Raamatun kanta
Miten ehdoton opas tieto on?
TIETO on välttämätöntä, jos joku aikoo tehdä viisaita ratkaisuja elämässään. Toisaalta tiedon puute voi johtaa siihen, että me haaskaamme aikaamme, voimiamme ja varojamme. Tämä pitää paikkansa yksinkertaistenkin tehtävien yhteydessä. Esimerkiksi viisas kuningas Salomo totesi: ”Jos rauta on tylsynyt eikä teränsuuta tahkota, täytyy ponnistaa voimia; mutta hyödyllinen kuntoonpano on [tietoon perustuvaa] viisautta.” – Saarn. 10:10.
Mutta joidenkin asioiden tietäminen ei itsessään ehkä tarjoa varmaa opastusta. Tarvitaan vielä jotakin muuta. Näin on laita varsinkin silloin, kun on kysymys suhteista lähimmäisiin. Jos toimimme pelkästään sen mukaan, minkä me itse tiedämme olevan totta, se voisi johtaa vakaviin vaikeuksiin.
Kristitty apostoli Paavali teki tämän selväksi korinttolaisille lähettämässään kirjeessä. Käsitellessään ”epäjumalille uhrattuja ruokia” koskevaa asiaa hän kirjoitti: ”Tiedämme, että meillä kaikilla on tietoa. Tieto pöyhistää, mutta rakkaus rakentaa. Jos joku luulee hankkineensa tietoa jostakin, niin hän ei vielä tunne sitä niin kuin hänen pitäisi se tuntea.” – 1. Kor. 8:1, 2.
Korinton kristityt tiesivät, että oli vain yksi Jumala, Jehova, ja yksi Herra, Jeesus Kristus. He tiesivät, että niitä monia jumalia ja herroja, joita kansat kunnioittivat, ei ollut todellisuudessa olemassakaan. Epäjumalat olivat pelkkiä puusta, kivestä tai metallista tehtyjä esineitä, joilla ei ollut voimaa. Tämän tiedon perusteella jotkut Korinton seurakunnan jäsenet ovat voineet tulla siihen johtopäätökseen, ettei ollut vaarallista syödä ruokia, jotka oli aiemmin uhrattu epäjumalille. Nämä uskovat olivat oikeassa päätellessään, ettei sellainen ruoka eronnut mitenkään muusta ruoasta. Elottomat, voimattomat epäjumalat eivät olleet aiheuttaneet siinä mitään muutoksia eivätkä olleet voineet ottaa sitä haltuunsa.
Mutta oliko tämä epäjumalien mitättömyyttä koskeva nimenomainen tieto varma opas ratkaistaessa sitä, olisiko sopivaa nauttia epäjumalille uhrattua ruokaa? Ei. Miksi ei? Apostoli selitti: ”Kaikilla ei kuitenkaan ole tätä tietoa, vaan jotkut, jotka tähän asti ovat tottuneet epäjumalaan, syövät ruokaa ikään kuin se olisi epäjumalille uhrattua, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, saastuu.” – 1. Kor. 8:7.
Kun otetaan huomioon se, että Korinton uskovat olivat ennen palvoneet epäjumalia, jotkut heistä eivät olleet edistyneet siinä määrin, että he olisivat voittaneet ne uskonnolliset tunteet, jotka heillä aiemmin oli, kun he söivät epäjumalille uhrattuja ruokia. Niinpä heistä tuntui, että heidän oli väärin tehdä niin, ja sellaisessa tapauksessa se olisikin ollut väärin. Heidän heikko omatuntonsa ei sallinut heidän pitää epäjumalille uhrattua ruokaa samanlaisena kuin kaikkia muita ruokia. Raamattu sanoo: ”Jos hänellä on epäilyksiä, niin hänelle on jo langetettu tuomio, jos hän syö, koska hän ei syö uskosta. Kaikki, mikä ei ole uskosta, onkin syntiä.” – Room. 14:23.
Jos tällaiset uskovat näkisivät toisen kristityn syövän epäjumalille uhrattua ruokaa, he järkyttyisivät suuresti. He voisivat päätellä, että tämä kristitty oli todellisuudessa palvomassa epäjumalaa. Se voisi johtaa siihen, että he kompastuvat ja pahoittavat mielensä siitä, mitä he pitäisivät veljensä vakavana väärintekona. Tai he saattaisivat rohkaistua syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja viettyä antamaan periksi palvovalle asenteelle, joka heillä oli silloin kun he vielä palvoivat epäjumalia.
Siksi kristitty, joka vain toimisi sen mukaan, minkä hän tiesi olevan totta epäjumalista ja epäjumalille uhratuista ruoista, olisi syyllistynyt siihen, että hän saattoi veljeänsä hengelliseen turmioon. Apostoli Paavali korostaa tätä seikkaa seuraavasti: ”Olkaa jatkuvasti varuillanne, ettei tämä valtanne tule mitenkään heikoille kompastumisen aiheeksi. Sillä jos joku sattuisi näkemään sinut, jolla on tietoa, pitkällään aterialla epäjumalan temppelissä, niin eikö hänen omatuntonsa, joka on heikko, vahvistu epäjumalille uhrattujen ruokien syömiseen? Niin, sinun tietosi välityksellä joutuu turmioon se joka on heikko, veljesi jonka tähden Kristus on kuollut.” – 1. Kor. 8:9–11.
Ihminen, joka ei ota huomioon toisten heikkoa omaatuntoa, on todellisuudessa tietonsa pöyhistämä. Hän on taipuvainen ylenkatsomaan toisia liian omatunnontarkkoina, ja silti hän ei tajua, että jokin menettelytapa voisi vahingoittaa hengellisesti niitä, joilla on heikko omatunto. Hänen tietonsa ei siis yksistään osoittaudu varmaksi oppaaksi, sillä se jättää huomiotta sen vahingollisen vaikutuksen, mikä hänen menettelytavallaan voi olla toisiin. Vasta silloin kun rakkaus ohjaa tiedon soveltamista, tieto on ehdoton opas. Kun rakkaus puuttuu, niin se, jolla on tietoa, synnyttää toisissa alemmuuden ja häpeän tunteita. Hänen toverinsa eivät rohkaistu. Mutta aina kun rakkaus saa ihmisen käyttämään tietoaan toisten hyvinvoinnin edistämiseksi, ne, joita näin autetaan, rakentuvat.
Kun ihminen vain luulee tietävänsä jotakin ja ilmaisee ylemmyydentuntoista asennetta toisia kohtaan, hän ei todellisuudessa tunne koko asiaa niin kuin hänen pitäisi. (1. Kor. 8:2) Hän on kadottanut näkyvistä järkevän tiedon perustarkoituksen eli sen, että sitä käytetään toisten hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistämiseksi. Sitä paitsi mitä enemmän ihminen tietää, sitä paremmin hän voi tajuta sen, että on paljon, mitä hän ei tiedä. Se voi saada hänet tietoisemmaksi rajoituksistaan ja todennäköisesti vähemmän ahdasmieliseksi ja kohtuuttomaksi mielipiteissään.
Jotta tieto voisi palvella hyvää tarkoitusta, se täytyy nähdä suhteessa Jumalan rakastamiseen. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos joku rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.” (1. Kor. 8:3) Erehtymätön todistus siitä, että ihminen rakastaa Jumalaa, täytyy näkyä hänen asenteessaan ja toiminnassaan uskonveljiään kohtaan. Apostoli Johannes ilmaisi tämän ajatuksen seuraavasti: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on tappaja, ja te tiedätte, ettei kenelläkään tappajalla ole ikuista elämää, joka pysyisi hänessä. Siitä me olemme tulleet tuntemaan rakkauden, että hän antoi sielunsa meidän puolestamme, ja meillä on velvollisuus antaa sielumme veljiemme puolesta.” (1. Joh. 3:15, 16) ”Rakastakaamme toisiamme jatkuvasti, koska rakkaus on Jumalasta, ja jokainen rakastava on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole tullut tuntemaan Jumalaa, koska Jumala on rakkaus.” – 1. Joh. 4:7, 8.
Tieto itsessään ei siis ole ehdoton opas ratkaistaessa sitä, mikä on oikein tietyssä tilanteessa. Jokin nimenomainen menettelytapa voi olla oikein meidän kohdallamme. Mutta jos me tajuamme sen, että tämä menettelytapa voisi vahingoittaa tarkkailijoiden heikkoa omaatuntoa, me varmasti haluaisimme pidättyä harjoittamasta sitä itsepintaisesti. Olkoon siksi jatkuvasti niin, että ’emme etsi omaa etuamme, vaan jatkuvasti toisten etua’, ja siten, että käytämme tietoamme heidän rakennuksekseen. – 1. Kor. 10:24.