Taloudellisen turvallisuuden tarve
KAIKKI ihmiset kaipaavat taloudellista turvallisuutta siitä riippumatta, kuinka vanhoja he ovat. Mutta varsinkin kun ihmiset ovat ikääntyneet, sellaisen turvallisuuden tarve tulee pakottavammaksi. He ovat siinä elämänsä vaiheessa, jolloin heidän on työskenneltävä vähemmän tai jopa vetäydyttävä eläkkeelle. Mutta he haluavat silti elää kohtuullisen mukavasti ja arvokkaasti.
Vanhusten ja muiden auttamiseksi monissa maissa eri puolilla maailmaa on ”sosiaaliturvajärjestelmiä”. Näihin sisältyy tavallisesti sellaisia etuja kuin vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke ja työttömyyskorvaukset sekä sairausvakuutus.
Monissa vauraissa teollisuusmaissa on sangen laajat sosiaaliturvajärjestelmät. Voisi helposti ajatella, että tällaisissa maissa on varmaankin tehty asianmukaiset järjestelyt tarvitsevista huolehtimiseksi. Tähän tulisi sisältyä kohtuullisen turvallisuuden tarjoaminen iäkkäille, jotka jäävät eläkkeelle työskenneltyään koko ikänsä ankarasti.
Onko kuitenkaan näin? Monet asiantuntijat vastaavat nykyisin kieltävästi. He väittävät, että on olemassa vakavia ja kasvavia pulmia sekä suurta huolestuneisuutta tällaisten maitten sosiaaliturvajärjestelmien suhteen.
Perusongelmia
Sosiaaliturvajärjestelmien ongelmista seuraavat kaksi ovat keskeisiä: 1) yhä useammista sosiaalietuihin oikeutetuista aiheutuvien kustannusten rahoituksen järjestäminen; ja 2) edut eivät sellaisinaan tarjoa kohtuullista turvaa monillekaan, varsinkaan iäkkäille.
Jotkut taloustieteilijät sanovat, että pulmat eivät ole vakavia, kun taas toiset sanovat olevansa aidosti ”levottomia” kasvavien vaikeuksien vuoksi. Erään Yhdysvalloissa Detroitissa ilmestyvän sanomalehden otsikko kysyikin: ”Onko sosiaaliturva huijausta?” Kirjoitus antoi ymmärtää, että se on.
Ensiksi mainittu suuri ongelma, ohjelman rahoittaminen, on parhaillaan tulossa yksityiskohtaisemman tarkastelun kohteeksi. On ilmeistä, että nykyiset varat sosiaaliturvan rahoittamiseksi ovat käymässä riittämättömiksi. Tämän vuoksi yhdysvaltalainen U.S. News & World Report -lehti totesi:
”Suunnaton sosiaaliturvajärjestelmä iäkkäitä, heistä riippuvaisia ja heidän jälkeenjääneitään sekä työkyvyttömiä varten on vakavissa vaikeuksissa. . . .
”Kun asia sanotaan suoraan, niin pulma on se, että maksetut korvaukset ovat nousseet tuloja suuremmiksi.”
Suomessa totesi kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Pajula kuluvan vuoden tammikuussa, että ”vuodesta 1966 Kansaneläkelaitoksen menot ovat olleet suuremmat kuin tulot”. Amerikan taloudellisen tutkimuksen instituutti ilmoitti: ”Sosiaaliturvalaista on tullut aikapommi, joka tikittää muutamat vuodet ennen raha-asioiden katastrofia.”
Toisesta pääongelmasta, antavatko tarjotut etuisuudet asianmukaisen ”turvallisuuden”, monet ovat voimakkaasti sitä mieltä, että ne eivät anna. Etenkin vanhukset ovat sitä mieltä. Surullinen tosiasia on lisäksi se, että Yhdysvalloissa samoin kuin monissa muissa maissa, joissa on samanlaiset eläkejärjestelyt, suurin köyhyydessä elävä kansanosa on vanhukset!
Apua
Tarkoitus ei ole sanoa, että sellaisissa hallituksen ohjelmissa ei ole mitään hyviä piirteitä. Varmasti kaikki rahallinen apu iäkkäille, sairaille, työttömille ja työkyvyttömille on arvokasta ja arvostettavaa.
Ei ole kauan siitä, kun viranomaisten taholta ei ollut saatavissa mitään avustusta. Vasta tällä vuosisadalla, todellakin vain muutamien viime vuosikymmenien aikana, valtion maksusuoritukset iäkkäille ja muille tarvitseville ovat useimmissa maissa tulleet yleisiksi. Mutta menneisyydessä monet yhteiskunnat olivat maaseutuvaltaisia ja elatus hankittiin maanviljelyksen avulla. Tavallisesti perheet huolehtivat omista vanhuksistaan ja ystävillä oli tapana auttaa.
Mutta teollisen aikakauden alkaessa miljoonat työntekijät lähtivät maatiloilta ja kerääntyivät kaupunkeihin, joissa tehtaat sijaitsivat. Näin tapahtui etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kaupungeissa perheiden ja sukulaisten välit eivät juuri olleet yhtä läheiset kuin ennen. Ystävyyssuhteita oli vaikeampi pitää yllä. Siksi ei ollut todennäköistä, että sukulaiset ja ystävät olisivat niinkään auttaneet – sikäli kuin olisivat kyenneetkään – huolehtimaan vanhusten tarpeista kuin silloin, kun he kaikki asuivat läheisempinä ryhminä maaseutuyhdyskunnassa.
Mutta kun teollisuustyöväestön voima kasvoi, se kykeni vaatimaan lisää etuja. Vähitellen hallitukset painostettiin auttamaan.
Ensimmäisiä teollisuusmaita, joissa pantiin alulle jonkinlainen sosiaaliturvajärjestely, oli Saksa. Tapaturmavakuutus otettiin siellä käyttöön vuonna 1883 ja sairausvakuutus seuraavana vuonna. Lakimääräinen sosiaaliavustus tuli vuonna 1891.
Hallituksen antaman avun tarve kävi paljon ilmeisemmäksi 1930-luvun suuren lamakauden jälkeen. Miljoonat ihmiset kaikissa teollisuusmaissa joutuivat työttömiksi. Esimerkiksi kirja Social Security in Canada (Sosiaaliturva Kanadassa) sanoo tuosta maasta: ”1930-luvun lamakauden laajalle levinnyt työttömyys pakotti kehittämään erilaisia työttömyysavustuksen muotoja.”
Suomessa sosiaalivakuutuksen alkuna voidaan pitää vuoden 1895 lain edellyttämää työtapaturmavakuutusta. Suomen ensimmäinen kansaneläkelaki annettiin vuonna 1937. Laki uusittiin vuonna 1956. Laki koskee jokaista Suomessa asuvaa 16 vuotta täyttänyttä henkilöä, myös maassa asuvia vieraan maan kansalaisia. Kansaneläke on lähinnä työttömyys-, työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkettä. Työntekijäin eläkevakuutuslaki on vuodelta 1961 ja se on laadittu vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalta. Eri alojen työntekijöitä sekä valtion ja kuntien palveluksessa olevia samoin kuin yrittäjiä ja muita ansiotyössä olevia varten, jotka eivät ole työsuhteessa, on kullekin omat työeläkejärjestelmänsä.
Lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluu Suomessa vuodesta 1948 myös lapsilisä, jota maksetaan jokaisesta 16 vuotta nuoremmasta lapsesta. Lapsilisiä maksettiin vuonna 1973 yhteensä 380 miljoonaa markkaa 641000 perheelle. Kaikki Suomessa asuvat henkilöt käsittävä sairausvakuutuslaki säädettiin 1963. Lakiin sisältyy sairaanhoitovakuutus eli osittainen korvaus lääkärinpalkkioista ja lääkkeistä, päivärahavakuutus eli korvausta menetetystä työtulosta, mikäli sairaus kestää enemmän kuin 7 päivää, ja äitiysvakuutus, jonka perusteella maksetaan äitiysrahaa yhteensä 174 arkipäivältä. Perheet ja kansaneläkkeen saajat voivat lisäksi saada asumistukea, jonka suuruus määräytyy tuen saajan tulojen ja vuokran suuruuden sekä asunnon pinta-alan mukaan.
Monissa maissa sosiaaliturvan suurimman kustannuserän muodostavat vanhuuseläkkeet. Eläkeikä on tavallisesti 65 kuten Suomessa, mutta usein on myös mahdollista päästä eläkkeelle joitakin vuosia aikaisemmin, jolloin eläke saattaa olla jonkin verran pienempi, tai on varhaisemman eläkkeelle pääsyn edellytyksenä heikentynyt terveydentila. Suomessa erityyppiset työ-, työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkkeet kattavat ikävuodet 16–64 ja vanhuuseläkkeet ikävuodet 65:stä eteenpäin.
Miten tällaiset sosiaaliturvaan kuuluvat etuisuudet rahoitetaan? Kuinka suuria ovat saadut etuisuudet? Riittävätkö ne kohtalaiseen toimeentuloon? Onko havaittavissa, että sosiaaliturvajärjestelmät olisivat todellisuudessa vaikeuksissa?