Luonnonmullistus kohtaa Perua!
Herätkää!-lehden Perun-kirjeenvaihtajalta
”JÄRISTYS JÄTTÄNYT JÄLKEENSÄ 100 KUOLLUTTA CAJACAYSSA.” ”MAANVYÖRYMÄ HAUDANNUT 18 SAYANISSA.” ”40 KUOLLUT KIVIEN HAUTAAMANA CAJATAMBOSSA.” ”YUNGAY TUHOUTUNUT TÄYSIN.”
Mikä tahansa näistä otsikoista riittäisi tekemään lukijan järkyttyneen huolestuneeksi. Mutta tuntuu uskomattomalta, että ne kaikki ilmestyisivät nopeasti peräkkäin ilmoittaen läntisen pallonpuoliskon muistiinmerkityn historian pahimmasta luonnononnettomuudesta. Kun lopullinen laskenta on suoritettu, sikäli kuin sitä pystytään koskaan täsmälleen suorittamaan, Perua sunnuntai-iltapäivällä 31. toukokuuta vavisuttaneen rajun maanjäristyksen vaatima vero saattaa hyvinkin kohota yli 60000 kuolleeseen!
Oli mahdotonta kuvitella mielessään järistyksen aikaansaannoksia, joita näytettiin television kuvaruudussa ja joista kerrottiin sanomalehtien otsikoissa kaikkialla maailmassa. Chimbotesta, joka oli yli 100000 asukkaan kukoistava kalastusta ja teollisuutta harjoittava satamakaupunki, tuhoutui 85 prosenttia. Huarás, Caras ja Yungay, jotka sijaitsivat maalauksellisen kauniissa Huaylasin laaksossa, olivat raunioina; Yungay oli tyystin hävinnyt, ja sen jäännökset olivat hautautuneet muta- ja liejumereen.
Pääkaupungissa Limassakin tuntui järistys kello 15.24 samana sunnuntai-iltapäivänä. Mutta kun nopea tarkistus kaupungin eri osissa paljasti ainoastaan vähäisiä omaisuusvahinkoja ja vain kolme kuolemantapausta, niin kaupunkilaiset alkoivat onnitella itseään sen johdosta, että olivat kokeneet taas vain yhden suston (säikähdyksen). He asettuivat takaisin katselemaan Meksikossa pidettyä jalkapalloilun MM-kisojen avajaisottelua, joka televisioitiin satelliitin välityksellä ympäri maailman. Lima asettui yöpuulle täysin tietämättömänä pohjoisten naapurikaupunkiensa murhenäytelmästä.
Chimbote ja Casma
Vasta maanantaiaamuna saapuivat ensimmäiset tiedot Limaan, kun kulkuneuvoja alkoi saapua pitkin Amerikan mantereita yhdistävää Pan American Highway -nimistä valtatietä. Vartiotorni-seuran toimiston henkilökunnan eräs jäsen ja hänen vaimonsa palasivat Limaan lyhyeltä lomalta ystävien luota Trujillosta, ja he olivat ensimmäisten pääkaupunkiin tulleitten joukossa, jotka tiesivät kertoa tapahtuneesta. Antakaamme hänen kertoa kokemuksensa.
”Ajomatka Trujillosta Chimboteen oli ollut miellyttävä, mutta koska Lima oli vielä viiden tunnin ajomatkan päässä, päätimme pysähtyä hiukan virkistäytymään ennen matkamme jatkamista. Pysähdyimme hotelli Chimún eteen, josta avautuu näköala tyynelle Chimboten lahdelle. Moottori oli tuskin ehtinyt lakata käymästä, kun maanpinnan voimakas kohoaminen alkoi tuntua kaikkialla. Auto kallisteli rajusti puolelta toiselle ja ylös alas. Hotelli, joka oli upea kolmikerroksinen rakennus, tärähteli ja vääntyili. Ikkunaruudut putosivat pirstaleina maahan. Peruutin auton keskelle pysäköintialuetta, ja siellä pääsimme ulos siitä.
”Aikaisemmin tyyni lahti joutui jättiläismäisen ristiaallokon kouriin, ja uimaranta alkoi vajota ja upota valtameren uumeniin. Katuun avautui suuria halkeamia. Yhden auton etupyörät putosivat äkkiä niiden alle avautuneeseen laajaan halkeamaan. Kun katsoimme kaupungin keskustaan päin, sieltä nousi harmaa pölypilvi 30 metrin korkeuteen peittäen koko kaupungin.
”Koko kaupunki ympärillämme oli raunioina. Tuskan ja surun kauhunhuudot halkoivat ilmaa. Ihmiset juoksivat pakokauhun vallassa edestakaisin etsien jäännöksistä rakkaita omaisiaan, kutsuen heitä nimeltä ja kuunnellen ääniä. Eräs isä juoksi päämäärättömästi alas katua pienen poikansa verhottu, eloton ruumis vapisevilla käsivarsillaan. Monet olivat vielä niin tyrmistyneitä, etteivät osanneet muuta kuin seistä kadulla luoden kysyviä katseita ympärilleen.
”Järistys kesti vain 45 sekuntia – todella lyhyt aika missä muussa tilanteessa tahansa, mutta ei maanjäristyksen ollessa kyseessä. Noina ohi kiitävinä, pitkinä, loputtomina 45 sekuntina tapahtui perinpohjaisia muutoksia satojen tuhansien ihmisten elämässä.
”Kun olimme selvinneet alkupelästyksestä, mieleemme heräsi ajatus: ’Miten meidän Chimbotessa asuville kristityille veljillemme, Jehovan todistajille, oli käynyt?’ Heillä oli luultavasti meneillään viikoittainen sunnuntaikokouksensa. Niinpä suunnistimme lähimpään valtakunnansaliin. Chimbotessa on kolme seurakuntaa.
”Vain viisi minuuttia oli kulunut, kun saavuimme valtakunnansalille. Se oli tuhoutunut, mutta koko seurakunta oli turvassa ja hengissä! Teräksinen kannatinpalkki oli jäänyt riippumaan yhdestä päästä rautabetoniseen pylvääseensä. Vaikka katto oli kummaltakin puolelta vajonnut sisään, se oli jäänyt riittävän korkealle, niin että kaikki pääsivät ryömimään ulos turvaan. Muutamat saivat vähäisiä vammoja.
”Pian joku saapui ja ilmoitti, että heidän valtakunnansalinsa katto oli kestänyt. Vaikka jotkut olivat saaneet luunmurtumia, näytti siltä, että vain yksi nuori tyttö oli vakavasti loukkaantunut. Koska kolmas seurakunta ei ollut pitämässä kokoustaan, ei tiedetty heti mitään siihen kuuluvien tilasta.
”Kaikki todistajat olivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa, ja heille jäi vain vaatteet ylleen. Myöhemmin saatiin selville, että vain yksi todistaja ja erään toisen vaimo olivat saaneet surmansa Chimbotessa.
”Kaikki puhelinyhteydet katkesivat. Siksi me päätimme palata Trujilloon ja ilmoittaa tapahtuneesta sieltä puhelimitse Vartiotornin Perun toimistoon. Silloin emme tienneet, että Trujillokin oli pahasti vaurioitunut. Kun saavuimme Chimboten pohjoispuolella olevaan vuoristosolaan, havaitsimme sen olevan täynnä suuria kivilohkareita ja lävitsepääsemätön. Niinpä käännyimme takaisin ja suuntasimme kohti Limaa.
”Ensimmäinen kaupunki Chimbotesta etelään oli Casma. Kesti puolisen tuntia, ennen kuin löysimme sieltä valtakunnansalin, jossa todistajat olivat pitäneet kokoustaan. Ketään heistä emme löytäneet. Saimme kuitenkin tietää, että yksi oli vakavasti loukkaantunut, kun salin seinä oli kaatunut hänen päälleen. Hän kuoli samana iltana.
”Oli jo yö, kun lähdimme jatkamaan matkaamme Limaan. Pian havaitsimme suunnattomien vierinkivien tukkineen tien. Automme oli tarpeeksi pieni pujotellakseen tiesulun läpi, mutta kun saavuimme Casman sillalle, emme voineet päästä puolimetrisen reunan yli, joka oli syntynyt sillalle johtavan tien vajoamisesta. Palasimme takaisin turvalliselle, avoimelle paikalle, pois mahdollisesti putoavien kivien ulottuvilta ja odotimme pitkän yön loppuvan. Emme osanneet nukkua. Tärähdykset ja vavistukset, joita seurasi kammottava kumina, heiluttivat autoamme jatkuvasti läpi koko yön.
”Maanantaiaamu sarasti, kun silta lopulta avattiin liikenteelle. Niin voimme sitten ajaa loput neljän tunnin matkasta Limaan.”
Avun järjestäminen
Kaikkiin Liman Jehovan todistajiin, joilla oli puhelin, otettiin heti yhteys puhelimitse. Heitä neuvottiin kokoamaan elintarvikkeita ja vaatteita, huopia ja lääkkeitä, ja heidän käskettiin panna sana kiertämään, jotta toisetkin tekisivät samoin. Rakkaudellinen vastakaiku ilmeni välittömästi. Tuona iltana Limassa olevan Vartiotorni-seuran toimiston eteinen alkoi täyttyä vaatetavaraa sisältävistä laukuista ja ruokatavaralaatikoista. Rahaa saatiin pienistä ja suurista lahjoituksista.
Vastavaikutus oli niin erinomainen, että tiistain vastaiseen yöhön mennessä, vain 36 tuntia sen jälkeen kun sana oli saatu, viiden auton saattue, josta yksi oli kymmenen tonnin kuorma-auto, lähti Limasta kohti Casmaa ja Chimbotea mukanaan avustustarvikkeita! Ne kuljettivat mukanaan huopia, vaatteita, ruokaa ja toistatuhatta litraa juomavettä sekä keittiö- ja ruokailutarvikkeita ja telttakankaita. Vartiotornin autokaravaani oli ensimmäisten joukossa tuomassa apua näille onnettomuusalueille.
Casmaan jätettiin kuorma-autollinen tarvikkeita. Kaikki todistajat olivat kokoontuneet erään todistajan maatilalle kaupungin laitamille, jossa mitään vahinkoa ei ilmoitettu tapahtuneen.
Chimbotesta tavattiin todistajat hyvällä mielellä huolimatta suuresta menetyksestä. Maanjäristystä seuranneina kahtena päivänä he olivat raivanneet valtakunnansalin puhtaaksi pirstaleista ja tehneet matoista seinät. Tämä oli turvallinen paikka jättää tarvikkeet, kunnes ne voitaisiin jakaa.
Kaksi muuta Chimboten seurakuntaa oli pystyttänyt leirin kukkulalle, josta oli näkymä kaupunkiin. Kun avustusretkikunta saapui, se havaitsi pystytetyn pienen kaupungin. Se oli siisti ja järjestyksellinen ja toimi sopusointuisesti. Tehtävät oli määrätty. Aamuisin todistajat puhdistivat pirstaleita sortuneiden kotiensa ympäriltä, ja iltapäivisin he kävivät onnettomuudesta kärsineiden ihmisten kodeissa tarjoamassa lohdutusta Raamatusta. Lapsia varten oli järjestetty koulu.
Pian todistajat nauttivat ensimmäistä lämmintä ateriaa kolmeen päivään. Tuona yönä he voivat nukkua lämpimästi heille tuotujen huopien ja paksujen vaatteiden alla. Kun seurakunta oli puhdistanut valtakunnansalin tontin, se jatkoi suunnitelman mukaisten kokousten pitämistä keskeytyksettä. Todistajat olivat ensin kohdistaneet huomionsa valtakunnansaliinsa ja jättäneet omat kotinsa myöhempään ajankohtaan!
Huaylasin laakso
Mutta Huarásin kaupungin yllä oli yhä suuri ja pahaenteinen kysymysmerkki. Siellä olevalta seurakunnalta ei ollut saatu mitään sanaa. Mitään uutisia ei myöskään ollut tullut Huarásin pohjoispuolella sijaitsevasta Carasista, missä on eristetty ryhmä Jehovan todistajia. Ei vielä kahdeksankaan päivän kuluttua ollut saatu mitään sanaa Huaylasin laakson todistajista. Kun jatkuvasti virtasi ilmoituksia onnettomuuden suuruudesta, me olimme todella huolissamme siellä olevien todistajatovereittemme kohtalosta.
Huarásiin ja Carasiin kiemurtelevat tiet, jotka kiipeävät mutkitellen Andien ylätasangolle, eivät parhaimmillaankaan koskaan olleet hyviä. Nyt ne olivat käytännöllisesti katsoen poispyyhityt. Armeijan pioneerien joukoille lankesi valtava tehtävä avata tiet mahdollisimman pian.
Lentokoneista oli tosin pudotettu avustustarvikkeita, mutta niiden rajoitetun kuljetuskyvyn sekä kuljetuksiin liittyvän hengenvaaran ja niiden kalleuden takia oli tärkeätä, että alueelle olisi voitu suorittaa kuljetuksia maata pitkin. Neljä helikopteria ja yksi lentokone oli jo pudonnut ja kahdeksan ihmistä saanut surmansa. Satoja tonneja avustustarvikkeita odotti viemistä onnettomuudesta kärsineille niin pian kuin tie voitiin avata.
Tietä raivaavat työskentelivät kellon ympäri melkein yli-inhimillisessä kilpailussa aikaa vastaan. Yhä tukossa oleva tie ehkäisi yhden Jehovan todistajien lähettämän saattueen pääsyn, ja tarvikkeet kuljetettiin edelleen Casmaan ja Chimboteen. Lopultakin, 8. kesäkuuta, saatiin virallinen ilmoitus, että tie vihdoin avattaisiin. Järjestettiin uusi kuljetussaattue, ja se oli yksi niistä viidestätoista ajoneuvosta, jotka odottivat noin kilometrin päässä tiellä työskentelevistä joukoista ja liikkuivat eteenpäin sitä mukaa, kun uusi tienpätkä avattiin.
Saattueen eräs jäsen kertoo: ”Kun me rauhattomina yritimme saada unen päästä kiinni purevassa kylmyydessä odottaessamme tien avaamista, muistimme todistajatoverimme ja heidän pienet lapsensa, jotka myös yrittäisivät nukkua, mutta heillä ei olisi mitään kattoa päänsä päällä ja vain muutamia huopia ja vähän vaatteita hyytävän kylmyyden torjumiseksi.”
Lopulta tie oli auki ja karavaani jatkoi pölyistä kulkuaan ylhäällä olevaan jäätävän kylmään ja ohenevaan ilmakehään!
Etsintä
Sarastavan auringon säteiden lämmittäessä karavaani mutkitteli tietään lopulta alas laaksoon, missä Huarás kerran oli seissyt. Ohitettavien kylien täydellinen tuho toi matkaajien mieleen synkkiä ajatuksia. Niin täydellinen hävitys on varmasti surmannut joitain todistajia, ellei heitä kaikkia.
Saattue erkani muista kuorma-autoista ja ryhtyi tehtäväänsä yrittää etsiä todistajat. Kaupunki oli raunioina. Kaikkialle kaupungin laitamille oli syntynyt pakolaisleirejä. Huhuja ja johtolankoja seurattiin pettyneinä niiden tuottamatta tuloksia.
Saattueen kaksi jäsentä käytti radiopuhelinta pitääkseen yhteyttä toisiinsa, ja he kävivät tiedustelemassa todistajia leirien jokaisessa teltassa, majassa ja suojassa. Auringon laskiessa kaksi eri johtolankaa toi heidät melkein samanaikaisesti Jehovan todistajien leiriin. Ilon kyyneleet vierivät pitkin poskia, kun he syleilivät toisiaan. Kaikki Jehovan todistajat ja heidän lähiomaisensa, kaikkiaan noin 60 henkeä, olivat hengissä ja turvassa!
Vähitellen alettiin kertoa pelastumisesta. Jotkut olivat ehtineet avoimelle paikalle, kun taas toiset olivat etsineet suojaa oviaukon luota, mikä osa rakennusta useimmin jää pystyyn. Kuolemanvaara oli joskus hyvin lähellä.
Eräs todistaja kaivoi epätoivoisesti saadakseen irti pienen poikansa, joka oli hautautunut kahden painavan talonseinän alle. Taistellen pölyn ja lian takia tukehtumista vastaan poika tyynesti rajoitti hengitystään, kunnes hänen isänsä sai pirstaleet pois hänen kasvojensa ja päänsä ympäriltä. Hän selvisi vain leukaluun murtumalla.
Erään todistajan 11-vuotias tytär oli lähtenyt polkupyörällä ostamaan leipää illallista varten. Hänen äitinsä, joka oli pahimmin tuhoutuneen alueen aivan keskellä sijainneen kotinsa toisessa kerroksessa, selvisi järistyksestä oviaukossa, kun muu osa talosta sortui hänen ympärillään. Pienen tytön löytämiseksi suoritettiin etsintä. Kaksi tuntia järistyksen jälkeen hänen setänsä äkkiarvaamatta havaitsi useita leivänpalasia kadun kivimurskan seassa. Sitten hän näki polkupyörän murskaantuneen osan ja kateissa olleen lapsen aivan sen takana suurten rakennus- ja kattotiilien alla. Hän on nyt toipumassa eräässä Liman sairaalassa monista murtumista, joita hän sai käsivarsiinsa, jalkoihinsa ja lantioonsa.
Täydellinen hävitys
Kymmenen tuhatta muuta ei ollut yhtä onnekkaita, sillä virallisten arvioiden mukaan monia oli vielä hautautuneina Huarásin kapeilla kaduilla raunioiden alle, joita siellä on tonneittain.
Kun ensimmäiset tärähdykset havaittiin, tuhannet ihmiset ryntäsivät hakemaan suojaa avoimilta paikoilta. Mutta heillä ei ollut koskaan tilaisuutta päästä sinne. Heidän omat kotinsa sortuivat heidän päälleen.
Kaduilla olevat rauniot ulottuvat nyt entisten talojen toisen kerroksen korkeudelle, joten on vaikea tietää, missä kadut olivat.
Alempaa laaksosta tulleet tiedot kertoivat vielä suuremmasta ja täydellisemmästä tuhosta. Ilmeisesti jättiläiskokoinen järkäle oli pudonnut Huascarán-vuoren ponjoisrinteestä Yanganuco-järveen syösten sen vedet alla olevaan Huaylasin laaksoon johtaviin kanjoneihin. Seurauksena oli, että Yungayn kaupunkiin ja sen naapurikaupunkiin Ranrahircaan syöksyi vettä, mutaa, kiviä ja jäätä, jotka hautasivat alleen molemmat kaupungit vaatien yli 20000 kuolonuhria! Yungayn kaupungista ei ole näkyvissä muuta kuin niiden neljän suuren palmun latvat, jotka kerran koristivat sen ”Plaza de Armas”-nimistä toria. Tulva tappoi vain kymmenen minuuttia myöhemmin ne, jotka olisivat voineet säilyä hengissä hirvittävästä maanjäristyksestä.
Carasin kaupunki säästyi tuon kauhean vyöryn aiheuttamalta täydelliseltä hävitykseltä, kun se pysähtyi aivan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Vaikka tie oli yhä tukossa, Carasin todistajilta saapui viimein viesti. He olivat kaikki turvassa!
Kaikkialta mullistuksen kourissa olleelta yli 57000 neliökilometrin alueelta tuli tietoja kauheasta hävityksestä. 250 suurta ja pientä kaupunkia, suurta ja pientä kylää muuttui kiviröykkiöksi ja 800000–1000000 ihmistä joutui kodittomaksi. Jehovan todistajat ovat todella onnellisia, todettuaan vain kolmen kuolleen ja vain muutaman loukkaantuneen niistä noin 400 todistajasta, jotka asuvat ja työskentelevät pahimmin kärsineillä alueilla.
Toipuminen
Nyt on jäljellä suunnaton tehtävä, kun on hoidettava loukkaantuneet, haudattava kuolleet, löydettävä kodit sadoille orvoiksi jääneille ja rakennettava uudelleen raunioituneet kaupungit. Sen suorittamiseen suhtaudutaan kuitenkin luottavaisesti, sillä perulainen on oppinut olemaan sitkeä eläessään aina tietoisena maanjäristysten ja vyörymien mahdollisuudesta.
Yksistään tällä vuosisadalla Perua on vavisuttanut 12 suurta maanjäristystä. Lukuisat suuret maanjäristykset ovat vavisuttaneet samoin monia muita maapallon alueita vuoden 1914 jälkeen, ja kuolonuhrien määrä on vaihdellut sadoista lähes 200000:een kussakin näistä onnettomuuksista. Jehovan todistajat näkevät näissä mullistuksissa lisätodistuksen siitä, että me elämme tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä, sillä Jeesus Kristus nimenomaan sanoi, että ”maanjäristykset paikassa toisensa jälkeen” ovat tunnusomaisia ”asiainjärjestelmän päättymiselle”. – Matt. 24:3, 7, Um.
Kaikkialta maailmasta on tullut avustuksia maanjäristyksen uhrien auttamiseksi selviytymään onnettomuudesta. New Yorkin kaupungin Jehovan todistajat lahjoittivat runsaasti yli kymmenen tonnia vaatteita, järjestivät ne helposti jaettavaksi, pakkasivat ne yli tuhanteen laatikkoon ja lähettivät ne Peruun kesäkuun alussa. Tällaiset ponnistukset ovat auttaneet perulaisia selviytymään läntisen pallonpuoliskon pahimmasta muistiinmerkitystä luonnononnettomuudesta.
[Kuva s. 11]
Todistajat hoitavat maanjäristyksen jälkeen pystytettyä pientä kaupunkiaan samoin kuin konventtejaan