Sukupuoliopetus kouluissa – hyväksi vai pahaksi?
KOULUISSA annettavan sukupuoliopetuksen kannattajat ja vastustajat käyvät raivoisaa taistelua Pohjois-Amerikassa rannikolta rannikolle.
Ketkä ovat mukana tässä taistelussa, joka saa aikaan niin jyrkkiä erimielisyyksiä jopa pikkukaupungeissa ja joissakin kirkoissakin? Mitä on vihan takana? Miten se vaikuttaa sinuun ja perheeseesi? Ja koska tällaista tapahtuu maassa, jonka oletetaan olevan kristillinen, niin miten tosi kristityn tulee suhtautua asiaan? Onko se hyvä vai paha asia?
Ketkä ovat mukana
Kun alkukahakoiden häly asettui, hahmottuivat selvät taistelurintamat. Sukupuoliopetuksen kannattajat muodostavat pelottavan armeijan: Yhdysvaltain sukupuolivalistusneuvosto (SIECUS), Yhdysvaltain lääkäriliitto, Kansallinen kasvatusjärjestö ja Kirkkojen kansallisneuvosto.
Monenlaiset yhteiskunnalliset järjestöt, uskonnolliset ryhmät ja yhä useammat paikalliset ja kansalliset vanhempien järjestöt ja kansalaiskomiteat ovat toisaalta valmiina vastustamaan sitä tavalla tai toisella. Vastustajien joukossa on muutamia, jotka olivat aikaisemmin kannattajia, kunnes he havaitsivat sellaista, mistä ajattelivat olevan häiritseviä seurauksia. Takaiskut näyttävät lisääntyvän.
Kanadan mielipidetutkimusinstituutti ilmoittaa, että 73 prosenttia kanadalaisista kannattaa sukupuoliopetusta kansakouluissa. Erään mielipidetutkimuksen mukaan 71 prosenttia amerikkalaisista aikuisista haluaa sitä lapsilleen (ja ehkä 60 prosenttia Yhdysvaltain kouluista antaa sitä jossain muodossa). On kuitenkin mielenkiintoista, että heränneen vastustuksen vuoksi ainakin 20 osavaltiota on nyt ryhtynyt toimiin tai esittänyt lainsäädäntöelimelleen lakiehdotuksen sellaisen opetuksen rajoittamiseksi tai kieltämiseksi kouluissa.
Mistä taistelu johtuu
Yleensä nämä vastustajat näyttävät olevan jossain määrin samaa mieltä siitä, että tämän sukupolven nuoriso tarvitsee jonkinlaista sukupuoliopetusta. Eri mieltä ollaan opetuksen aloittamisajasta, määrästä eri ikäkausina, siitä, kuka opettaa sitä, ja opetusaineiston alkulähteestä ja sisällöstä.
Kiihkeän vastustuksen purkauksen alkusyy näyttää olevan siinä, että sukupuoliopetusta on hiljattain ryhdytty antamaan kansakouluissa. Jotkut vanhemmat järkyttyivät kuullessaan, millaista kieltä aivan pikku lapset alkoivat käyttää, ja havaitessaan lasten yrittävän ’harjoitella’ nuorempien perheenjäsenten kanssa sitä, mitä oli opetettu tai havainnollistettu tunneilla. Näiden vanhempien mielestä on kysymys ”liian paljosta liian varhain”.
Jotkut näistä vanhemmista eivät vastusta sopivaa opetusta ylemmillä luokilla, mutta silloinkin heidän mielestään on syytä huoleen sen suhteen, kuka toimii opettajana ja ovatko opettajat päteviä. He väittävät joidenkin opettajien menevän liiallisuuksiin. Muuan opettaja esimerkiksi pyysi oppilaita jäljentämään säädyttömiä sanoja käymälän seiniltä ja määrittelemään ne luokassa. Eräs toinen opettaja taas pyysi oppilaita kertomaan omia kokemuksiaan masturbaatiosta eli itsesaastutuksesta, homoseksualismista ja sukupuolisesta kokeilusta eläinten kanssa. Vanhemmat pelkäävät sellaisten opettajien vaikutusta, joilla saattaa olla omat sukupuoliset harhaviettinsä.
Vastustajat ovat lujasti sitä mieltä, että sukupuoliopetuksen antaminen kouluissa on vanhempien oikeuksien loukkaamista ja anastamista. Heidän mielestään se on asia, joka pitäisi jättää pääasiassa vanhempien ja uskonnon opetettavaksi, ainakin intiimit yksityiskohdat. Monissa tapauksissa he myös vastustavat ryhmä- tai yhteisopetusta.
Mutta kiivaimpia sanakiistoja ovat pääasiassa aiheuttaneet väitteet, että oppikurssit sivuuttavat moraaliopetuksen ja että tämä on yhteydessä niiden vasemmistoryhmien päämäärän kanssa, jotka edistävät sukupuoliopetusta heikentääkseen kansan moraalista voimaa ja tehdäkseen siitä helpon maalitaulun kommunismille.
Tarvitaanko sitä?
Sukupuoliopetuksen kannattajat väittävät, että vastustusta lietsovat ”äärimmäiseen oikeistosiipeen kuuluvat” ja fundamentalistiset lahkot, jotka ovat vanhentuneiden moraalisääntöjen sokaisemia. He väittävät, että koska vanhemmat ovat laiminlyöneet ja hylänneet vastuunsa opettaa omia lapsiaan, niin seurauksena on ollut vapaiden suhteiden ja aviottomien lasten määrän lisääntyminen ja sukupuolitautien leviäminen nuorten keskuudessa. Lisäksi nuorilla on vähän suojaa mainonnan, kirjallisuuden ja elokuvien jatkuvia yllykkeitä ja joidenkin aikuisten huonoa esimerkkiä vastaan. He sanovat näiden seikkojen herättäneen sukupuoliopetuksen tarpeen.
Ontariossa on synnyttäneiden vihkimättömien äitien määrä kaksi kertaa niin suuri kuin kymmenen vuotta sitten. Joidenkin käsityksen mukaan jopa 50 prosenttia teini-ikäisistä morsiamista on raskaana hääpäivänään. Eräs sanomalehti väitti, että joka viikko kymmenen torontolaista tyttöä menee Quebeciin hakemaan aborttia. Yhdysvalloista ilmoitetaan, että viime vuonna syntyi 6000 aviotonta lasta alle 15-vuotiaille tytöille. Eräs lääkäri valitti, että hänen luokseen tuli 12-vuotiaita tyttöjä, jotka eivät tienneet, miten he olivat tulleet raskaaksi. Eräs toinen valitti, miten ”täydellisen tietämättömiä” olivat potilaat, joilla oli sukupuolielämän ongelmia. Ja tilastot osoittavat, että monissa maissa sukupuolitaudit lisääntyvät hälyttävästi nuorten keskuudessa.
Tavalla, jolla seksiä ja alastomuutta käytetään elokuvissa, televisiossa, kirjoissa, ilmoituksissa ja sanomalehdissä, on epäilemättä huono vaikutus nuoriin. Jopa nykyaikaisten laulujen sanat saavat laittomat sukupuolisuhteet näyttämään muotiasialta. Mainitessaan, miten nämä paljastavat asioita lapsille varhain eräs lääkäri sanoi: ”Minun 9-vuotias lapseni on oppinut elokuvailmoituksista, mikä on lesbolainen.”
Kannattajat siis vaativat sukupuoliopetusta kouluihin jo lastentarhoista lähtien.
Ratkaisuja
On helppo ymmärtää, että kasvattajat haluavat täyttää epäviisaiden vanhempien jättämän aukon ja varata nuorille tarpeellista tietoa. Mutta kun he tekevät siten tohkeissaan, heidän täytyy olla varovaisia, etteivät sokeasti tallaa jalkoihinsa vanhempien ja lasten välistä luonnollista ja itsestään selvää suhdetta. Jos kasvattajat ovat sitä mieltä, etteivät vanhemmat ole päteviä opettamaan omia lapsiaan tai ota vastuuta sen tekemisestä, niin miksi he eivät kohdista huomiotaan tähän syyhyn eivätkä seurauksiin?
Miksei voitaisi opastaa vanhempia siinä, mitä opettaa omille lapsilleen ja miten opettaa heitä? Monet vanhemmat ottaisivat sellaisen opastuksen tervetulleena vastaan. Se säilyttäisi vanhempien ja lapsen välisen tärkeän suhteen ja säilyttäisi perheyksikön rakenteen. Se tekisi myös mahdolliseksi opetuksen soveltamisen lapsen yksilöllisiin tarpeisiin, jotka vanhemmat ymmärtäisivät paremmin kuin joku, joka ei ole elänyt lapsen kanssa. Koti on ihanteellinen paikka opettaa näitä asioita.
Kodin rauha poistaisi mahdollisen hämilleen joutumisen vieraitten edessä ja mahdolliset väärinkäytökset sellaisten – opettajien tai oppilaiden – taholta, joilla on väärät vaikuttimet. Keskustelussa säilyisi ”perheasian” ilmapiiri, sillä perheasiahan se on. Koulujen sukupuoliopetuksen kannattajatkin kutsuvat oppikursseja mielellään ”perhe-elämän” kursseiksi.
Niille, jotka valittavat, että vanhemmat tuntevat itsensä liian hämillisiksi keskustellakseen näistä asioista lastensa kanssa, voidaan vastata, ettei näin kävisi sitten, kun heitä on opetettu ja valmennettu sen suhteen, mitä sanoa ja miten käsitellä tilannetta. ”Mutta eivät vanhemmat ole opettajia, eivät he ole valmiita selviytymään siitä, he olisivat liian tunteellisia onnistuakseen siinä”, väittävät jotkut. Tri David Reuben huomautti sattuvasti: ”Koulut ovat vielä vähemmän valmiita kuin vanhemmat antamaan sukupuoliopetusta. Ohjelmat ovat ’Mikki Hiiri’ -tyylisiä ja lapset tietävät sen. Tarvitaan täysin uutta lähestymistapaa: aikuisille tarkoitettua sukupuolielämän opetusta.”
Mutta vaikka vanhemmille ryhdyttäisiinkin opettamaan sitä, miten he voivat antaa nuorille sukupuoliopetusta, siinä olisi kuitenkin vakavia haittapuolia. Ei ole todennäköistä, että sellaiset kurssit olisivat yhtään moraalisesti tasapainoisempia kuin nykyiset nuorille tarkoitetut oppikurssit. Eikä ole lainkaan todennäköistä, että Jumalan sanassaan Raamatussa esittämiä lakeja korostettaisiin tarpeellisen moraalisen tason antamiseksi kurssille. Miksi ei? Koska monet kasvattajat tuntevat vähän kunnioitusta Raamattua kohtaan. Ja useimmat kirkot eivät ole juurruttaneet aikuisiin todellista moraalisen vastuun tunnetta. Monet kirkonmiehet eivät ainoastaan aliarvioi Raamattua, vaan he myös omaksuvat ”uuden moraalin” lait.
Koulujen sukupuoliopetuksesta on siis monenlaisia mielipiteitä. Vanhemmat haluavat tietää, mitä heidän pitäisi tehdä mielipiteiden ollessa näin ristiriitaisia.
[Kuva s. 5]
Koulun sukupuoliopetuksessa ei tavallisesti tähdennetä terveitä moraaliperiaatteita