Mitä voit tehdä suurille ruokakustannuksille?
”MITEN pystyn hankkimaan ruokaa perheelleni näillä hinnoilla?” kysyvät miljoonat perheenemännät. On kaksi perusperiaatetta, joista monessa tapauksessa voi olla apua: 1) Varmistaudu siitä, että maksat rahallasi ruoasta etkä mainoksista tai ”mukavuudesta”. 2) Osta ruokaa ravitsevuuden, älä mielitekojesi tai ruoan ulkonäön perusteella.
Tarkastelehan nyt nämä periaatteet mielessäsi ostosten tekoasi.
Mitä näet, kun katsot houkuttelevaa pakastevalikoimaa? Siellä on mm. esikypsytettyjä sekavihanneksia ja TV-aterioita. Viljatuotehyllyillä näet sokeroituja, hedelmin höystettyjä, rapeita muroja, joita lapset usein pyytävät. On myös kastikepakkauksia riisi- ja makaroniruokia varten. Myymälöistä löytää myös vaahdotettua voita, esikypsytettyä riisiä ja käteviä keitto-, muro- tai vanukasannoksia. Kaikissa näissä joudut maksamaan ”ylimääräisestä”. Niitä ostaessasi et osta vain ruokaa. Associated Press -tietotoimiston eräs tutkimus sanookin: ”Joka kerta, kun . . . kuluttaja pyytää jotakuta toista tekemään sen, minkä hän hyvin voisi tehdä itse, se maksaa.” Kannattaako sinun sen tähden ostaa näitä ruokia? Ei, jos sinun tarvitsee olla säästäväinen.
Jos haluat säästää ruokalaskuissa, osta useimmat ruoat yksinkertaisimmassa muodossaan. Jos aikataulusi on tiukka, joistakin valmiista elintarvikkeista tai puolivalmisteista voi olla apua. Mutta varmistaudu siitä, että ne ovat säästämänsä ajan arvoiset.
Juomien osastossa on monenlaisia virvokkeita. Mitä saat, kun ostat niitä? Eikö suurin osa niistä olekin pelkkää vettä? On hämmästyttävää, miten paljon voit maksaa pullollisesta vettä, kun siihen on lisätty sokeria ja hieman makua ja väriä! Jos haluat sellaista juotavaa, miksi et ostaisi mehua tiivisteenä tai jauheena ja lisäisi vettä ja makeutusainetta itse?
Tehdessäsi ostoksia sinun täytyy ratkaista, mitä tavaramerkkiä ostat. Jos tapanasi on ostaa sitä, mitä kuulet kaiken aikaa mainostettavan, osa rahastasi menee mainoskuluihin. Tiesitkö esimerkiksi, että erilaisten murojen hinnasta keskimäärin yksi viidesosa menee mainoskulujen maksamiseen? Jos haluat säästää, miksi et kokeilisi mainostamattomia paikallisia tai ”varastolaatuja”, silloin kun niitä on saatavissa. Ne maksavat luultavasti vähemmän. Tiesitkö, että usein näitä laatuja valmistavat samat yritykset?
Oletko huomannut, että ostoksia tehdessäsi otat usein pienen pakkauksen, koska hinta on alhaisempi? Todellisuudessa maksat luultavasti enemmän mittayksikköä kohti kuin maksaisit ostamalla isomman pakkauksen. Runsas määrä merkitsee tavallisesti taloudellisuutta; sinun on siis yleensä edullista ostaa suurin koko, jolle sinulla on tilaa, erityisesti välttämättömyyshyödykkeitä, jotka säilyvät. Ensin on kuitenkin hyvä tarkistaa pakkaukseen merkitty paino varmistautuaksesi siitä, että todella säästät. Pakkausten ulkonäkö voi pettää. Jonkun valmistajan pakkaus voi näyttää isommalta mutta sisältää vähemmän kuin toisen valmistajan pakkaus.
Hinnalla on vähän tekemistä ravintoarvon kanssa
Oletko koskaan sanonut: ”Saat sitä mistä maksat”? Tiedätkö toisaalta, että jotkin halvat ravintoaineet ovat ravitsevampia kuin hinnaltaan kalliit?
Asiantuntijat ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että hyvän terveyden säilyttämiseksi ihminen tarvitsee neljään perusryhmään kuuluvia ravintoaineita. Nuo ryhmät ovat: 1) liha, mukaan luettuna lintu ja kala, samoin kuin munat, kuivatut pavut ja herneet; 2) hedelmät ja kasvikset; 3) maito ja maitovalmisteet; 4) leipä ja viljavalmisteet. Voit säästää käyttämällä taloudellisimpia ravintoaineita kustakin ryhmästä.
Oletko taipuvainen ajattelemaan, että korkealaatuinen pihvi on perheellesi parempi kuin halvempi liha? On kiinnostavaa, että sillä, miten ruhon osat leikataan ja luokitellaan sekä säilykkeitten, munien, voin, hedelmien ja kasvisten laatutaso määritellään, on tuskin mitään tekemistä ravintoarvon kanssa! On sen tähden viisasta käyttää näistä elintarvikkeista taloudellisimpia, jotka sopivat tarkoitukseesi. Kun aiot tarjota lihaa, miksi et kokeilisi hintaluokaltaan halvempia paloja, kuten lapaa ja etuselkää? Hyvä keittokirja voi neuvoa sinua, miten valmistat niistä maukkaita ruokia. Muista, että ravintoarvo on aivan sama kuin kalliimmissa paloissa.
Toinen huomionarvoinen seikka: tuntuuko sinusta, että aterioittesi täytyy aina sisältää lihaa? Himalajan pitkäikäiset hunzat syövät harvoin lihaa, ja monet heistä ovat eläneet hyvän joukon yli satavuotiaiksi! Heidän täytyy näin ollen saada välttämättömät valkuaisaineet ruokavalioonsa muista lähteistä. Mitä he syövät? Kuivattuja palkokasveja (herneitä, papuja ja kylvövirvilöitä) sekä maitoa ja maitovalmisteita, kuten juustoa. Ja oletko ajatellut, että nämä ravintoaineet eivät lihan tavoin vetäydy kokoon ruoaksi valmistettaessa?
Havaitset, että limanpavuista saatava proteiini saattaa maksaa vain kymmenesosan lihan proteiinista. Juuston proteiini saattaa maksaa viidesosan ja maidon ja munien proteiini kolmasosan siitä, mitä maksat lihan valkuaisaineista. Mutta kun valmistat lihan sijasta virvilä- tai papupataa, muista, että kasvikunnasta (paitsi soijapavuista) saatavat valkuaisaineet ovat tavallisesti ”epätäydellisiä”, niissä ei ole kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Elimistösi käyttää valkuaisaineet parhaiten hyväkseen, kun kaikkia näitä happoja on saatavissa, joten tarjoa papujen ohessa lasi maitoa tai hieman juustoa.
Monista on miellyttävää vain kaataa kuivia muroja lautaselle, mutta tiesitkö, että maksat tavallisesti siitä 2–4 kertaa niin paljon kuin silloin, jos keittäisit ja tarjoaisit kaurapuuroa? Lisäksi yksinkertaisissa keitetyissä suurimoissa on tavallisesti enemmän proteiineja ja vitamiineja. Maksaa vaivan keittää aamuateriasi.
Useimmissa liikkeissä perunalastut, suolakeksit, sipulirenkaat ja muut välipalat menevät hyvin kaupaksi. Mitä todellisuudessa saat, jos ostat niitä? Onko se todellista ravintoa perheellesi? Tosiasia on, että maksat korkean hinnan ravintoarvoltaan hyvin heikosta valmisteesta. Olisit perhettäsi kohtaan ystävällisempi, jos ostaisit sille välipaloiksi juustoa tai hedelmiä ja kasviksia niiden ollessa halvimmillaan.
Viekö maito huomattavan osan ruokarahoistasi? Jos käyttäisit rasvatonta maitojauhetta, voisit vähentää maitokulut lähes puoleen ravinnollisuudesta tinkimättä. Sanotko, että perhe ei pidä mausta? Oletko kokeillut sitä, että sekoitat puoliksi tuoretta ja puoliksi maitojauheesta valmistettua maitoa ja annat seoksen seisoa yli yön, tai oletko yrittänyt tehdä 50 prosenttia ohjeessa mainittua voimakkaamman sekoitteen? Jotkut havaitsevat pulman ratkeavan näin.
Muita säästämistapoja
Onko sinulla kauppaan mennessäsi ostoslista mukanasi? Voit säästää rahaa ostamalla sen mukaan. Ostat todennäköisemmin sitä, mitä tarvitset, sen sijaan että tekisit pelkästään heräteostoja. Pidä listaa laatiessasi mielessäsi mainostetut ”erikoistarjoukset”. Jos käytät niitä täysin hyödyksi, voit säästää keskimäärin jopa 20 prosenttia ruokalaskustasi, vaikka sinun ehkä täytyykin käydä kahdessa tai kolmessa liikkeessä suorittaaksesi edullisimmat ostot.
Päivän vanhat leivät ja leivonnaiset myydään monissa liikkeissä alennettuun hintaan. Ne ovat usein aivan hyviä, kun kuumennat ne uunissa ennen tarjoilemista.
Mansikat saattavat näyttää hyviltä myös talvella, mutta ne rasittavat kukkaroasi vähemmän, kun ostat niitä sadonkorjuun aikaan, mikä pitää paikkansa myös kaikista hedelmistä ja kasviksista. Miksi et myös yrittäisi ostaa tuotteita vasta sitten, kun niiden ulkonäkö alkaa rapistua? Silloin ne saatetaan myydä nopeasti pois alhaisella hinnalla.
Saatat havaita tuoreitten kasvisten olevan silti hinnaltaan tavoittamattomissa. Siinä tapauksessa haluat ehkä yrittää kasvattaa niitä itse. Voit istuttaa noin 3 x 5 metrin suuruiseen maatilkkuun erilaisten kasvisten siemeniä 10–15 markalla ja säästää vuosittain jopa 400 markkaa. Kaupunkihuoneistossakin voi aurinkoinen ikkunalauta tai katto tarjota tilaa muutamalle kasville. Jos olet vasta-alkaja, hanki ensin ohjeita joltakulta asiaa tuntevalta tai paikallisesta kirjastosta.
On vielä eräs ehdotus, jota halunnet harkita: Time-lehti huomautti 18.12.1972: ”Yksinkertainen tosiasia on, että amerikkalaiset syövät liikaa.” Tutkimukset ovat osoittaneet lasten terveydelle olevan eduksi, että heidät pidetään hoikkina eikä pulleina. Niinpä runsaskaloristen, ravintoarvoltaan vähäisten ruokien haluamisen tyydyttäminen ei luultavasti ole perheellesi lainkaan hyödyksi.
Pidä terveellisten ja maukkaitten mutta kuitenkin taloudellisten aterioitten tarjoamista perheellesi antoisana haasteena. Olet terveempi ja onnellisempi, jos toimit niin.