Toimitko totuuden mukaan?
Herätkää!-lehden Luxemburgin-kirjeenvaihtajalta
”EI KIITOS. Meillä on oma uskontomme.” ”Me olemme tehneet valintamme.” ”Me olemme tyytyväisiä kirkkoomme ja pysymme mieluummin siinä, missä olemme.”
Ihmiset esittävät usein tällaisia vastaväitteitä, kun joku käy heidän ovellaan keskustellakseen Raamatusta heidän kanssaan. Siitä voisi saada sen vaikutelman, että maailman uskontokunnat todella tyydyttävät jäsentensä tarpeen tuntea Jumala ja saada ohjausta elämäänsä.
Viime vuosina suuret määrät ihmisiä ovat kuitenkin ilmaisseet tyytymättömyytensä kristikunnan kirkkojen toimintaan. Esimerkiksi roomalaiskatolista kirkkoa on arvosteltu terävästi viime vuosina, ja niin on tapahtunut seuduilla, missä katolisuus on vallinnut vuosisatoja. Ottakaamme esimerkiksi Luxemburg.
Menneisyydessä tämän Länsi-Euroopassa sijaitsevan pienen maan asukkaat suhtautuivat palvontaansa hyvin vakavasti. He puhuttelivat pappiaan kunnioittaen ”Herraksi” ja pitivät suurena kunniana mahdollisuutta tehdä pastorille jokin palvelus. Tilanne on kuitenkin nykyään erilainen.
Raamatullisen keskustelun kuluessa eräs mies kertoi Jehovan todistajien lähetystyöntekijälle: ”En ole todellisuudessa ollenkaan yhtä mieltä katolisen kirkkomme kanssa ja sen kanssa, mitä siinä harjoitetaan. Kirkkomme on joutunut tilaan, jolla on hyvin vähän tekemistä tosi kristillisyyden ideologian kanssa. Minä puolestani en enää käy messussa!”
Pappien määrän hupeneminen on erityisen huolen aihe. Vuonna 1900 Luxemburgissa oli yksi pappi 580 ihmistä kohti; mutta 1970-luvun alussa oli enää yksi pappi tuhatta asukasta kohti ja joillakin alueilla kahtatuhatta kohti.
Yksi tärkeä syy tälle on Luxemburgin nuorison välinpitämättömyys pappisuraa ja uskontoa kohtaan yleensä. Tämä mieliala korostui muutama vuosi sitten, kun oppikoulujen uskonnonopetus muutettiin pakollisesta vapaaehtoiseksi. Heti kun päätös tehtiin julkiseksi, Diekirchissä 19 oppilasta 27:stä nousi tuoleiltaan ja poistui luokasta. Yksi heistä sanoi opettajalle: ”Ette näe meitä enää uskontotunneilla.”
Paljastava kysely
Kuten voidaan odottaa, nämä kehitysvaiheet tekivät Luxemburgin piispan huolestuneeksi. Vuonna 1970 hän lähetti maan kaikille 16 vuotta täyttäneille kansalaisille kirjeen, ja pyysi siinä rakentavaa arvostelua ja parannusehdotuksia sekä katolilaisilta että ei-katolilaisilta. Kirjeessä mainittiin, että ihmisille lähetettäisiin pian kyselylomake, joka auttaisi kirkkoa saamaan selville yleisen mielipiteen erilaisista aiheista. Tätä tietoa oli määrä käyttää keskustelujen pohjana tulevassa synodissa (maan huomattavimpien pappien kokouksessa).
Vuoden 1971 helmikuuhun mennessä yli neljännesmiljoona kyselylomaketta oli lähetetty asukkaille. Se oli ainutlaatuinen tapaus Luxemburgin historiassa. Mitä kysely paljasti?
Muun muassa havaittiin, että ainoastaan 50505 katolilaista niistä 63 prosentista, jotka vastasivat, uskoi, että Jumalalla oli merkitystä maailmalle ja ihmiskunnalle. Toisaalta 18549 vastaajasta tuntui siltä, että ’Jumala näyttää hyvin kaukaiselta ja hänellä on tuskin lainkaan osaa henkilökohtaisessa elämässäni’, ja 27442 myönsi, ettei heillä ollut mitään tarkoitusta elämässä. Tageblatt-sanomalehden mukaan kysely paljasti edelleen, että ”joka kolmas katolilainen ajattelee, että Luxemburgin kirkko nojautuu liiaksi rikkaisiin ja vallassa oleviin ja on liian vähän kiinnostunut tavallisesta ihmisestä ja köyhistä”.
Tulokset osoittivat lisäksi, että vaikka 53891 uskoi, että lasten kasvattaminen kristityiksi on vanhempien vastuulla, 38333 vastaajan mielestä heidän uskonnollinen tietonsa oli riittämätön. Voisiko tämä olla syynä siihen, miksi Luxemburgin nuoret välittävät niin vähän uskonnosta? Voivatko vanhemmat, joilta puuttuu kristillisyyden perustiedot, rakentaa vahvan uskon jälkeläisiinsä?
Löytäisikö Luxemburgin synodi ratkaisun näihin ja muihin pulmiin, jotka raastavat maan katolista kirkkoa?
Pettymyksiä tuottava synodi
Tähän mennessä synodi on ollut pettymys. Vuoden 1974 alkuun mennessä oli asetettu yhdeksän komiteaa ja pääsihteerin toimistossa oli 700000 sivua painettua tietoa. Mikä oli seuraus? Raymond Streveler, joka edusti ”uskoa ja evankeliumin levittämistä” käsittelevää komiteaa, esitti komitean tuloksista yhteenvedoksi ranskalaisen sananlaskun ”Qui trop embrasse, mal étreint” (”Kun yrittää ottaa kaiken, menettää kaiken”) ja osoitti siten, että aihe oli niin laaja, että sitä ei voitaisi käsitellä täysin ratkaisujen löytämiseksi erityisongelmiin.
Muissakin komiteoissa esiintyi vaikeuksia työn alkuvaiheissa. Toive, että Luxemburgin synodi saisi aikaan merkityksellisiä tuloksia, on sen tähden hatara. Pääsihteeri, professori Paul Weber arvelee, että nykyistä vauhtia siihen saattaa kulua vielä toiset kymmenen vuotta.
Vaarallinen ansa jota tulee välttää
Luxemburgin uskonnollinen tilanne on tyypillinen kaikkialla maailmassa. Ihmiset alkavat kaikkialla joutua vastakkain sen totuuden kanssa, että kristikunnan uskonnot eivät ole onnistuneet tyydyttämään heidän hengellisiä tarpeitaan. Mutta paneeko tämä totuus heidät toimimaan? Juuri tässä vaanii vaarallinen salahauta. Mikä se on?
Oletko pannut merkille, että kun on kysymys ikivanhoista perinteistä ja tavoista, monet ovat huomattavan haluttomia muuttumaan. Luxemburgissa sijaitsevan tunnetun luostarin erään munkin huomautus on tyypillinen:
”Tiedän, että kirkkoni on ristiriidassa Raamatun kanssa monessa kohdassa ja että olosuhteet kirkossani ovat hyvin huonot, mutta olen päättänyt pysyä kirkossani. Kapteeni ei jätä uppoavaa laivaa.”
Eräs nuori partiopoika esitti samanlaisen vastauksen sanoessaan: ”Sunnuntai ei olisi minulle todellinen sunnuntai, ellen kävisi messussa.”
Sellaiset asenteet ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Tottumuksen ”voima ja uskollisuus syvälle juurtuneita perinteitä kohtaan pitää sadat miljoonat ihmiset uskonnollisissa järjestelmissä, joista he tietävät, että ne eivät opeta tai noudata totuutta. Sallitko tämänkaltaisten tunteitten pidättää sinua toimimasta sen mukaan, minkä tiedät totuudeksi? Se olisi varmasti vaarallinen ansa. Miksi niin?
Erityisesti siksi, että sellainen asenne ei miellytä Jumalaa. Profeetta Jeremia kirjoitti muinaiselle Israelin kansalle, joka piti kiinni vääryydestä: ”Kauheita ja pöyristyttäviä tapahtuu maassa: profeetat ennustavat valhetta, . . . ja sitä minun kansani rakastaa.” – Jer. 5:30, 31.
Näistä ’kauheuksista’ Jumala kysyi: ”Enkö minä näistä tällaisista rankaisisi [vaatisi tilille, Um], . . . eikö minun sieluni kostaisi tämänkaltaiselle kansalle?” (Jer. 5:29) Raamatun ennustukset osoittavat, että Jumala vaatii pian ”tilille” maailmanlaajuisesti kaikki palvontajärjestelmät, jotka eivät mukaudu hänen Sanaansa. (2. Tess. 1:6–9) Miten sinun käy tuona aikana? Se riippuu siitä, toimitko nyt sen mukaan, minkä tiedät olevan totuus.
Mitä SINÄ aiot tehdä?
Mitä ihmisen tulisi tehdä, kun hän alkaa käsittää, että kirkko, johon hän kuuluu, ei ole sopusoinnussa Raamatun totuuden kanssa? Sen sijaan että totuutta rakastavat pitäisivät siitä kiinni harhautuneen uskollisuudentunteen vallassa, he tekevät hyvin seuratessaan sellaisten raamatullisten henkilöitten kuten mooabilaisen Ruutin ja apostolien ja muiden Jeesuksen opetuslasten esimerkkiä, jotka käsitettyään, että heidän palvontamuotonsa ei miellyttänyt Luojaa, hylkäsivät sen ja omaksuivat tosi palvonnan. (Ruut 1:16, 17; Gal. 1:14, 21–24; 1. Piet. 1:18) Toimitko sinä totuuden mukaan, kuten he toimivat?
Siten toimiminen vaatii sinua tutkimaan huolellisesti Raamattua, sillä Jeesus sanoi: ”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat [palvovat, Um], niiden tulee rukoilla [palvoa, Um] hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:24) Jumalan hyväksymän palvonnan täytyy olla ”totuuden” mukaista, sopusoinnussa Jumalan sanassa esitetyn totuuden kanssa. Raamatun tutkiminen paljastaa lisäksi, että Jumala lopettaa pian pahuuden kaikkialta maan päältä ja että hänen Valtakuntansa hallinto tuo pian uuden vanhurskaan järjestyksen, missä ihmisperheen yhteisenä osana on rauha ja yltäkylläisyys maailmanlaajuiseksi ennallistetussa paratiisissa. – Dan. 2:44; Ps. 37:10, 11; Matt. 5:5.
Raamatun sisältämä iloa tuottava uutinen tyydyttää ihmisten hengellisen nälän kaikkialla maailmassa nykyään. Tarkastelehan esimerkiksi tätä erään luxemburgilaisen miehen kokemusta:
”Vanhempani olivat katolilaisia, joten minutkin tapaa noudattaen kastettiin katolilaiseksi. Kun vartuin, vanhempieni uskonto ei kuitenkaan enää tyydyttänyt minua. Kirkossa käytiin aina läpi samat muotomenot mutta 14-vuotiaana poikana pohtimiini maailman ongelmia koskeviin kysymyksiin ei koskaan vastattu. Niinpä vaikka minut oli rekisteröity katolilaiseksi, kuten useimmat ihmiset täällä, lakkasin käymästä kirkossa.”
Tämä harhakuvitelmistaan vapautunut mies oli jonkin aikaa tekemisissä kommunistien kanssa. Mutta käydessään Itä-Saksassa ja nähdessään Berliinin muurin hän tajusi koko tuon järjestelmän merkityksettömyyden. Hän jatkaa:
”Suunnilleen näihin aikoihin tapasin tulevan vaimoni, ja menimme naimisiin. Jotkut hänen sukulaisensa tutkivat Jehovan todistajien kanssa, ja niin jouduin kosketuksiin heidän sanomansa kanssa. Lopulta moniin kysymyksiini vastattiin tyydyttävästi. Väärä uskonto ja kommunismi eivät kyenneet antamaan minulle sitä arvokasta omaisuutta, joka minulla nykyään on, nimittäin totuuden tuntemusta siitä, että yksin Jumalan valtakunta tulee ratkaisemaan kaikki ihmisen ongelmat lähitulevaisuudessa. Ainoastaan Jumalan sanan tuntemuksen avulla ihminen voi olla todella vapaa, eikä mikään muuri maailmassa voi estää tai pidättää tämän Valtakunnan valtaa. Täältä Jumalan kansan keskuudesta olen löytänyt todellisen ilon lähteen, joka pulppuaa ensiarvoisen tärkeästä rakkauden laista.
Oletko sinä kohdannut sen totuuden, että kristikunnan uskonnot ovat epäonnistuneet vastuussaan sekä Jumalaa että ihmistä kohtaan? Jos olet, sinun täytyy tehdä tärkeä ratkaisu. Pidätkö kiinni uskonnollisesta järjestelmästä, joka on selvästi ristiriidassa Raamatun totuuden kanssa? Vai toimitko sen raamatullisen käskyn mukaisesti, joka koskee ”suurta Babylonia”, väärän uskonnon maailman mahtia: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani”? (Ilm. 18:4) Tehdessäsi ratkaisuasi pidä mielessä se, mitä Jaak. 1:22 sanoo: ”Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.”
[Kuva s. 8]
SUURI BABYLON