Puhutaan rauhasta vaikka valmistaudutaan sotaan
JÄNNITYKSEN lieveneminen, josta on puhuttu taajaan viime kuukausina, näyttää alkavan saada jalansijaa. Maailman johtajat korostavat lausunnoissaan ilmeisen vakavissaan rauhaa. He ja heidän kannattajansa sanovat kyllästyneensä sotaan; maailma on kypsä rauhaan.
Kummallista kyllä, samanaikaisesti on myös yksi historian kiihkeimmistä aseistautumiskilvoista päässyt vauhtiin. Sekä kehittyneet että kehitysmaat myyvät ja/tai ostavat aseita ennen näkemättömässä mitassa. Mutta erityisesti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kilpavarustelu näiden maiden kehittyneen teknologian ja aseitten suuren tuhovoiman tähden herättää levottomuutta muussa maailmassa. Kuka johtaa tässä kilvassa?
Kuka on voitolla?
Mielipiteitä on monia, jopa puolueettominakin pidettyjen keskuudessa. Molemmat kilpailevat suurvallat ovat salamyhkäisiä monien aseittensa määrän, tuhovoiman ja käyttökelpoisuuden suhteen. Neuvostoliittolaiset kerskuvat siitä, että heidän aseensa ovat voimakkaampia; yhdysvaltalaiset siitä, että heidän aseensa ovat tarkempia. Yhdysvalloilla sanotaan olevan yli kolme kertaa niin paljon pitkänmatkan pommikoneita kuin Neuvostoliitolla – suhde on 496:140.
Toisaalta neuvostoliittolaisilla on enemmän ohjuksin varustettuja sukellusveneitä. Mutta Yhdysvaltain sukellusveneitten väitetään olevan äänettömämpiä ja vaikeammin paljastettavissa, ja monissa niiden kuljettamissa ohjuksissa on 10–14 taistelukärkeä. 1950-luvun puolivälin jälkeen Neuvostoliitto on rakentanut enemmän sotalaivoja kuin Yhdysvallat. Sillä on nyt 221 suurehkoa pinta-alusta, kun taas Yhdysvalloilla on 174.
Viime aikoina kumpikin maa on keskittynyt ohjuksien tutkimiseen ja kehittelyyn. Mutta eivätkö strategisten aseiden rajoittamisneuvottelut (SALT) ja muut sopimukset ole osaltaan hillinneet ohjusten valmistusta näiden kahden vallan välillä? Eivät. SALT-sopimus koskee ensisijaisesti torjuntaohjuksia. Mutta miten on hyökkäysohjusten laita?
Yhdysvalloille sallittiin 1054 ohjusten maalaukaisualustaa ja 656 sukellusveneisiin sijoitettua ohjusten laukaisualustaa toukokuussa 1972 allekirjoitetun SALT-sopimuksen mukaan. Neuvostoliitolle myönnettiin 1618 maalaukaisualustaa, jos se valmisti korkeintaan 950 sukellusveneistä ammuttavien ohjusten laukaisualustaa. Miksi Neuvostoliitolle myönnettiin enemmän aseita? Siksi, että Yhdysvallat uskoi olevansa selvästi edullisemmassa asemassa ohjusten alalla MIRV-järjestelmänsä ansiosta.
MIRV on lyhenne sanoista ’multiple independently targetable reentry vehicle’, mikä tarkoittaa, että kussakin ohjuksessa on useita taistelukärkiä, joista kukin voidaan suunnata eri maaliin ohjuksen tultua maalialueen tuntumaan. Yhdysvalloilla sanotaan olevan jo noin 7000 toimintavalmista MIRV-asetta. Mutta vaikka Yhdysvalloilla näyttikin olevan hyvä etumatka SALT-sopimusta allekirjoitettaessa, se oli kokeva suuren yllätyksen.
Neuvostoliitto alkoi kokeilla omaa MIRV-järjestelmäänsä vuonna 1973, mikä synnytti pelkoa sen suhteen, että Neuvostoliitto saattaisi päästä Yhdysvaltojen edelle. Mutta sitten Yhdysvallat teki vastavedon. Miten?
Kehittämällä MaRV-järjestelmän, jonka nimi on lyhenne sanoista ’maneuverable reentry vehicle’. MIRV-järjestelmän tavoin yhteen ohjukseen voidaan kiinnittää useita taistelukärkiä, jotka lähetetään eri kohteisiin. MaRV-aseiden kärjet voidaan kuitenkin saada muuttamaan suuntaansa lennon loppuvaiheessa niiden suuntaamiseksi maaliin.
Mutta suurvallat eivät varastoi ainoastaan ydinaseita. Muutkin kuin ydinaseet lisääntyvät nopeasti. Äskettäin käydyt pienehköt sodat ovat kouluttaneet sekä itää että länttä sellaisten aseitten käytössä.
Muu kuin ydinasekilpa
Vietnamin sodassa Yhdysvallat esimerkiksi kehitti huippuunsa sirpalepommin, niin että sen sirpaloitumista kyetään säätämään. Yksi sirpalepommi, joka pudotetaan suihkuhävittäjästä ja räjähtää noin 200 metrin korkeudessa, kykenee levittämään tappavia sirpaleita yli 900 metrin päähän. Yksi F-4-Phantom-hävittäjä voi kuljettaa mukanaan kahdeksan sellaista pommia, ja erikoistelineen avulla se voi kuljettaa jopa 15–20 pommia.
Uusi ase, jota osittain kokeiltiin Vietnamissa, on ”liitopommi” eli ”ovela pommi”. Menneisyydessä lentokoneesta irrotettujen pommien putoaminen riippui ainoastaan painovoimasta. Nämä uudet mallit voidaan kuitenkin ohjata tarkasti maaliin lasersäteitten tai television avulla. Vanhoillisimmatkin asiantuntijat puhuvat ohjattavien pommien aikaansaamasta sodankäynnin tulevasta ”vallankumouksesta”.
Lähi-idän sota toi joitakin yllätyksiä Yhdysvaltain sotilasasiantuntijoille. Arabien käyttämät neuvostoliittolaistekoiset aseet osoittautuivat paljon tehokkaammiksi kuin yhdysvaltalaiset olivat odottaneet. Neuvostoliitossa valmistettua siirrettävää Sam-7 -ohjusjärjestelmää käytettiin tehokkaasti israelilaisten hävittäjien ampumiseksi alas. Kysymyksessä on kuitenkin verrattain halpa ase.
Useimmat ratkaisevat taistelut Lähi-idässä käytiin panssarijoukoin. Mutta havaittiin myös, että yksi ainoa jalkaväensotilas saattoi tuhota vihollisen panssarivaunun. Panssarivaunuja vastaan käytettiin erittäin räjähtävää ammusta, jota kutsuttiin nimellä ”Heat” (kuumuus). Se kuljettaa muassaan kuparia. Kun taistelukärki räjähtää panssaria vasten, siitä vapautuu suihkuna sulaa kuparia, joka polttaa teräkseen reiän ja tukehduttaa miehistön samalla kun se sytyttää kaikki panssarivaunussa olevat räjähdysaineet. Jotkin kuumin kärjin varustetut panssarintorjuntaohjukset ovat ohjattavissa langalla, niin että sotilas, joka ne ampuu, voi suunnata niiden kulun kohti maalia. Israelilaiset sanoivat, että sellaiset aseet tuhosivat heidän panssarivaunujaan eniten.
Toinen yllätys Yhdysvalloille oli se, että Neuvostoliitto oli antanut arabeille runsaasti erilaisia yötaisteluvarusteita. Pentagon on nyt kiihdyttänyt Yhdysvaltain yötaistelututkimusta saatuaan selville, että venäläiset ovat kehittäneet pitkälle yökiikareita ja infrapunalaitteita panssarivaunuja ja panssarintorjuntaohjuksia ja kranaatinheittimiä varten samoin kuin kevyempiä aseita varten. Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto käyttivät samanlaisia varusteita Vietnamissa.
Hermokaasut ovat nykyään väittelyn kohteena Yhdysvalloissa. Eräs hermokaasu koostuu kahdesta kemiallisesta aineesta, jotka ovat vaarattomia ollessaan toisistaan erillään. Mutta kun ne sekoittuvat keskenään, esimerkiksi laukaistussa kranaatissa, niistä tulee kuolemaa tuottavia. Yhdysvaltain kemiallisten aseitten asiantuntijat Julian Perry Robinson ja Mathew S. Meselson kertoivat edustajainhuoneen alivaliokunnalle, että Yhdysvaltain kemiallisten aseitten varasto on neljä kertaa niin suuri kuin se oli toisen maailmansodan lopussa.
Mutta Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät ole ainoat, jotka ostavat ja myyvät aseita. Myös toiset, pienemmät valtiot osallistuvat siihen.
Muiden osallistuminen kilpavarusteluun
Se monien toive, että ydinaseet pysyisivät ainoastaan muutamien suurvaltojen hallinnassa, järkkyi, kun Intia räjäytti ydinlatauksen viime vuoden toukokuussa. Nyt pelätään, että monet muut pienehköt valtiot ja jopa gangsterijärjestöt saattavat kyetä valmistamaan ydinaseita. Sen jälkeen kun Intia räjäytti ydinlatauksensa, yhä harvemmat asiantuntijat pilkkaavat sellaista mahdollisuutta. Ydinpommin valmistamisen yksityiskohtaiset tiedot esitetään Yhdysvaltain atomienergiakomission julkistetuissa asiakirjoissa. Se pieni määrä plutoniumia joka tarvitaan pommin polttoaineeksi, alkaa olla yhä helpommin saatavissa.
Samanaikaisesti kaikkien kansojen asevarastot kasvavat. Esimerkiksi latinalaisen Amerikan maat eivät enää halua Yhdysvalloilta käytettyjä aseita vaan käyvät kauppaa uusista, voimakkaammista aseista. Eniten kauppoja tehneet kuusi maata – Argentiina, Brasilia, Chile, Kolumbia, Peru ja Venezuela – maksoivat suurimman osan 1,7 miljardista dollarista (yli 6 miljardista markasta), jotka käytettiin raskaaseen aseistukseen latinalaisessa Amerikassa vuosien 1967 ja 1972 välisenä aikana. Yhdysvallat sanoo myyneensä ainoastaan 13 prosenttia tuosta määrästä. Ketkä myivät loput?
Näitä olivat Iso-Britannia (35 prosenttia), joka myi sotalaivoja ja suihkukoneita, sekä Ranska (22 prosenttia), joka myi pääasiassa Mirage-hävittäjiä ja panssarivaunuja. Muita myyjiä olivat Länsi-Saksa ja Kanada. Lisäksi Neuvostoliitto on nyt alkanut myydä aseita latinalaiseen Amerikkaan.
Tämä ei ole täysin uutta. Esimerkiksi Kuuba on kuulunut kommunistileiriin jo jonkin aikaa, ja sillä sanotaan olevan yli 200 venäläistä Mig-hävittäjää. Neuvostoliiton arvioidaan käyttäneen yli 4 miljardia markkaa Kuuban aseistamiseen viimeisten kymmenen vuoden aikana. Mutta äskettäin Perun sanotaan ryhtyneen Neuvostoliiton asiakkaaksi hankittuaan noin 200 panssarivaunua ja sallittuaan sotilaallisten neuvonantajien tulla maahan, mikä on tapahtunut ensi kerran Etelä-Amerikan historiassa.
Sillä välin kaksi Etelä-Amerikan voimakkainta maata, Brasilia ja Argentiina, ovat alkaneet valmistaa lentokoneita, ja niiden ilmoitetaan suorittavan kokeita raketeilla.
Samanaikaisesti niin kutsuttu ’pienasekilpa’ on pääsemässä vauhtiin Aasiassa. Los Angeles Times -lehti huomauttaa: ”Aasian kansojen uusin statussymboli on oma asetehdas.” Filippiinit, Singapore ja Etelä-Korea joko valmistavat tai suunnittelevat pian valmistavansa yhdysvaltalaisia M-16-kiväärejä. Malesia, Indonesia ja Burma tuottavat automaattiaseita tai niiden ammuksia. Yhdysvaltain puolustusministeriö myöntää, että se on varastoinut miljardin dollarin arvosta aseita toimitettavaksi aasialaisille liittolaisille, Etelä-Korealle, Thaimaalle ja Etelä-Vietnamille, jos nämä tulevaisuudessa joutuvat sotaan.
Asekauppa kukoistaa tosiaan kansainvälisesti – huolimatta siitä, että puhutaan rauhasta. Asekaupan laajeneminen Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa sai erään uutislehden viittaamaan ’pyssyjen lukumäärän maailmanlaajuiseen kasvuun’.
Miksi kilpa jatkuu
Jos maapallon sotilaallisesti huomattavat valtiot todella haluavat rauhaa, miksi ne jatkuvasti laajentavat sotakoneistoaan?
Ensinnäkin ne pelkäävät, että niiden viholliset jatkavat aseistautumista, vaikka ne itse lopettaisivatkin sen. Niistä tuntuu, että jos ne eivät aseistaudu, niiden viholliset saattavat päätellä niiden heikentyneen ja harkita sitten hyökkäystä. Niinpä Yhdysvaltain puolustusministeri James R. Schlesinger sanoo: ”Meidän täytyy rakentaa rauhamme kansainvälisen elinpiirin koville tosiasioille eikä ihmiskunnan tulevan täydellistymisen seitinohuille toiveille.” Hän syyttää Kremliä mahtavien ydinasevoimien kehittämisestä.
Entä toinen osapuoli? Neuvostoliiton esikuntapäällikkö kenraali Viktor G. Kulikov puolestaan väittää: ”Tärkeimmissä kapitalistisissa maissa varustautuminen uutta sotaa varten, aseitten ja ennen kaikkea ydinaseitten määrän lisääminen ja laadun parantaminen, jatkuu ja vauhti on jopa kiihtynyt.”
Kumpikaan puoli ei luota toiseen. Niinpä kumpikin on päättänyt hankkia tehokkaimmat sodankäyntivälineet. Edesmennyt yhdysvaltalainen kenraali Tooey Spatz sanoikin kerran: ”Toiseksi paras lentokone on kuin toiseksi parhaat kortit pokerissa” – hyödytön! Pyrittäessä saamaan ”parasta” aseistautumiseen kulutetaan yhä enemmän rahaa. Yhdysvaltalainen B-1-pommikone maksaa nyt 76 miljoonaa dollaria [270000000 mk]; se merkitsee hinnan kohoamista lähes 20 miljoonalla dollarilla [72000000 mk:lla] viime kuukausien aikana. Ääntä nopeampi hävittäjä F-15 tulee maksamaan yli 12 miljoonaa dollaria [43000000 mk] kappaleelta.
Mutta monet kysyvät: ’Kummallakin puolella on jo kylliksi aseistusta enemmän kuin vihollisen tuhoamiseksi. Miksi siis käytetään kaikki tuo raha uusien aseitten valmistamiseen?’
’Siksi, että tämä aseistautumiskilpa on erilainen’, sanoo eräs sotilasasiantuntija. Millä tavalla erilainen? Uusia aseita väitetään tarvittavan uusien vaihtoehtojen saamiseksi sodassa. Aikaisemmat aseistautumiskilvat pyrkivät ’molemminpuoliseen varmaan tuhoon’. Sodanuhka merkitsi silloin toisin sanoen kaiken käsittävää sotaa, kansainvälistä verilöylyä. Nyt sotilasjohto sanoo kuitenkin haluavansa kyetä käymään pienehköjä sotia, maksamaan samalla mitalla. Niinpä jos Neuvostoliitto hyökkäisi amerikkalaiseen tukikohtaan, Yhdysvallat voisi antaa vastaiskun hyökkäämällä samanlaiseen neuvostoliittolaiseen kohteeseen. Niinpä kilpailun täytyy heidän väittämänsä mukaan jatkua uusien monimutkaisempien aseiden hankkimiseksi.
Mutta on muitakin syitä, joiden tähden tutkimustyön ja aseistautumisen kehittämisen on jatkuttava. Kysymyksessä eivät ole ainoastaan kansat vaan myös yksilöt. Johtajat pelkäävät menettävänsä poliittisen suosion, jos he näyttävät heikentyneiltä vihollisen edessä tai jarruttavat aseistautumista. Tuhansien tavallisten ihmisten työpaikat ovat riippuvaisia aseistautumiseen myönnetyistä varoista; tuotannon hidastaminen tai lopettaminen merkitsisi heille taloudellista romahdusta.
Kuka järkevä ihminen kuitenkaan haluaa yhdenkään kansainvälisen, kaikenkäsittävän selkkauksen puhkeavan? Ei kukaan. Kuitenkin aseistautumiskilpa jatkuu ja viittaa selvästi ihmisten olevan menossa sellaista selkkausta kohti. Miksi? Voisiko olla olemassa vielä jokin syy, joka kiihottaa maan hallitsijoita ja heidän kannattajiaan jatkamaan aseistautumista? Se vaikuttaisi johdonmukaiselta.
Syvällisempi syy
Raamattu viittaa tuohon toiseen liikkeellepanevaan voimaan. Ilm. 16:14, 16 kertoo siitä: ”Riivaajain henget [demonien henkeyttämät ilmaisut, Um] . . . lähtevät . . . kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä . . . paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.” Niin, näkymättömien demonien kannustamina ”maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa” todellisuudessa aseistautuvat taistelemaan Jumalaa vastaan. – Ilm. 19:11–13, 19.
Maailmallismieliset ihmiset saattavat epäillä sitä, että demonit ovat todellisuudessa kansojen takana yllyttämässä niitä selkkaukseen Jumalan kanssa. Mutta ketkä heistä rehellisesti kieltävät, että vaikka puhutaan paljon rauhasta, ”maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa” varustautuvat todellisuudessa johonkin?
Tämä raamatunkohta ei tietenkään voisi merkitä, että kaikki maailman sotajoukot kootaan kirjaimelliseen Megiddoksi kutsuttuun paikkaan, joka muinoin valvoi strategista kulkuväylää Lähi-dässä. Kaikki sotajoukot eivät mahtuisi tuolle seudulle. Mitä sitten Raamatun ilmaus ”Harmagedon” merkitsee?
Muinainen Megiddo oli ratkaisevien taistelujen näyttämö. Niinpä Raamatun käyttämä ilmaus osoittaa, että asiaan täytyy liittyä kiistakysymys – muussa tapauksessa ei olisi sotaa. Mikä tuo kiistakysymys on? ”Kuninkaat” hallitsevat valtakuntia. Näin ollen nämä kuninkaat ilmeisesti haluavat säilyttää suvereenisuutensa. Mutta Jumalallakin on tarkoitus koko maata varten. Raamattu osoittaa, että on lähellä aika, jolloin hän Jeesuksen Kristuksen välityksellä poistaa kaikki hänen vanhurskaan hallitusvaltansa vastustajat maan päältä.
Vaikuttaako sinusta johdonmukaiselta, että kansat luovuttavat hallitusvaltansa Jumalalle ja Kristukselle, kun määräaika saapuu? Mikä niiden historiassa vähääkään viittaa sellaiseen menettelyyn? Eivätkö ne ole aina ehdottoman päättäväisesti pitäneet kiinni, jos mahdollista, jokaisesta alueensa neliösenttimetristä?
Kansat eivät tietoisesti suunnittele taistelua Jumalaa vastaan ja harkitse sellaisen mahdollisuutta suunnitellessaan strategiaansa. Sen sijaan kansojen päättäväisyys maapallon asioitten hoitamiseksi, niin kuin ne itse haluavat, välittämättä Jumalan esittämästä tarkoituksesta, tekee yhteentörmäyksen ehdottoman välttämättömäksi. Kansat saatetaan pisteeseen, missä ne yhtyneinä käyttävät voimaansa pitääkseen kiinni omasta hallitsemistavastaan. Jumala vastaa siihen omalla voimallaan. Mitkä ovat seuraukset?
Ilmestyskirjan 19. luku kuvailee, miten hän (Jeesus Kristus), joka taistelee voittoisasti Jumalan puolesta, kukistaa maan ’kuninkaat ja sotapäälliköt’. Jumala varjelee ne ihmiset, jotka hän katsoo vanhurskaiksi. Demonit, jotka ovat yllyttäneet kansojen jo luonnollista taipumusta suojella suvereenisuuttaan, iloitsisivat nähdessään maan myrkytettynä, raunioituneena tuhkaläjänä. Mutta Jumala ei salli sen tapahtua. Sen sijaan itse demonit tullaan poistamaan. – Ilm. 12:12; 19:11–20:3.
Kaikki nykyiset ponnistelut jännityksen lieventämiseksi eivät sen tähden paljasta totuutta asiassa – sitä, että kansat pyrkivät kaikin mahdollisin voimakeinoin pitämään kiinni hallitusvallastaan. Ne saattavat puhua rauhasta, mutta sota on väistämätön. Kuitenkin kaikista sodista suurimman jälkeen ”maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa” ovat kadonneet iäksi. Vasta silloin tosi rauha vallitsee maan päällä.
[Huomioteksti s. 5]
”Havaitsemme, että vaikka Yhdysvallat nykyään puhuu rauhasta, se kehittää ydinaseitten ja laukaisujärjestelmien uusia sukupolvia, joista kukin on edellistä kauhistavampi, tehokkaampi ja tappavampi, ja että Neuvostoliitossa tilanne on jotakuinkin sama. Havaitsemme kummankin puolen poliitikkojen joutuneen lisääntyvässä määrin niiden maan sisäisten voimien kahlitsemiksi, turhauttamiksi ja mitätöntämiksi, joilla on ammattinsa vuoksi kiinnostus strategisiin asevarastoihin. Ydintaistelukärkien varastot kasvavat kaikkialla maailmassa tähtitieteellisiin määriin.” – ”The Bulletin of the Atomic Scientists”.
[Huomioteksti s. 6]
”On täysin mahdollista, että yksi tai useampi terroristi voisi ilman äärimmäistä tieteellistä ja teknistä taitoa valmistaa yksinkertaisen mutta tuhoisan atomiaseen. Yhä useammat ydinasiantuntijat ovat tulleet tähän johtopäätökseen.” – ”Time”, 13.5.1974.
[Taulukko s. 4]
”RAUHANAJAN” ASEVARASTOT KASVAVAT
USA SSSR
1710 OHJUSTEN LAUKAISUALUSTOJA 2358
(maalla ja merellä)
yli 7000 YDINTAISTELUKÄRKIÄ 2300
496 PITKÄNMATKAN POMMIKONEITA 140
41 YDINSUKELLUSVENEITÄ 42
174 PINTATAISTELUALUKSIA 221