Alaska – muuttuva jättiläinen purkaa sydäntään
Herätkää!-lehden Alaskan-kirjeenvaihtajalta
MILTÄ sinusta tuntuisi, jos joku kutsuisi sinua hyödyttömäksi ”valkoiseksi norsuksi”? Entä jos sinua sanottaisiin ”jäätyneeksi hylyksi” ja ”täysin arvottomaksi”? Minä olin sellaisen nimittelyn kohteena useita vuosia sitten. Kun Venäjän hallitus myi minut vuonna 1867 Yhdysvalloille 7200000 dollarista (28000000 markasta) metallirahaa, siitä syntyi valtava riita. Vuoden 1867 huhtikuun 1. päivän New York World -lehti huomautti: ”Venäjä on myynyt meille kuivaksi puristetun appelsiinin.” Se loukkasi minua kovasti. Kun silloinen ulkoasiainministeri W. H. Seward neuvotteli minusta, Alaskan ostamisen vastustajat sanoivat minua ”Sewardin hullutukseksi”.
Jotkut kuitenkin ilmaisivat suuria toiveita tulevaisuuteni suhteen, vaikka minut myytiinkin vain 19 pennin hehtaarihinnasta. He uskoivat, että 1519000 neliökilometriä käsittävä maa-alani voisi jonakin päivänä tuottaa suunnatonta hyötyä. Voin vakuuttaa, että en tuottanut heille pettymystä.
Olen tosiaan muuttunut. Kaikki alkaa nyt näyttää aivan erilaiselta. Sen sijaan että ihmiset kutsuisivat minua ”valkoiseksi norsuksi”, he sanovat minua nyt suunnattomien luonnonvarojen jättiläiseksi. Pelkkä silmäys paljastaa jokieni runsaat kalavarat, metsieni puutavaran ja lumen peittämän erämaani arvaamattoman kalliit turkikset. Ja melkeinpä jokainen on kuullut 1800-luvun kultakuumeesta, joka teki niin monista rikkaita. Oletko tiennyt, että nykyäänkin minussa arvellaan olevan 32:ta 34:stä tärkeimmästä maassa olevasta metallista? Niin, taskuissani on yhä runsaasti arvokasta malmia.
Yhdysvaltain suurimpien nikkeliesiintymien sanotaan sijaitsevan kaakkoisella kapealla maakaistaleellani. Asiantuntijoitten mukaan minussa on miljardeja, ehkä biljoonia tonneja hiiltä louhittavaksi. Äskeisten tutkimusten mukaan jotkut sanovat, että maakerroksissani on kätkettynä maailman suurimmat fluori- ja volframiesiintymät. Kuulostaako tämä sinusta ”täysin arvottomalta”?
Öljykriisin tultua etualalle koko maailma kiinnittää huomionsa valtaviin öljyvaroihini. Erään arvion mukaan öljyä on ainakin 1,3 miljardia tonnia. Toisen arvion mukaan öljyä on Pohjoisrinteen ja Prudhoe Bayn alueella 6,5 miljardia tonnia! Niinpä nyt kun olen alkanut verrytellä lihaksiani, on ryhdytty tekemään suunnitelmia energianlähteeni hyödyntämiseksi. Öljyn pitäisi alkaa virrata markkinoille vuoden 1977 heinäkuuhun mennessä.
Öljyn löytäminen on pientä verrattuna sen saamiseen markkinoille. Se on oleva suunnaton toimenpide ja tulee vaikuttamaan koko elämääni, koska muutokset ovat peruuttamattomat. Annahan kun kerron siitä enemmän.
Historian suurin yksityinen rakennushanke
Suunnitelmien mukaan tultaisiin kuljettamaan 260000 tonnia raakaöljyä päivässä. Tähän mennessä löydetyn öljyn pumppuaminen voisi viedä yli kaksikymmentä vuotta. Voitko kuvitella, että tarvitaan yli 6 miljardia dollaria (yli 23 miljardia markkaa) hankkeeseen, jossa öljy siirretään halkaisijaltaan 120-senttimetrisen putken kautta lähes 1300 kilometriä? Ei ihme, että sitä kutsutaan historian suurimmaksi yksityisten yrittäjien rakennushankkeeksi. Olen jonkin verran hermostunut koko asian suhteen, sillä koostani huolimatta pintani on hyvin herkkä. Minua tarvitsee kohdella hellävaraisesti, koska suuri osa ruumiistani on ikuisen roudan otteessa.
Öljy tulee maasta 63–74 Celsius-asteen lämpöisenä. Koska noin kolme neljäsosaa pohjoisessa sijaitsevan Prudhoe Bayn ja etelässä sijaitsevan Valdezin pääteaseman välisestä maastosta on ikiroudassa (niin että jäätynyt pintamaa saattaa toisinaan sulaa ja vajota), voit ymmärtää, että putken estäminen vääntyilemästä ja murtumasta on suunnaton haaste. Jos öljyjohto haudataan maahan, kuumuus sulattaa roudan ja saa aikaan maan vajoamista. Jos se rakennetaan tukipuille maan pinnan yläpuolelle, se muodostaa esteen ja haittaa tuhansien karibujen ja muiden paikasta toiseen vaeltavien eläinten liikkumista.
Ajattelehan, mitä voisi tapahtua, jos öljyä alkaisi valua särkyneestä putkesta. Minulle on kuitenkin vakuutettu, että ekologit ja tiedemiehet työskentelevät yhdessä suojellakseen eläimiäni, jokiani ja tundraani. Mutta minun täytyy tyytyä odottamaan nähdäkseni, toimivatko he sopimuksensa mukaan.
Sellainen monimutkainen putkisto tarvitsee myös huoltotien. Melkoinen työ on jo suoritettu; 580 kilometrin mittaisen kuljetustien rakentaminen vaati siirtämään noin 60 miljoonaa sorakuutiometriä.
Voitko kuvitella kaupunkia, joka on 1300 kilometriä pitkä ja noin 15 metriä leveä? Juuri siihen hanke tähtää, sillä noin 17000 työntekijää tulee asettumaan 29 rakennuskohteeseen pitkin vyötäisiäni. Se ei ole tietenkään normaali kaupunki, mutta kuitenkin järjestäytynyt ihmisyhteisö, joka on koottu yhteistä tarkoitusta varten.
Tie ei tule olemaan ainoastaan öljyjohdon huoltoa varten, vaan tarkoitus on kuljettaa päivittäin 90–110 miljoonaa kuutiometriä luonnonkaasua Prudhoe Baystä markkinoille. Sisuksistani on saatavissa todistetusti 740 miljardia kuutiometriä kaasua, kunhan vain tulette ja otatte sen. Tämä jättiläismäinen hanke on yhä vasta tutkimuksen kohteena, ja jos se toteutuu, siitä tulee aivan oma kertomuksensa.
Voit näin ollen käsittää, että kun ihminen on alkanut käyttää hyväkseen aarteitani, väestömääräni ja suosioni on kasvanut suunnattomasti. Minulla näyttää olevan ystäviä enemmän kuin koskaan. Mutta eivät ainoastaan fyysiset muutokset ole kohdanneet minua, vaan on myös tunneperäistä painetta, joka ei voi olla jättämättä jälkiä.
Nopeasti kasvavan kaupungin pulmia
Kuvittelehan, miltä sinusta tuntuisi, jos kodissasi olisi äkisti useampia vieraita kuin joita varten valmistauduit! Ensisijaisena huolenasi olisi se, miten voisit varata kaikkea riittävästi, niin että kaikki olisivat tyytyväisiä. Juuri siltä minusta tuntui, kun näin niin monien rakennustyömiesten ja heidän perheittensä kerääntyvän Fairbanksiin.
Fairbanks on öljyjohdon keskivaiheilla, mikä on ihanteellinen paikka rakennushankkeen keskukseksi, mutta se ei ole ihanteellinen paikka elinolojen puolesta, sillä koulut ja tiet ovat liikakuormitettuja, asunnoista on pulaa ja energiaa tarvitaan paljon. Viranomaisten arvion mukaan vuoden 1974 huhtikuusta lähtien sinne on tullut yli 10000 uutta asukasta. Voin muistaa ajan, jolloin tämä kaupunki oli kotoisa, rauhallinen ja hiljainen paikka, missä lähes kaikki tunsivat toisensa. Vuosien mittaan tapahtui hyvin vähän muutoksia. Nyt voin tuskin uskoa muutoksen valtavuutta. Vuokrat ovat nousseet huimaavasti. Kolmen huoneen ja keittiön vuokra oli muutama kuukausi sitten 1200 markkaa. Nyt se on 1800 markkaa. Erään kerrostalon odotuslistalla oli 70 henkeä, toisen 60. Autot liikkuvat puskuri puskurissa ja puhelinlinjat ovat ruuhkautuneet. Ihmiset lukitsevat ovensa ensimmäisen kerran vuosiin. Myös Anchorage on kokenut samanlaisia vaikutuksia, samalla kun elinkustannukset ovat nopeasti kohonneet.
Pienemmissä yhdyskunnissa, kuten Valdezissa, jossa sijaitsee öljyjohdon eteläpää, vaikutukset ovat olleet suuret. Muistan, että noin vuosi sitten tuossa kalastajakylässä oli tuhat asukasta. Nyt öljyjohtohanke tuo sinne 3500 työntekijää, mikä merkitsee suurta väestönlisäystä. Yhdyskunnan täytyy lisätä poliisivoimiaan ja palosuojelua sekä hoitaa kuljetus- ja liikennepulmat, niiden asuntopulmat, jotka tuovat perheen mukanaan, sekä koulujen täyttymisen aiheuttamat pulmat.
Vaikka jotkut asukkaat ovat onnettomia muutosten tähden, toiset näkevät taloudellisessa kasvussa lisääntyvien liiketoimien ja paremman elintason mahdollisuuden. ”Miksikö haluan öljyjohdon?” sanoo eräs perheenäiti. ”Kas niin, mistä täälläpäin saattoi saada talvella kupillisen kahvia kello 21:n jälkeen? Ei mistään. Saattoiko täältä saada annoksen pehmeää jäätelöä? Ei! Ei sitten mistään! Ei millään tavalla. No, ehkä meillä nyt on mahdollisuus saada pehmeää jäätelöä. Nyt on jo mahdollista saada kupillinen kahvia kello 21:n jälkeen.”
Siitä huolimatta minun täytyy myöntää, että tunteeni ovat sekavat. Sillä niin kauan kuin muistan, miellyttävä väestöni on koostunut syntyperäisistä alaskalaisista: eskimoista, intiaaneista ja aleuteista, joiden nykyinen yhteismäärä on hieman yli 50000. Nimeni Alaska on peräisin aleutin kielestä ja merkitsee ’suurta maata’. Minusta tuntuu, että nämä kansat ovat kokeneet ”kulttuurišokin”, jolla tarkoitetaan sitä mitä tapahtuu, kun ihmiset pakotetaan omaksumaan heille vieraan kulttuurin outoja tapoja ja tottumuksia.
Muistelen usein kaukaisia päiviä, jolloin alkuasukkaitten kulttuuri oli selvästi erillään. Eskimoilla, intiaaneilla ja aleuteilla oli kullakin oma elämäntapansa. He olivat varsin riippumattomia ihmisiä. He tyytyivät elämään tästä jylhän kauniista maasta ja sen anneista. Nykyään on vallalla valkoinen mies ja hänen elämäntapansa ja alkuasukkaat ovat vähemmistönä. Suurin osa alkuasukasväestöstä on ahtautunut kyliin ja on riippuvainen uudenlaisesta ja erilaisesta ruoasta, polttoaineesta ja asunnosta. ”Nykyaikaistamispyrkimyksistä” huolimatta pienissä kylissä on vähän tai ei lainkaan työpaikkoja. Perheenhuoltajan tarvitsee usein jättää perheensä ja mennä suurempaan kaupunkiin. Sieltä hänen täytyy löytää työpaikka ansaitakseen rahaa sellaisten tavaroitten ostamista varten, joita valkoinen mies on opettanut hänet haluamaan, jotta hän voisi elää ”sivistyneempää” elämää. On tietenkin monia, varsinkin koulua käyneitä nuoria, jotka ovat täysin omaksuneet uuden kulttuurin ja näyttävät olevan tyytyväisiä teknologiseen elämäntapaan. Heistä on tullut erinomaisia asentajia, kirvesmiehiä, radiosähköttäjiä, liikemiehiä, taiteilijoita, kirjailijoita, lainsäätäjiä ja opettajia. Mutta ne, jotka pitävät kiinni vanhasta elämänmallista, asuvat noin 200 kylässä, joista useimpiin pääsee ainoastaan lentokoneella.
Yhdysvaltain kongressi sääti äskettäin lain, jonka mukaan Alaskan alkuasukkaille annetaan 16 miljoonaa hehtaaria maata. Siitä voi hyötyä jokainen Yhdysvaltain kansalainen, jonka suonissa on neljännes tai enemmän Alaskan intiaani-, eskimo- tai aleuttiverta. Öljyjohto tuo Alaskan alkuasukkaille lisäksi tuloja 500 miljoonaa dollaria (noin 2 miljardia markkaa). Minusta tuntuu jollakin lailla niin hyvältä, kun tiedän voivani olla siten avuksi. En kuitenkaan usko, että nämä muutokset itsessään tuovat ihmisille sitä, mitä he tarvitsevat eniten. Annahan kun selitän.
Tosi arvoista kiinni pitäminen
Äkkirikastumisen toive saa ihmisen usein menettämään näkemyksensä perusarvoista, jotka tuovat todellista onnea. Mielessäni on 90 vuotta sitten riehunut kultakuume. Siihen aikaan kaikki halusivat kiihkeästi rikastua. Monet uhrasivat kodin, lapsista huolehtimisen henkilökohtaisesti ja normaalin perhe-elämän ilot. Jotkut maksoivat kalliisti omalla terveydellään ja elämänsä lyhenemisellä. Nykyään on yhä mahdollista joutua saman äkkirikastumisen kuumeen kouriin.
Miehellä saattaa esimerkiksi olla kiusaus lähteä kotoaan hyväpalkkaisen työn tähden, joka vie hänet kauas perheensä luota kuukausiksi kerrallaan. Mutta ennen kuin hän lähtee, hänen tulisi harkita kustannuksia: joutuuhan hän uhraamaan arvokkaan kanssakäymisen ja huolenpidon, jota hänen vaimonsa ja lapsensa tarvitsevat. Onko hänellä varaa riistää perheeltään se johto, joka voisi antaa perheelle tarvittavan ohjauksen käytöksessä, moraalissa ja kielenkäytössä samoin kuin neuvoja muissa asioissa? Äidin vaikutus on tosin välttämätön lapsista huolehdittaessa. Mutta se ei voi korvata isän antamaa kuria ja huolenpitoa.
Lasten käytös saattaa huonontua, jos isä ei ole lähettyvillä estämässä sitä. Olen nähnyt useamman kuin yhden isän lähtevän perheensä luota tavoittelemaan aineellista turvallisuutta ja joutuvan toteamaan, että perhe on hajonnut huolehdinnan puutteen tähden. Sellaisissa tapauksissa taloudellinen hyöty ei ollut onnellisen ja yhdistyneen perheen uhraamisen arvoinen. Hyvä elintaso ei aina merkitse hyvää elämisen laatua.
Voit näin ollen käsittää, mitä tarkoitan sanoessani, että äkkirikastuminen voi tuoda mukanaan kielteisiä muutoksia ihmisten elämään ja persoonallisuuteen. Jos muutokset ovat pahoja, silloin menetetään tärkeimmät arvot. Neuvoisin sen tähden kaikkia tänä taloudellisen vaurauden aikana eläviä etenemään varovasti, niin että elämän pysyvämmät arvot eivät tuhoudu.
Koska nyt olemme tässä aiheessa, salli minun kertoa eräästä arvokkaasta aarteesta, joka tekee parhaillaan monia tässä maassa hyvin rikkaiksi. Tuo aarre on hengellisyys.
Hengellisyyden kukoistaminen Alaskassa
Jos rikastumisella on vaikutusta ihmisten elämään, sama pitää varmasti paikkansa myös hengellisistä rikkauksista, joita saadaan Jumalan sanan Raamatun tuntemisesta. Tässä suhteessa olen pannut merkille, että Jehovan todistajat ovat mitä toimeliaimpia ja kannustavat ihmisiä keräämään hengellisiä aarteita taivaaseen, missä kuten Jeesus vakuutti, ”ei koi eikä ruoste syö”. (Matt. 6:20) Tarkkailen usein näitä todistajia, kun he tekevät saarnaamis- ja opettamistyötään käymällä ihmisten kodeissa kaikkialla tällä suunnattomalla alueella. Katsellessani ajassa taaksepäin voin yhä nähdä tuon innokkaan 587 ihmisen ryhmän, joka suoritti todistamistyötä tammikuussa 1968. Mutta heidän toiminnassaan on todellakin tapahtunut muutoksia. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, heidän määränsä on enemmän kuin kaksinkertaistunut. Viime toukokuussa he saavuttivat 1310 julistajan huipun.
He eivät ole unohtaneet myöskään alkuasukaskyliä. Eräänkin kerran he kävivät 45 kylässä viidellä lentokoneella. Yhden vuoden kuluessa ainakin 180 syrjäisellä kylällä oli tilaisuus kuulla Jumalan lupauksesta tehdä koko maasta kauneuden tyyssija. Jehovan todistajien hengellisen kasvun nousukausi jatkuu vakaana. Kasvua ei esiinny vain määrässä vaan myös tehokkuudessa auttaa ihmisiä mukauttamaan elämäntapansa Raamatun mittapuihin. Kaikessa tässä voin nähdä, että ihmisten auttaminen hyötymään kristillisestä elämäntavasta ainoastaan tekee minut kokonaisuudessaan arvokkaammaksi.
Suuria muutoksia siis tapahtuu Alaskassa, ’suuressa maassa’. Jotkin ovat vahingollisia, toiset hyödyllisiä. Olen hyvin onnellinen muutoksista, jotka todella hyödyttävät ihmisiä. Minusta tuntuu myös hyvältä se, etten enää kuule kenenkään nimittelevän minua – paitsi ehkä sanomalla: ”Alaska – olet tosiaan muuttuva jättiläinen!” En pane sitä lainkaan pahakseni.
[Kartta s. 5]
PRUDHOE BAY
ALASKAN ÖLJYJOHTO
FAIRBANKS
ANCHORAGE
VALDEZ
KANADA