Mehiläisten ”asuntokriisi”
● Mitä tapahtuu, kun mehiläispesästä loppuu tila? ”Tiedustelijamehiläisiä” lähetetään etsimään uutta kotia. Ne saattavat löytää tyhjän laatikon, onton puun tai seinässä olevan kolon. Sitten kuningatar ja useat työmehiläiset lähtevät pesästä parvena, eräänlaisena lentävänä siirtokuntana. Joitakin työmehiläisiä jätetään kuitenkin huolehtimaan vanhaan pesään jätetyistä munista samoin kuin uudesta kuningattaresta. Niinpä sen sijaan että lähetettäisiin muutamia mehiläisiä pois mehiläiskunnasta, suurin osa yhdyskunnasta siirtyy pois entisestä pesästä!
Tämä saattaa harmittaa mehiläishoitajaa, ja niinpä eräs floridalainen hoitaja päätti tutkia pulmaa. Hän kirjoittaa: ”Lopulta sain selville, että lähtöhetki ei ollut tärkeä. Silloin niitä oli myöhäistä pysäyttää. Minun oli sen sijaan saatava ne noudattamaan suunnitelmaani. Mehiläiset ryhtyvät parveilemaan, kun niiltä loppuu tila; niinpä järkeilin: miksi sulkisin kuningattaren, pesän elämänjatkajan, vain yhteen huoneeseen? Päätin antaa jokaiselle kuningattarelle kaksihuoneisen asunnon. Niinpä liitin jokaisen kuningattaren asuntoon toisen kerroksen.
”Se tehosi: mehiläiset pysyivät pesässä! Nykyään minusta tulee jokaisen uuden mehiläiskunnan ’kätilö’. Oikeaan aikaan jaan pesän. Kuningattaren asunnon molemmissa ”huoneissa” on aina runsaasti kuningatar- ja kuhnurisikiöitä. Valitsen niistä parhaimmat ja järjestän uuden pesän.”