Mikä on vastaus?

VANKILAT täyttyvät täyttymistään, ja rikollisuus lisääntyy. Miten ilmeistä onkaan, että jotakin muuta täytyy tehdä. Mutta mitä?

Useita seikkoja on otettava huomioon. Yksi on ihmisten vaikutuspiirissä. Toinen on heidän valtansa ulkopuolella, mutta se toteutuu varmasti.

Mitä muutoksia esimerkiksi ihmiset ja hallitukset voisivat tehdä, jos he olisivat halukkaita?

Yhdenmukaista oikeutta tarvitaan

Eräs seikka, jonka he voisivat muuttaa, on nykyään vallitseva yhdenmukaisuuden puute. Rangaistus jostain rikkomuksesta yhdessä paikassa ei ole aina sama kuin toisessa paikassa. Se vähentää kunnioitusta lakia kohtaan ja katkeroittaa rikoksentekijöitä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa raiskaajan sanotaan Connecticutin osavaltiossa saavan keskimäärin vuoden ja yhdeksän kuukauden vapausrangaistuksen. Mutta osavaltion rajan toisella puolella New Yorkin osavaltiossa rangaistuksen pituuden sanotaan olevan keskimäärin neljä vuotta ja kaksi kuukautta. Tappaja on Texasissa vankilassa keskimäärin kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Mutta Ohiossa samanlainen rikoksentekijä on vankilassa yleensä viisitoista vuotta ja kaksi kuukautta.

Eräs 32-vuotias työtön mies, jonka vaimolle oli juuri sattunut keskenmeno, väärensi 58,40 dollarin [noin 240 markan] šekin. Hänellä ei ollut mitään aikaisempaa merkintää poliisien kirjoissa ja hän oli kunniallisesti palveluksesta vapautettu sotaveteraani. Tuomari passitti hänet viideksitoista vuodeksi vankilaan. Samana vuonna eräs toinen 32-vuotias, myös työtön mies, väärensi 35,20 dollarin [noin 145 markan] šekin. Hän oli kuitenkin ollut vankilassa kahdesti aikaisemmin, kerran kuusi kuukautta vaimonsa ja lapsensa elatuksen laiminlyönnistä. Kuitenkin tätä juttua käsitellyt tuomari tuomitsi hänet vankilaan vain 30 päiväksi. Paremman entisyyden omaava mies sai suunnilleen 180 kertaa ankaramman rangaistuksen!

Atlantassa eräs keski-ikäinen luottoyhtymän rahastonhoitaja tuomittiin vain 117 päiväksi 24000 dollarin [noin 100000 markan] kavaltamisesta. Vankilassa hän tapasi toisen ikäisensä kavaltajan, jolla ei ollut aikaisempaa merkintää poliisien kirjoissa, jolla oli hyvä kotielämä mutta joka kärsi kahdenkymmenen vuoden vapausrangaistusta ja sen jälkeen hänellä oli viiden vuoden valvonta-aika. Eräs striptease-esiintyjä Texasissa sai viidentoista vuoden vankilatuomion marihuanan hallussapidosta. Mutta kolmelle lääkeyhtiön tiedemiehelle, jotka tunnustivat syyllistyneensä satoja ihmisiä vahingoittaneeseen lääkkeeseen liittyvien tosiseikkojen väärentämiseen, annettiin ehdonalainen kuuden kuukauden tuomio.

Tällaiset tapaukset valaisevat, miten tarpeellista lain on olla yhdenmukainen ja oikeudenmukainen ja sellainen, että se ottaa huomioon rikoksentekijöiden entisyyden. Mutta sellaista oikeudenmukaisuutta, sellaista yhdenmukaista oikeutta ei ole missään näköpiirissä ihmisen kannalta katsoen.

Entä uhrit?

Eräs peruspiirre, joka melkein täysin puuttuu rikollisten kohtelusta, on heidän uhriensa ottaminen huomioon. Joku voidaan tehdä raajarikoksi, ryöstää tai raiskata tai häneltä voidaan ottaa petoksella jotakin, ja kuitenkin hyvin vähän tehdään uhrin hyvittämiseksi. Sen sijaan rikoksentekijälle annetaan vankilatuomio, ja myöhemmin myötätunnon paino näyttää siirtyvän rikollisen puolelle, jolloin viaton uhri usein unohdetaan.

Mikä vaihtoehto on olemassa tälle tasapainottomalle asiaintilalle? Asianajaja Ronald Goldfarb Washingtonista (D.C.) esittää seuraavaa:

”Ohjelma, joka takaa täyden hyvityksen uhrille, on huomioon otettava vaihtoehto vankeudelle. Yli 80 prosenttia rikoksista liittyy omaisuuteen, eikä rikoksentekijän rankaiseminen paljon suojele uhria tai paranna häntä.

”Useimmissa tapauksissa minusta näyttää siltä, että yksi asia, mitä esimerkiksi varkaan uhri haluaa ja yhteiskunta yleensä haluaa yhteisen mielenrauhan saamiseksi, on uhrin hyvittäminen.

”Jos joku varastaa minulta sata dollaria, minua ei suurestikaan hyödytä se, jos varas lähetetään vankilaan vuodeksi. Haluaisin mieluummin sata dollariani takaisin, ehkä hieman enemmänkin vaivannäköni korvaamiseksi.”

Millaista menettelyä hän ehdottaa, jollei rikollisella ole lainkaan rahaa? Hän sanoo: ”Rahaton rikollinen voitaisiin määrätä yleisiin töihin ansaitsemaan rahaa rikoksensa kustannusten maksamiseksi. Tavallisuudesta poikkeavalta rikoksentekijältä saatettaisiin riistää oikeus tehdä työtä vankilan ulkopuolella valvonnan alaisena, mutta häntäkin tulisi vaatia työskentelemään vankilassa, jotta hän voisi maksaa korvauksen uhrilleen.”

Voitaisiinko sellaista järjestelmää soveltaa joihinkin nyt vankilassa oleviin? Näyttää siltä, että voitaisiin, koska useimmat eivät ole ns. ’paatuneita’ rikollisia. Vankilanjohtaja Bennett sanoikin:

”Yksi väärä käsitys vankiloista on se, että ne ovat täynnä sadistisia murhaajia, epätoivoisia rosvoja, haaveellisia murtovarkaita ja ovelia huijareita. Itse asiassa suurrikollisia ei ole enempää kuin yksi kymmenestä . . .

”Muut ovat . . . [pikkurikollisia], eikä tyypillinen vanki ole koskaan saanut 50 dollaria [200 mk] enempää yhdestä rikoksesta. Hän on nuori varas, joka autollaan ajaa etsimään Eldoradoaan, tai typerys, joka asettuu alttiiksi vaaralle joutua kymmeneksi vuodeksi vankeuteen saadakseen kymmenen dollaria [40 mk] apteekin kassakoneesta.”

Yhä useampien viranomaisten mielestä monia noista vangeista ei olisi tarvinnut panna lainkaan vankilaan, yhteiskunnan joutumatta silti vaaraan. Itse asiassa jotkut tämänkaltaisista vangeista ovat jo työsiirtolajärjestelmässä, jota Ruotsi ja muutamat muut maat ovat kokeilleet. Näissä laitoksissa ei ole muureja, ristikkoja eikä partioivia aseellisia vartijoita. Vangit noudattavat kunniasanajärjestelmää ja ilmoittautuvat huoneeseensa työn jälkeen. Jos sellaisten vankien työ yhdistettäisiin uhrin hyvittämiseen, niin joidenkin asiantuntijoiden mielestä useimmat vankilat voitaisiin käytännöllisesti katsoen tyhjentää. Heidän mielestään vain paatuneen rikollisen pitäminen vankilassa olisi tarpeellista.

Onko koskaan ollut aikaa, jolloin kokonainen kansakunta olisi käyttänyt samanlaista järjestelmää rikoksentekijän suorittaessa hyvityksen vankeuden sijasta? On. Oliko se käyttökelpoinen? Oli. Muinainen Israel käytti sitä kansallisessa mitassa.

Miten Israelin laki toimi

Jumala antoi muinaista Israelia hallinneet lait Mooseksen kautta. Koska Jumala on tehnyt ihmisen, niin hän varmasti tietää parhaiten, mitä menettelyä tulisi noudattaa ihmisen toiminnan koko alalla, myös rikoksentekijöiden kohtelussa.

Kuten aikaisemmin on mainittu, Jumalan Mooseksen kautta antaman lain mukaan ei ketään tuomittu vankeuteen. Se määräsi muita tarkoin määriteltyjä rangaistuksia rikoksista. Omaisuusrikoksia, esimerkiksi varkautta, hävitystä tai petosta ei koskaan käsitelty vangitsemalla rikoksentekijä. Sen sijaan perusrangaistus oli hyvittäminen uhreille.

Jos esimerkiksi joku varasti härän tai lampaan, ja hänet saatiin kiinni eläimen kanssa, hänen piti hyvittää antamalla uhrille kaksi härkää tai kaksi lammasta. Rangaistus oli kaksi kertaa varkauden tai aiheutetun vahingon määrä. Jos varas oli jo teurastanut tai myynyt härän tai lampaan, silloin hyvitys suureni: härästä hänen piti maksaa takaisin viisi härkää, lampaasta neljä lammasta. Jos varasti jotain muuta kuin karjaa, piti maksaa kaksinkertainen hyvitys. – 2. Moos. 22:1–9.

Mutta entä jos rikoksentekijä ei voinut suorittaa hyvitystä varkaudesta? Silloin hänet myytiin orjuuteen ja hinta käytettiin hyvitykseksi. Hän palveli isäntäänsä, kunnes oli suorittanut velkansa. Laki kuitenkin vaati, että häntä piti orjana kohdella huomaavaisesti palkattuna työläisenä. Näin uhri sai hyvityksen ja samoin sekin, joka maksoi orjasta, koska hän sai työtä sen edestä. – 2. Moos. 22:3.

Nykyään henkilö, joka pahoinpitelee toista, saa joko vankeusrangaistuksen tai ehdollisen rangaistuksen valvontamääräyksin. Mutta hänen uhrinsa saattaa joutua olemaan poissa työstä viikkoja tai kuukausia. Kuka maksaa uhrin laskut, kun hän itse ei siihen kykene? Ei rikoksentekijä. Joissakin paikoin uhrilla ei ehkä ole minkäänlaisia tuloja, ja niin hänestä tulee taakka yhteiskunnalle.

Mutta Jumalan muinaiselle Israelille antaman lain alaisuudessa rikoksentekijän piti hyvittää uhrille tämän menettämä työaika: ”Jos miehet riitelevät keskenänsä ja toinen lyö toista kivellä tai nyrkillä, mutta tämä ei kuole, vaan joutuu vuoteen omaksi, niin . . . lyöjä . . . korvatkoon ainoastaan hänen sairastamisaikansa ja pitäköön huolta hänen paranemisestaan.” – 2. Moos. 21:18, 19.

Tämä ei merkitse sitä, että täsmälleen samoja menetelmiä voitaisiin käyttää nykyisessä monimutkaisessa ja hämmennyttävässä asiaintilassa. Mutta varmasti jokin menetelmä, jolla rikoksentekijä hyvittäisi uhrille, olisi parempi kuin rikoksentekijän saama vankeusrangaistus ja se, että uhri jää ilman hyvitystä, kuten nyt on asian laita.

Entä kuolemanrangaistus?

Nykyisen suuntauksen mukaan pyritään poistamaan kuolemanrangaistus jopa paatuneilta murhaajilta. Sen sijaan syylliset vangitaan.

Kuitenkin jotkut vapautetaan muutaman vuoden vankeuden jälkeen. Joskus he tappavat jälleen. Ranskan presidentti Pompidou kertoi hiljattain tapauksesta, jolloin eräässä Ranskan vankilassa vangit tappoivat kaksi panttivankia. Hän käytti tilaisuutta kertoakseen miehestä, joka oli surmannut vaimonsa ja oli vankeusajan ’mallivanki’. Hänet vapautettiin, hän meni naimisiin vankilan sosiaalityöntekijän kanssa – ja surmasi hänet kaksi vuotta myöhemmin.

Eräs toinen surmaaja kerskui, että hän oli murhannut 22 ihmistä. Hän vannoi murhaavansa vanginvartijan, jotta luku nousisi 23:een. Ollessaan vankilassa Leavenworthissa Kansasissa Yhdysvalloissa hän toteutti uhkauksensa. Hän surmasi erään vartijan. Jälleen viaton uhri oli kuollut.

Aivan liian usein kaava on sama. Vapaaksi päästetyt murhaajat tappavat uudelleen. Ja aivan liian usein viattomat ensimmäiset uhrit samoin kuin viattomat myöhemmät uhrit unohtuvat, kun murhaajalle osoitetaan väärää myötätuntoa.

Mikä oli Jumalan laki muinaiselle Israelille sellaisista rikoksista? Tuomittu murhaaja surmattiin poikkeuksetta. Se oli sekä rangaistus että pelote. Eikä asiassa ollut mitään epäselvyyttä. Eri oikeusistuimet eivät tehneet erilaisia ratkaisuja. Asia käsiteltiin yhdenmukaisesti kaikkialla maassa, koska samat lait soveltuivat kaikkialla. – 2. Moos. 12:49.

Näin ollen muinaisessa Israelissa ei olisi koskaan ollut mahdollisuutta, että murhaajat olisi vapautettu surmaamaan toisia viattomia ihmisiä. He, syylliset, joita laki oli ennalta varoittanut elämän kallisarvoisuudesta Jumalan silmissä, joutuivat maksamaan hinnan.

Tahattomia tappajia käsiteltiin eri tavalla, vaikkei heitäkään pantu vankilaan. Mutta koska he olivat riistäneet hengen, heitä vaadittiin elämään tietty ajanjakso tarkoitusta varten varatuilla alueilla. Siellä he voivat suorittaa normaaleja elämäntoimintoja, mutta he eivät voineet poistua sieltä kuolemanrangaistuksen uhalla. Heille asetettiin rajoitus, koska he olivat riistäneet ihmisen hengen, mutta heille sallittiin armollinen järjestely, koska teko oli ollut tahaton. – 4. Moos. 35:6–32.

On myös kiinnostavaa, miten parantumattomia rikollisia käsiteltiin Israelissa silloinkin, kun heidän rikoksensa ei alun perin olisi vaatinut kuolemanrangaistusta. Jos jotkut tahallaan kieltäytyivät noudattamasta lakia, jos he olivat parantumattomia, heidät surmattiin. Tällä tavoin saavutettiin kaksi tavoitetta. 5. Moos. 17:12, 13 sanookin: ”Poista [teloittamalla] paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulkoon sen ja peljätköön, niin ettei kukaan enää olisi niin julkea.” Katumattomat rikolliset todella ’poistettiin’, teloitettiin. Se oli rangaistus, pelote ja myös suoja niille viattomille, jotka halusivat viettää lainkuuliaista elämää.

Muinaisessa Israelissa ei siis ollut vankeusrangaistuksia. Kalliit vankilat ja niiden ylläpitämiseksi tarvittavat suunnattomat verot olivat tuntemattomia. Ja niin kauan kuin hallitsijat ja kansa tottelivat näitä lakeja, kansa menestyi. Mutta kun kansa ei kunnioittanut eikä pitänyt voimassa noita Jumalan lakeja, se alkoi rappeutua laittomuuteen. Lopulta rappeutuminen johti kansan tuhoon.

Pysyvä parantaminen

Todellisen parantamisen avain on kasvatus. Mikä kasvatus? Kasvatus oikeaan elämäntapaan, oikeaan moraaliin ja oikeisiin asenteisiin. Kuka voi taata, että jokin kasvatuskaava on oikea, paras ihmisille? Vain Jumalalta tuleva opetus voisi olla sellaista.

Tämä ei merkitse sitä, että meidän pitäisi odottaa kansojen nykyään omaksuvan muinaisessa Israelissa käytetyt järjestelyt rikoksentekijöiden käsittelyssä. Mikään niistä ei alistu Jumalan hallintoon. Siksi ei voida odottaa, että ne noudattaisivat Jumalan lakeja ja periaatteita täysin. Mutta mitä tarkemmin ne niitä noudattavat, sitä oikeudenmukaisempaa ja inhimillisempää niiden lain täytäntöönpano on ja sitä tehokkaammin se ehkäisee rikollisuutta.

Joka tapauksessa todellinen parantaminen jopa tässä turmeltuneessa asiainjärjestelmässä on mahdollista yksilön suhteen. Nykyään on ihmisiä, jotka todella tekevät mielenmuutoksen, joka aikaansaa oikeaa ajattelua ja käytöstä. Miten tuo muutos tapahtuu? Noudattamalla Raamatun neuvoa: ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” – Room. 12:2.

Jopa entiset rikollisetkin ovat tehneet näin. He ovat parantuneet täysin tutkimalla Jumalan lakeja, jotka on merkitty muistiin hänen Sanaansa Raamattuun. Jumalan suositteleman paremman elämäntavan omaksuminen on tehnyt heistä lainkuuliaisia ja hyödyllisiä yhteiskunnalle.

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset joukoittain menettelisivät siten? Meidän ei tarvitse aprikoida sitä. Se ei ole vain teoreettinen kysymys. Suuret joukot ihmisiä todellisuudessa tekevät siten nykyään’! Jehovan todistajat, joita on 207 maassa kaikkialla maailmassa yli 1500000, ovat omaksuneet Jumalan antamat paremmat elämänohjeet. He voivat todistaa, että ne ovat tehokkaat ja käytännölliset. Ja yksi todiste tästä on se, että ihmisyhteisönä Jehovan todistajat havaitsevat rivinsä käytännöllisesti katsoen vapaiksi rikollisuudesta. Se on yksi syy siihen, miksi sadattuhannet ihmiset ovat liittyneet heihin viime vuosina ja miksi jatkuvasti tapahtuu niin.

Mutta Jehovan todistajat suhtautuvat asioihin realistisesti. He tietävät, että tämä asiainjärjestelmä kokonaisuudessaan ei ole parannettavissa. Siksi he eivät suinkaan odota käännyttävänsä maailmaa, niin että jokainen omaksuisi Jumalan ihmisille antamat käyttäytymisohjeet. Itse asiassa Jumala itse on säätänyt lopun tälle laittomalle asiainjärjestelmälle. Historia hänen menettelyistään ihmisten suhteen sisältää myös tämän profeetallisen takuun: ”Pahat hävitetään, . . . Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” – Ps. 37:9, 29.

Pian tulee aika, jolloin Jumala lopettaa tämän järjestelmän. Silloin hän riistää kaiken vallan ihmishallituksilta. (Dan. 2:44) Siten niiden ristiriitaiset lakikokoelmat häviävät yhdellä nopealla iskulla.

Sen jälkeen vain Jumalan lait hallitsevat ihmisiä. Nuo lait ovat oikeudenmukaiset, rakkaudelliset ja yhdenmukaiset ja perustuvat paitsi muinaiselle Israelille annetun lain ihanteisiin myös Jeesuksen opettaman kristillisyyden periaatteisiin. Rakkaudellinen mutta luja ja turmeltumaton hallitus, Kristuksen hallitsema Jumalan taivaallinen valtakunta, se, jota kristittyjä on opetettu rukoilemaan, saattaa voimaan Jumalan parhaat mittapuut. – Matt. 6:10.

Tuossa uudessa järjestyksessä jokaiselle asukkaalle opetetaan Jumalan parhaat lait. Silloin pitää paikkansa paremmin kuin koskaan ennen se, että ”maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren”. (Jes. 11:9) Mitä siitä seuraa? Uuden järjestyksen lainkuuliaiset asukkaat todella ”iloitsevat suuresta rauhasta”. – Ps. 37:11.

Onko tuossa uudessa järjestyksessä oleva vankiloita? Ei, vaan sen sijaan me saatamme olettaa, että kaikista rikoksista huolehditaan samalla tavalla kuin muinaisessa Israelissa, käyttämättä vankiloita. Sen vuoksi ne, jotka luottavat Jumalan lupauksiin ja elävät jo nyt hänen lakiensa mukaan, epäilemättä näkevät ajan, jolloin vankilat häviävät maan päältä.

[Kaavio s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

ESIMERKKEJÄ MOOSEKSEN LAIN ALAISUUDESTA

RIKOS HYVITYS

YHDEN LAMPAAN VARASTAMINEN KAKSI LAMMASTA

MURHA KUOLEMANRANGAISTUS

(TAVALLISESTI KIVITTÄMÄLLÄ)

PARANTUMATON RIKOLLINEN KUOLEMANRANGAISTUS

[Kuva s. 14]

Mitä hyvitystä uhri saa rikolliselta?