Tarkkailemme maailmaa
Pako uskonnosta
◆ Yhteiskuntafilosofi ja teologi Will Herberg sanoi, että nykyajan ihminen jopa Amerikassakin on tullut todellisuudessa sokeaksi ja kuuroksi uskonnolle. Mikä estää nykyaikaista ihmistä olemasta uskonnollinen? ”Länsimaisen yhteiskunnan syvällinen ja läpitunkeva maallistuminen, ihmisjoukkojen toiveet ja odotteet ovat jatkuvasti kääntyneet kirkosta valtion puoleen, uskonnosta politiikkaan”, hän sanoi. Herberg uskoo, että uskonto on menettänyt näkyvistään ihmisyksilön, mistä johtuu, että yksilö on kadottanut uskonnon näkyvistään. Siinä on paon syy.
Tyhjiä kirkonpenkkejä ja tyhjiä kolehtilautasia
◆ Katolisen kirkon väestön jäsenten joukkolähtö kirkosta vetää nyt vertoja pappien ja nunnien joukkolähdölle. Jesuiittapappi Gerry Waldorf selitti: ”Kirkolla ei ole enää otetta ihmiseen. Se ei ole onnistunut voittamaan luottamuspulaa, eivätkä ihmiset enää turvaudu siihen saadakseen opastusta.” Pastori Rocco Caporale, joka on tutkimuksen johtaja Claremont Collegessa Kaliforniassa Yhdysvalloissa, sanoi: ”Kirkon yhteydestä luopumisella on vielä suurempi merkitys raha-asioiden ollessa kysymyksessä. . . . Monin paikoin lahjoitukset ovat vähentyneet niin jyrkästi, että paikallisilla kirkoilla on erittäin tuntuvia rahavaikeuksia.”
Kuolettavia suihkeita
◆ Yhä useammille astmapotilaille ovat lääkesumuttimet, joita he käyttävät oireittensa lievittämiseen, osoittautuneet kuolettaviksi suihkeiksi sumuttimissa käytettyjen ponneaineiden vuoksi. Nämä ponneaineet saattavat olla myrkyllisiä sydämelle. Kun ne joutuvat hengitystiehyeisiin astmalääkkeiden mukana, ne voivat kulkeutua vereen ja edelleen sydämeen. Ponneaineet ovat aiheuttaneet rottien ja hiirien sydämessä epänormaaleja ilmiöitä. Kaksi Illinois’n yliopiston sairaalan lääkäriä katsoo niiden aiheuttaneen astmapotilaiden kuolemantapausten lisääntymistä.
Tapot lisääntyneet
◆ Näyttää siltä, että New Yorkin kaupunki saavuttaa uuden ennätyksen. Siellä suoritettujen tappojen määrä on 30 prosenttia ennätysvuosien 1969 ja 1970 määrää suurempi, ja niitä tehdään kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 1965. Toisissakin kaupungeissa on saatu ennätyksiä. Detroitissa on tappojen määrä noussut 68 prosenttia, ja lisäystä on ilmoitettu esiintyneen myös Baltimoressa, Philadelphiassa, Houstonissa ja Los Angelesissa. Yhdeksi syyksi tappojen lisääntymiseen on esitetty se, että Yhdysvalloissa monet ovat ostaneet laittomia aseita suojautuakseen rikollisuutta vastaan, ja kun he menettävät malttinsa, he käyttävät niitä toisiaan vastaan.
LSD aiheutti kuoleman
◆ Eräs 24-vuotias lääketieteen opiskelija Philadelphiassa Yhdysvalloissa oli työskennellyt kesän henkisesti sairaiden potilaiden parissa, jotka kärsivät LSD-huumausaineen huonoista vaikutuksista. Halutessaan kokea itse, mitä potilaat tunsivat, hän otti pillerin ja pyysi vaimoaan huomioimaan hänen reaktioitaan. Vuorokauden kuluessa hän kuoli.
Kemikaalien aiheuttama syöpä
◆ Syövän syntyä ja myrkkyoppia tutkivien laboratorioiden johtajan tri Samuel Epsteinin mukaan suurin osa ihmisessä tavattavasta syövästä johtuu luultavasti syöpää aiheuttavista kemikaaleista. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa laajalle levinneen keuhkosyövän on osoitettu selvästi olevan yhteydessä tupakoimiseen. Aasiassa on 35 prosenttia kaikista Aasian syöpätapauksista suusyöpää, ja sen on todettu olevan yhteydessä betel- eli arekapähkinöiden ja tupakanlehtien pureskelemiseen. Japanissa, Islannissa ja Chilessä esiintyy paljon mahasyöpää, ja tämä näyttää olevan yhteydessä siihen että siellä syödään paljon nitriittipitoisista säilöntäaineista muodostuvien nitrosamiinien saastuttamaa kalaa. Koska ihminen on saattanut itsensä tekemisiin niin monien kemikaalien kanssa, erityisesti ruokansa yhteydessä, eikö olekin mahdollista, että hän aiheuttaa itse monet sairautensa?
Rikosaalto Ghanassa
◆ Ghanassa ilmestyvässä Times-lehdessä oli otsikko: ”Rikosaalto nousussa”. Kirjoituksessa huomautettiin, että rikollisuus kohosi tuossa Länsi-Afrikan maassa 85 prosenttia vuosien 1967 ja 1969 välisenä aikana.