhu perustellen -kirjasta tai Vartiotornista 15.7.1988. Valitse johdannot, jotka ovat käytännöllisiä paikallisella alueella.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan tai puhe, joka perustuu Herätkää!-lehden 22.3.1989 sivuilla 8–10 olevaan kirjoitukseen ”Millaiset arvot ohjaavat elämääsi?”.
Laulu 34 ja loppurukous.
21. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Ehdota ajankohtaisista lehdistä kirjoituksia, joita voidaan käyttää seuraavana lauantaina. Tarkastele kirjoitusta ”Lujana pysyminen yhtenä laumana” ja ilmoita erikoiskonventtipäivän aika, mikäli se on jo tiedossa.
17 min. ”Kunnioitatko valtakunnansaliasi?” Kysymyksiä ja vastauksia. Vanhimman tulisi käsitellä kirjoitus ja korostaa kohtia, jotka soveltuvat paikallisesti.
20 min. ”Käytätkö sitä mitä sinulla on?” Käsittele sisäliitteen aineisto kuulijoiden kanssa. Käytä Indexiä valaistaksesi sellaisen tiedon löytämistä, jota on tarvittu paikallisesti.
Laulu 80 ja loppurukous.
28. ELOKUUTA ALKAVA VIIKKO
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Kannusta kaikkia osallistumaan kenttäpalvelukseen seuraavana viikonloppuna. Kerro erityisistä kenttäpalvelusjärjestelyistä uuden palvelusvuoden ensimmäiseksi sunnuntaiksi. Ehdota kohtia, joista voidaan keskustella tarjottaessa Luomisen tulos -kirjaa syyskuun aikana.
24 min. ”Nuoret, todistakaa tehokkaasti koulussa.” Liitä mukaan kolme näytettä, joissa nuoret todistajat käyttävät kappaleissa 4–6 ehdotettuja esityksiä.
13 min. Millaisia tuloksia nuoret ovat saaneet todistaessaan koulussa. Vanhin käsittelee. Käytä paikallisia kokemuksia. Jos paikallisia kokemuksia ei ole, jotkut esimerkilliset nuoret voivat kertoa seuraavat kokemukset: vuoden 1989 Vuosikirja s. 45 kpl 1, 2 ja s. 48 kpl 4 – s. 49 kpl 1; vuoden 1988 Vuosikirja s. 53 kpl 1–3 ja s. 60 kpl 1, 2 – s. 61 kpl 1. Kannusta nuoria ottamaan aloite tilaisuuksien etsimisessä koulussa todistamiseksi. Kannusta vanhempia auttamaan lapsiaan valmistautumaan, jotta nämä voisivat todistaa tehokkaasti koulussa.
Laulu 75 ja loppurukous.