Miten kaksi YK:n päätöslauselmaa sai yllättävän käänteen

VOIMAT, jotka haluavat muuntaa uskonnonvapautta koskevan julistuksen, aloittivat työnsä heti otsikosta. Se mukailtiin niin, että sen voisi tulkita kahdella tavalla. Katsokaamme miten tämä pitää paikkansa.

Kun yleiskokous alun perin pyysi ”Kaikenlaisen uskonnollisen suvaitsemattomuuden poistamista koskevaa julistusta”, paino pantiin sille, että henkilökohtaisia vakaumuksia suojeltaisiin viranomaisten ja muiden suvaitsemattomuudelta. Mutta nykyinen otsikko on erilainen. Se vaatii ”Kaikenlaisen uskontoon tai vakaumukseen perustuvan suvaitsemattomuuden poistamista”.²a Kuten voit havaita, jotkut voisivat tulkita tämän esittävän ”uskonnon tai vakaumuksen” siksi tekijäksi, joka aiheuttaa ”suvaitsemattomuutta”, joka tulee ’poistaa’!

Harkitse toista esimerkkiä. Kompromissin jälkeen johdannon kolmannessa kappaleessa sanotaan, että yksi syy siihen, miksi ryhdytään toimenpiteisiin suvaitsemattomuutta vastaan, on se, että

”ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, erikoisesti ajatuksen, omantunnon, uskonnon tai vakaumuksen vapautta koskevan oikeuden, halveksiminen ja loukkaaminen on aiheuttanut suoraan tai epäsuorasti ihmiskunnalle sotia ja suurta kärsimystä, erikoisesti siellä, missä muut maat käyttävät NIITÄ toisien valtioitten sisäisiin asioihin sekaantumiseksi siinä määrin, että nostatetaan vihaa ihmisten ja kansojen välillä”.³ (Versaali ja kursivointi meidän.)

Jos et ole varma siitä, mitä tarkoitetaan ”NIILLÄ”, jotka aiheuttavat ”sotia ja suurta kärsimystä . . . sisäisiin asioihin sekaantumiseksi siinä määrin, että nostatetaan vihaa”, hämmennyksesi on juuri sitä, mitä diplomaatit halusivat! Ne, jotka tulkitsevat viheliäisen ”NIITÄ”-sanan viittaavan ”ihmisoikeuksien halveksimiseen ja loukkaamiseen”, voivat saada toiveensa toteutumaan, kun taas ne, jotka tulkitsevat ”NIIDEN” viittaavan ”uskontoon tai vakaumukseen”, voivat myös viedä tahtonsa läpi.

Ovela diplomaattinen menettely, jolla tämä epäselvä sanamuoto saatiin hyväksytyksi, oli lähes koominen. Erään eurooppalaisen valtion edustaja kysyi, mitä oikein tarkoitettiin sanalla ”niitä”. Vastaukseksi eräs afrikkalainen valtuutettu ’ehdotti, että he eivät selittäisi tulkintaansa ennen äänestystä’. Sitten erään neuvostotasavallan valtuutettu kehotti, että ryhmä ’hyväksyisi kompromissin ensin ja tulkitsisi sen myöhemmin’, eikä ilmaissut, ’mitä he tarkoittivat sanalla ”niitä”’. Hän sanoi, että ’määritelmän saa jokainen valtio’ tulkita itse. Uskoisitko tuota? Kompromissi hyväksyttiin!

Vain kahta muuta kappaletta harkittiin viime istuntokauden aikana (1976). Viides kappale muovattiin samanlaiseen kaksiselitteiseen muotoon ja hyväksyttiin. Mutta johdannon yhdeksäs ja viimeinen kappale nostatti paljon kiistaa. Lopuksi, sanoo YK:n asiakirja, ”epävirallinen työryhmä ei voinut hyväksyä tekstiä”.⁴

Silti viimeinen lukuisista ehdotetuista ”kompromissi”-kappaleista kävi ankarasti uskonnon kimppuun. Se julistaa, että ”uskonnon ja vakaumuksen vapautta ei pitäisi käyttää väärin keinona sellaisen ideologian tai tavan edistämiseksi, joka on vastoin maailmanrauhan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kansojen ja valtioitten välisen ystävyyden” tavoitteita.⁵ (Kursivointi meidän.)

Toisin sanoen jos jokin maa päättäisi julistaa, että uskonnonvapautta ’käytetään väärin’ ja se aiheuttaa uhkan ”maailmanrauhalle”, se voisi vedota tähän kappaleeseen puolustaakseen uskonnonvapaudelle asettamiaan rajoituksia.

Sillä välin ihmisoikeuksien toimikunta hyväksyi toisenkin päätöslauselman, jossa oli samantapaisia huomautuksia uskonnonvapaudesta ja muista oikeuksista – nimittäin ”oikeus elämään” -päätöslauselman.

Oikeus elämään – tärkeinkö?

Tämän päätöslauselman sanamuoto on huolellisesti laadittu näyttämään viattomalta. Esimerkiksi ”rauha ja turvallisuus” mainitaan kokonaan kahdeksan kertaa sellaisten ilmaisujen yhteydessä kuin ensimmäisessä ns. operatiivisessa kappaleessa: ”Jokaisella on oikeus elää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden olosuhteissa ja täysin nauttia taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuuri- ja kansalaisoikeuksista sekä poliittisista oikeuksista.”

Kuitenkin heti seuraava kappale sisältää varauksen. Joka voi yllättää. Se ilmoittaa ihmisoikeuksien toimikunnan olevan vakuuttunut siitä, että ”ihmisoikeuksien ja perusvapauksien varaukseton kunnioittaminen ja edistäminen edellyttävät kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden olemassaoloa”.⁶ (Kursivointi meidän.)

Mutta mitä on sanottava ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, kun rauhaa ja turvallisuutta ei ole olemassa? Eräs latinalaisamerikkalainen valtuutettu esitti tämän kysymyksen sanoen, että hän ”toivoi, etteivät tyrannimaiset hallitukset vetoaisi tämän kappaleen tekstiin voidakseen jatkaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkaamista sillä tekosyyllä, että maailmassa ei ole kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta”.

Ranskan valtuutetulla oli samanlaisia epäilyksiä. Jos rauha, hän sanoi, ”vallitsisi kaikkialla maailmassa, saisiko se välttämättä ihmiset kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikilla alueilla . . . Tuhoaisiko se automaattisesti tyrannimaiset hallitukset . . . Lopettaisiko se automaattisesti syrjinnän . . .?”⁷

Niinpä päätöslauselma näyttää panevan ”oikeuden elämään” ”rauhassa ja turvallisuudessa” kaikkien muiden ihmisoikeuksien edelle (uskonnonvapaus mukaan luettuna), vaikka se merkitsisi muiden sellaisten oikeuksien poisjättämistä. Eräs valtuutettu, joka edustaa sellaista valtiota, jossa ihmisoikeuksia jatkuvasti rajoitetaan, sanoikin merkitsevästi, että hänen valtuustonsa oli ”äänestänyt päätöslauselmaluonnoksen puolesta . . . koska se heijasti erittäin hyvin heidän näkemystään”.⁸

Palattuaan Genevestä Yhdysvaltain edustaja teki seuraavanlaisen havainnon näistä YK:n viimeaikaisista toimista:

”Nämä toimenpiteet eivät ole ollenkaan epätavallisia. Ne ovat tyypillisiä. . . . Niitä esiintyy aina siellä, missä kansainvälisiä kokouksia pidetään. Niitä esiintyy kaikkialla yhä useammin ja voimallisemmin. Niistä on tullut kuolettava malli.”

Onko tässä kaikessa havaittavissa sanoma uskonnon tulevaisuudelle? Onko todella kysymys ”kuolettavasta mallista”? Vai ovatko nuo päätöslauselmat pelkästään onttoja poliittisia julistuksia, joilla ei ole todellista voimaa? Kuten mainittiin aikaisemmin, vain aika näyttää sen.

Siitä huolimatta ihmisoikeuksien toimikunnan väittelyt paljastavat joitakin uskontoon kohdistuvia syvällä olevia tunteita, joita kannattaa harkita. Viimeaikaiset tapahtumat ovat myös asettaneet kirkot alttiiksi yhä purevammalle arvostelulle, jopa demokraattisten länsimaiden taholta. Seuraava kirjoitus kiinnittää huomion tähän suuntaukseen ja siihen, mitä se merkitsee uskonnon tulevaisuudelle.

[Alaviitteet]