Ristiriitaisia opetuksia

ENNEN vanhaan sinä tiesit, mitä joku pappi opettaa, ottamalla vain selville, mihin uskontoon hän kuului. Hän opetti tuon uskonnon oppeja. Tämä ei pidä enää paikkaansa.

Nykyään on kaikissa kristikunnan kirkkojärjestelmissä arvostetussa asemassa olevia pappeja, jotka ovat eri mieltä. He eivät ole eri mieltä ainoastaan toisten uskontoonsa kuuluvien pappien vaan myös oman uskontonsa opetusten kanssa. Näihin kuuluvat myös perusopit.

Opilliset eroavuudet

Esimerkiksi useimmat kirkkojärjestelmät pitävät virallisesti kiinni helvetintuliopista. Sen mukaan suuria syntisiä kidutetaan ruumiillisella tuskalla ikuisesti. Ekumeenisen kirkolliskokouksen aikana katolinen kirkko vahvisti helvetin todellisuuden syntien iankaikkisen rankaisemisen paikkana.

Siitä huolimatta yhä useammat eri uskontoihin kuuluvat papit ja saarnaajat opettavat eri tavalla helvetistä. He voivat sanoa, että helvetti on vain mielentila tai että se on vain ero Jumalasta tai pelkästään ’maanpäällinen helvetti’, ja näin he puhuvat vastoin oman uskontonsa virallista uskomusta. Tanskalainen pastori Kaj Jensen sanoi kirjassaan Hvor gaar vi hen? (Minne me menemme?):

”Puhe iankaikkisesta kadotuksesta on mieletöntä. Se ei ole kristillisyyttä. Vain ennen vanhaan oli helvetin saarnaajia, jotka jylisivät saarnastuolista perkeleestä ja sammumattomasta tulesta. Mutta se aika on mennyt.”

Mitä luulet sellaisten ihmisten ajattelevan, jotka ovat koko ikänsä uskoneet kirkkonsa opetukseen helvetintulesta, kun he nyt kuulevat pappiensa esittävän tuollaisia lausuntoja?

Kolme australialaista presbyteeristä pappia ilmoitti julkisesti, etteivät he usko ihmissielun kuolemattomuuteen, vaikka heidän kirkkojärjestelmänsä opettaa sitä. Eräs papeista, Ian Steer, sanoi: ”Ongelmana on se, että meillä on jossain määrin kaksi mittapuuta, eikä tämä koske vain presbyteeristä kirkkoa. Papeille opetetaan toista, ja joskus he opettavat toista.”

Katolilaisille on lapsesta saakka opetettu ehdotonta tottelevaisuutta katolisen kirkon auktoriteetille. Mutta kun 37 huomattavalta papilta, nunnalta ja muilta katolisilta johtajilta Alankomaissa kysyttiin, mitä he ajattelevat tästä tottelevaisuudesta kirkon arvovallalle, monet heistä sanoivat, etteivät he voineet enää osoittaa sellaista tottelevaisuutta.

Kirkon auktoriteetista katolinen teologi, jesuiittapappi John L. Mackenzie, joka on opettanut Notre Dame -yliopistossa, sanoi suoraan, että kirkkoa johtaa ”papillinen Mafia”. Toronto Daily Star -lehti lisäsi: ”Hän [Mackenzie] menee niin pitkälle, että hän vertaa nykyistä laitoskirkkoa rotankoloon. ’Eikä ole miellyttävää kuulla uhranneensa elämänsä rotankolon hyväksi’, hän sanoo.”

Varsinkin nuoret papit ovat suorapuheisia, kun he eivät hyväksy kirkon opetuksia.

Sukupuolimoraali

Useimmat kirkossakävijät odottavat pappiensa kannattavan korkeita moraalimittapuita. Mutta papit ovat nykyään hyvin erimielisiä sukupuolimoraalia koskevassa asiassa. Yhä useammat heistä sanovat, että haureus, aviorikos ja homoseksuaalisuus eivät ole vääriä.

Englannissa metodistipappi lordi Soper sanoi: ”Ajatus, jonka mukaan sukupuolisuhteitten pitäisi rajoittua avioliittoon, on naurettava.” Episkopaalisen kirkon pappi F. C. Wood sanoi Yhdysvalloissa eräässä Marylandin naisyliopistossa: ”Sukupuoliasioihin ei liity mitään lakeja. Toistan: ehdottomasti ei mitään lakeja. . . . Avioliittoa edeltävä sukupuolisuhde . . . voi olla hyvin kaunis.” Ja Arizonan valtionyliopiston roomalaiskatolisen Newman Centerin johtaja pastori Thomas Walsh sanoi:

”Tytöllä ei ole paljonkaan kerskumisen aihetta siinä, että hän on neitsyt, ellei hän ole koskaan sallinut koskea itseensä. Hän saavuttaa tuon tason [pysyy neitsyenä] olemalla epäinhimillinen. Omasta puolestani suosin henkilöä, joka on rakastava ja ystävällinen toisille, vaikka hän ei olisikaan neitsyt. . . . Meidän asiamme ei ole saarnata moraalia.”

Mutta jos miehet, jotka sanovat olevansa Jumalan palvelijoita, eivät halua saarnata moraalia, niin kenen sitten pitäisi saarnata sitä? Ja mitä ajattelet episkopaalisen kirkon 90 papin New Yorkissa tekemästä yksimielisestä päätöksestä, että kirkon pitäisi luokitella homoseksuaaliset teot ”moraalisesti neutraaleiksi”?

Voidaksesi päättää, mitä todella ajattelet tästä uudesta suuntauksesta, joka hyväksyy haureuden, aviorikoksen ja homoseksuaalisuuden, kysy itseltäsi: Hyväksyisinkö, että tyttäreni harjoittaisi haureutta? Hyväksyisinkö, että vaimoni olisi sukupuolisuhteissa toisen miehen kanssa tai että mieheni nukkuisi toisen naisen kanssa? Sanoisinko pojalleni, että on oikein tulla homoseksualistiksi?

Sinun tulisi harkita myös jotakin vielä tärkeämpää: mitä Jumala ajattelee asiasta? Siitä ei voi olla epäilystäkään. Hän sanoo Sanassaan: ”Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, . . . ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, . . . saa periä Jumalan valtakuntaa.” – 1. Kor. 6:9, 10.’

Vaikutus

Kaikki tämä kirkoissa vallitseva sekaannus ja erimielisyys siitä, mitä niiden pitäisi opettaa, ei ole jäänyt vaille vaikutusta. Monet ihmiset ajattelevat nyt samalla tavalla kuin brittiläinen kirjailija Malcolm Muggeridge, joka sanoi:

”Minusta näyttää, että laitoskristillisyys on nyt täydellisessä epäjärjestyksessä ja hajoaa silmin nähden siinä määrin, että ellei ihmettä tapahdu, niin sitä ei voida enää koskaan saattaa yhtenäiseksi näennäisellä järjestyksellä tai uskottavuudella.

”Nykyisessä hajoamistilassaan laitoskristillisyys on . . . pelkkää pilaa.”

Monet kirkon jäsenet paheksuvat kirkoissa vallitsevia erimielisyyksiä sen monista opetuksista ja tavoista. He ovat menettäneet luottamuksensa pappeihinsa. Siksi he lähtevät kirkoista.

Sinun on kuitenkin tärkeätä tietää, että kristikunnan jakautuneet kirkot eivät edusta kristillisyyttä. Jo niiden jakautunut tila osoittaa sen, sillä Raamattu neuvoo tosi kristittyjä, ”että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. Onko Kristus jaettu?” – 1. Kor. 1:10, 13.

Tosi kristityt eivät ole erimielisiä, mutta kirkot ovat.