Kenkien hoito kannattaa
KENKIESI hoitaminen kannattaa monessa suhteessa. Ensinnäkin se säästää rahaa. Hyvin hoidettuja kenkiä ei tarvitse kovin usein korvata uusilla.
Hyvin hoidetut kengät näyttävät myös aina siisteiltä kun pidät niitä. Ne kohentavat ulkoasuasi eduksesi.
Ehkä suurin hyöty hyvin hoidetuista kengistä on kuitenkin se, että ne ovat paremmat ja mukavammat pitää. Se voi merkitä sinulle parempaa terveyttä ja hyvinvointia.
Kenkien ostaminen
Kengistä huolehtimisen tulisi alkaa silloin, kun olet ostamassa niitä. On järkevää ostaa hyvälaatuiset jalkineet. Alkukustannukset voivat tosin olla silloin korkeammat, mutta ennen pitkää se kannattaa. Sinä voit käyttää niitä kauan ja panettaa niihin uudet pohjat kolme tai neljä kertaa, ennen kuin ne ovat kuluneet loppuun. Ja lisäksi ne näyttävät aina paremmilta ja tuntuvat mukavammilta pitää kuin huonommat kengät.
Nahka on tavallisesti suosittu kenkämateriaali, koska se on joskus ollut elävän eläimen nahkana. Siinä on runsaasti pienen pieniä huokosia. Siksi nahka päästää lävitseen raitista ilmaa kengän sisään ja hien pois. Se siis ”hengittää”. Tämä ilman ja kosteuden vaihtuminen nahan läpi on terveellistä ja miellyttävää jaloillesi.
Jotkut ostavat tietenkin keinotekoisesta materiaalista valmistettuja kenkiä. Vaikka sellaiset kengät eivät ilmeisestikään ”hengitä” yhtä hyvin jos lainkaan, vaan ovat taipuvaisia synnyttämään enemmän jalkahikeä, niin monien mielestä ne ovat edullisia. Ne voivat olla esimerkiksi halvempia. Ne ovat myös melkoisen vedenpitäviä. Suutarit ovat kuitenkin yleensä sitä mieltä, että nahkakengät ovat parhaita.
Jos päätät hankkia itsellesi nahkajalkineet, niin sinun on syytä tarkistaa muutamia seikkoja kengän sisältä. Onko kantalappu aitoa nahkaa? Entä sisäpohja, jolla päkiäinen lepää? Tai kannan vuori? Kaikki nämä osat ovat laatukengissä nahkaa. Mutta monissa kengissä käytetään pahvia tai muuta halpaa materiaalia, jotka estävät haihtumista ja pilaantuvat nopeammin kuin nahka.
Käännä kenkä ja tarkastele sen pohjaa. Onko siinä ommel, jolla kengän ulkopohja eli antura on kiinnitetty reunokseen, tuohon kapeaan nahkakaistaleeseen, joka kiertää pohjan reunaa? Monien halvempien kenkien pohjat on vain liimattu, ja ne voivat siis helposti irtaantua.
Onko antura nahkaa? Nahka ei mene niin helposti puhki kuin kumi. Nahka on myös hienomman näköistä, koska silloin kengän reunatkin voi kiillottaa. Kumi on kuitenkin vedenpitävämpää ja kestää luultavasti enemmän hintansa edestä kulutusta kuin useimmat nahkalaadut. Kumipohjaa voidaan siis joissakin tapauksissa pitää nahkapohjaa parempana. Sen sijaan kumikorko on miesten kengissä aina selvästi nahkakorkoa parempi, koska se on kestävämpi ja miellyttävämpi.
Uusien kenkien hoito
Kun saat uuden kenkäparin, niin on järkevää kiinnittää siihen heti huomiota. Niiden uutena saama hoito vaikuttaa niiden kestoikään.
Ensiksikin monet ovat havainneet hyväksi käsitellä uudet kengät vettä hylkivällä silikonipitoisella hoitoaineella, joka läpäisee nahan. Se pitää kengät pehmeinä ja miellyttävinä ja estää vettä, suoloja ja hikeä kuivattamasta nahkaa. Käsittelyn jälkeen kenkien pitäisi saada kuivua kunnolla.
Sitten pitäisi uudet kengät suojata vahoilla. Hyvässä kengänkiillokkeessa ja kenkävoiteessa on tällaisten vahojen yhdistelmä. Ne ravitsevat nahkaa ja pitävät kengät puhtaina. Sen sijaan neste tai sumutinkiillokkeet eivät varaa riittävää suojaa.
Jos kenkien väri on hyvin harvinainen, niin voi olla vaikea löytää täsmälleen samanväristä kiilloketta. Harmaat, luunväriset ja pastellinväriset ovat erikoisen vaikeita värisävyjä. Senvärisiin kenkiin on paras käyttää väritöntä kiilloketta.
Kun vedät uudet kengät jalkaasi, niin huolehdi siitä, että iltti ja nauhat ovat sileät ja suorassa. Jos ne ovat aluksi oikeassa asennossa, ne luultavasti pysyvätkin paikoillaan.
Kenkien jatkuva hoito
Kengät vaativat jatkuvaa hoitoa eivätkä vain silloin kun ne on juuri ostettu. Tähän sisältyy kävelytapasi valvominen. Jos haluat kenkiesi säilyvän siisteinä, niin älä potki niillä esineitä äläkä käytä niitä muutenkaan huolimattomasti väärin.
Ole myös varovainen vetäessäsi kengät jalkaasi tai riisuessasi ne pois. Älä käytä väkipakkoa vaan löysää nauhoja, muuten voit turmella kengän kantaosan tai polkea sen aivan muodottomaksi. Kenkälusikan käyttö kuuluu hyvään kenkienhoitoon. Se suojelee kenkien kantakappia.
Kenkälestien käyttämistä suositellaan usein varsinkin miesten jalkineissa. Nuo lestit ovat kengän muotoisia ja säilyttävät kenkien oikean mallin sekä estävät niitä käpristymästä ja tulemasta ryppyisiksi. On kuitenkin varottava, etteivät lestit aiheuta niin kovaa puristusta, että ne muuttaisivat kengän muotoa. Eräs suutari, joka oli nähnyt paljon väärin asetettujen lestien pilaamia kenkiä, sanoikin niistä olevan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Tarkasta säännöllisesti kenkiesi kunto. Jos kengässä on viilto tai naarmu, niin mitä voidaan tehdä? Joistakin kaupoista tai jalkinekorjaamoista voidaan ostaa värinuudistetta. Vioittunut pinta voidaan käsitellä sillä, sen ylle voidaan levittää kiillotusainetta ja näin peittää vahingoittunut alue.
Mitä kenkiesi ulkopohjien tarkastus paljastaa? Ei kannata antaa niiden kulua reunoista puhki niin että kengän reunos tarvitsee korjata tai uusia. Sellainen korjaus on kallis. Myös korot tulisi uusia ennen kuin ne ovat liiaksi kuluneet, muuten ne voivat johtaa jalan asentovirheisiin.
Kenkien kunnolliseen hoitoon kuuluu niiden lepuuttaminen ja kuivattaminen. Vaikka nahka ”hengittää”, niin jalat hikoilevat siinä määrin, että kenkiin jää kosteutta. Se on vahingollista, koska se turmelee sisänahkan. Siksi on mikäli mahdollista viisasta omistaa useampia kenkäpareja ja käyttää niitä vuoropäivinä. Ajan mittaan se osoittautuu taloudelliseksi.
Säännöllinen puhdistaminen ja kiillottaminen
Parhaiten huolehdit kengistäsi pitämällä nahkan hyvässä kunnossa. Jalkineita kannattaa kiillottaa usein, ehkä kerran viikossa. Kiillokkeessa olevat vahat estävät nahkaa kuivumasta ja halkeilemasta.
Kenkien pitää kuitenkin olla kuivat ja puhtaat ennen kuin alat kiillottaa niitä. Älä koskaan vahaa likaisia kenkiä. Puhdistaminen tapahtuu tavallisesti pyyhkimällä pölyt jollakin rievulla, vaikka joskus ehkä tarvitaan kosteaa tai märkää vaatetta.
Jos kengät ovat hyvin likaiset, puhdistamiseen voidaan käyttää nahkasaippuaa. Se tehoaa parhaiten vaahtona, jota levitetään vain sen verran kostealla sienellä, että syntyy paksu vaahto. Nahkasaippua on myös sikäli hyvää, että se voitelee nahkaa. Tavallinen saippua ja lämmin vesi irrottaa myös imeytynyttä ja kovettunutta likaa. Varmistu kuitenkin siitä, että kengät ovat täysin kuivat, ennen kuin ryhdyt kiillottamaan niitä.
Jotkut levittävät kenkävoiteen mieluimmin sormin. He uskovat, että liikuttamalla sormea kevyesti voiteen ja sitten kengän päällä syntyy kitkaa ja vahat tunkeutuvat paremmin nahkaan. He uskovat myös, että voide voidaan tällä tavoin levittää tasaisemmin eikä sitä kulu liikaa. Kenkäharjan tai rievun käyttö voi tietenkin estää sormiasi likaantumasta. Kun voide on levitetty, niin kunnollinen harjaaminen harjalla tai pehmeällä vaatteella saa kengän kiiltämään.
Erikoisvihjeitä
Kenkien vettyminen voi turmella ne. Jos esimerkiksi astut syvään liejuun, niin mitä sinun tulisi tehdä?
Riisuttuasi kengät jalastasi irrota nauhat tai avaa remmit kokonaan, jotta kengän sisäpuoli avautuisi. Täytä kengät sitten sanomalehtitupoilla tai pane niihin puiset lestit. Puhdista ulkopinnat sanomalehdillä tai vanhalla rievulla. Pane ne sitten kuivumaan johonkin suhteellisen viileään paikkaan. Älä koskaan pane niitä kuivumaan patterin tai tulen lähelle, sillä siitä tulisi halkeamia nahkaan. Kun ne ovat lähes kuivat, voit tarvita nahkasaippuaa puhdistustyön täydentämiseksi.
Kun kengät ovat puhtaat ja kuivat, ne voidaan käsitellä vettä hylkivällä silikonilla. Anna sen kuivua. Levitä sitten nahalle hyvää kenkävoidetta ja kiillota ne tavalliseen tapaan kiillotusvahalla. Kenkiesi pitäisi olla taas uuden veroiset!
Entäpä jos kenkiisi tulee tahroja, jotka eivät lähde vedellä ja saippualla? Ehkä niihin on tullut tervatahroja. Älä koskaan käytä alkoholia tai valkaisuaineita. Ne turmelevat nahkan. Käytä sen sijaan kuivapesunestettä, joka on tarkoitettu kankaita varten. Kasta vaatepala siihen ja hankaa tahroja kevyesti.
Mokkakengät voidaan puhdistaa hankaamalla niitä kevyesti mokkaharjalla, mutta hienorakeinen santapaperi poistaa tahrat paremmin.
Edellä mainittuja ehdotuksia noudattamalla saat kenkäsi säilymään edustavamman näköisinä ja kestämään kauemmin. Kenkien hoito tosiaan kannattaa.