Voivatko epäjumalankuvat arvostaa uhreja?

Herätkää!-lehden Hongkongin-kirjeenvaihtajalta

KUN täällä Hongkongissa menee johonkin kotiin, ei ole epätavallista, että näkee siellä alttarin, jolla on ruokaa. Jotkut uhraavat epäjumalankuvilleen ruokaa joka päivä. Se saattaa olla vain hedelmäpalanen, mutta toisinaan uhrilahja käsittää kokonaisen juhla-aterian. Ehkä joku sukulainen on sairas tai kuollut, tai kenties on jokin juhlapäivä.

Epäjumalankuvien käyttö palvonnassa on levinnyt hämmästyttävän laajalti. Säännöllisten ruokauhrien uhraaminen niille on yleistä Japanissa, Koreassa, Intiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ynnä muualla. Uhrilahjat vaihtelevat huomattavasti eri seuduilla esi-isiltä saatujen tapojen ja perinteiden mukaan.

Täällä Hongkongissa saattaa helposti joutua tekemisiin tuon tavan kanssa. Esimerkiksi kun menee johonkin kotiin, niin isäntä, halutessaan olla vieraanvarainen, saattaa ottaa ruokaa alttarilta ja tarjota sitä vieraalle. Jos tämä sattuisi epäröimään, isäntä saattaa vakuuttaa: ”Ottakaa pois; hedelmä on aivan tuore; ostin sen tänä aamuna.”

Mitä tekisit? Olisiko mielestäsi vastoin uskonnollisia periaatteitasi syödä sellaista ruokaa? Miksi ruokaa ensinnäkin uhrataan epäjumalankuvalle? Missä ja milloin tapa sai alkunsa?

Vanha tapa

Epäjumalankuvien käyttö palvonnassa ei ole uutta. Itse asiassa on todisteita siitä, että jo muinaisessa Mesopotamiassa noin 4000 vuotta sitten harjoitettiin epäjumalankuvien palvontaa, johon liittyi ruokauhreja. Uskottiin, että todellinen tai otaksuttu korkeampi voima, jota epäjumalankuva edusti, mielistyi uhrattuun ruokaan ja että jumala meni epäjumalankuvan sisään, niin että epäjumalankuvasta itsestään tuli ’jumalan ruumis’.

Sellaisia uskomuksia on tänäkin päivänä. Mutta useimmat ihmiset ajattelevat ehkä tuskin lainkaan sitä, miksi he uhraavat ruokaa epäjumalankuville. Jos täkäläiseltä epäjumalanpalvojalta kysyttäisiin, miksi hän noudattaa tätä tapaa, tyypillinen vastaus saattaisi kuulua: ”Teen vain, mitä voin muistaa vanhemmillani olleen tapana tehdä, mutta en ole todellakaan varma siitä, mitä se kaikki merkitsee.”

Uhrilahjojen antamisesta ei ole olemassa mitään selvästi määriteltyjä sääntöjä. Koska näin on, niin eikö ole luultavaa, että perinteiden siirtyessä suullisesti sukupolvelta toiselle jotkin yksityiskohdat ovat kadonneet? Eikö ole jopa mahdollista, että uhrilahjat ovat vaihdelleet suuresti satojen ja tuhansien vuosien kuluessa? Historian tosiasiat osoittavat, että näin on käynyt.

Epäjumalankuville uhraamisen tausta

Jumalille oli tapana uhrata ihmisuhreja. The Encyclopædia Britannica huomautti tästä tavasta: ”Uhreja, erityisesti ihmisuhreja, uhrataan välittömästi kuoleman jälkeen tai pitemmän ajan kuluttua. Niiden tarkoitus saattaa olla . . . vahvistaa kuollutta elävän verellä tai elämällä, samalla tavalla kuin ruokaakin uhrataan niille.”a

Muinaisessa Kiinassa oli tapana uhrata epäjumalille vangittuja vihollisia. Palvojat uskoivat, että sellaiset ihmisuhrit olivat välttämättömiä heidän jumaliensa lepyttämiseksi. Mutta tämä tapa ei rajoittunut Kiinaan. Edellä siteerattu tietosanakirja toteaa:

”Ihmisuhrit olivat tunnettuja muinaisessa Intiassa ja säilyivät 19. vuosisadan loppupuolelle asti; sekä kreikkalaiset että roomalaiset uhrasivat niitä samoin kuin muinaisen Euroopan raakalaisheimot. Seemiläiset ja egyptiläiset, perulaiset ja atsteekit surmasivat ihmisuhreja; Afrikassa, erityisesti länsirannikolla, tuhannet ihmisuhrit menettivät henkensä vuosittain aivan viime aikoihin asti; Polynesiassa Tahiti ja Fidžisaaret olivat tuon palvontatoimituksen tärkeitä keskuksia – ei ole todellakaan helppo mainita aluetta, missä sitä ei ole tunnettu.”

Kiinassa hallitsijasuku julisti ihmisuhrit laittomiksi kauan sitten. Niinpä täällä on tullut tavaksi uhrata epäjumalankuvalle vain ruokaa tai suitsuketta. Mutta voitaisiin kysyä, että jos epäjumalat muinaisina aikoina vaativat ihmisuhreja, niin miksi ne eivät vaadi niitä nykyään? Muuttuivatko epäjumalankuvien halut ja tarpeet, kun hallitsija julisti ihmisuhrit laittomiksi? Pystyykö epäjumalankuva todellisuudessa tuntemaan tai haluamaan mitään? Uskotko, että epäjumalankuvat voivat todella arvostaa uhreja?

Kykenevätkö ne osoittamaan arvostusta?

On ilmeistä, että epäjumalankuvat eivät syö niille annettua ruokaa, koskapa palvoja tai joku muu voi myöhemmin syödä tuon ruoan. Jotkut sanovat, että epäjumala ei syö, koska sillä on jo elämän välttämättömyydet, mutta väitetään, että epäjumala arvostaa palvojan huolenpitoa ja antaumusta. Mutta miten se osoittaa arvostuksensa?

Epäjumalankuva ostetaan tavallisesti kaupasta, joka on ehkä vain muutaman askeleen päässä ostajan kodista. Uskotko, että jumala tulee epäjumalankuvaan, kun se on tuotu kotiin? Jos näin käy, niin miksi jumala ei osoita arvostavansa palvojan antaumusta nauttimalla osaa ruoasta tai toimimalla jollakin muulla tavalla?

Eikö ole ilmeistä, ettei epäjumalankuva pysty tekemään mitään, että se on aivan samanlainen kuin mikä tahansa muu puu- tai metallikappale, paitsi että sillä on erilainen muoto? Pyhä Raamattu pani kauan sitten tämän merkille epäjumalanpalvojasta, joka kaatoi puun: ”Hän ottaa sitä lämmitelläkseen, . . . Osan siitä hän polttaa tulessa, toisen osan ääressä hän syö lihaa, paistaa paistin ja tulee ravituksi; hän myöskin lämmittelee itseänsä ja sanoo: ’Hyvä, minun on lämmin, minä näen valkean’. Ja lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan, jonka eteen hän lankeaa maahan, jota hän kumartaa ja rukoilee sanoen: ’Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalani’.” – Jes. 44:15–17.

Eikö ole hyödytöntä pitää puu- tai metallikappaletta Jumalana? Kuinka se voi arvostaa sille annettuja uhreja? Raamattu selittääkin sattuvasti: ”Heidän epäjumalansa ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoa. Niillä on suu, mutta eivät ne puhu, niillä on silmät, mutta eivät näe. Niillä on korvat, mutta eivät kuule, niillä on nenä, mutta eivät hajua tunne. Niiden kädet eivät koske, niiden jalat eivät astu, ei tule ääntä niiden kurkusta.” – Ps. 115:4–7.

Tosiasia on, että epäjumalankuvat ovat hyödyttömiä auttamaan ihmistä. Ne ovat elottomia. Miksipä siis turvata niihin? Ne eivät voi arvostaa ihmisen uhreja, eivätkä ne voi hyödyttää häntä.

Kuka voi osoittaa arvostusta?

Jos näkisit kauniin taidokkaasti veistetyn ja muotoillun norsunluuveistoksen, kenelle antaisit kunnian? Veistokselle vai veistäjälle? Kuka voisi arvostaa kiitossanojasi? Eikö veistäjä?

Olipa epäjumalankuva tehty mistä aineesta tahansa, aine ei luonut itseään. Myöskään se, joka teki kuvan, ei luonut ainetta. Kaiken täällä maan päällä olevan aineen on sen sijaan täytynyt saada alkunsa kaikkiviisaasta Luojasta, joka teki maasta rajattoman kauniin ja vaihtelevan. Mitä meidän mielestäsi pitäisi näin ollen palvoa – luotua vai Luojaa?

Viisas menettely on palvoa Luojaa, jonka nimen Raamattu kertoo olevan Jehova. (Ps. 83:19, Um) Raamattu selittää, millaiset uhrit miellyttävät Häntä, sanoessaan: ”Uhratkaamme . . . Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät. Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.” Jehova Jumala arvostaa näitä erinomaisia uhreja, ja sellaisia uhraaville hän lupaa palkaksi ”pelastuksen”, niin, ikuisen elämän. Miten viisasta onkaan sen tähden palvoa Jehovaa! – Hepr. 13:15, 16; 6:9–12.

Miten suhtautua epäjumalankuville annettuihin uhreihin?

Entäpä jos jonkun luona vieraillessasi hän osoittaakseen sinulle vieraanvaraisuuttaan ottaisi ruokaa epäjumalankuvan alttarilta ja tarjoaisi sitä sinulle? Olisiko väärin syödä sitä?

Ensimmäisellä vuosisadalla epäjumalanpalvojilla oli tapana syödä epäjumalille uhrattuja ruokia samalla tuntien kunnioitusta epäjumalaa kohtaan. Syödessään palvoja tuli osalliseksi demonijumalasta, jota epäjumalankuva edusti. (1. Kor. 10:18–22) Niinpä kristityille annettiin neuvo ’karttaa epäjumalille uhrattua’. Jehovan palvojan olisi väärin syödä epäjumalankuvalle uhrattua ruokaa siinä mielessä, että hän osallistuu epäjumalanpalvontaan. – Apt. 15:28, 29.

Joku saattaisi kuitenkin ottaa hieman ruokaa alttarilta ja tarjota sitä vieraille syötäväksi ajattelematta epäjumalaa tai sen palvontaa. Olisiko siinä mitään eroa? Raamattu huomauttaa sellaisesta tilanteesta: ”Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa [ettei epäjumala ole mitään maailmassa, Um] ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.” Niinpä ”jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy. Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi.” – 1. Kor. 8:4–13.

Vaikka ei näin ollen olisi väärin syödä ruokaa sellaisissa olosuhteissa, on tarpeellista harkita kysymystä, miten henkilön syöminen vaikuttaisi toisiin. Kristitty ei koskaan haluaisi kenenkään ajattelevan, että hän osallistuu epäjumalanpalvontaan. Sen tähden hän saattaa viisaasti pidättyä syömästä, jotta ei antaisi väärää vaikutelmaa ja ehkä kompastuttaisi jotakuta. – 1. Kor. 10:25–29.

Elottomien epäjumalankuvien palvonta ei voi koskaan hyödyttää ihmistä. Niillä ei ole ajatuksia eikä tunteita, eivätkä ne siksi voi arvostaa niille annettuja uhreja. Miten erinomaista onkaan, että on olemassa elävä Jumala, Jehova, joka todella arvostaa uhrejamme ja joka ”palkitsee ne, jotka häntä etsivät”! – Hepr. 11:6.

[Alaviitteet]