Viulujen valioita
Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
AMATI, Stradivari, Guarneri – nämä ovat menneen ajan viulunrakentajamestareiden nimiä. Heidän työnsä puhuvat meille yhä niin erinomaisin äänensävyin, että ne ovat olleet vuosikymmenet viulujen valioiden mittana.
Heidän soittimiaan on yritetty jäljitellä. Jotkut ovat onnistuneet ulkonäön suhteen, mutta niitä soitettaessa niiden ääni paljastaa ne.
Nykyisin on kuitenkin muutamia poikkeuksellisen lahjakkaita viulunrakentajia, jotka harjoittavat taitoaan Amatin, Stradivarin tai Guarnerin innolla ja ylpeydellä. Lähdehän käymään kanssani erään viulunrakentajan luona Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa, niin tapaat taiteilijan, joka valmistaa todella valioviuluja.
Ennen kuin menemme pitäkäämme mielessä, että tämä viulunrakentaja luo oman muista erottuvan soittimen eikä vain jäljennä toisista kaavoista tai malleista.
Yksi asia saattaa hämmästyttää sinua silmäillessäsi ympärillesi hänen työpajanaan käyttämässään vaatimattomassa huoneessa: siellä on vain kaksi eri valmistusvaiheessa olevaa viulua. Hänen kuvaillessaan niitä meille voit tajuta, että jokainen hänen tekemänsä viulu on sellaisen taiteilijan persoonallisuuden kyllästämä, jolle tarkkuus, täydellisyys ja kauneus ovat tärkeimpiä.
Millainen viulu?
”Sain hiljattain valmiiksi yhden eräälle yliopiston professorille”, hän kertoo meille. ”Valmistan nimittäin viuluja tilauksesta asiakkaiden erikoiskäyttöön, koska viulua valmistettaessa on pidettävä mielessä sen aiottu käyttö. Valmistan sen esimerkiksi erityisesti kamarimusiikkia tai kenties soolo- tai konserttikäyttöä tai vaikkapa orkesteria varten – aivan mihin muusikko sitä sitten käyttäneekin.”
Kamarimusiikkia varten valmistetut viulut rakennetaan siten, että niiden ääni on vieno ja pehmeä. Orkesteriviulut taas rakennetaan kirkas- ja voimakasäänisiksi, ja niiden ääni on kamarimusiikin pehmeää ääntä terävämpi. Konsertti- ja sooloviulut tarvitsevat täyteläisen äänen, jonka viulunrakentajamme kuvailee ’tummemmaksi’ eikä niin teräväksi kuin orkesteriviuluissa.
Kuinka halutun laatuinen äänensävy voidaan saada aikaan? Hän kiinnittää huomiomme toisen valmisteilla olevan viulun kannen kuperuuden määrään. Hän selittää, että suurempi kuperuus tekee viulun kaikukopan ilmatilan laajemmaksi, mikä aikaansaa pehmeän, romanttisen äänenvärin, kun taas loivempi kuperuus aikaansaa kirkkaampia ja voimakkaampia ääniä, sellaisia, jotka ovat luonteenomaisia orkesteriviululle.
Tarveaineet
Huomaatko viulujen valmistamisessa käytetyn puun varaston? Sitä on huolellisesti pinottuna tuolla nurkassa. Pane merkille, että pino on järjestetty siten, että ilma pääsee jokaisen palan ympäri ja että se on kuivassa, kosteudelta suojatussa paikassa. Puun kuivumiseen luonnollisella tavalla kuluu noin kuusi vuotta. Näin ollen osa pinosta on ollut tuossa pitkän aikaa.
Tarkastellessamme käytettyä puulajia opimme, että viulun kehä, pohja, talla, kaula ja kierukka tehdään vaahterasta. Mutta kansi, äänipinna ja bassopalkki tehdään kuusesta.
Hänen vaahteravarastonsa on peräisin Euroopasta, missä se on kasvanut kalkkikivimaaperassä noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevissa vuoristometsissä. Niissä kasvaneiden puiden syyt ovat hitaan kasvun vuoksi hienoja. Puut kaadettiin talviaikaan, jolloin mahlan liikkuminen oli pienimmillään. Paras hänen näkemänsä vaahtera on ollut peräisin Balkanilta. Kuusi tulee Kanadan länsirannikolta ja on laadultaan erinomaista.
Jopa lakkakin on tärkeä korkealaatuista viulua luotaessa. Isäntämme kertoo, että hän tekee yhä lakan itse ja suunnittelee sen sopimaan kulloinkin valmisteilla olevaan viululajiin. Hän käyttää mastiksia, katajan pihkaa, šellakkaa, mehiläisten valmistamaa kittiä, muita pihkoja, alkoholia ja väriainetta. Hän on sitä mieltä, että lakkaa pitäisi sivellä ohuesti monta kerrosta ja että sen pitäisi kuivua nopeasti. Voitko tuntea sen tuoksun?
Emme luonnollisestikaan voi odottaa näkevämme viulua saatavan valmiiksi silmiemme edessä tällä yhdellä käynnillä. Isäntämme kertoo, että hän tekee tavallisesti vain kolme viulua vuodessa. Ei siis paljon määrältään, mutta sangen korkealaatuisia.
Rakenteen tarkkuus
Katsopa hänen näyttämänsä viulun pohjakappaletta. Tämä pohja saattaa juuri nyt näyttää karkealta, mutta hän vasta aloittaa sen muotoilemisen. Huomaa, että se on jaettu siististi lyijykynällä merkittyihin neliöihin. Jos laskisit ne, saisit noin kaksisataa. Tämä auttaa häntä muuttamaan puun paksuutta täsmällisesti hänen muotoillessaan viulun pohjaa.
Pohja muovataan halutun paksuiseksi käyttämällä ensin kourutalttaa, sitten pikkuruista höylää ja lopulta kaavinta (hän ei käytä hiekkapaperia). Ensin hän valmistaa pohjan ulkopuolen ja sitten vasta sisäpuolen. Valmiin pohjan paksuus on reunoilta kaksi millimetriä ja kasvaa viulun pohjan yläosasta 195 millimetrin päässä keskellä olevaan kohtaan kuudeksi millimetriksi. Tämä kohta on värähtelyn keskipiste. Jokaisen neliön paksuus mitataan mikrometrillä työn edistyessä asteittain kohti värähtelyn keskipistettä. Eikö tällainen huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin ja tarkkuuteen viehätäkin sinua?
Hänen selittäessään kannen sovittamista odotamme jotakin samanlaista kuin viulun pohjan tekotapa. Huomaa kuitenkin erityinen huolellisuus kannen kuperuutta määrättäessä. Kannen paksuus lisääntyy asteittain reunoilta keskimmäistä kolmannesta kohti ja on paksuimmillaan tallan kiinnityskohdassa.
Akustinen sopusointu
Ymmärrämme kohta vielä paremmin, että viulun osien rakentamisessa ja yhteensovittamisessa tarvittavan tarkkuuden ohella on sen rakentamisen jokaisella vaiheella paljon akustista merkitystä. Kansi varmasti valaisee tätä. Kun kansi on viimeistelty sisä- ja ulkopuolelta ja sitä kopautetaan kevyesti, sen värähtelysävelen pitäisi olla fis. Mutta f-aukkojen leikkaamisen jälkeen sen värähtelysävel vaihtuu cis-säveleksi. Bassopalkin lisääminen muuttaa säveltä jälleen. Bassopalkki on viulun kannen sisäpuolelle aivan vasemman f-aukon yläreunaan liimattu kuusipuun pala, joka kulkee g-kielen suuntaisena sen alapuolella. Se toimii g-kielen äänen vahvistajana sekä tukee tallan vasenta jalkaa. Kun se on asennettu kanteen, värähtelysävel jälleen muuttuu ja on nyt e.
F-aukot, jotka päästävät äänen kuuluville, täytyy tehdä äärimmäisen huolellisesti ja täsmälleen oikean suuruisiksi. Jos ne ovat liian pieniä, värähtelysävelet salpautuvat kaikukopan sisään ja ääni on vaimea. Jos ne leikataan liian suuriksi, syntyy liian ohut ja kimakka sointi.
Jopa tallan muotoilu voi särkeä viulun korkealaatuisen ja sopusointuisen äänen. Isäntämme kertoo meille kokemuksestaan erään muusikon kanssa, jolle hän oli tehnyt viulun ja joka päätti saada soittimen tallan muotoilun toisenlaiseksi. Muusikko vei sen korjausliikkeeseen eräässä suuressa kaupungissa sen sijaan, että olisi tuonut sen takaisin viulun rakentajalle. Viulu kadotti heti erityisen sointivärinsä, joka oli tehnyt siitä korkealaatuisen, yksilöllisen viulun. Sointiväri palautui vasta, kun vieras talla vaihdettiin sellaiseen, jossa oli otettu huomioon soittimen jokaisen muun osan kanssa tarvittava täydellinen akustinen sopusointu. ”Kuten näette, jokainen osa on akustisesti tärkeä”, hän huomauttaa.
Värähtelyjen tarkistaminen
Kun viulu on lopullisesti valmis ja kielet viritetty, värähtelysävelet on tarkistettava. Isäntämme näyttää kuinka se tehdään. Hän selittää ensiksi, että viulun kannessa on kaksitoista erilaista värähtelysäveltä ja kaksitoista pohjassa. Niiden kaikkien on toimittava yhdessä sopusoinnussa. Esimerkiksi vasemman f-aukon reunan sisäpuolella bassopalkin kohdalla pitäisi värähtelysävelen olla a. Juuri vasemman f-aukon ulkokaarteen sisäpuolella sävelen pitäisi olla g, joka on yhden sävelaskeleen a:ta matalampi. Viulun valmistamisen jokaisessa vaiheessa pidetään tämä akustinen sopusointu mielessä. Viulua onkin sattuvasti kuvailtu harmonian sinfoniaksi.
Tämän selitettyään isäntämme tavoittaa käsiinsä pieniä lasiputkia sisältävän laatikon. Hän hieraisee peukaloonsa ja etusormeensa jonkin verran murskattua alunaa ja sijoitettuaan yhden putken pään viulun tarkistuskohtaan hän sivelee putkea kevyesti huipusta pohjaan. Hänen peukalonsa ja etusormensa hyväillessä sitä syntyy ääni ikään kuin viulua soitettaisiin. Tyytyväisyyden häivä ilmestyy taiteilijan kasvoille hänen herkän korvansa tunnistaessa puhdassointisen äänen. Tällä menetelmällä hän voi todeta sen värähtelysävelen, jota hän yrittää saada jossain määrätyssä kohdassa viulun runkoa. Todellakin harmonian sinfonia.
Kvinttipuhtaus
Oletko utelias tietämään, mikä on yleisin vika virheellisesti valmistetuissa viuluissa? Kysykäämme häneltä.
”Olen todennut kvinttipuhtaudessa olevan yleisimmin vikaa”, hän vastaa.
”Mitä se on?”
”Kvinttipuhtaus tarkoittaa, että minkä tahansa soinnun ensimmäinen ja viides sävel soivat yhteen puhtaasti. Jos viulu ei ole kvinttipuhdas, viulisti kohtaa vaikeuksia soittaessaan ja hänen täytyy mukauttaa sormituksensa erikseen jokaiseen kieleen korvatakseen sen. Muista myös, että viulun neljä kieltä viritetään kvinteittäin.
”Tämän virheen välttämiseksi on oltava erityisen huolellinen, kun viulun kaula kiinnitetään viulun kaikukoppaan eli runkoon ja kun ebenpuinen otelauta liimataan kaulaan. Kaulan täytyy sijoittua täsmällisesti sekä viulun kannen että pohjan keskiviivalle. Se täytyy asettaa sillä tavoin viistoon, että otelaudan alkupään korkein kohta on 25 millimetriä matalammalla kuin viulun kannen korkein kohta. Muussa tapauksessa viulu ei tule olemaan kvinttipuhdas.”
Minun täytyy miettiä tätä. Entä sinun? Mutta nyt on aika lähteä. Poistuessamme kiitämme viulunrakentajaa hänen meille varaamastaan ajasta ja osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Emme sentään osaa valmistaa viulua, mutta tietomme on huomattavasti lisääntynyt. Olemme vakuuttuneita, että valiolaatuisen viulun rakentamiseen vaaditaan taiteilijaa; hänellä täytyy olla paljon tietoa ja hänen täytyy ymmärtää, miten jokainen taltan jälki, jokainen höylän pyyhkäisy, jokainen kaapimen kosketus ja jokainen viulun osa vaikuttaa soittimen lopulliseen äänensävyyn.
Suuresta Luojasta lähtöisin olevat akustiset lait ovat tehneet meihin suuren vaikutuksen, lait, jotka ihminen on keksinyt ja jotka taitava ja taiteellinen ihminen on vanginnut laatikkoon. Tuloksena on viulujen valio.
[Taulukko s. 18]
(Ks. painettu julkaisu)
KIERUKKA
VIRITYSTAPIT
KAULA
OTELAUTA
KANSI
F-AUKOT
TALLA
KEHÄ