Olin afrikkalainen ”kylätohtori”
Kerrottu ”Herätkää!”-lehden Liberian-kirjeenvaihtajalle
AFRIKKALAINEN ”kylätohtori” ei ole mikään tavallinen lääkäri. Tiedän sen, koska olin yksi heistä.
Ihmisillä oli tapana tulla luokseni, koska he halusivat kostaa todellisille tai kuvitelluille vihollisilleen. Minä päätin rangaistuksesta ja panin sen täytäntöön taikakeinoin. Erikoistuin ennustelemiseen ja valmistin ”lääkkeitä” suojellakseni ihmisiä ”kuolleilta hengiltä” tai niiltä, jotka yrittivät tuottaa onnettomuutta heille.
Vuosia ennen kuin ryhdyin harjoittamaan ennustamista, aloin käydä säännöllisesti eräässä kristikunnan kirkoista ja menin myöhemmin uskonnolliseen lähetyskouluun. Miksi? Ollessani toisellakymmenellä setäni vei minut erääseen kirkkoon Monroviassa. Hän selitti, että ne, jotka eivät käy kirkossa, joutuisivat helvettiin, missä ensin palaisivat sormenpäät, sitten käsivarret vuoron perään, sen jälkeen muut jäsenet ja lopulta koko vartalo. Tämän jälkeen Jumala järjestäisi niin, että palaminen alkaisi taas alusta ja toistuisi loputtomasti, hän sanoi.
Pelkäsin palamista. Sen vuoksi kävin kirkossa niin kuin monet muutkin. Mutta kirkossa käyminen ei muuttanut minua kovin paljoa. Todellinen uskontoni oli yhä esi-isieni ”henkien” palvonta.
Kirkkoni yritykset saada minut lopettamaan ”henkien” palvominen epäonnistuivat. Miksi? Kirkko ei opettanut, että kuolleet eivät ole elossa eivätkä voi ottaa vastaan sellaista palvontaa. Ei, kirkko sanoi toisin. Minulle opetettiin, että jokaisella ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyi elossa ruumiin kuoleman jälkeen. Tämä vain vahvisti uskoani siihen, että esi-isäni olivat elossa ja että heitä tarvitsi lepyttää. Päättelin, että ei-kristityt sukulaiseni eivät loppujen lopuksi olleet kaukana totuudesta.
Miten tulin ”kylätohtoriksi”
En valitettavasti osannut itse lukea Raamattua nähdäkseni, mitä se sanoi Jumalasta ja hänen menettelytavoistaan. Vasta kun olin 20-vuotias, holhoojani taipui vuosia kestäneeseen anomiseen ja lähetti minut kouluun. Kolmen vuoden kuluttua minun oli pakko lähteä sairastuneen holhoojani kanssa maani ”kylätohtoreiden” keskuspaikkaan. Siellä suoritin kurssin ”kylätohtorin” ammatin oppimiseksi. Siihen sisältyi taito valmistaa myrkkyjä puiden kaarnasta, lehdistä ja alligaattorien sapesta ja käyttää niitä. Tämä tieto oli tärkeä ”kylätohtorille”, jonka asiakkaat halusivat kostoa vihollisille.
Kun ”kylätohtori” on kuullut valituksen, hän päättää, onko rangaistus ansaittua ja missä määrin. Sellaiseksi ”tohtoriksi” valmistumiseni ei vaivannut omaatuntoani huolimatta siitä, että olin käynyt useita vuosia kirkossa. Uskoin, ettei Jumala ainoastaan sallinut ”kylätohtorin” suorittaa työtään koston jakamiseksi vaan antoi myös hänelle kyvyn tehdä niin.
Ennusteleminen oli toinen ammattini hallitsemisen vaatimus. Ennustelemismenetelmiin kuului ruukussa olevaan veteen tai peiliin katsominen. Suojaksi kuolleita henkiä tai pahoja ihmisiä vastaan opin sekoittamaan erilaisia ”lääkkeitä”. Usein niitä pantiin pulloon ja haudattiin talon kynnyksen alle niin, että vain pullon yläosa näkyi.
Eräänä päivänä koko omaisuuteni paloi, kun tuli hävitti kylän. Masennukseni muuttui hämmästykseksi, kun minulle sanottiin, että tämä oli merkki hengiltä voimani lisääntymisestä. Seuraavana päivänä kylätohtoreiden päällikkö antoi minulle sormuksen ja sanoi minulle luottamuksellisesti: ”Jos panet tämän sormeesi ja alat hangata sitä, olet näkymätön kenelle tahansa vieressäsi seisovalle. Tässä ovat sormuksen lait: älä katso aurinkoa keskipäivän aikaan; älä syö sipulia!”
Ensimmäisen kerran kun yritin hangata sormusta, ihmiset kulkivat ohitseni ikään kuin en olisi ollutkaan heidän lähellään. Mutta toisen kerran olin suuresti pettynyt. Se, joka uskoi minulle sormuksen, selitti: ”Se ei voi vaikuttaa aina, mutta se on nopea tapa ansaita rahaa. Näytän sinulle, miten se käy.” Sen jälkeen toimitin maksusta sormuksia henkilön tekemiseksi näkymättömäksi sekä sormuksia valtaa ja asemaa etsiville kunnianhimoisille miehille.
Erään kerran tein sormuksen eräälle heimopäällikölle, ja hän maksoi minulle 32 dollaria (132 markkaa) vakuuttuneena siitä, että se tekisi hänet näkymättömäksi ja että hän voisi olla aina päällikkönä. Mutta kerran kun sormus ei näyttänyt vaikuttavan hänen hyväkseen, sanoin vain hänelle, että sormuksen henki oli tilapäisesti käymässä maapallon toisissa osissa.
Epävarmuutta ja sekaannusta
Kun olin 24-vuotias, päätin mennä takaisin kouluun. Vanhempani vastustivat ajatusta, mutta minua ei puhuttu ympäri. Ilmoittauduin uskonnolliseen lähetysaseman kouluun, ja vaikka oppilaat, jotka olivat vielä lapsia, nauroivat minulle, opettaja rohkaisi minua: ”Yritä parhaasi. Olin yhtä iso kuin sinäkin, kun kävin koulua. Nyt opetan sinua.”
Raamattutunnilla minulle sanottiin: ”On väärin rangaista ketään siitä, että hän on tehnyt sinulle vääryyttä, tai vahingoittaa häntä kylätohtorin konsteilla.” Puolustin vakaumustani, että ”kylätohtori” oli itse asiassa Jumalan välikappale pahan kostamiseksi pahalla, ja sanoin: ”Koska Jumala rankaisee ihmisiä, kun he tekevät väärin häntä kohtaan, niin me noudatamme vain hänen esimerkkiään ja rankaisemme ihmisiä, kun he tekevät väärin meitä kohtaan.” Mutta opettaja väitti: ”Meidän ei tule tehdä sitä. Se on Jumalan asia.” Siitä huolimatta ajattelin itsekseni, että jos se oli totta, niin miksi Jumala pani ”lääkkeen” tehoamaan? Sitä ei selitetty.
Mutta epävarmuuteni muuttui hämmennykseksi, kun yritin ymmärtää kolminaisuusoppia. Tiedusteluuni, miten kolme jumalaa voi olla yhdessä, minulle sanottiin, etten voinut ymmärtää tätä salaisuutta. Tyytymättömänä kysyin, miten oli mahdollista, että ”Isä” ymmärsi sen, mutta eivät muut meistä. ”Saat vastauksen huomenna”, oli vastaus. Mutta seuraavana päivänä minua vain rangaistiin ja uhattiin erottamisella, jos tekisin vielä sellaisia kysymyksiä.
Lähetysaseman koulussa minulle opetettiin, ettei ollut väärin sotia, sillä kristityt olivat puolustautuneet menneisyydessä, ja heidän täytyy jatkuvasti tehdä niin. Siitä, mitä opin tuossa koulussa, käsitin, että Jumala asettuu jommallekummalle puolelle taisteluissa ja kilpailuissa, ja siitä syystä meitä kehotettiin rukoilemaan voittoa jalkapallo-ottelussa. Ja kun me voitimme, me iloitsimme vakuuttuneina siitä, että Jumala oli ollut meidän puolellamme.
Noina vuosina uhrasin jatkuvasti taikakaluilleni hankaamalla niitä uhrin, tavallisesti kananpojan, verellä. Kävin kirkon jumalanpalveluksissa, mutta kuitenkin panin luottamukseni taikakaluihin ja taikuuteen. Vaikka olin saanut vuosien ajan kirkollista opetusta, ajattelin yhä, ettei minkään muun avulla voitu ratkaista niin hyvin elämän ongelmia kuin ”kylätohtorin” harjoittaman ”afrikkalaisen tieteen” avulla.
Vihdoinkin totuus
Vuonna 1956 hankin kirjallisuutta eräältä Jehovan kristityltä todistajalta Voinjamassa. Siitä luin, että spiritismin harjoittaminen, mihin kuuluu ennusteleminen, taikuus, velhous ja toisten manaaminen loitsuilla, on väärin 5. Moos. 18:10–12:n ja Ilm. 21:8:n mukaan. Lisäselityksen saamiseksi menin tapaamaan tuota todistajaa. Hän selitti minulle, että taikakaluihin turvautumiseni oli spiritismiä ja Raamatun tuomitsemaa. Opin Raamatusta, että Jumala vastustaa kaikkia ennustelun ja taikuuden muotoja. Todistajan seuraavat sanat hämmästyttivät minua: ’Ketkään, jotka jatkuvasti harjoittavat sellaista, eivät säily ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa”, jota kutsutaan Harmagedoniksi, eivätkä he elä loistoisassa uudessa asiainjärjestelmässä!’ – Ilm. 16:14, 16, Um.
Tämä todistaja antoi minulle sitten vastaukset Raamatusta moniin muihin kysymyksiin, joita minulla oli. Aloin nähdä ensimmäisen kerran, että ”tämän asiainjärjestelmän jumala” on Saatana ja että niin kutsutut kristillisetkin kirkot olivat joutuneet hänen vaikutuksensa alaisiksi. (2. Kor. 4:4, Um) Tosi totuus oli Raamatussa. Minun tarvitsi tutkia sitä päästäkseni vapaaksi Saatanan ansoista. Olin todellisuudessa palvellut Saatanaa ja hänen demonienkeleitään. – Ilm. 12:7–9.
Kaiken tämän aiheuttama järkytys – se, että ”kylätohtorina” olin ollut Saatanan harhaan johtama – oli niin suuri, että saatoin tuskin ajatella mitään muuta seuraavina kahtena viikkona. Tuon ajan kuluttua olin tehnyt valintani. Varhain eräänä aamuna ennen päivän koittoa keräsin kaikki taikakaluni ja suuresti arvostamani taikasormukseni. Pakattuani ne kaikki laukkuun heitin sen jokeen. Kukaan ei ollut paikkeilla, mutta tiesin, että tosi Jumala Jehova tarkkaili. – Sananl. 15:3.
Olin raivoissani siitä, että kirkkojärjestelmät olivat pettäneet minut taikauskoon ja demonismiin väärillä opetuksillaan siitä, että ihmisellä on kuolematon sielu. Tämä väärä opetus oli perustana typerälle kuolleitten henkien pelolleni. (Hes. 18:4) Ja miten iloinen olinkaan saadessani tietää, että Raamattu ei opeta salaperäistä kolminaisuusoppia! Raamatusta saatoin nyt nähdä, että Jehova on yksi Jumala, että Jeesus Kristus on todella hänen Poikansa ja että pyhä henki on Jumalan näkymätön toimiva voima. – 1. Kor. 8:6; Matt. 16:16, 17; Apt. 1:8; 2:2–4, 16, 17.
Sitten järjestettiin niin, että eräs todistaja alkoi käydä tutkimassa Raamattua kanssani. Näin sain täsmällistä tietoa, jota tarvitsin antautuakseni Jehovalle. Halusin noudattaa Joosuan oivallista esimerkkiä: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” – Joos. 24:15.
Tosi Jumalan palveleminen elämän saamiseksi
Kun tieto siitä, että olin luopunut taikuudesta ja kaikista spiritismin muodoista, levisi laajemmalle, minut kutsuttiin paikallisen salaseuran käyttämän ”metsän” laitaan. Sen jälkeen ”kylätohtorien” päällikkö eli zo kysyi minulta: ”Oletko sinä se, joka on sanonut, ettei sinulla ole enää aikaa Poroa ja Sandea [alkuasukkaitten salaseuroja] varten ja että olet heittänyt kaikki taikakalusi veteen?”
”Olen”, vastasin.
”Etkö pelkää kaikkia tänne kokoontuneita ja etkö pelkää myöntää sitä kaikkea meille?”
Tähän vastasin: ”En salli sen, että pelkäisin teitä, saattaa itseäni tekemään sitä, mikä on väärää elävän Jumalan Jehovan edessä!”
”Mene ja toimi Jehovasi hyväksi”, zo jylisi, ”mutta sinä tiedät, keitä me olemme!” Tämä oli selvä vihjaus siitä, että voin odottaa ”kylätohtoreiden” myrkyttävän minut. Kääntyessäni pois heidän luotaan ja kävellessäni suoraan eteenpäin, rukoilin Jehovalta suojelusta.
Mitään onnettomuutta ei sattunut minulle. Mutta myöhemmin setäni, sukumme päämies, virallisesti kielsi minut sanoen: ”Älä tuo minulle saamaasi hyvää, ja kaikki saamasi paha pidä itselläsi!” Tästä vastustuksesta huolimatta kohtelin sukulaisiani ystävällisesti, sillä tiesin, että Jehovan palveleminen merkitsi elämistä hänen sanassaan Raamatussa olevien korkeiden periaatteiden mukaan.
Koska en enää ollut ”kylätohtori”, sain huonopalkkaista työtä traktorin osien puhdistajana. Työnjohtaja havaitsi pian, että tein työtä, kun toiset pujahtivat pois. Eräänä päivänä työnjohtaja oli juovuksissa, kun saapui kuorma-autollinen osia. Siksi otin lähetyksen vastaan hänen puolestaan ja tarkistin varmuudeksi, että lähetyksessä olivat kaikki osat. Työtoverini pilkkasivat minua työn tekemisestä maksutta, mutta työnjohtaja arvosti sitä, että autoin häntä pitämään työpaikkansa ja lyhyen ajan kuluttua sain viisi kertaa enemmän palkkaa kuin alussa.
Vaikka sain tyydytystä maallisen työni suorittamisesta hyvin, tiesin, että saisin vielä enemmän tyydytystä, jos voisin käyttää enemmän aikaa Raamatun totuuksien saarnaamiseen toisille. Siksi vaimoni ja minä sovimme, että ryhtyisin kokoajan saarnaamistyöhön Gbarngassa pidettävän kristillisen konventin jälkeen. Jätin työni ja toin kaiken omaisuuteni ja säästöni sekä vaimoni ja pienen poikani konventtiin. Odottamatta sotilaat keskeyttivät konventin ja koettelivat uskoamme vaatimalla suorittamaan uskonnollisen tervehdyksen maalliselle lipulle. Kolmeen vuorokauteen meille ei annettu yhtään ruokaa tai vettä, ja meitä pidettiin vangittuina avoimella kentällä. Kun meidät vapautettiin, havaitsimme, että kaikki omaisuutemme oli varastettu. Mutta useat kristityt veljeni antoivat minulle hieman rahaa, jotta voin palata kotiini. Ensimmäisenä iltana kotiin saavuttuani lähdin metsästämään ja sain kaksi hirveä ja piikkisian. Loppuvuoden elätin perhettäni tällä tavoin.
Lopulta vuonna 1964 toteutin sydämeni halun palvella Jehovaa mahdollisimman täysin määrin. Silloin minusta tuli Jumalan valtakunnan kokoajansaarnaaja. Jehova on suurenmoisella tavalla pitänyt huolta meistä, ja jatkan edelleen valitsemassani palveluksessa, vaikka minulla on nyt kuusi lasta.
Vuosien aikana minulla on ollut ilo nähdä veljentyttäreni ja yhden setäni hyväksyvän Raamatun totuuden, ja toisetkin perheenjäsenet ovat nyt kiinnostuneita. Sain tilaisuuden osoittaa kristillistä rakkautta, kun vanhin veljeni sairastui ja hänet tuotiin kaupunkiimme saamaan hoitoa. Hän ei tullut asumaan minun talooni, koska hän oli ankarasti vastustanut sitä, että palvelen Jehovaa. Kuitenkin menin hänen luokseen ja toin hänet kotiini, annoin hänelle ruokaa ja kohtelin häntä niin hyvin kuin osasin. Jonkin ajan kuluttua muut perheestä tulivat ja sanoivat: ”Tapasi palvella Jumalaa on hyvin miellyttävä. Me emme koskaan tienneet sen olevan tuollaista. Sinä et kääntynyt meitä vastaan, vaan olet osoittanut meille huomaavaisuutta ja kunnioitusta palkaksi halveksunnasta.”
Miten erilaisia ovatkaan tosi kristillisyyden menettelytavat kuin afrikkalaisen ”kylätohtorin” menettelytavat! Sen sijaan että kostaisin pahan pahalla, teen kuten Raamattu sanoo: ”Voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:17–21) Miten onnellinen olenkaan, että luovuin afrikkalaisen ”kylätohtorin” urasta ja kristikunnan väärästä uskonnosta ja olen tullut pimeydestä loistavaan valoon palvelemaan Jehovaa!