Palveluskokoukset huhtikuussa
1. huhtikuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Valikoituja Ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Mainitse mitä tahansa merkittäviä tietoja muistonvietostanne.
20 min. ”Ole ’palavan innokas hyviin tekoihin’ huhtikuussa!” Kappaleet 1–10 käsitellään kysymyksin ja vastauksin palvelusvalvojan johdolla. Kerro, 1) mitä paikallisia suunnitelmia on tehty kenttäpalveluksen lisäämiseksi huhtikuussa, 2) miten kaikkia voidaan auttaa osallistumaan ja 3) miten uudet ja nuoret voidaan ottaa mukaan toimintaan.
15 min. ”Etsi niitä jotka ovat asetetut ehdolle.” Tarkastele ehdotettuja esityksiä ja järjestä sitten kaksi näytettä, joissa osoitetaan, miten niitä voidaan käyttää. Jos aika sallii, kerro joitakin vuoden 1995 syyskuun Valtakunnan Palveluksessamme sivulla 5 olleita ehdotuksia siitä, miten voidaan tarjota lehtiä. Muistuta julistajia siitä, että he tilaisuuden tullen kertoisivat ovenavaajille näiden voivan antaa lahjoituksia maailmanlaajuista työtämme varten.
Laulu 20 ja loppurukous.
8. huhtikuuta alkava viikko
15 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti; lue ilmoitus haaratoimistoon lähetetyistä lahjoituksista. Käsittele sitä, miten voimme antaa käytännöllistä apua muistonvietossa läsnä olleille uusille, jotta he jatkaisivat hengellistä edistymistään. Tarkastele aineistoa Vartiotornin 1.4.1991 sivuilta 9–12.
15 min. ”Suorita pyhää palvelusta yötä päivää.” Kysymyksiä ja vastauksia. Lue kappaleet 5 ja 6.
15 min. ”Ole ’palavan innokas hyviin tekoihin’ huhtikuussa!” Kappaleet 11–15 käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Kannusta kaikkia erittelemään omia olosuhteitaan ja etsimään tapoja tukea enemmän kenttäpalvelusta.
Laulu 113 ja loppurukous.
15. huhtikuuta alkava viikko
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Muistuta kuulijoita 21. huhtikuuta pidettävästä erikoisesitelmästä ”Moitteettomina pysyminen kieron sukupolven keskellä”. Kannusta julistajia ponnistelemaan erityisesti sen hyväksi, että kaikkia voitaisiin auttaa olemaan läsnä.
15 min. ”Ajat ovat muuttuneet.” Kysymyksiä ja vastauksia. Painota sitä, että Valtakunnan sanomaa tulisi esittää tavalla, joka vastaa ihmisten tärkeimpiä tarpeita. Luettele joitakin perheeseen ja yhteiskuntaan liittyviä aiheita, joita monet ihmiset pohtivat, kuten mainitaan Vartiotornin 1.1.1994 sivuilla 22 ja 23.
20 min. ”’Usko seuraa siitä, mikä on kuultu’.” Käsittele sitä, miten lehtiä ottaneiden kiinnostusta voidaan kehittää siten, että se johtaa raamatuntutkisteluun Tieto-kirjasta. Kaksi tai kolme näytettä.
Laulu 204 ja loppurukous.
22. huhtikuuta alkava viikko
15 min. Paikallisia ilmoituksia. Teokraattisia uutisia. Kertaa edellisenä viikonloppuna pidetyn erikoisesitelmän kohokohtia. Kerro, miten tämän kehotuksen tulisi saada kiinnostuneet ottamaan luja kanta tosi palvonnan puolesta. Kiinnitä lisäksi huomio kirjoitukseen ”’Kasva jatkuvasti täsmällisessä tuntemuksessa’” ja painota sitä, kuinka tärkeää on käydä seurakunnan kirjantutkistelussa säännöllisesti.
12 min. Kysymyspalsta. Vanhimman puhe. Selitä, miksi veljien, jotka johtavat kokouksia, tulee välttää puhuttelemasta läsnäolijoita tarpeettoman tuttavallisesti pelkästään etunimeltä.
18 min. Vanhin ja avustava palvelija keskustelevat kirjoituksesta ”Jumaliset perheet menneisyydessä – malli meidän ajallemme”, joka on Vartiotornin 15.9.1995 sivuilla 20–23. Esittäkää käytännöllisiä sovelluksia, jotka hyödyttävät paikallisia perheitä.
Laulu 143 ja loppurukous.
29. huhtikuuta alkava viikko
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Jotkut kutsuvat Jehovan todistajia ”lahkoksi” tai ”kultiksi”, mikä antaa toisille väärän kuvan toiminnastamme ja tavoitteistamme. Selitä lyhyesti, miten tuo syytös voidaan kumota, käyttämällä aineistoa Puhu perustellen -kirjan sivulta 109.
15 min. Alueemme käyminen tasapuolisesti. Palvelusvalvojan puhe. Erillään tai kaukana olevilla alueilla saatetaan työskennellä harvoin. Jotkut voivat tietoisesti karttaa seutuja, joilla asuu varakasta tai kovin uskonnollista väkeä. Liikealueet voivat jäädä käymättä. Jotkut julistajat saattavat säännöllisesti kysyä alueita, joista he itse pitävät, pikemminkin kuin alueita, joiden käyminen olisi ajankohtaista. Kannusta kaikkia olemaan yhteistyössä seurakunnan pyrkiessä julistamaan käymättömillä alueilla. Kesäkuukausina on tavallisesti hyvä tilaisuus työskennellä kaukaisilla maaseutualueilla; kenties niille voidaan järjestää rynnistyksiä. Varmistakaa, että alue – myös ei tavattavissa -paikat – tulee käytyä läpikotaisin, ennen kuin se palautetaan. Esitä muita käytännöllisiä ehdotuksia siitä, miten kaikki voivat auttaa alueenne käymisessä mahdollisimman hyvin.
18 min. Tarjoa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä toukokuussa. Esitä yksittäisiä numeroita. Alueilla, jotka käydään usein, tarjotaan mitä tahansa sopivaa kirjasta. Tee muistiinpanot kaikista paikoista, joihin jää kirjallisuutta, ja pyri muodostamaan lehtikierros. Kun kiinnostusta ilmenee toistuvasti, voidaan tarjota tilausta. Painota lehtien levittämisen kauaskantoista hyötyä; se on tehokkaimpia tapoja viedä Valtakunnan sanoma ihmisille. Ottakaa lehtiä riittävästi, kun lähdette palvelukseen, ja tarjotkaa niitä kaikissa tilaisuuksissa. Hyvä tapa lisätä lehtien levitystä on varata sitä varten yksi päivä viikossa. Myös liiketyö ja kadulla todistaminen lehtien avulla on tuottoisaa. Käy kiinnostuneiden luona uudelleen ja pyri aloittamaan tutkisteluja Tieto-kirjan avulla. Järjestä ajankohtaisten lehtien esittämisestä yksi tai kaksi lyhyttä näytettä, jotka voivat perustua esimerkiksi vuoden 1995 syyskuun Valtakunnan Palveluksemme sivun 3 kappaleisiin 3–5; lue kappale 6.
Laulu 195 ja loppurukous.