Mitä toiveita Yhdysvalloilla on paremmasta tulevaisuudesta?
AMERIKAN YHDYSVALLAT ”syntyi” heinäkuun 4:ntenä 1776. Sinä päivänä 13 Pohjois-Amerikan siirtokuntaa julistautui itsenäiseksi Isosta-Britanniasta.
Heinäkuun 4:ntenä 1976 vietettiin tuon tapahtuman 200-vuotisjuhlaa. Mutta onko Yhdysvaltain nykyinen asiaintila kahdensadan vuoden historian jälkeen hyvä toive paremmasta tulevaisuudesta? Kansakunnalla on epäilemättä suuri taloudellinen voima ja monia muita hyvään suuntaan vaikuttavia tekijöitä.
Monet viranomaiset, jotka tutkivat talouselämän, koulutuksen, yhteiskunnan pulmien ja politiikan suuntauksia, ovat kuitenkin päätyneet realistisiin johtopäätöksiin. Heistä tuntuu, että vaikka maalla on paljon voimaa ja hyviä puolia, niin jollei kielteisiä suuntauksia saada kääntymään, edessä voisi pian olla suuret vaikeudet.
He panevat merkille, että monissa perheissä on särkynyt ns. ”amerikkalainen unelma”. Tämä oli uskomus siitä, että olojen kohentuminen jatkuisi määrättömästi, niin että olisi parempia työpaikkoja, enemmän rahaa, korkeampi elintaso, turvallisuutta, mielenrauhaa ja lapsilla hyvä tulevaisuus.
Mutta monien kohdalla tämä ei ole osoittautunut todeksi. New York Times -lehti kertoo: ”Monien yhdysvaltalaisten keskuudessa näyttää lisääntyvän pelko siitä, että juhlat saattavat olla lopussa. Suuri amerikkalainen unelma . . . näyttää monista jotenkin vaikeammalta saavuttaa.”
Kasvava pulma
Yksi suurimmista pulmista liittyy tapaan, jolla yhdysvaltalaiset ovat kuluneitten viime vuosikymmenien aikana rahoittaneet suuren osan hyvinvoinnistaan. Se on tapahtunut lainatun rahan avulla – velan, ylenmääräisen velan avulla. He ovat pantanneet tulevaisuuden elääkseen hyvin nykyisin. Mutta liian suuret velat johtavat vararikkoon.
Valtavien ja lisääntyvien velkojen vuoksi monien ihmisten, monien liikeyritysten, joidenkin kaupunkien ja osavaltioitten hallitusten ja jopa liittovaltion hallituksen maksukyky on vakavasti uhattuna. U.S. News & World Report -lehti sanoo: ”Velat kasvavat nopeammin kuin Yhdysvaltain talous, jonka täytyy kestää ne. Yleiset ja yksityiset velat ovat nyt yhteensä noin kaksi kertaa niin paljon kuin kansakunnan vuosittain tuottamien tavaroitten ja palvelujen arvo.” Kokonaisvelka ylittää nyt kolme biljoonaa (kolme miljoonaa miljoonaa) dollaria (noin 12 biljoonaa markkaa)!
Sama lehti huomauttaa, että ”yhtiöitten velka on nykyisin noin 17 kertaa niin suuri kuin yhtiöitten yhteenlasketut voitot verojen vähentämisen jälkeen”, ja velat lisääntyvät. Liittovaltion velka on runsaasti yli 600 miljardia dollaria (2300 miljardia markkaa) ja sekin kasvaa. Kuluneina 17 vuotena hallituksen vuosibudjetti on vain kerran ollut vähäisessä määrin ylijäämäinen. Varainhoitovuoden 1975 vajaus oli yli 43 miljardia dollaria (170 miljardia markkaa). Varainhoitovuoden 1976 vajaukseksi arvioidaan 75 miljardia dollaria (290 miljardia markkaa), mikä on kaikkien aikojen ennätys.
Vuonna 1939 julkisen velan korko oli miljardi dollaria vuodessa. Mutta varainhoitovuonna 1977 sen odotetaan olevan noin 45 miljardia dollaria! Pelkästään tuon yhden vuoden korko on suurempi kuin oli kokonaisuudessaan julkinen velka, joka oli kertynyt Yhdysvaltain koko historian aikana toiseen maailmansotaan mennessä.
Senaattori Harry F. Byrd j:r sanoo: ”Jos tämänkaltainen kulutuksen rahoittaminen luotolla jatkuu, uskon, että tämä maa ei voi välttyä kulkemasta suoraan tuhoon.”
Mutta eivätkö liikemaailman tulevaisuudennäkymät ole viime kuukausina kirkastuneet? Kyllä, useimmista taloustieteilijöistä tuntuu siltä, että äskeinen paha lamakausi on ohitse. Kuitenkin mahdollinen nousukausi rahoitetaan enimmäkseen lainavaroin. Seitsemänkymmenenviiden miljardin lainatun dollarin syöttäminen talousjärjestelmään parantaa olosuhteita tilapäisesti. Mutta velkataakka tulee yhä raskaammaksi. Jotkut ovat ilmaisseet huolestumisensa sanomalla, että se saattaa olla samankaltaista kuin heroiinin orjalla, jonka täytyy saada yhä enemmän ja enemmän huumausainetta, kunnes hänen elimistönsä ei voi enää sietää sitä ja sitten romahtaa.
Alempi elintaso
New Yorkin kaupunki on jo havainnut, millaista on kuluttaa jatkuvasti enemmän rahaa kuin ansaitsee. Kaupungin velkataakka on jo käynyt niin raskaaksi, että sillä on suuria vaikeuksia lainata lisää rahaa juoksevien menojen maksamiseksi, lainan takaisinmaksamisesta puhumattakaan.
Niinpä kaupunki on vähentänyt palveluja, mikä merkitsee myös työntekijöiden irtisanomista. Mutta sellaisista jyrkistä toimenpiteistä huolimatta vajaukset ovat yhä olemassa. Lisäksi kaupungin on yhä vaikeampaa korottaa ennestäänkin raskaita veroja.
Aivan samoin kuin kaupungin elintaso voi alentua, kun käytetään liian paljon rahaa eikä ansaita sitä riittävästi, niin monista asiantuntijoista tuntuu, että juuri niin voi tapahtua myös maalle. Joistakuista tuntuu, että se on jo alkanut. Professori George Sternlieb Rutgersin yliopistosta mainitsi: ”Se mitä näemme tapahtuvan ei ole mitään muuta kuin yhdysvaltalaisten elintason taantumista.”
Ihmisten elintasoa vahingoittavat myös verot. Ne ovat inflaation nopeimmin kasvava tärkeä osatekijä. Erilaisiin veroihin menee jo enemmän kuin kolmasosa työntekijän palkasta. Valtiovarainministeri William E. Simon sanoi aiheellisesti: ”Liittovaltion verotusjärjestelmä, joka on kehittynyt tasavallan alkuajoista lähtien, on nykyisin vaikeuksissa.” Pelätään ’verokapinaa’. Yhdysvaltain vapaussodan yksi syy oli todellisuudessa siirtokuntien asukkaiden epäoikeudenmukaisena pitämä verotus.
Köyhyyttä varakkuuden vallitessa
Monien nauttimasta hyvinvoinnista huolimatta köyhyys ei hellitä. New York Post -lehti mainitsi: ”Arviot köyhyysrajan alapuolella elävien yhdysvaltalaisten määrästä vaihtelevat 10 miljoonasta 30 miljoonaan.” Monet muut elävät aivan köyhyyden rajamailla tai juuri ja juuri sen yläpuolella.
Kolumnisti Jack Anderson kertoo reportteritoveristaan, joka teeskenteli olevansa maatyöläinen ja oli töissä maatiloilla siirtotyöläisenä. Hänelle tarjotut majoitustilat olivat ”tuskin sopivia ihmisasunnoiksi”. Hän sanoi, että olosuhteet yleensä ”muistuttivat enemmän 19. vuosisadan orjien asuntoja kuin mitään 20. vuosisadan asuntoja”.
Anderson esitti johtopäätöksenään: ”On julman ironista, että ne jotka työskentelevät maailman hedelmällisimmillä vainioilla, elävät usein selvässä köyhyydessä ja ansaitsevat hädin tuskin toimeentulonsa. Jotkut ovat todellisuudessa orjia maatilan isännälle, joka ansaitsee heidän palkoistaan enemmän kuin maksaa heille. Useimmilla ei näytä olevan mitään keinoa välttää maatyöläisten jatkuvaa köyhyyttä.”
Köyhyydessä elävien vanhusten lukumäärän myönnetään olevan kansallinen häpeä. Elinolosuhteet huononevat monissa suurehkoissa kaupungeissa. Saneeraustoimenpiteet eivät pysy rakennusten rappeutumisen ja hylkäämisen tasalla.
Näin ollen kun Yhdysvaltain perustamisesta on kulunut kaksisataa vuotta, elinolosuhteet ovat Yhdysvalloissa monilla erittäin hyvät, mutta miljoonilla muilla ne ovat kehnot. Kaikki hyvinvoinnin vuodet, kaikki hyvää tarkoittavat ponnistelut eivät ole muuttaneet sitä. Se ei ole paremman tulevaisuuden vaatima luja perustus.
Muita vastoinkäymisiä
Lisäksi vaikka Yhdysvalloissa on kahdensadan vuoden ajan toiminut yksi edistyneimmistä opetusjärjestelmistä, miljoonat ovat ’käytännöllisesti katsoen lukutaidottomia’. Yhdysvaltain kouluvirasto sanoo ”järkyttäväksi” sitä, että noin viidennes aikuisväestöstä (23 miljoonaa yhdysvaltalaista) ei kykene osoittamaan lukutaitoa, jota tarvitaan sellaisissa päivittäisissä tehtävissä kuin ostoksilla, hankittaessa ajokorttia tai luettaessa vakuutuskirjaa. Lisäksi 39 miljoonaa yhdysvaltalaista selviytyy ”juuri ja juuri” koulutaidoillaan.
Monien yhdysvaltalaisten koulujen tila ei anna paljonkaan aihetta uskoa, että koulutuksen tasossa tapahtuisi mitään suurta yleistä kohentumista. Kansakunnan sanomalehdistö kertoo, että väkivalta rehottaa maan kouluissa ja pahoinpitelyt, kimppuunkäymiset, vandalismi ja jengien väliset taistelut lisääntyvät. Eräs julkaisu kuvaili sitä ”kouluissa vallitsevaksi todelliseksi terroriksi”. Eräässä suuressa kaupungissa opettajien ja henkilökuntaan kuuluvien kimppuun hyökättiin viiden kuukauden aikana 474 kertaa.
Tämä suuntaus on sopusoinnussa rikollisuuden kasvun kanssa. Yhdysvalloissa suoritetaan nykyisin yli 11 miljoonaa suurta rikosta vuosittain. Lisäksi miljoonista muista ei koskaan tehdä rikosilmoitusta.
Perhe-elämä rappeutuu. Bostonilaiset sosiologit ovat saaneet selville, että ’tyypillisessä amerikkalaisessa perheessä väkivalta näyttää olevan vähintään yhtä yleistä kuin rakkaus’. Puolet haastatelluista aviopareista myönsi, että perheessä oli kuluneen vuoden aikana esiintynyt ruumiillista väkivaltaa. Joka vuosi arvioidaan lisäksi sattuvan ainakin miljoona lasten pahoinpitelyä.
Luottamuksen menettäminen
New York Times -lehti sanoi: ”Näyttää siltä, että olemme muutaman viime vuoden aikana kansana kadottaneet tiemme, rämmimme epävarmuudessa, olemme epävarmoja itsestämme suhteessamme toisiimme ja yleensä maailmaan. Optimismi ja moraalinen käyttövoima, joka on ollut tyypillinen Amerikalle kautta vuosikymmenien, on suurelta osin väistynyt syvään juurtuneen kyynisyyden ja pettymyksen tieltä.”
Myös senaattori Frank Church pani merkille, että ”uskon puute, laajalle levinnyt kyynisyys ja syvällinen pessimismi ovat keskeisimpiä ja pohjimmaisimpia ongelmia, jotka kohtaavat Amerikkaa nykyisin”. Church, joka johti erästä liittovaltion virastoissa tapahtuneitten väärinkäytösten tutkimusta, sanoi, että ”laittomuus on lisääntynyt amerikkalaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla liittohallitusta myöten”. Hän mainitsi, että ”vapaan hallituksen olemassaolo vaarantuu, jos se ei noudata lakia”.
Tulevaisuus
Tuleeko Yhdysvallat säilymään nykyisessä muodossaan, jotta se voisi viettää 300-vuotisjuhlaansa?
Monista tuntuu, että demokratia ei ole ’tulevaisuuden aalto’. He viittaavat siihen, että maailmassa on yhä vähemmän demokraattisia hallituksia. Sen sijaan totalitaarinen hallinto lisääntyy.
Saksan liittotasavallan suurin kuvitettu aikakauslehti Stern päätteli, että ’nykyinen amerikkalainen johtoaseman kausi on mennyt ohitse’, mutta se toivoi, että toisenlainen amerikkalainen aikakausi ottaisi sen paikan. Amerikkaa puoltava lontoolainen Economist-lehti puhuu amerikkalaisen ”imperiumin” ”loppuvirrestä”. Se esitti johtopäätöksenään, että ’maailman johto on siirtyvä uusiin käsiin melko varhain vuosisadalla 1976–2076’.
On kuitenkin olemassa pohjimmaisempi syy siihen, miksi voimme odottaa näkevämme sangen suuren muutoksen tapahtuvan kauan ennen Yhdysvaltain kolmesataavuotisjuhlaa. Eikä se johdu siitä, että jokin muu maailmanvalta valloittaisi Yhdysvallat.