Mikä on Raamatun kanta?

Ovatko omaisesi kiirastulessa?

LÄHES jokaiselta on kuollut omaisia. Ehkä sinäkin olet kokenut sellaisen ikävän tapahtuman. Jos olet, olet varmasti pohtinut, mikä on kuolleitten tila ja onko olemassa toivoa heidän näkemisestään jälleen elossa.

Jos olet roomalaiskatolilainen, sinulle on todennäköisesti opetettu, että monet kuolleet ovat tällä hetkellä ”kiirastulessa”. The Catholic Encyclopedia for School and Home (Katolinen tietosanakirja koulua ja kotia varten, 1965) määrittelee kiirastulen ”paikaksi tai tilaksi, missä joitakin sieluja pidetään jonkin aikaa kuoleman jälkeen ennen niiden menemistä taivaaseen. . . . [Se on] väliaikaisen rangaistuksen tila niille, jotka kuollessaan Jumalan armossa eivät vielä olleet täysin vapaat anteeksiannettavista synneistä tai jotka eivät olleet vielä täysin maksaneet hyvitystä menneistä anteeksiannetuista synneistä.” Niiden, jotka ovat kiirastulessa, sanotaan lopulta varmasti pääsevän taivaaseen.

Katoliset auktoriteetit sanovat tavallisesti, että kiirastulen rangaistus on kaksipuolinen: ”menetyksen tuska” ja ”aistien tuska”. ”Menetyksen tuskalla” tarkoitetaan sitä, että kiirastulessa olevat sielut kärsivät, koska heidät on erotettu Jumalasta eivätkä he kykene näkemään häntä suoranaisesti. ”Aistien tuskasta” New Catholic Encyclopedia (Uusi katolinen tietosanakirja) mainitsee: ”Latinalaisessa kirkossa on yleensä vallalla käsitys, että tämän tuskan aiheuttaa todellinen tuli.”

Roomalaiskatolinen kirkko väittää Firenzen kirkolliskokouksessa (1438–1445) laatimansa säädöksen mukaan, että kiirastulessa olevat ”hyötyvät elossa olevien uskollisten avusta, nimittäin: messu-uhrista, rukouksesta, almuista ja muista hyvistä töistä”. Monet vilpittömät katolilaiset ovat kuluttaneet huomattavia rahamääriä antaakseen ”apua” niille, joiden he uskovat olevan kiirastulessa.

Kärsivätkö sinun omaisesi kiirastulessa? Tarkastelkaamme asiaa Raamatun ja viimeaikaisen katolisen tutkimuksen valossa.

Monet katoliset kirjoittajat ovat väittäneet, että vaikka kiirastulioppia ei suoranaisesti mainita Raamatussa, siihen ainakin viitataan. Tärkein kohta, jota he lainaavat, on 2. Makkabilaiskirja 12:38–46, missä kerrotaan, miten Juudas Makkabi lähetti hopeaa Jerusalemiin antaakseen uhrin niiden juutalaisten sotilaitten puolesta, jotka olivat langenneet epäjumalanpalvontaan ja kuolleet taistelussa. Jakeessa 46 sanotaan lopuksi: ”Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä.”

Makkabilaiskirjat kuuluvat kuitenkin ”apokryfisiin” kirjoihin, eivätkä juutalaiset, joille ”on uskottu, mitä Jumala on puhunut”, ole koskaan sisällyttäneet niitä henkeytetyn Raamatun kaanoniin. (Room. 3:2) Lisäksi jae 43 osoittaa, että Juudaksella ei ollut mielessään kiirastuli, vaan hän ”ajatteli . . . ylösnousemusta”. Katolisen New American Bible -raamatunkäännöksen kääntäjät (jotka ovat Yhdysvaltain katolisen raamattuseuran jäseniä) ymmärtävät tämän ja myöntävät alaviitteessä, että Juudaksen käsitys ei ollut ”aivan sama kuin katolinen kiirastulioppi”. New Catholic Encyclopedia (1967) myöntää: ”Loppujen lopuksi katolinen kiirastulioppi pohjautuu perinteeseen eikä Pyhään Raamattuun.”

Onko tämä perinne sopusoinnussa Jumalan kirjoitetun sanan kanssa? Kiirastuliajatus edellyttää, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka on ruumiista erillinen ja jatkaa olemassaoloa ruumiin kuoleman jälkeen. Opettaako Raamattu siten?

Roomalaiskatolinen jesuiittapappi ja raamatunoppinut Stanley B. Marrow kirjoittaa: ”Käsitys kuolemassa eloon jäävästä sielusta ei ole ilman muuta havaittavissa Raamatusta. Käsitys itse ihmissielusta ei ole sama VT:ssa [Vanhassa testamentissa] kuin se on kreikkalaisessa ja nykyaikaisessa filosofiassa.” New Catholic Encyclopedia osoittaa, että ”vasta Origeneen [n. 184 – n. 253] toimesta idässä ja pyhän Augustinuksen [354–430] toimesta lännessä sielu alettiin käsittää hengelliseksi olioksi ja sen luonteesta muodostettiin filosofinen käsitys.” Sama hakuteos mainitsee, että Tuomas Akvinolainen [n. 1225–1274] kehitti edelleen ihmissielua koskevaa roomalaiskatolista oppia ja käytti apuna ”Aristoteleen kaavaa”. Siten katolinen käsitys sielusta juontuu ensisijaisesti kreikkalaisesta filosofiasta eikä Jumalan sanasta.

Mitä Raamattu opettaa ihmissielusta? Mitä sille tapahtuu kuolemassa? Stanley Marrow huomauttaa: ”VT:ssa [Vanhassa testamentissa] sielu ei merkitse ihmisen osaa, vaan koko ihmistä – ihmistä elävänä olentona. Samaten UT:ssa [Uudessa testamentissa] se merkitsee ihmiselämää: yksilön, tietoisen subjektin, elämää.”

Jos sielu ”ei merkitse ihmisen osaa, vaan koko ihmistä”, niin on tietysti selvää, että kun ihminen kuolee, sielu kuolee. Niinpä Hes. 18:4:ssä Raamattu mainitsee: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Ovatko kuolleet sielut tietoisia mistään? Voivatko ne tuntea tuskaa, jota niiden sanotaan tuntevan kiirastulessa? Saarn. 9:5, 10 vastaa: ”Kuolleet eivät tiedä mitään. . . . ei ole saavutusta, ei suunnittelua, ei tietoa eikä viisautta šeolissa [ihmiskunnan yhteisessä haudassa], minne olet menossa.” (Katolinen The Jerusalem Bible) Miten lohduttavaa maan päällä vielä elossa oleville onkaan tietää, että heidän kuolleet omaisensa eivät kärsi millään tavalla!

Mutta tämän lisäksi Raamattu esittää kuolleista saatavan ylösnousemuksen toivon. (Joh. 5:28; Apt. 24:15) Tämä ei merkitse pelkästään ”ruumiin ylösnousemusta”, missä ruumis yhdistetään jälleen aineettomaan, kuolemattomaan sieluun, sillä, kuten olemme nähneet, Raamattu ei jaa ihmistä sellaisiin osiin. New Catholic Encyclopedia sanoo ylösnousemuksen todellisesta merkityksestä:

”Raamatullinen käsitys ylösnousemuksesta ei ole millään tavalla rinnasteinen kreikkalaiselle kuolemattomuusajatukselle. . . . Raamatun ajatusrakennelman mukaan koko ihminen joutuu kuoleman valtaan; ja jos sen vallasta on mitään mahdollisuutta päästä vapaaksi, silloin sellaista mahdollisuutta ei voitaisi esittää sielun luonnollisen kuolemattomuuden perusteella, vaan vahvistamalla uskoa koko ihmisen yliluonnolliseen vapautukseen kuoleman leppymättömästä vallasta.” [Kursivointi meidän]

Mihin paikkaan kuolleet herätetään? Rajallinen määrä, ”sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta”, osallistuvat ”ensimmäiseen ylösnousemukseen”, mikä merkitsee sitä, että he menevät taivaaseen, missä ”he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta”. (Ilm. 14:3; 20:5, 6) Kuitenkin suurin osa kuolleista ihmisistä palaa elämään juuri tänne maan päälle ja saa tilaisuuden jatkaa elämäänsä ikuisesti maailmanlaajuiseksi ennallistetussa paratiisissa. – Ilm. 20:11–13; Ps. 37:11, 29; Luuk. 23:43; Ilm. 21:3, 4; 1. Kor. 15:50.

Kuolleet omaisesi eivät siis kärsi kiirastulessa, vaan ovat tiedottomia ja odottavat ylösnousemusta. Tämän toivon tekee sitäkin suurenmoisemmaksi se, että Raamatun ajanlasku ja ennustukset osoittavat Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden, jonka aikana miljardit kuolleet ihmiset palaavat elämään maan päälle, alkavan tämän sukupolven aikana. – Matt. 24:3–14, 34; Ilm. 6:1–8.