Olin helluntailaispastori

SYNNYIN Sisiliassa Italiassa vuonna 1932. Pian toisen maailmansodan jälkeen olin läsnä helluntailaisten kokouksessa yksityiskodissa. Keski-ikäinen pastori aloitti saarnansa rukoillen hyvin äänekkäästi. Tämä yllätti minut, mutta päätin jäädä.

Saarnan aikana keskeytin hänet muutamia kertoja kysyäkseni todisteita sille, että Jumala todella on olemassa. Hän viittasi Raamattuun todistuksena Jumalan olemassaolosta ja antoi minulle lahjakappaleen. Aloin lukea siitä noin seitsemän lukua päivässä. Kuitenkin huomasin pian, etten ymmärtänyt paljoakaan, jos mitään, siitä mitä luin. Niinpä päätin kääntyä helluntaikirkon puoleen avun saamiseksi.

Uskonnollinen tausta

Varhaisesta lapsuudestani asti olin ollut kiinnostunut uskonnosta kuten vanhempanikin. Useimpien sisilialaisten tapaan he olivat roomalaiskatolilaisia ja aika innokkaita uskonnossaan.

Kuitenkin kasvaessani vanhemmaksi huomasin, että katolinen kirkko ei tyydyttänyt hengellisiä tarpeitani. En voinut ymmärtää esimerkiksi sitä, miksi papit käyttivät erikoisia vaatteita, miksi he olivat kiinnostuneita toisten henkilökohtaisista asioista rippituolissa tai miksi kirkoissa oli aivan yhtä monia epäjumalankuvia kuin pakanallisissa temppeleissä. Koska en voinut saada tyydyttäviä vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kiinnostukseni katoliseen kirkkoon heikkeni.

Noina sotaa edeltävinä aikoina pappi, jolle varasimme viinitarhamme tuotteet, vieraili usein kodissamme. Hän väitti, että fasismi oli paras hallitusmuoto Italialle, koska se puolusti katolisen kirkon etuja. Kuitenkin sodan päätyttyä ihmiset lähtivät suurin joukoin pois kirkosta, koska he huomasivat sen olleen fasismin puolella. Ja heitä inhotti se tapa, millä kirkko tuki rikkaita köyhien kustannuksella.

Tuloksena oli, että monet kääntyivät sodan jälkeen ateismiin ja myös minä olin taipuvainen ajattelemaan näin. Niinpä pidin uskonnollisia tilaisuuksia vain keinona tavata ystäviä. Mutta tunsin silti hengellistä nälkää.

Elämä helluntailaisena

Tämän tarpeen tiedostaminen sai minut kiinnostumaan Raamatusta. Niinpä aloin käydä helluntaikirkossa.

Heidän uskonnolliset kokouksensa olivat melko yllättäviä. Pappi aloitti rukoilemalla silmät kiinni ja kädet taivasta kohti. Sitten hän pyysi läsnä olevia laulamaan virren hänen kanssaan. Tämän jälkeen eri henkilöille annettiin tilaisuus ”todistaa”, ts. kertoa vaikeuksista, joita he kohtasivat elämässä, ennen kuin he tulivat helluntaiuskonnon yhteyteen, ja siitä millaista heidän nykyinen käytöksensä oli.

Tätä yleensä seurasi Raamatun jakeeseen pohjautuva saarna. En pystynyt ymmärtämään, mitä pastori sanoi, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että tunsin niin vähän Raamattua. Saarnan jälkeen pastori liikkui läsnäolijoiden joukossa laskien kätensä heidän päälleen ja huutaen: ”Huutakaa, huutakaa kovemmin! Herra on lähellä!” Sitten ihmiset huusivat: ”Halleluja! Herra, kuuntele meitä!” tai joitakin samantapaisia ilmaisuja.

Vuonna 1950 minusta tuli helluntaikirkon kastettu jäsen. Ajattelin, että Jumala oli kutsunut minut ja siitä syystä tein monia muutoksia. En enää tupakoinut enkä mennyt elokuviin tai tansseihin. Lopetin radion kuuntelemisen, koska kirkko, johon kuuluin, piti sitä kristitylle sopimattomana.

Ihmiset siellä pienessä S. Cataldon kaupungissa, Sisilian Caltanissettan maakunnassa, olivat ihmeissään muutoksista, joita tein. Puhuin jokaiselle uudesta uskostani ja kehotin heitä tulemaan pelastettaviksi, tai muuten heitä piinattaisiin helvetin tulessa. Monet kuuntelivat ja tulivat helluntailaisiksi.

Erään huomattavan amerikkalaisen pastorin vierailun yhteydessä minut nimitettiin pyhäkoulun johtajaksi. Tämä tehtävä sisälsi puheenjohtajana toimimisen niissä helluntaiseurakunnan kokouksissa, joissa tutkittiin virallista tiedonantolehteä nimeltä ”Pyhäkoulu”. Koska olin johtanut pyhäkoulua poikkeuksellisen innokkaasti, minut nimitettiin pastoriksi kesäkuussa vuonna 1952, vaikken ollut saanut mitään teologista koulutusta. Seuraavien neljän vuoden ajan palvelin helluntaikirkoissa Caltanissettan maakunnassa, Caltanissettan kaupunki mukaan luettuna.

Kielillä puhumisen lahjan saaminen

Vaikka olinkin tyytyväinen edistykseeni, olin pettynyt, koska minulla ei ollut erikoislahjoja, joita helluntaikirkko pitää osoituksena Jumalan hengestä, sellaisia kuin kielillä puhumisen lahjaa. Mutta eräänä päivänä toiveeni toteutui.

Kun olin johtamassa uskonnollista kokousta ja rukoilemassa, ääni käski minun laskea käteni erään seurakunnan naisen päälle. Silmät vielä suljettuina löysin tuon naisen muiden läsnäolijoiden joukosta ja panin käteni hänen päälleen. Heti kuului kova huuto ja aloimme yhdessä puhua kielillä. Se on sanojen sanomista puhujan tahdosta riippumatta. Kokemus teki minut hyvin onnelliseksi.

Kuitenkaan en vieläkään pystynyt ymmärtämään Raamattua ja tämä häiritsi minua kovasti. Minulle kerrottiin, että vain ne, joilla oli tulkitsemisen erikoislahja, kykenivät ymmärtämään Raamattua, ja tämä selitys tyydytti minua jonkin verran. Olin ainakin kiitollinen siitä, että olin saanut kielten puhumisen lahjan.

Mutta ei kulunut montakaan kuukautta ennen kuin vakuutuin, että tämän niin kutsutun ”lahjan” suhteen oli jotakin vialla. Aloin nähdä hirvittäviä painajaisia. Tuntui siltä kuin olisin ollut halvaantunut ja yhtaikaa olisin nähnyt tummia hahmoja, jotka pitivät minusta kiinni joka puolelta. Aloin miettiä, mahtaisikohan näillä todisteilla pahojen henkien hyökkäyksestä olla mitään yhteyttä siihen ”lahjaan”, jonka olin saanut. Epäilykseni kasvoivat, kun pastori, jolla oli tulkitsemisen lahja, käski erään henkilön, jolla oli kielten lahja, lopettaa puhumisen, koska hänen sanomansa asiat olivat hävettäviä ja mahdottomia toistaa.

Jatkuva etsintä palkitaan

Olin päättänyt löytää selityksen näille asioille. Etsin vastausta muista uskonnollisista järjestöistä, kuten apostolisesta kirkosta ja baptisteista, mutta turhaan. Kun kuulin Jehovan todistajien kokoajansaarnaajapariskunnasta läheisessä Caltanissettan kaupungissa, menin sinne.

Tein monia kysymyksiä. Kaikkiin näihin todistajat vastasivat Raamatusta. Heidän raamatullinen tietonsa hämmästytti minua. Otin vastaan heidän tarjouksensa ilmaisesta raamatuntutkistelusta. Ajan kuluessa löysin lopulta totuuden kielten lahjasta.

Raamattu tekee selväksi, että Kaikkivaltias Jumala lahjoitti varhaiskristityille lahjan puhua vierailla kielillä, joita he eivät olleet koskaan oppineet aikaisemmin. Kristillisen seurakunnan lapsuudessa tämä lahja auttoi opetuslasten pientä joukkoa kertomaan ulkomaalaisille ”Jumalan suurenmoisuuksista”. (Apt. 2:5–11) Kielten lahja toimi myös näkyvänä todistuksena siitä, että Jumalan suosio oli uuden kristillisen järjestön yllä. (1. Kor. 14:22) Mutta onko kielillä puhuminen lahja, joka jäisi olemaan täysikasvuiseen kristilliseen seurakuntaan?

Ei. Opin, että tämä lahja oli väliaikainen, samoin kuin olivat profetoimisen lahja ja erikoistiedon lahja. Raamattu sanoo: ”Rakkaus ei koskaan häviä. Mutta mikäli on profetoimislahjoja, ne tullaan poistamaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan; mikäli on tietoa, se tullaan poistamaan.” Nämä Jumalan erikoislahjat olivat kristillisyyden tunnusmerkkinä sen lapsuudessa, mutta samoin kuin aikuinen panee pois lapsen ominaispiirteet, niin Raamattu osoittaa, että myös näiden erikoislahjojen tuli hävitä. – 1. Kor. 13:8–11.

Näin ollen tulin tajuamaan, että se näennäisesti Jumalan antama lahja, jonka olin saanut helluntailaisena, oli itse asiassa Saatanan ja hänen pahojen henkivoimiensa aiheuttama. Raamattu varoittaa, että ’Saatana muuttaisi itseään valon enkeliksi’ ja että hän johtaisi monia harhaan ”valheellisilla tunnusmerkeillä ja enteellisillä ihmeillä ja kaikella epävanhurskaalla petoksella”. – 2. Kor. 11:14; 2. Tess. 2:9, 10.

Kuinka onnellinen olenkaan, kun olen oppinut ymmärtämään nämä asiat! Varsinkin sen ymmärtäminen, että Jumalan tarkoitus on perustaa vanhurskaan Valtakuntansa hallitus maata varten kaikkien niiden siunaukseksi, jotka palvelevat Häntä hengessä ja totuudessa, on antanut minulle rauhan ja tyydytyksen. Raamattu lupaa, että aivan pian tämän Valtakunnan hallitusvallan alaisuudessa ”Jumala itse on oleva heidän [ihmisten] kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva.” – Ilm. 21:3, 4.

Erilainen saarnaaja

Siitä on nyt viisitoista vuotta, kun omistin elämäni tosi Jumalan, Jehovan, palvelemiseen ja vertauskuvasin sen vesikasteella. Siitä lähtien tavoitteeni elämässä on ollut osallistua sen ennustuksen täyttämiseen, jonka Jumalan Poika Jeesus Kristus esitti, nimittäin: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee [tämän asiainjärjestelmän] loppu.” – Matt. 24:14.

Erikoista iloa minulle on tuottanut monien auttaminen kotikaupungissani S. Cataldossa, jossa palvelin aikaisemmin helluntailaispastorina, oppimaan totuus Jumalan valtakunnasta ja osallistumaan sen julistamiseen. Nyt asun perheeni kanssa Pohjois-Italian kaupungissa Torinossa. Iloni on lisääntynyt nähdessäni kolmen vanhimman seitsemästä pojastani liittyvän kanssani saarnaamaan toisille tässä yhdyskunnassa siitä, että Jumalan valtakunta on ainoa rauhan ja onnellisuuden tosi toivo.

Siksi me odotamme innokkaina kaikkialla olevien toisten Jumalan palvelijoiden kanssa tämän Raamatun ennustuksen lopullista täyttymystä: ”Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” (Dan. 2:44) – Lähetetty.