Alankomaat vapauttaa vangitut todistajat
Herätkää!-lehden Alankomaitten-kirjeenvaihtajalta
VUONNA 1936 Johan Akkerman oli ensimmäinen todistaja, joka kuuli Veenhuizenin kuritushuoneen porttien sulkeutuvan takanaan. Koska hän oli Jehovan todistaja, hän oli omantuntonsa tähden kieltäytynyt sotapalveluksesta. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin, 19. heinäkuuta 1974, viimeinen Jehovan todistaja vapautettiin tuosta samasta vankilasta.
Se oli sanomalehdistölle ”jymyuutinen”. Maan huomattavien sanomalehtien etusivuilta saattoi lukea esimerkiksi: ”JEHOVAN TODISTAJAT MENEVÄT KOTIIN.”
Monille viranomaisille tämä merkitsi ratkaisua ongelmaan, joka oli vaivannut niitä kauan aikaa – sille, että oli pantava kunnollisia, miellyttäviä nuorukaisia vankilaan paatuneitten rikollisten joukkoon vain siksi, että he kieltäytyivät rikkomasta kristittyä omaatuntoaan vastaan. Jehovan todistajille se merkitsi uutta voittoa heidän taistellessaan vapaudesta palvoa Jumalaa Raamatun käskemällä tavalla.
Päätöksen tausta
Mikä johti tähän sensaatiomaiseen uutiseen? Sen ymmärtämiseksi on ensin tiedettävä, että kun hollantilainen nuorukainen täyttää 18 vuotta, hänen täytyy alistua lääkärintarkastukseen. Jos hän osoittautuu ruumiillisesti ja henkisesti terveeksi, hänet kutsutaan sotapalvelukseen 20-vuotiaana. Jos hän omantunnonsyistä kieltäytyy asepalveluksesta, hän voi pyytää päästä aseettomaan palvelukseen.
Mutta Alankomaitten Jehovan todistajat eivät ole kieltäytyneet ainoastaan asepalveluksesta vaan myös kaikesta aseettomasta palveluksesta, jota tarjotaan sen korvikkeeksi. Heidän asenteensa raamatullista perustetta käsitellään myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Ennen toista maailmansotaa Jehovan todistajain aiheuttama aseistakieltäytymisen ongelma oli pieni. Sodan aikana pulma kuitenkin kasvoi ja on sen jälkeen jatkuvasti kasvanut. Koska Hollannin laki soi vapautuksen sotapalveluksesta niille, jotka olivat jonkin uskontokunnan vakituisia evankeliuminpalvelijoita, ja niille, jotka valmistautuivat sellaista tointa varten, ajateltiin olevan viisasta yrittää tuomioistuinten kautta hankkia tämä oikeus.
Sellainen vapautus myönnettiin niiden järjestöjen evankeliuminpalvelijoille, joiden nimet olivat erikoisluettelossa. Jehovan todistajia ei kuitenkaan mainittu tuossa luettelossa. Laki salli kuitenkin myös puolustusministerin halunsa mukaan myöntää vapautuksen sellaisen uskonnon evankeliuminpalvelijoille, jonka nimi ei ollut luettelossa. Niinpä Jehovan todistajat yrittivät saada ministerin myöntämään vapautuksen joissakin tapauksissa.
Noin kymmenen vuoden kuluessa vuodesta 1949 lähtien kymmeniä tapauksia käsiteltiin valtion neuvottelukunnassa, jonka tehtävänä oli esittää hallitukselle vapautussuositukset. Ajan oloon kävi kuitenkin selväksi, että vapautus riippui ministerin henkilökohtaisesta mielipiteestä eikä laillisesta oikeudesta. Niinpä näistä ponnisteluista luovuttiin.
Tuona ponnistelujen vuosikymmenenä saatiin kuitenkin aikaan joitakin hyviä tuloksia. Lehdistössä esiintyi toisinaan suosiollisia lausuntoja. Esimerkiksi eräs yleinen syyttäjä mainitsi: ”Olen tuominnut syytetyn eristyslaitokseen, mutta käsitän, että hän ei kuulu rikollisten joukkoon.” – Het Vrije Volk, 11.11.1955.
Tuona aikana pääasiassa oikeusministeriö ryhtyi toimenpiteisiin vankeusolosuhteitten helpottamiseksi. Vuodesta 1950 eteenpäin Jehovan todistajien valvojan Amsterdamin haaratoimistosta sallittiin vierailla vangittujen luona kerran kuussa. Sitten vuonna 1956 myönnettiin lupa käydä vankien luona vartijan olematta läsnä. Myös vierailuaikaa pidennettiin.
Vuodesta 1958 eteenpäin vankilaan sallittiin lähettää raamatullista kirjallisuutta henkilökohtaista tutkimista varten. Aikanaan vangitut todistajat siirrettiin Veenhuizenin kuritushuoneen yhteydessä oleviin parakkeihin, ja he saivat liikkua suhteellisen vapaasti. Lopulta heidän sallittiin käydä kotonaan viikonloppuisin ja myös osallistua Jehovan todistajien konventteihin. Mutta todistajat tuomittiin yhä vankilaan, mikä seikka häiritsi monien kansalaisten omaatuntoa.
Viranomaiset alkavat kuunnella
Maaliskuun 26. päivänä 1971 kolme Jehovan todistajien edustajaa kokoontui keskustelemaan puolustus- ja oikeusministeriöitten edustajien muodostaman komitean kanssa. Keskustelu kesti kaksi ja puoli tuntia.
Yksi komitean esittämiä ensimmäisiä keskustelunaiheita oli: ”Se, että te ette halua osallistua millään tavalla sotapalveluksen suorittamiseen, on selvää, eikä se kaipaa lisäselityksiä. Mutta minkä tähden vastustatte vaihtoehtoista siviilipalvelusta?”
Todistajat selittivät, että se ei johdu siitä, että he vastustaisivat siviilipalvelusta sellaisenaan, vaan siitä, että kysymyksessä on ehdoton puolueettomuus. Sen tähden Jehovan todistajat eivät voi hyväksyä mitään työtä, jota suoritetaan pelkästään sotapalveluksen korvikkeeksi.
Toiset kysymykset kavensivat kiistakysymystä entisestään. Hallituksen edustajat huomauttivat: ”Kun joku kieltäytyy asepalveluksesta, hänet siirretään puolustuslaitoksen alaisuudesta siviililainsäädännön piiriin, ja siitä hetkestä lähtien hänellä ei ole mitään tekemistä puolustuslaitoksen kanssa. Miksi hän ei silti hyväksy sellaista siviilipalvelusta?”
Kristitty kieltäytyy ottamasta halukkaasti vastaan sellaista työtä sen tähden, mitä Jumalan laki sanoo asiasta: ”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” (1. Kor. 7:23) Asepalveluksen korvikkeeksi suoritettu siviilipalvelus olisi aivan yhtä vastenmielistä kristitylle. Jos hän suorittaisi sen, hän tulisi itse asiassa osaksi maailmasta eikä pysyisi siitä erossa, kuten Jeesus käski. – Joh. 15:19; 17:14–16.
Keskustelu sai nyt uuden käänteen. ”Mitä ehdottaisitte Jehovan todistajain tapausten käsittelemiseksi?” komitea kysyi. Vastaus kuului: vapautusta evankeliumin sekä kokoajan että osa-ajan saarnaajille, minkä mahdollisuuden laki suo. Osoitettiin, että Alankomaiden joidenkin uskonnollisten järjestöjen jäsenet saavat vapautuksen, vaikka he eivät tee muuta kuin asuvat laitoksessa ja valmistavat olutta.
Komitea toi julki huolensa tämän todistajien ehdotuksen suhteen. Se pelkäsi, että näin avautuisivat ovet kaikenlaisille ihmisille, joiden ainoana tarkoituksena oli sotapalveluksen välttäminen. Mutta Jehovan todistajat vakuuttivat komitealle, että teeskentelijöitten olisi lähes mahdotonta selviytyä todistajain paikallisseurakunnissa tapahtuvasta seulonnasta.
Parlamentin jäsen esittää kysymyksiä
Vähemmän kuin neljä kuukautta myöhemmin eräs Jehovan todistaja tuomittiin 21 kuukaudeksi vankeuteen sotapalveluskysymyksen takia. Hänen lakimiehensä, herra Spermon, ajoi juttua oikeudessa sillä perusteella, että hänen asiakkaansa oli evankeliuminpalvelija. Sitten hän esitti julkisen lausunnon, missä hän sanoi muun muassa: ”Katoliset ja protestanttiset teologian opiskelijat saavat vapautuksen sotapalveluksesta samoin kuin vaihtoehtoisesta siviilipalveluksesta pelkästään siksi, että he käyvät tunnustettua teologista koulua. Koska Hollannin Jehovan todistajilla ei ole teologista koulua ja lisäksi koska heidän uskontoaan ei tunnusteta laillisesti uskontokunnaksi, he eivät pääse osallisiksi lain aseistakieltäytyjille suomista mahdollisuuksista.”
Sitten herra Spermon lisäsi: ’Tämä arvosteluperuste ei miellytä minua kovinkaan paljon. Se haiskahtaa liiaksi sille, että viranomaiset sekaantuvat kirkkoyhteisöjen sisäisiin asioihin. Vuonna 1853 laaditun uskonnollisia yhteisöjä koskevan lain perusteella kirkkoyhteisön säännöt ovat valtiolle tabu, koska niiden laatiminen jätetään uskonnolliselle yhteisölle itselleen.’ – De Tijd, torstaina, 22.7.1971.
Nämä lausunnot panivat alulle uusia toimenpiteitä. Eräs parlamentin jäsen, herra D. A. Th. van Ooijen, esitti puolustus- ja oikeusministereille kirjallisen kyselyn: ”Ovatko ministerit halukkaita esittämään mielipiteensä seuraavasta herra W. Spermonin korkeimmalle sotilastuomioistuimelle esittämästä lausunnosta . . .?” Sitten hän esitti Spermonin edellä lainatun lausunnon pääpiirteissään.
Parlamentin jäsen esitti myös muita osuvia kysymyksiä: ”Onko totta, että Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Saksassa Jehovan todistajat saavat vapautuksen sotapalveluksesta ja vaihtoehtoisesta palveluksesta, jos he voivat esittää todisteen siitä, että he käyttävät riittävästi aikaa saarnaamistyöhön?” ”Ovatko ministerit halukkaita kiirehtimään asioita niin, että kirkkoyhteisöjä koskevaa lakia, joka jättää kirkkoyhteisön ratkaistavaksi, kenet se tunnustaa julkista uskonnollista palvelusta suorittavaksi papikseen, sovelletaan näin ollen myös Jehovan todistajiin?”
Puolustusministeriö ryhtyy toimintaan
Lokakuun 25. päivänä vuonna 1973 kolme Jehovan todistajain edustajaa istuutui pöydän ääreen puolustusministeriön edustajista muodostuvan komitean kanssa. Komitea käytti aikaa perehtyäkseen täysin Jehovan todistajain järjestörakenteeseen ja menettelyyn, jolla he nimittävät ”kokoajanpalvelijansa”.
Tämän kokouksen kuluessa kävi täysin ilmeiseksi, että puolustusministeriö oli jo keskuudessaan ryhtynyt toimenpiteisiin tunnustaakseen ”kokoajanpalvelijat”. Sitten odottamatta yksi komitean jäsenistä esitti mahdollisuuden, että myös ne vapautettaisiin, jotka valmistautuivat tulemaan ”kokoajanpalvelijoiksi”. Koska se vaikutti ainoastaan ehdotukselta, Jehovan todistajain edustajat suhtautuivat siihen sangen varovaisesti. Komitea ryhtyi kuitenkin käsittelemään aihetta ja jopa halusi ehdottomasti toteuttaa sen.
Lopputulos tästä kokouksesta oli, että Jehovan todistajain Alankomaiden haaratoimisto valtuutettiin välittämään tämä tieto seurakunnille. Näin kaikki ne, jotka valmistautuivat ”kokoajanpalvelusta” varten, olisivat perillä näistä uusista kehitysvaiheista. Siitä eteenpäin kaikki tuohon ryhmään kuuluvat saisivat lykkäystä sota- ja vaihtoehtoisesta palveluksesta epämääräisen pitkäksi ajaksi, kunnes tätä koskeva laki astuisi lopullisesti voimaan.
Voinet kuvitella, miten tervetullut tämä hyvä uutinen oli niin monien vuosien ponnistelun jälkeen! Ajateltiin, että asian käsittely päättyisi tähän. Mutta vielä jotakin uutta oli tapahtuva palvontavapauden puolesta käytävän taistelun historiassa Alankomaissa. Kesäkuun 11. päivänä 1974 samat Jehovan todistajain edustajat kokoontuivat saman puolustusministeriön komitean kanssa. Se osoittautui kaikkien aikojen lyhimmäksi istunnoksi, mutta sillä oli oleva kauaskantoisia seurauksia.
Tässä tilaisuudessa puolustusministeriön edustajat ilmoittivat, että tulevaisuudessa kaikki kastetut Jehovan todistajat oman seurakuntansa vanhimmiston suosituksesta vapautettaisiin sotapalveluksesta odotettaessa lain ehdotonta voimaan astumista. Menettelyt näiden tapausten käsittelemiseksi viimeisteltiin sitten tyydyttäviksi. Kussakin tapauksessa seurakunnan vanhimmiston allekirjoittama vapautusanomus oli lähetettävä Jehovan todistajain haaratoimistoon. Siellä vanhinten allekirjoitus varmistettaisiin, ennen kuin anomus lähetettäisiin edelleen hallitukselle. Tällä tavalla puolustusministeriö varmistuisi jokaisen anomuksen luotettavuudesta.
Sopusoinnussa tämän puolustusministeriön päätöksen kanssa oikeusministeriö toimi nopeasti vapauttamalla kaikki silloin vangittuna olleet todistajat. Kaksitoista päivää sen jälkeen kun viimeinen todistaja oli vapautettu, 31. heinäkuuta 1974, ihmiset koko maassa lukivat hämmästyneinä päivälehdistään esimerkiksi: ”JEHOVAN TODISTAJAT MENEVÄT KOTIIN.”
Erään sanomalehden selonteko päättyi seuraavasti: ”Puolustusministeriö laatii parhaillaan lakia, jonka avulla kaikki Jehovan todistajat, jotka ovat kastettuja, vapautetaan sotapalveluksesta. Tämän lain valtiopäiväkäsittelyä odoteltaessa sotapalveluksesta kieltäytyvien Jehovan todistajain kaikesta syytteeseen asettamisesta pidätytään. Oikeusministeriö päätti, että nykyisissä olosuhteissa ei ollut oikeudenmukaista pitää enää vankeudessa niitä heidän tovereitaan, jotka oli jo tuomittu.”
Niinpä neljännesvuosisadan kestänyt kamppailu vapaudesta palvoa Jumalaa omantuntonsa mukaisesti päättyi 28 todistajan vapauttamiseen. Se tapahtui juuri ajallaan – muutamaa päivää ennen Jehovan todistajain ”Jumalan tarkoitus” -piirikonventtien alkamista viime kesänä Alankomaissa.
Me toivomme ja rukoilemme, että yksilöinä ne miehet, jotka ovat vastuussa tästä viisaasta ratkaisusta, sopusoinnussa Raamatun kehotuksen kanssa ’antavat suuta pojalle [Jeesukselle Kristukselle]’ tunnustamalla hänet maan Kuninkaaksi ja saavat siten mahdollisuuden suurenmoisiin siunauksiin, jotka hänen käsillä oleva loistoisa Valtakunnan hallintonsa suo koko kuuliaiselle ihmiskunnalle. – Ps. 2:12.