Erikoiskonventit tuottavat kunniaa Jehovalle
1 Vuosittaiset konventit antavat Jehovan todistajille hengellistä virvoitusta ja rohkaisua sekä iloista kristillistä toveruutta. Jehovan kansan suuret kokoontumiset ovat myös tehokas keino tehdä tunnetuksi Jehovan nimeä ja julistaa Valtakunnan hyvää uutista.
2 Ympäri maapalloa järjestetään säännöllisesti joka vuosi piirikonventteja kaikkien ystävien hyödyksi. Sitten toisinaan pidetään erikoiskonventteja tietyillä alueilla. Näin voidaan osoittaa järjestön kansainvälisyys ja antaa suurempi todistus. Vuonna 1989 pidettiin Puolassa kolme erikoiskonventtia. Miten sykähdyttäviä raportteja saimmekaan noista erikoiskonventeista!
VALITTUJA EDUSTAJIA KOSKEVA JÄRJESTELY
3 Tuhannet ystävät haluavat olla läsnä jossakin erikoiskonventissa. Aikanaan useammilla veljillä voi olla mahdollisuus osallistua johonkin niistä. Jotta erikoiskonventtien tarkoitus kuitenkin toteutuisi ja kaikki tapahtuisi järjestyksellisesti, haaratoimistoille on kullekin annettu tehtäväksi valita rajallinen määrä edustajia olemaan läsnä jossain tietyssä konventissa. Näin saadaan tasapuolinen edustus kansainvälisestä veljesseurasta paikallisten ystävien rohkaisuksi ja hyväksi todistukseksi kaikille tarkkailijoille. Tämä tietenkin merkitsee sitä, ettei kaikkia, jotka anovat ja joita paikallisen seurakunnan palveluskomitea suosittelee, voida valita edustajiksi. Jotkut voivat ehkä pettyä, kun he eivät tule valituiksi, mutta uskomme, että kaikki ymmärtävät nämä tärkeät syyt tällaiseen järjestelyyn.
4 Jotta annettaisiin hyvä todistus, Seura pyytää, että kaikki olisivat yhteistyössä näiden erikoiskonventteja varten tehtyjen järjestelyjen kanssa. Jos jotkut ystävät tekevät omia järjestelyjä erikoiskonventtiin osallistumiseksi, vaikka heitä ei ole valittu edustajiksi, syntyy ongelmia. Seura on päättänyt valituista maista erikoiskonventtiin lähetettävien edustajien määrän. Se on tarpeen, jotta voidaan välttää tungos konventtitiloissa. Jos tiloissa olisi liian paljon ihmisiä, se voisi estää konventin onnistumisen, eikä se tekisi suotuisaa vaikutusta paikallisiin viranomaisiin.
5 Valittujen edustajien tulisi muistaa, että he osallistuvat konventtiin edistääkseen Valtakunnan etuja. Tämä tarkoitus toteutuu vaivattomammin, kun kaikki edustajat ovat yhteistoiminnassa Seuran tekemien matka- ja muiden järjestelyjen kanssa eivätkä tee omia yksityisiä järjestelyjä.
6 Tänä vuonna on pidetty erikoiskonventteja Unkarissa, Berliinissä Saksassa ja São Paulossa Brasiliassa. Joulukuussa pidetään erikoiskonventti Buenos Airesissa Argentiinassa. Tammikuussa 1991 pidetään kolme erikoiskonventtia Kaukoidässä. Konventtipaikat tulevat olemaan Manila Filippiineillä, Taipei Taiwanissa ja Bangkok Thaimaassa. Edustajat näihin konventteihin on jo valittu. Seurakunnissa on ilmoitettu muista erikoiskonventeista, jotka pidetään vuoden 1991 kesällä, ja seurakuntien palveluskomiteat ovat hyväksyneet vihkiytyneiden ja kastettujen seurakunnanjäsenien anomukset ja lähettäneet ne eteenpäin. Odotetaan, että kaikki valitut edustajat tekevät parhaansa antaakseen hyvän todistuksen yhdessä muista maista tulevien edustajien kanssa.
7 Onpa meidät valittu edustajiksi erikoiskonventteihin tai osallistummepa paikallisiin konventteihin, kertokoot rukouksemme ja päivittäinen käytöksemme kokosieluisesta antaumuksestamme ja vilpittömästä halustamme tuottaa kunniaa Jehovalle kaikessa, mitä teemme!