Uskonto joka johtaa rauhaan ja hyvään moraaliin
TODISTEIDEN tarkastelu tekee selväksi tämän: sen sijaan, että kirkot olisivat johtaneet ihmiskuntaa rauhaan ja hyvään moraaliin, ne ovat johtaneet sen sotaan ja moraalittomuuteen. Totuus on, että kirkot ovat hylänneet Jeesuksen Kristuksen opetukset. Ne vain väittävät seuraavansa Raamattua, mutta ovat todellisuudessa hylänneet sen opastuksen.
Mutta pitääkö tämä paikkansa kaikesta uskonnosta? Ovatko kaikki uskonnot hylänneet Kristuksen opetukset? Pitääkö yksikään niistä kiinni Raamatun korkeista mittapuista, niin että se johtaa ihmisiä kohti rauhaa ja hyvää moraalia? Mitä on sanottava varhaiskristillisyydestä?
Varhaiskristityt ja rauha
Jeesuksen Kristuksen varhaiset seuraajat olivat innokkaita levittämään kristillistä uskoa. Kun kristitty apostoli Paavali kirjoitti noin vuonna 60, hän totesi, että ”evankeliumia” oli jo ”julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla”. (Kol. 1:23) Kristityt olivat jo silloin levittäytyneet moniin maihin.
Mitä nämä kristityt tekivät, kun ’kansa nousi kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan’ sodassa? (Matt. 24:7) Liittyivätkö he oman maansa armeijaan taistellakseen siinä? Surmasivatko he toisissa maissa asuvia kristittyjä tovereitaan? Miten varhaiskristityt ymmärsivät Jeesuksen ohjeen ’rakastaa toisiaan’ ja olla ’rauhaisia’? (Joh. 13:34; Matt. 5:9) Hastingsin maineikas Encyclopædia of Religion and Ethics toteaa tästä:
”Varhaiskirkossa vallitsi yleisesti se käsitys, että sota on järjestettyä pahuutta, minkä kanssa kirkolla ja Kristuksen seuraajilla ei voi olla mitään tekemistä.”97
Myös tunnettu kirkkohistorioitsija C. J. Cadoux kirjoitti:
”Varhaiskristityt luottivat Jeesuksen sanoihin ja ymmärsivät hänen teroittamansa vastarinnan karttamisen ja lempeyden kirjaimellisina. He yhdistivät läheisesti uskontonsa rauhaan; he tuomitsivat voimakkaasti sodan siihen sisältyvän verenvuodatuksen takia; he omaksuivat sen Vanhan testamentin ennustuksen, joka ennaltakertoi sota-aseitten muuttamisen maanviljelysvälineiksi [Jes. 2:4]; he selittivät, että heidän menettelytapansa oli maksaa paha hyvällä ja voittaa paha hyvällä.”98
Varhaiskristityt kunnioittavat siis Jeesuksen opetuksia ja elivät todella niiden mukaan. Eivätkä he etsineet verukkeita selittämällä, että Kristus ei nimenomaisesti kieltänyt olemasta sotilaana. Saksalainen protestanttinen teologi Peter Meinhold kirjoitti:
”Vaikka Uusi testamentti vaikenee siitä, voivatko kristityt olla sotilaita vai eivät ja täytyykö heidän erota armeijasta tultuaan kristityiksi, niin vanha kirkko otti kantaa tähän kysymykseen. Sitä, että kristitty olisi sotilaana, pidettiin mahdottomana.”99
Eikä tämä ole vain yhden historioitsijan johtopäätös, vaan yksimielinen käsitys. Historioitsijat ovat todenneet, kuten Early Church History (Varhaiskirkon historia) selittää, että ”palvelemista keisarin sotajoukoissa oli mahdoton sovittaa yhteen kristillisyyden kanssa: . . . se oli vastoin Kristuksen nimenomaisia käskyjä ja evankeliumin koko henkeä”.100
Mikä siis johti varhaiskristityt pois taistelusta ja tappamisesta? Heidän uskontonsa, joka perustui vankasti Jumalan sanan Raamatun opetuksiin!
Runsaasti yli sadan vuoden ajan kristillisyys säilytti tämän aseman ja pysyi erossa maailman sodista. Professori Roland H. Bainton totesi:
”Uuden testamentin aikakauden lopusta noin 170-luvulle jKr. ei ole mitään todisteita siitä, että kristittyjä olisi ollut armeijassa. . . . meillä on ensimmäiset todisteet siitä, että kristittyjä olisi ollut armeijassa, Marcus Aureliuksen niin sanotusta ukkosen legioonasta vuodelta 173 jKr. Tuon ajan jälkeen todisteet kristittyjen palvelemisesta rivimiehinä lisääntyvät.”101
Noin vuoteen 313 mennessä oli tapahtunut suuri muutos. Eräs historioitsija selittää: ”Kirkko oli imperiumin liittolainen eikä voinut enää protestoida sotaa vastaan. Yhä enemmän kristittyjä liittyi armeijaan.”102 Siihen mennessä Jeesuksen opetukset oli hylätty. Luopumus oli päässyt valtaan.
Varhaiskristityt ja moraali
Ennen tätä luopumusta Jeesuksen seuraajat järjestivät elämänsä jokaisen vaiheen, niin että se oli sopusoinnussa Raamatun opetusten kanssa. Rakkaudesta Kristukseen ja uskosta hänen sanaansa varhaiskristityt todella hylkäsivät haureuden, aviorikoksen,’ homoseksuaalisuuden, valehtelemisen, varastamisen ja kaikenlaisen epärehellisyyden. Historioitsija John Lord sanoo:
”Kristillisyyden todellinen voitto ilmeni siinä, että se teki ihmisiä niistä, jotka tunnustivat sen opit . . . Meillä on todisteet heidän nuhteettomasta elämästään, moitteettomasta siveellisyydestään, hyvästä yhteiskunnallisesta käytöksestään ja kristillisistä hyveistään.”103
Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla kristillisyys johti todella rauhaan ja hyvään moraaliin. Mutta entä nykyään? Koska kirkot ovat hylänneet Kristuksen opetukset, merkitseekö se sitä, ettei mikään uskonto seuraa hänen opetuksiaan?
Jehovan todistajat – nykyajan tosi kristittyjäkö?
Encyclopedia Canadiana -tietosanakirja toteaa: ”Jehovan todistajien työ merkitsee sen alkukristillisyyden elvyttämistä ja uudelleen perustamista, jota Jeesus ja hänen opetuslapsensa harjoittivat ajanlaskumme ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. . . . Kaikki ovat veljiä.”104
Onko tämä todella totta? Kun kansat sekaantuivat toiseen maailmansotaan, tottelivatko Jehovan todistajat Kristuksen opetusta, että tuli ’rakastaa toisiaan’ ja pysyä ’rauhaisina’?
Jehovan todistajat eivät missään maassa, jossa he elivät, toimineet vastoin Kristuksen opetuksia. ”Jehovan todistajat säilyttävät tinkimättömän puolueettomuuden sodan aikana”, totesi Australian Encyclopædia -tietosanakirja. ”Tämä aiheutti järjestön kieltämisen Australiassa tammikuussa 1941.”105 Samanlaisia kieltoja astui voimaan myös muissa maissa. Yhdysvalloissakin passitettiin tuhansia todistajia vankiloihin, koska he kieltäytyivät tarttumasta sota-aseisiin. Vaikka Jehovan todistajat omaksuvat yksilöinä tällaisen asenteen, niin he eivät sekaannu sen hallituksen asioihin, jonka alaisuudessa he elävät. He eivät sano toisille, mitä heidän pitäisi tehdä tai olla tekemättä tällaisissa omantunnon asioissa. Jokaisen täytyy tehdä oma ratkaisunsa. – Gal. 6:5.
Saksassa Hitler vainosi Jehovan todistajia ja lähetti heitä keskitysleireihin. Eräs äskettäin ilmestynyt teos, joka perustuu kokonaisuudessaan aiemmin julkaisemattomiin Nürnbergin asiakirjoihin, selittää syyn tähän:
”He kieltäytyvät käyttämästä saksalaista tervehdystä [Hitler-tervehdystä], osallistumasta mihinkään kansallissosialistisiin tai valtiollisiin toimintoihin ja suorittamasta asepalvelusta.”
”Perustellen kantaansa Raamatun käskyillä he kieltäytyivät tarttumasta aseisiin kansakunnan vihollisiakaan vastaan. . . . ei ollut yllättävää, että elokuussa 1938 hyväksyttiin erityislaki, joka sääti kuolemanrangaistuksen kieltäytymisestä suorittamasta sotapalvelusta tai sellaiseen menettelyyn yllyttämisestä.”106
Kun toinen maailmansota alkoi, niin Saksan keskitysleireissä olevia todistajia kehotettiin ilmoittautumaan vapaaehtoisesti asepalvelukseen. Eräs kirjoittaja, joka itse oli Buchenwaldin keskitysleirissä sodan aikana, kertoo:
”Buchenwaldissa esitettiin kehotus raamatuntutkijoille 6. syyskuuta 1939. Ensimmäinen leirinjohtaja Rödl selitti: ’Te tiedätte, että sota on syttynyt ja Saksan kansa on vaarassa. Uudet lait astuvat voimaan. Jos yksikin kieltäytyy taistelemasta Ranskaa tai Englantia vastaan, teidän täytyy kuolla!’ Kaksi täysissä varusteissa olevaa SS-komppaniaa oli portilla. Yksikään raamatuntutkija ei sanonut leirinjohtajan tiedustellessa olevansa valmis taistelemaan Saksan puolesta.”107
Vaikka leirinjohtaja ei tässä tapauksessa toteuttanut uhkaustaan, niin monessa muussa tapauksessa uhkaukset muuttuivat todellisuudeksi. On tosiasia, että tuhannet Saksan todistajat olivat uskollisia Kristuksen opeille kuolemaan asti, kuten varhaiskristitytkin olivat olleet. J. S. Conway toteaa tämän ja esittää Jehovan todistajien ja kirkkojen välisen jyrkän eron:
”Noin kolmasosa kaikista kannattajista oli menettävä henkensä, koska he kieltäytyivät mukautumasta tai sovittelemasta. Päinvastoin kuin suuret kirkkokunnat, jotka alistuivat, Jehovan todistajat pitivät fanaattisuuteen saakka kiinni opillisesta vastustuksestaan. Sellainen vastarinta oli erittäin harvinaista.”
”Yksikään toinen lahko ei osoittanut lähestulkoonkaan yhtä lujaa päättäväisyyttä joutuessaan silmätysten Gestapon hirmuvallan täyden voiman kanssa. Päinvastoin monet pienet ryhmät yrittivät avuttomuudestaan tietoisina ostaa itselleen vapauden ilmaisemalla kannattavansa lämpimästi uuden Saksan poliittisia päämääriä.”108
Vieläpä jotkut johtavat kirkonmiehetkin ovat tunnustaneet, että Jehovan todistajat pitävät kiinni Kristuksen opeista. Martin Niemöller, tunnetuimpia Saksan protestanttisia johtajia ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen, kirjoitti:
”Totuuden nimessä on syytä palauttaa mieleen, että kristilliset kirkot ovat kautta aikain aina suostuneet siunaamaan sodat, armeijat ja aseet ja että ne ovat rukoilleet erittäin epäkristillisellä tavalla vihollistensa tuhoa.
”Kaikki tämä on meidän syytämme ja meidän isiemme syytä, mutta ilmeisestikään ei Jumalan syytä. Ja ajatella, että me nykyiset kristityt häpeämme niin sanottujen vakavien raamatuntutkijain lahkoa [Jehovan todistajia], jotka ovat sadoittain ja tuhansittain menneet keskitysleireihin ja kuolleet, koska he kieltäytyivät palvelemasta sodassa ja ampumasta ihmisolentoja.”109
Sen lisäksi että Jehovan todistajat ovat pitäneet lujasti kiinni rakkautta ja rauhaisuutta koskevista Kristuksen opeista, heidät tunnetaan myös esimerkillisestä moraalisesta käyttäytymisestä. Esimerkiksi eteläafrikkalaisen Personality-nimisen julkaisun kirjoituksessa todetaan: ”Jehovan todistajat näyttävät olevan pakahtumiseen asti täynnä hyviä ominaisuuksia ja lähes vapaat huonoista.”110 Eräs ruotsalainen kirkollinen lehti kiitti heitä heidän ”korkeasta moraalisesta laadustaan”.111 Miten erilaista tämä onkaan verrattuna kirkkoihin, joissa moraalittomuus rehottaa!
Syynä Jehovan todistajien keskuudessa havaittuun hyvään moraaliseen käytökseen on se, että he pitävät tiukasti kiinni Raamatun opetuksista. He eivät puolusta tai hyväksy mitään moraalittomuuden muotoa niin kuin nykyiset kirkot. Sen sijaan he erottavat keskuudestaan jokaisen, joka itsepäisesti harjoittaa väärintekoa, niin kuin varhaiskristillinenkin seurakunta erotti. – 1. Kor. 5:11–13.
Haluaisitko seurustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka todella elävät Jumalan sanan opetusten mukaan? Raamattu ennusti, että sellaisten ihmisten järjestö olisi olemassa meidän aikanamme. Se sanoo, että ”aikojen lopussa . . . monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ’Tulkaa, nouskaamme Herran [Jehovan, Um] vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa.’” Näistä ihmisistä ennustus sanoo edelleen: ”Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; . . . eivätkä he enää opettele sotimaan.” – Jes. 2:2–4.
Ketkä sitten tekevät näin nykyään? Eivät ainakaan kristikunnan kirkot eivätkä myöskään kristikunnan ulkopuolella olevat uskonnot. Niin tekevät Jehovan todistajat! He jäljittelevät varhaiskristittyjen esimerkkiä. Heidän uskontonsa perustuu lujasti Jumalan sanaan Raamattuun, ja se johtaa heitä totisesti rauhaan ja hyvään moraaliin. Maailman uskonto sen sijaan ei tee Jumalan tahtoa. Se ei johda rauhaan ja moraaliseen puhtauteen. Mitä sille sitten tapahtuu?
[Kuva s. 18]
Varhaiskristittyjen tavoin Jehovan todistajat ovat itse asiassa ’takoneet miekkansa vantaiksi’