Millaisia ratkaisuja tarjotaan?

KOSKA vankilat eivät yleensä paranna rikoksentekijöitä eivätkä ne varmastikaan ehkäise rikollisuuden leviämistä, niin mikä on edessä? Mitä tulisi tehdä sellaisille, jotka suorittavat rikoksia?

Viranomaisten, poliisin ja kadun miehen antamat vastaukset ovat ristiriitaisia. Heillä ei ole yhdenmukaista ratkaisumallia. Asiantuntijat itse ovat keskenään eri mieltä.

Ankarampaa vai lievempää?

Yksi ajatussuunta on lopettaa vankien ”hemmotteleminen”. Tämän kannan omaksuneet sanovat, että rangaistusten pitäisi olla paljon ankarampia.

Lontoossa ilmestyvä Times-lehti mainitsee Ison-Britannian Police Review -lehden sanovan, että ”on tullut aika hirttää, piestä tai näännyttää nälkään joitakin rikollisia tai tehdä heille jotakin muuta, jotta heidät saataisiin kärsimään”. Se sanoo ihmisten ”kyllästyvän” rikollisille osoitettavaan lempeyteen.

Jopa jotkut vangitkin myöntyvät ruumiinrangaistuksen käyttöön – sillä edellytyksellä, että se merkitsee tuomioitten lyhentämistä. Muuan Alcatrazin vankilassa ollut sanoi eräälle vankilavirkailijalle: ”Miehiä passitetaan vankilaan, kolmesta syystä: rangaistukseksi, heidän kasvattamisekseen yhteiskuntakelpoisiksi ja yleisön suojelemiseksi. Minun mielestäni nuo kaksi viimeistä joskus unohdetaan tuomioita langetettaessa. Jos mies viettää kolme, viisi tai kymmenen vuotta poissa perheensä ja ystäviensä parista, oikeudenmukaisen mutta repressiivisen kohtelun alaisena, selliin suljettuna, vailla kaikkia normaalin elämisen viehätyksiä ja pakotettuna noudattamaan yksitoikkoista päiväjärjestystä, niin eikö siinä ole liikaa?”

Mitä hän suosittelee? Tämä vanki sanoi: ”Luulen, että useimmat vangit vastaisivat kieltävästi vankilauudistukseen – he sanoisivat: ’Tehkää vain vankilat vaikeiksi, tehkää ne todella ankariksi, jopa raaoiksi, mutta tehkää tuomiosta lyhyt ja saattakaa se päätökseen.’ Kukaan ei ajattelisi ruoskia miestä päivää toisensa jälkeen, kuukautta toisensa jälkeen samasta rikoksesta. Vuosien vankeus on kuitenkin pahempaa.”

Jotkut ajattelevat kuitenkin aivan päinvastoin. He sanovat, että vankilaelämä on jo liiankin raakaa. He haluaisivat vankiloihin kulutettavan enemmän verorahoja, jotta ne saataisiin paikoiksi, missä vangit voisivat elää kunnon oloissa ja missä heille annettaisiin tuottoisaa, kannustavaa työtä tehtäväksi. He haluavat tehdä vangin osan helpommaksi, onnellisemmaksi.

Ilmeisesti asiasta ei päästä yksimielisyyteen. Mutta eräs seikka ei saisi jäädä meiltä huomaamatta. Viime vuosisatoina on kokeiltu lähes kaikkea vankiloihin liittyvää. Se, mitä jotkut suosittelevat nyt raakuuden lisäämisen tai vähentämisen suhteen, tuomioiden pidentämisen tai lyhentämisen suhteen, uudistamisen tai uudistamatta jättämisen suhteen, on jo aikaisemmin kokeiltu. Ja niissä on yleensä epäonnistuttu. Onko järkevää palata takaisin ja kokeilla uudelleen menneitä epäonnistumisia?

Itse vankilat asetetaan kyseenalaisiksi

Sen vuoksi jotkut asiantuntijat alkavat nyt asettaa koko vankilakäsitteen kyseenalaiseksi. He aprikoivat, pitäisikö valtavan enemmistön vankiloissa olevista edes olla niissä.

Kirja The Ethics of Punishment (Rangaistuksen etiikka) sanoo: ”Yli 150 vuotta kestäneen vankilauudistuksen jälkeen nykyisen liikkeen huomattava piirre on se, että se asettaa vangitsemisen kokonaisuudessaan epäilyksen alaiseksi ja etsii uusia ja sopivampia käsittelytapoja vankilan muurien ulkopuolella.”

Entinen vankilanjohtaja James Bennett sanoi vankilaelämästä: ”Se riistää miehet perheensä ja ystäviensä luota äärimmäisen pitkäksi aikaa. Se aiheuttaa elinkautisen häpeämerkin. Se sulkee heidät muutaman kolkon hehtaarin sisäpuolelle ja pakottaa omaksumaan yksitoikkoisen tuntiohjelman. Se pukee heidät halpoihin vanginvaatteisiin, joista on poistettu yksilöllisyys. Se tuhoaa heidän yksityiselämänsä ja telkee heidät sellaisten pariin, joita he saattaisivat inhota. Se riistää heiltä normaalit sukupuolisuhteet ja herättää houkutuksen homoseksuaalisuuteen. Vankeusrangaistus pahimmillaan merkitsee hienostunutta kidutusta, joka on paljon raaempaa kuin ruumiinrangaistus.”

Toiset ovat samaa mieltä. Eräs lakimies, joka oli vankilanjohtajien kokouksessa, kirjoittaa heidän näkemyksistään:

”Kukin mies johti suurta vankilalaitosta; kaikki olivat vanhoja tekijöitä alalla; kenenkään ’sydän ei vuotanut verta’, kukaan ei ollut ’heikko’ rikollisuudelle tai naiivi rikollisten suhteen.

”Kysyin vieressäni istuvalta vankilanjohtajalta, miten suuren määrän prosentuaalisesti hänen valvonnassaan olevista tarvitsi olla vankilassa. ’Minkä mittapuiden mukaan?’ hän kysyi. ’Yhteiskunnan suojelemiseksi henkilökohtaisilta vahingoilta’, vastasin. ’Suunnilleen 10–15 prosenttia’, hän sanoi. Kysyimme asiaa muiltakin huoneessa olleilta vankilanjohtajilta; kukaan ei ollut eri mieltä.

”Siitä pitäen olen aina tehnyt saman kysymyksen käydessäni lukuisissa vankiloissa ympäri maata ja ulkomailla. En ole koskaan saanut erilaista vastausta.”

Yhdysvaltain entisellä oikeusministerillä Ramsey Clarkilla on suuresti samanlainen näkemys. Hän korostaa ”filosofiaa välttää pidätystä aina kun se on mahdollista ehkäisytoimien, yhteiskunnallisen hoitotoiminnan ja valvontajärjestelyn kautta”.

Näin ollen vuosien kokeilun ja epäonnistumisen jälkeen yhä useammat viranomaiset tulevat nyt siihen johtopäätökseen, että vankilat eivät ehkäise rikollisuutta eivätkä paranna rikoksentekijöitä. Ne eivät todellakaan täytä odotuksia, ja siksi tarvitaan jotain muuta. Mutta siitä, minkä tulisi olla mittapuuna järjestettäessä jotain niiden tilalle, ei ole päästy lainkaan yksimielisyyteen. Sen sijaan vallitsee aatteiden sekasorto.

Asiaan liittyy enemmän

Ei tulisi kuitenkaan hätäisesti tehdä sitä johtopäätöstä, että vankiloiden epäonnistuminen yleensä on rikollisuuden räjähdysmäisen kasvun perussyy. Niin ei ole asia, vaikka vankiloiden epäonnistuminen pahentaa ennestäänkin huonoa tilannetta.

Asiaan liittyy paljon olennaisempaa. Ihmiskuntaa yleensä vaivaa eräs perussairaus. Vankiloiden täyttyminen on vain heijastuma tästä yhteiskunnan sairaudesta.

Pitkän aikaa, varsinkin ensimmäisestä maailmansodasta lähtien, kansat ovat olleet epäedullisen vaikutuksen kyllästämiä. On esiintynyt joukkoväkivaltaa ja joukkotuhoa sodankäynnissä, rotuennakkoluuloa, laajenevaa slummiutumista, köyhyyttä ja itsekkyyttä sekä ulkokultaisuutta poliittisen, uskonnollisen ja talouselämän korkeimmilla tasoilla. Suvaitsevat opetukset moraalin suhteen ovat lisäksi jäytäneet korkeita periaatteita ja edistäneet rikollisia taipumuksia.

Raamattu sanoo sattuvasti, että ihminen niittää sitä, mitä hän kylvää. Kun tuollaiset epäedulliset vaikutukset ovat pommittaneet ihmisten mieltä nyt jo yli puolen vuosisadan ajan, ei tulisi olla hämmästyttävää, että nyt korjataan jättiläismäistä lainrikkojien satoa.

Lisäksi Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemassa raportissa huomautetaan, ”että 75 prosenttia kaikista ryöstöjen takia pidätetyistä oli alle 25-vuotiaita”. Se osoittaa, että heistä ”33 prosenttia oli nuoria henkilöitä”. Näin ollen monet nuoret suorittavat rikoksia ennen kuin he ovat edes nähneet vankilan sisäpuolta. Vankilaelämää ei siis voida sanoa suurimmaksi syylliseksi rikollisuuden kasvuun. Yhteiskunnassa olevat puutteet synnyttävät sitä.

Rikollisuuteen osallisia ja sitä kannattavia ei myöskään ole vain muutamia. Vastuu lepää suurimmaksi osaksi väestön hartioilla. Järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva entinen neuvoa-antava puheenjohtaja Ralph Salerno sanoi puhuessaan kanadalaiselle kuulijakunnalle:

”Ihmiset, jotka lyövät vetoa ja suosivat yhteen liittyneiden rikollisten henkilöiden tarjoamia tavaroita ja palveluksia, ovat samoja ihmisiä, jotka mielipidetutkimuksessa sanovat teille ja minulle haluavansa lakia ja järjestystä ja oikeutta.

”[Haluatteko] lopettaa järjestäytyneen rikollisuuden huomenaamuna kello 8? Pankaa te jokainen kanadalainen lopettamaan järjestäytyneen rikollisuuden laittomien toimintojen tukeminen ja minä panen jokaisen amerikkalaisen menettelemään samoin, niin se lakkaa toimimasta. Ei siihen tarvita poliiseja. Siihen tarvitaan rehellisiä kansalaisia. On tarpeellista hyökätä ulkokultaisuutta vastaan.”

Näin ollen uudistuspyrkimykset vankiloiden sisäpuolella epäonnistuvat aivan samasta syystä kuin rikolliset lisääntyvät vankilan ulkopuolella: maailman opetukset, asenteet ja toiminnat estävät terveitten ajatusten luomisen. Ei voida realistisesti odottaa, että vankilauudistukset tehoavat tai että rikollisuus vähenee, kun otetaan huomioon, millaista henkistä ravintoa ihmiset nykyään saavat. Mikä on vastaus? Mitä voidaan tehdä itse vankiloiden suhteen? Tehdäänkö koskaan mitään niiden olosuhteiden suhteen, jotka kasvattavat lainrikkojia?

[Huomioteksti s. 10]

ERÄITÄ RIKOLLISUUDEN PÄÄSYITÄ

Joukkoväkivalta sodankäynnissä, rotuennakkoluulo, slummit, köyhyys, poliittinen ja uskonnollinen ulkokultaisuus ja suvaitsevat opetukset

[Tekstiruutu s. 12]

SUOJELU RIKOLLISUUTTA VASTAAN ON KALLISTA

Suomessa on suunnilleen 7300 poliisia. Vuosittaiset kustannukset kokonaisuudessaan ylittävät 100000000 markkaa, mihin summaan eivät sisälly tuomareitten ja vankilahenkilökunnan palkat eivätkä rakennusten ja tarvikkeitten kustannukset. Yhden poliisin alkupalkka monissa kaupungeissa on nyt suunnilleen 14800 markkaa vuodessa.

[Kuva s. 11]

Entinen vankilanjohtaja sanoo: ”Vankeusrangaistus pahimmillaan merkitsee hienostunutta kidutusta, joka on paljon raaempaa kuin ruumiinrangaistus”